maanantai 29. marraskuuta 2010
Kylmien väreiden aika
Uusi teaser Game of Thrones tv-sarjasta. Ihan järkyttävän siistiä settiä!
lauantai 27. marraskuuta 2010
GoT-kuvia, uusia ja vanhoja
Jo aikaisemmin nähtyjä ja uusia kuvia korkealla resoluutiolla.
Awesome vai awesome?
EDIT: Promoa tänään(kö?) julkaistavasta 15 minuutin dokumentista, Inside Game of Thronesista. Lyhyt pätkä, mutta kylmät väreet kulkivat selkää pitkin...
Awesome vai awesome?
EDIT: Promoa tänään(kö?) julkaistavasta 15 minuutin dokumentista, Inside Game of Thronesista. Lyhyt pätkä, mutta kylmät väreet kulkivat selkää pitkin...
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Mielenkiintoinen löytö
Löysin mielenkiintoisen minipelin interneteissä surfaillessani. Internetit on juuri tällä tavalla jännä paikka; sieltä löytää välillä positiivisiakin yllätyksiä, tällä kertaa Lady Blackbird -niminen minipeli.
Eli tuossa on valmis lähtötilanne steampunk-henkiseen peliin, valmishahmot ja lyhyet melko mutkattomat säännöt. Tämä kiinnitti huomioni lähinnä sen takia, että olin itse ideoinut jotain hyvin samantapaista sähköpostiropeja silmällä pitäen. Steampunk ei minua niin hirveästi kiinnosta, mutta tuo nyt kääntyy oikeastaan melkein mihin vain.
Eli tuossa on valmis lähtötilanne steampunk-henkiseen peliin, valmishahmot ja lyhyet melko mutkattomat säännöt. Tämä kiinnitti huomioni lähinnä sen takia, että olin itse ideoinut jotain hyvin samantapaista sähköpostiropeja silmällä pitäen. Steampunk ei minua niin hirveästi kiinnosta, mutta tuo nyt kääntyy oikeastaan melkein mihin vain.
torstai 18. marraskuuta 2010
Hienoja kuvia Game of Thrones -sarjasta (HBO)
Varsin asiallisia kuvia tulevasta Game of Thrones tv-sarjasta.
En ole aivan myyty aivan kaikille ritareiden/asemiesten varusteille, mutta erityisesti Mark Addyn kuningas Robert ja Nikolaj Coster-Waldaun Jaime Lannister yleisesti vakuuttavat. Myös Peter Dinklagen Tyrion vaikuttaa hyvälle. Pahimmalta Lapsukselta vaikuttaa edelleen tuo Emilia Clarken Daenerys.
En ole aivan myyty aivan kaikille ritareiden/asemiesten varusteille, mutta erityisesti Mark Addyn kuningas Robert ja Nikolaj Coster-Waldaun Jaime Lannister yleisesti vakuuttavat. Myös Peter Dinklagen Tyrion vaikuttaa hyvälle. Pahimmalta Lapsukselta vaikuttaa edelleen tuo Emilia Clarken Daenerys.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Viimeinen toivomus (Andrzej Sapkowski)
Viimeinen toivomus on puolalaisen Andrzej Sapkowskin The Witcher-nimisen sarjan ensimmäinen suomennettu osa (suomeksi Noituri). Kirjasarjasta on tehty myös samannimininen peli.

Viimeinen toivomus on rakenteeltaan novellimaisia tarinoita sisältävä kokoelma. Tarinoiden välissä on näytöksiä, jotka kulkevat nimellä "Järjen ääni", ja valottavat päähahmo Geraltin, rivialaisen noiturin, taustoja, ystävyyssuhteita ja tuntoja. Järjen ääni -osien lisäksi kirjasta löytyi kuusi novellia.
Viimeisen toivomuksen maailma on hyvin omintakeinen ja myös hyvin mielenkiintoinen - mielestäni varsin geneerisen kannen perusteella oletin paljon kliseisempää kirjaa. Tarinoiden teemat ovat hyvin synkkiä, ja mukana on myös mielenkiintoista pohdintaa pahuudesta, ihmisyydestä ja hirviöiden lahtaamisen oikeutuksesta. Maailma oli peruselementeiltään hyvin geneerinen - löytyy haltioita, kääpiöitä, hiisejä ja peikkoja - mutta Sapkowski tuo perinteisiin fantasiaelementteihin mukavasti twistiä.
Päähahmo Geralt oli mielestäni varsin perinteinen Tuomari-tyyppisen "antisankarin", kohtalon työhönsä valitseman esitaistelijan ja rahasta työskentelevän palkkamiekan sekoitus. Oikeastaan aika mitäänsanomaton "erityinen ja erilainen" sankari; noiturikoulutuksen myötä huippusoturi ja myös enemmän tai vähemmän pätevä loitsija. Erottuu ympäristöstään erikoisen ulkonäkönsä puolesta. Pitää kiinni periaatteistaan. Haukotus.
Totta puhuakseni odotin ehkä Viimeiseltä toivomukselta enemmän. Nyt odottamani kirja tuotti pienen pettymyksen. Tarinat eivät kiinnostaneet, eivätkä hahmotkaan kiinnostaneet. Maailma oli jokseenkin kiinnostava - mutta ei lopulta totta puhuakseni oikein kiinnostanut. Kirjasta ei jäänyt oikein mitään erityisen maittavaa käteen.
Erityisen pulmalliseksi koin kirjan kielen. En tiedä, johtuiko tämä käännöksestä, onko puola jotenkin erityisen vaikeaa vai oliko syy minussa, mutta minun oli hyvin vaikea seurata tarinankuljetusta. Lisäksi välillä teksti - varsinkin vuoropuhelu - oli jotenkin... kömpelöä - epäluonnollista. Tosin dialogi onnistui välillä heittämään ihan teräviäkin pistoksia, mutta kokonaisuus ei vakuuttanut.
En tiedä mitä tästä kirjasta sanoisi. En minä kyllä siitä mitään erikoisen hienoa irti saanut. Vähän sellainen "meh"-fiilis jäi. Ehkä odotukset sitten olivat liian kovat. Parasta kirjassa oli ehkä se, että useimmat hahmoista oli väritetty erilaisia harmaasävyillä, eikä kirjasta löytynyt kovin selkeää "hyvä - paha" -akselia.

Viimeinen toivomus on rakenteeltaan novellimaisia tarinoita sisältävä kokoelma. Tarinoiden välissä on näytöksiä, jotka kulkevat nimellä "Järjen ääni", ja valottavat päähahmo Geraltin, rivialaisen noiturin, taustoja, ystävyyssuhteita ja tuntoja. Järjen ääni -osien lisäksi kirjasta löytyi kuusi novellia.
Viimeisen toivomuksen maailma on hyvin omintakeinen ja myös hyvin mielenkiintoinen - mielestäni varsin geneerisen kannen perusteella oletin paljon kliseisempää kirjaa. Tarinoiden teemat ovat hyvin synkkiä, ja mukana on myös mielenkiintoista pohdintaa pahuudesta, ihmisyydestä ja hirviöiden lahtaamisen oikeutuksesta. Maailma oli peruselementeiltään hyvin geneerinen - löytyy haltioita, kääpiöitä, hiisejä ja peikkoja - mutta Sapkowski tuo perinteisiin fantasiaelementteihin mukavasti twistiä.
Päähahmo Geralt oli mielestäni varsin perinteinen Tuomari-tyyppisen "antisankarin", kohtalon työhönsä valitseman esitaistelijan ja rahasta työskentelevän palkkamiekan sekoitus. Oikeastaan aika mitäänsanomaton "erityinen ja erilainen" sankari; noiturikoulutuksen myötä huippusoturi ja myös enemmän tai vähemmän pätevä loitsija. Erottuu ympäristöstään erikoisen ulkonäkönsä puolesta. Pitää kiinni periaatteistaan. Haukotus.
Totta puhuakseni odotin ehkä Viimeiseltä toivomukselta enemmän. Nyt odottamani kirja tuotti pienen pettymyksen. Tarinat eivät kiinnostaneet, eivätkä hahmotkaan kiinnostaneet. Maailma oli jokseenkin kiinnostava - mutta ei lopulta totta puhuakseni oikein kiinnostanut. Kirjasta ei jäänyt oikein mitään erityisen maittavaa käteen.
Erityisen pulmalliseksi koin kirjan kielen. En tiedä, johtuiko tämä käännöksestä, onko puola jotenkin erityisen vaikeaa vai oliko syy minussa, mutta minun oli hyvin vaikea seurata tarinankuljetusta. Lisäksi välillä teksti - varsinkin vuoropuhelu - oli jotenkin... kömpelöä - epäluonnollista. Tosin dialogi onnistui välillä heittämään ihan teräviäkin pistoksia, mutta kokonaisuus ei vakuuttanut.
En tiedä mitä tästä kirjasta sanoisi. En minä kyllä siitä mitään erikoisen hienoa irti saanut. Vähän sellainen "meh"-fiilis jäi. Ehkä odotukset sitten olivat liian kovat. Parasta kirjassa oli ehkä se, että useimmat hahmoista oli väritetty erilaisia harmaasävyillä, eikä kirjasta löytynyt kovin selkeää "hyvä - paha" -akselia.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Wheel of Time: Towers of Midnight (Robert Jordan & Brandon Sanderson)
Ajan Pyörä pyörii, ja Tarmon Gai'don on melkein käsillä. Lohikäärmeen joukot kerääntyvät taisteluun Pimeän valtiasta vastaan, ja varjonsikiöt laskeutuvat Turmion maasta. Viimeinen taistelu on koittanut. Tämä on Robert Jordanin ja Brandon Sandersonin 13. Ajan Pyörä-kirjan, Towers of Midnightin (tästä lähin "ToM"), kantava teema.

Sain kirjan luettua eilen, ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, joka tuli ahmittua loppuun; unettomat yöt eivät haitanneet, tärkeää oli vain tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi - sitten jännittävä tilanne katkaistiinkin siirtymällä toiseen tarinapolkuun, ja sitten sekin oli luettava, että pääsi takaisin ensimmäisen juonen kimppuun.
Kuulemani mukaan Sandersonilla ei olisi ollut yhtä paljon valmista materiaalia ToM:ia varten kuin The Gathering Stormissa oli. Mielestäni tämä myös näkyy kirjoituksessa; tyylistä löytyy enemmän sellaisia sanavalintoja, joita en ainakaan muista Jordanin käyttäneen. Myös juonenkuljetus on ripeämpää. Sanderson ei ole kuvailijana aivan Jordanin tasoinen, mutta toisaalta hän ei liioin juutu kuvailemaan jokaisen hahmon sukkien väriä ja takin kuviointia. Sanderson antaa mielestäni enemmän tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle, vaikka toisaalta sanotaan, että Sanderson "kuljettaa lukijoita enemmän kädestä". En tiedä, minulla ei ainakaan tällainen tunne ollut ToM:ia lukiessani.
Kirjan tärkeimmiksi juonikuvioiksi nousivat Perrinin ja Matin tarinat; Perrinin "susiveli"-tarina saatiin päätökseen, ja Sanderson sai myös Matin tarinaan eloa enemmän kuin The Gathering Stormissa. Elyane oli edelleen tylsä, mutta Aviandhe oli kirjan positiivinen yllättäjä; hänen (lyhyen) osuutensa nimittäisin ehkä ToM:n kohokohdaksi.
Viimeisen taistelun lähestyminen ja joukkojen kerääntyminen on koko ajan esillä. Uusia juonikuvioita ei niinkään enää luoda, vaan vanhoja yritetään selvittää. Randista on tulossa todella Lohikäärmeen ennustusten messias-hahmo (power level 9000 olisi vähättelyä), ja mielestäni The Gathering Stormin Rand oli kyllä mielenkiintoisempi kuin ToM:n Rand - mutta tämän kanssa mennään.
Yksi asia Ajan pyörän loppuhuipennuksessa minua tällä hetkellä vaivaa. Viimeinen taistelu on lähellä, ja maailman kohtalo on vaakalaudalla, mutta tällä hetkellä tuntuu selvästi siltä, että Valon voimat tulevat voittamaan taistelun. Epätoivoa, jota olisin toivonut Varjon voimien kerääntymisestä tulevan, ei ainakaan minulle kirjassa herännyt. Esimerkiksi "pahuuden kuplat", ehkä konkreettisin ja vaarallisin esimerkki Tarmon Gai'donin lähestymisestä, vaikuttavat lähinnä harmittavalta epämukavuudelta.
Liian moni sarjan alusta asti joukoissa porskuttaneista hahmoista on hengissä - mitä menetyksen tunteita Ajan pyörän sankarit ovat todella tunteneet? Yhdessä välissä kirjassa uskoin jo, että yksi "tärkeistä" hahmoista heittäisi henkensä - mutta ei, hänet pelastettiin. Samoin jälleen todisyettiin kahta-kolmea onnellista paritusta. Yksi näistä oli ainakin minulle yllätys, ja melkein pudistelin epäuskoisena päätäni; ei ole todellista.
Hei, tämä on Viimeinen taistelu! Lohikäärme tulee murtamaan maailman! Missä ovat menetykset? Missä on epätoivo? Ei tässä ole aikaa mennä naimisiin - nyt taistellaan Varjoa vastaan!
Epätoivon ja menetysten puuttumisesta huolimatta Towers of Midnight oli mielestäni vahva jatko-osa Ajan pyörän tarulle, ja Sanderson on ansainnut paikkansa sarjan päättäjänä. Seuraavaa kirjaa, Ajan pyörän tarinan päättävää A Memory of Light -teosta, en millään malttaisi odottaa puoltatoista vuotta.

Sain kirjan luettua eilen, ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, joka tuli ahmittua loppuun; unettomat yöt eivät haitanneet, tärkeää oli vain tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi - sitten jännittävä tilanne katkaistiinkin siirtymällä toiseen tarinapolkuun, ja sitten sekin oli luettava, että pääsi takaisin ensimmäisen juonen kimppuun.
Kuulemani mukaan Sandersonilla ei olisi ollut yhtä paljon valmista materiaalia ToM:ia varten kuin The Gathering Stormissa oli. Mielestäni tämä myös näkyy kirjoituksessa; tyylistä löytyy enemmän sellaisia sanavalintoja, joita en ainakaan muista Jordanin käyttäneen. Myös juonenkuljetus on ripeämpää. Sanderson ei ole kuvailijana aivan Jordanin tasoinen, mutta toisaalta hän ei liioin juutu kuvailemaan jokaisen hahmon sukkien väriä ja takin kuviointia. Sanderson antaa mielestäni enemmän tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle, vaikka toisaalta sanotaan, että Sanderson "kuljettaa lukijoita enemmän kädestä". En tiedä, minulla ei ainakaan tällainen tunne ollut ToM:ia lukiessani.
Kirjan tärkeimmiksi juonikuvioiksi nousivat Perrinin ja Matin tarinat; Perrinin "susiveli"-tarina saatiin päätökseen, ja Sanderson sai myös Matin tarinaan eloa enemmän kuin The Gathering Stormissa. Elyane oli edelleen tylsä, mutta Aviandhe oli kirjan positiivinen yllättäjä; hänen (lyhyen) osuutensa nimittäisin ehkä ToM:n kohokohdaksi.
Viimeisen taistelun lähestyminen ja joukkojen kerääntyminen on koko ajan esillä. Uusia juonikuvioita ei niinkään enää luoda, vaan vanhoja yritetään selvittää. Randista on tulossa todella Lohikäärmeen ennustusten messias-hahmo (power level 9000 olisi vähättelyä), ja mielestäni The Gathering Stormin Rand oli kyllä mielenkiintoisempi kuin ToM:n Rand - mutta tämän kanssa mennään.
Yksi asia Ajan pyörän loppuhuipennuksessa minua tällä hetkellä vaivaa. Viimeinen taistelu on lähellä, ja maailman kohtalo on vaakalaudalla, mutta tällä hetkellä tuntuu selvästi siltä, että Valon voimat tulevat voittamaan taistelun. Epätoivoa, jota olisin toivonut Varjon voimien kerääntymisestä tulevan, ei ainakaan minulle kirjassa herännyt. Esimerkiksi "pahuuden kuplat", ehkä konkreettisin ja vaarallisin esimerkki Tarmon Gai'donin lähestymisestä, vaikuttavat lähinnä harmittavalta epämukavuudelta.
Liian moni sarjan alusta asti joukoissa porskuttaneista hahmoista on hengissä - mitä menetyksen tunteita Ajan pyörän sankarit ovat todella tunteneet? Yhdessä välissä kirjassa uskoin jo, että yksi "tärkeistä" hahmoista heittäisi henkensä - mutta ei, hänet pelastettiin. Samoin jälleen todisyettiin kahta-kolmea onnellista paritusta. Yksi näistä oli ainakin minulle yllätys, ja melkein pudistelin epäuskoisena päätäni; ei ole todellista.
Hei, tämä on Viimeinen taistelu! Lohikäärme tulee murtamaan maailman! Missä ovat menetykset? Missä on epätoivo? Ei tässä ole aikaa mennä naimisiin - nyt taistellaan Varjoa vastaan!
Epätoivon ja menetysten puuttumisesta huolimatta Towers of Midnight oli mielestäni vahva jatko-osa Ajan pyörän tarulle, ja Sanderson on ansainnut paikkansa sarjan päättäjänä. Seuraavaa kirjaa, Ajan pyörän tarinan päättävää A Memory of Light -teosta, en millään malttaisi odottaa puoltatoista vuotta.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Maus (Art Spiegelman)
Aikoinaan tuli paljon sarjakuvia, ja kyllä sitä vieläkin innostuu lukemaan, kun vain saa hyviä tarinoita käsiinsä. Esimerkiksi kaveriltani sain viime vuoden aikana Marvelin Annihilation-tarinakokonaisuuden, joka oli kyllä rautaista settiä.
Nyt samainen kaverini löi käteeni Art Spiegelmanin kaksiosaisen Maus-tarinan, joka kertoo taiteilijan isästä ja tämän kokemuksista II maailmansodan aikana puolanjuutalaisena. Toisaalta samaan aikaan käsitellään nykyajassa Spiegelmanin ja hänen isänsä ongelmallista suhdetta. Spiegelman luo useasti käsiteltyyn aiheeseen uutta väriä kuvaamalla kansallisuudet ja ihmisryhmät eläiminä: juutalaiset ovat esimerkiksi hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja ja amerikkalaiset koiria.

Kaverini jos kuka tuntee sarjakuvat, ja koska hän tätä suositteli, niin tiesin, että sarjakuva olisi todennäköisesti laadukasta. Siitä huolimatta onnistuin yllättymään positiivisesti. Tarinan kaksijakoisuus (II maailmansodassa ja nykyhetkessä kulkeminen) toimi siis hyvin, ja vaikka juutalaisten kokemista kärsimyksistä onkin kirjoitettu paljon tarinoita, onnistui Maus tuomaan erikoisella tyylillään uutta aiheeseen. Eikä tarina voi olla herättämättä ajatuksia:
"Ehkä kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä. Kaikkien! Ikuisesti!"
Spiegelmanin kuvitus on koruttomalla tavalla kaunista, aivan kuin vanhoista sanomalehtien sarjakuvista, mutta ovelalla sijoittelulla ja ruutujen käytöllä jokseenkin identtiset hahmot onnistuu erottamaan toisistaan. Siitä huolimatta joissain kohdissa piti miettiä kahteen kertaan, että kukakohan nyt puhuu, kun ruudussa on kaksi täysin samannäköistä hiirtä. Eri hahmoille olisi voinut luoda hieman luonnetta kuvituksessa, mutta toisaalta hahmojen "tasapäistäminen" saattaa olla myös harkittu tyylikeino.
Teksti on mielenkiintoista. En tiedä, onko kyse suomentajan "virheestä", vai onko jo kyse alkuperäiskielestä, mutta välillä sarjakuvan kieli on tietyllä tavalla kömpelöä. Esimerkiksi possessiivisuffiksit on jätetty lähes kokonaan pois, ja tekstissä sanotaan tyyliin "minun auto". Toisaalta tämä tuo mukavaa puhekielisyyttä tekstiin, ja voin kyllä hyvin kuvitella vanhan miehen puhumassa noin kertoessaan tarinaansa vuosien takaa.
Kaiken kaikkiaan kovaa settiä, joka herätti ajatuksia. Yllättäen isän ja pojan nykyhetkessä tapahtuva kanssakäyminen oli vieläpä parempi osa tarinaa, mutta myös II maailmansodan osiot olivat hyvää lukemista.
Nyt samainen kaverini löi käteeni Art Spiegelmanin kaksiosaisen Maus-tarinan, joka kertoo taiteilijan isästä ja tämän kokemuksista II maailmansodan aikana puolanjuutalaisena. Toisaalta samaan aikaan käsitellään nykyajassa Spiegelmanin ja hänen isänsä ongelmallista suhdetta. Spiegelman luo useasti käsiteltyyn aiheeseen uutta väriä kuvaamalla kansallisuudet ja ihmisryhmät eläiminä: juutalaiset ovat esimerkiksi hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja ja amerikkalaiset koiria.

Kaverini jos kuka tuntee sarjakuvat, ja koska hän tätä suositteli, niin tiesin, että sarjakuva olisi todennäköisesti laadukasta. Siitä huolimatta onnistuin yllättymään positiivisesti. Tarinan kaksijakoisuus (II maailmansodassa ja nykyhetkessä kulkeminen) toimi siis hyvin, ja vaikka juutalaisten kokemista kärsimyksistä onkin kirjoitettu paljon tarinoita, onnistui Maus tuomaan erikoisella tyylillään uutta aiheeseen. Eikä tarina voi olla herättämättä ajatuksia:
"Ehkä kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä. Kaikkien! Ikuisesti!"
Spiegelmanin kuvitus on koruttomalla tavalla kaunista, aivan kuin vanhoista sanomalehtien sarjakuvista, mutta ovelalla sijoittelulla ja ruutujen käytöllä jokseenkin identtiset hahmot onnistuu erottamaan toisistaan. Siitä huolimatta joissain kohdissa piti miettiä kahteen kertaan, että kukakohan nyt puhuu, kun ruudussa on kaksi täysin samannäköistä hiirtä. Eri hahmoille olisi voinut luoda hieman luonnetta kuvituksessa, mutta toisaalta hahmojen "tasapäistäminen" saattaa olla myös harkittu tyylikeino.
Teksti on mielenkiintoista. En tiedä, onko kyse suomentajan "virheestä", vai onko jo kyse alkuperäiskielestä, mutta välillä sarjakuvan kieli on tietyllä tavalla kömpelöä. Esimerkiksi possessiivisuffiksit on jätetty lähes kokonaan pois, ja tekstissä sanotaan tyyliin "minun auto". Toisaalta tämä tuo mukavaa puhekielisyyttä tekstiin, ja voin kyllä hyvin kuvitella vanhan miehen puhumassa noin kertoessaan tarinaansa vuosien takaa.
Kaiken kaikkiaan kovaa settiä, joka herätti ajatuksia. Yllättäen isän ja pojan nykyhetkessä tapahtuva kanssakäyminen oli vieläpä parempi osa tarinaa, mutta myös II maailmansodan osiot olivat hyvää lukemista.
torstai 14. lokakuuta 2010
Odottavan aika on pitkä, eli Castles & Crusades -pelin tilaus
Opiskelukiireet ja päälle painavat maisterivaiheen opinnot ja tutkielmat saavat aikaan ahdistusta; it is known. Gradua pitäisi vääntää ja sivuaineeseenkin pitäisi saada kandin verran tekstiä aikaiseksi, tenttejä on pitkin vuotta ja koulussa pitäisi käydä nini kotilaitoksella kuin kahdensadan kilometrin päässäkin. Hommaa siis riittää ja rakas VR tulee tänä vuonna entisestään tutuksi. Tuskinpa tulee kuluvana lukuvuonna hirveästi pelailtua pöytäroolipelejä - mutta eihän sitä tiedä.
Kiireistä johtuvaa ahdistusta ja levottomuutta parantamaan tilasin Troll Lord Games -peliyhtiön Castles & Crusades -roolipelin. Sen pitäisi ilmestyä päiviäni piristämään ensi viikon mittaan. Noita fantasiapelejä alkaa olemaan hylly pullollaan, mutta toivon Castles & Crusadesin täyttävän sellaisen yksinkertaisen, klassiselta D&D:ltä "tuntuvan" pelin aukon; Pathfinder on aika monimutkainen, samoin True20 tuntuu edelleen monimutkaiselta. Dragon Age ei tunnu D&D:ltä. Praedor on edelleen Paras Peli Koskaan, mutta sekään ei tunnu D&D:ltä, ja suomennettu D&D saa minussa aina jotenkin aikaan ahdistusta...
Mutta, jospa tuosta Castles & Crusadesista saisi sellaisen sopivan D&D-pelin, jota jaksaisi itsekin johtaa. Varovaisen demoversion silmäily ja arviot ainakin kertovat hyvää. Tässä voisi olla se peli, jolla saisi kuvattua sitä fiilistä mikä pienen pään sisällä oli, kun ensimmäistä kertaa luki Forgotten Realmsista tai Dragonlancesta...
Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka helppo pelissä on rakentaa Drizzt-klooni.
Kiireistä johtuvaa ahdistusta ja levottomuutta parantamaan tilasin Troll Lord Games -peliyhtiön Castles & Crusades -roolipelin. Sen pitäisi ilmestyä päiviäni piristämään ensi viikon mittaan. Noita fantasiapelejä alkaa olemaan hylly pullollaan, mutta toivon Castles & Crusadesin täyttävän sellaisen yksinkertaisen, klassiselta D&D:ltä "tuntuvan" pelin aukon; Pathfinder on aika monimutkainen, samoin True20 tuntuu edelleen monimutkaiselta. Dragon Age ei tunnu D&D:ltä. Praedor on edelleen Paras Peli Koskaan, mutta sekään ei tunnu D&D:ltä, ja suomennettu D&D saa minussa aina jotenkin aikaan ahdistusta...
Mutta, jospa tuosta Castles & Crusadesista saisi sellaisen sopivan D&D-pelin, jota jaksaisi itsekin johtaa. Varovaisen demoversion silmäily ja arviot ainakin kertovat hyvää. Tässä voisi olla se peli, jolla saisi kuvattua sitä fiilistä mikä pienen pään sisällä oli, kun ensimmäistä kertaa luki Forgotten Realmsista tai Dragonlancesta...
Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka helppo pelissä on rakentaa Drizzt-klooni.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Bandirin päiväkirjamerkinnät 20
Tämä on toviksi viimeinen Bandirin päiväkirjamerkintä. Olen saanut minun ja Markon spostiropea aika hyvin kiinni, joten seuraava luku saa odottaa ainakin siihen asti, että se saadaan pelattua läpi.
Isele oli jäänyt Myrskytuulen majatalon läheisyydessä sijaitsevalle torille ja kinasteli paikalle saapuessamme kiivaasti kauppiaan kanssa tummansinisestä kankaanpalasta kaksikon palatessa paikalle. Huomatessaan meidät hän lopetti kinaamisen ja tuhahti vihaisena. Meille hän kuitenkin hymyili. "No.. Miten tapaaminen sujui?" hän kysyi uteliaana. "Mitä saitte tietää?"
"Ikävä kyllä emme paljoakaan", pahoittelin ja selvitin Ragos Tulimieleltä saamamme vähäiset tiedot.
"Lupasimme ilmoittaa hänelle pikimmiten, jos emme ota pestiä vastaan", sanoin lopuksi. "Meidän olisi parasta varmaan suunnata Mernbarin metsään mahdollisimman nopeasti, ennen Ragosia seurueineen. Saammepahan ainakin etumatkaa. Minä ja Karlon yritämme löytää tarvittavat varusteet retkeä varten, että pääsemme lähtemään vaikka jo iltapäivällä, jos hyvin käy. Toivotaan että Jasnirobekin ohjeet ovat tarkemmat kuin ne joiden avulla Ragos suunnistaa - jos Tulimieli siis etsii samaa kirjaa kuin mekin."
Näillä tiedoilla lähdimme tekemään viimeiset valmistelut ennen matkaan lähtöä. Karlon hoiti hevoset ja matkatarvikkeet käytännön miehenä ja minä kävin Iselen kanssa yhdessä läpi soveliainta reittiä kohti metsää.
Kartta oli suhteellisen yksinkertainen. Tie kulki Mernbarin metsänrajaa pitkin itään, kunnes saapuisimme Mernbarista ulos virtaavalle tummalle joelle. Joen piennar veisi meidät aina maamerkille saakka, jota Jasnirobek oli kartassaan kuvannut kolmeksi hampaaksi. Hampaiden luota ei enää ollut pitkälti, mutta kääpiö mainitsi eritysesti hampaiden luota matkan käyvän hankalaksi, sillä metsän olennot kävimmät vihamielisimmäksi, mitä syvemmällä metsän uumeniin matkustaisi.
Olimme Iselen kanssa edelleen uppoutuneina karttaan, kun Karlon palasi ostoksiltaan.
"Hevoset on nyt valmiina, ja minun puolestani mekin olemme valmiita", hän sanoi. "Mitä teemme hevosille, kun pääsemme metsään?"
"Kai ne on yritettävä ottaa mukaan, ellei tiellemme satu osumaan jotain majataloa tai talonpoikaa, joka voisi pitää hevosistamme huolta sillä välin kun me olemme Mernbarissa", ehdotin. "Onnistuitko ostamaan jousen, kuten ehdotin, Karlon?"
Seppä nyökkäsi myöntäväsi ja otti esille jousen, jota oli lähtenyt ostamaan. "Onhan se vähän koruton, mutta se oli halpa ja uskon että se on hyvä", Karlon sanoi ja antoi minulle koruttoman jousen. Jännittäessäni jousta totesin sepän osuneen kuitenkin oikeaan. Jousi ei ollut ilo silmälle, mutta se tuntui kestävältä ja vahvalta.
Olin tyytyväinen sepän ostokseen. "Kiitoksia, Karlon, tämä kelpaa hyvin. Minun puolestani voimme lähteä. Saa nähdä, mitä maantiellä on seuraavaksi varallemme!"
Isele oli jäänyt Myrskytuulen majatalon läheisyydessä sijaitsevalle torille ja kinasteli paikalle saapuessamme kiivaasti kauppiaan kanssa tummansinisestä kankaanpalasta kaksikon palatessa paikalle. Huomatessaan meidät hän lopetti kinaamisen ja tuhahti vihaisena. Meille hän kuitenkin hymyili. "No.. Miten tapaaminen sujui?" hän kysyi uteliaana. "Mitä saitte tietää?"
"Ikävä kyllä emme paljoakaan", pahoittelin ja selvitin Ragos Tulimieleltä saamamme vähäiset tiedot.
"Lupasimme ilmoittaa hänelle pikimmiten, jos emme ota pestiä vastaan", sanoin lopuksi. "Meidän olisi parasta varmaan suunnata Mernbarin metsään mahdollisimman nopeasti, ennen Ragosia seurueineen. Saammepahan ainakin etumatkaa. Minä ja Karlon yritämme löytää tarvittavat varusteet retkeä varten, että pääsemme lähtemään vaikka jo iltapäivällä, jos hyvin käy. Toivotaan että Jasnirobekin ohjeet ovat tarkemmat kuin ne joiden avulla Ragos suunnistaa - jos Tulimieli siis etsii samaa kirjaa kuin mekin."
Näillä tiedoilla lähdimme tekemään viimeiset valmistelut ennen matkaan lähtöä. Karlon hoiti hevoset ja matkatarvikkeet käytännön miehenä ja minä kävin Iselen kanssa yhdessä läpi soveliainta reittiä kohti metsää.
Kartta oli suhteellisen yksinkertainen. Tie kulki Mernbarin metsänrajaa pitkin itään, kunnes saapuisimme Mernbarista ulos virtaavalle tummalle joelle. Joen piennar veisi meidät aina maamerkille saakka, jota Jasnirobek oli kartassaan kuvannut kolmeksi hampaaksi. Hampaiden luota ei enää ollut pitkälti, mutta kääpiö mainitsi eritysesti hampaiden luota matkan käyvän hankalaksi, sillä metsän olennot kävimmät vihamielisimmäksi, mitä syvemmällä metsän uumeniin matkustaisi.
Olimme Iselen kanssa edelleen uppoutuneina karttaan, kun Karlon palasi ostoksiltaan.
"Hevoset on nyt valmiina, ja minun puolestani mekin olemme valmiita", hän sanoi. "Mitä teemme hevosille, kun pääsemme metsään?"
"Kai ne on yritettävä ottaa mukaan, ellei tiellemme satu osumaan jotain majataloa tai talonpoikaa, joka voisi pitää hevosistamme huolta sillä välin kun me olemme Mernbarissa", ehdotin. "Onnistuitko ostamaan jousen, kuten ehdotin, Karlon?"
Seppä nyökkäsi myöntäväsi ja otti esille jousen, jota oli lähtenyt ostamaan. "Onhan se vähän koruton, mutta se oli halpa ja uskon että se on hyvä", Karlon sanoi ja antoi minulle koruttoman jousen. Jännittäessäni jousta totesin sepän osuneen kuitenkin oikeaan. Jousi ei ollut ilo silmälle, mutta se tuntui kestävältä ja vahvalta.
Olin tyytyväinen sepän ostokseen. "Kiitoksia, Karlon, tämä kelpaa hyvin. Minun puolestani voimme lähteä. Saa nähdä, mitä maantiellä on seuraavaksi varallemme!"
lauantai 25. syyskuuta 2010
Bandirin päiväkirjamerkinnät 19
Aamun tullen minä ja Karlon lähdimme virkeinä ja valmiina Myrskytuulen majatalolle, jossa Ragos Tulimieli piti majaansa.
Myrskytuulen majatalo oli pienehkö kievari ja selvästi rosoisemman väen suosiossa; sen pöydissä istuvat, jo aamusta omien tuoppiensa ylle kumartuneet miehet olivat kaikki sotureita ja seikkailijoita. Ragos Tulimieli erottui tästä monenkirjavasta joukosta kookkaan vartensa ja komeiden varusteidensa ansiosta. Komea nahkapanssari, turkiksella reunustettu viitta ja kallis amuletti kaulassa kertoivat, ettei Ragos ollut mikään varaton kulkija. Hänen silmistään paistoi valppaus ja kokemus; tässä oli mies joka tunsi myös taistelut ja muut vaarat.
Edessään Ragosilla nivaska papereita, joiden parista soturi nosti katseensa minun ja Karlonin astuessa hänen eteensä.
"Tervehdys", sanoin ja kävin suorapuheisesti asiaan, sillä Ragos vaikutti mutkattomalta mieheltä. "Te taidatte olla Ragos Tulimieli... Minä olen Bandir ja toverini on Karlon, ja kuulimme, että te etsitte miehiä Mernbarin metsään tehtävää retkeä varten."
"No siinä tapauksessa olette tulleet oikeaan paikkaan." Ragos vastasi kumpuavalla äänellään ja katseli meitä arvioivasti. "Ette taida olla täkäläisiä. En ainakaan muista nähneeni teitä aikaisemmin. Mernbarin metsä on tarinoidensa veroinen paikka - minkäslaista kokemusta teillä kahdella on?"
"Minä olen toiminut paroni Wolfranin esitaistelijana ja palkkasoturina niin Estreassa kuin idempänäkin", sanoin ja taputin miekkani kahvaa. "Karlon on todistanut olevansa urhea mies ja osaavansa pitää pintansa; Varmasissa näin hänen puolustavan hienoa naista kahta ryökälettä vastaan."
"Osaatko käsitellä aseita?" Ragos suuntasi kysymyksen Karlonille, josta selvästi oli epävarmempi kuin minusta.
"Käsitellä, huoltaa ja takoa" Karlon vastasi empimättä. "Olen ammatiltani seppä, mutta osaan kyllä pitää pintani. Siksi olen täällä" hän jatkoi.
"Palkkamiekka ja soturiseppä." Ragos katseli meitä ja nojasi tuolinsa selkänojaan saaden tuolin nitisemään liitoksissaan. "Menettelee, mikäli olette valmiita pistämään henkenne likoon työn puolesta. Mernbarissa on kyse muustakin kuin pelkästään ryökäleistä hameväen perässä."
"Lordi Varram maksaa hyvin, kaksi kultapalaa päivässä ja onnistuneesta retkestä vielä muutama ylimääräinen niille jotka pääsevät omin jaloin takaisin", Ragos jatkoi. "Tarvikkeita ei kustanneta, mutta seurueeseen kuuluu kokki. Sepän tehtäviin voisi kuulua myös tarvikkeiden huolto."
"Palkkasoturi saa maksun siitä, että vaarantaa henkensä", minä vastasin, "ja Karlonilta onnistuvat kyllä iltapuhteet... Lisäksi lordi Varramin maksu vaikuttaa kohtuulliselta... tosin maksun kohtuullisuus riippuu siitä, mitä tuon kahden kultarahan eteen joutuu tekemään. Haluaisimme tietää vähän enemmän tästä retkestä. Miksi lordi Varram haluaa järjestää tämän matkan pahamaineiseen Mernbariin?"
"Kohtuullinen kysymys", Ragos myönsi. "Lordi Varram toivoo löytävänsä Mernbarin metsästä kallisarvoisen esineen. Ikävä kyllä sitä, mikä esine on, en voi kertoa työn arkaluontoisuuden vuoksi. Voin kuitenkin kertoa, että menemme syvälle Mernbariin ja matkamme oletettavasti kestää tovin. Kaksi kultapalaa kuitenkin on paljon enemmän mitä normaali palkkamiekka voi odottaa päivän työstä, joten tarjous on avokätinen. Riittää, että tavara löytyy ja pääsemme hengissä takaisin."
En voinut olla pohtimatta, pelkäsivätkö Varram jaRagos palkollistensa pettävän heidät, vai miksi Ragos oli niin epämääräinen tarjoamansa tehtävän suhteen. "Vaikea esinettä on löytää, jos ei tiedä mitä ollaan etsimässä", huomautinkin soturille ja hieroin leukaani esittäen miettiväistä. "Minua ainakin arveluttaa lähteä hyvilläkään palkoilla mihinkään noin - anteeksi nyt vain - epämääräisen tehtävänannon perusteella. Kaksi kultarahaa kiinnostaa, sitä en kiellä, mutta olen tottunut hieman enemmän tietämään tehtävästä, ennen kuin suostun mihinkään. Kuinka paljon matkalle on tällä hetkellä lähdössä, ja minkälaisia miehiä ja naisia? Onko lordi itse lähdössä, vai johdatko kenties itse joukkoa?"
Panin merkille, että Ragos ei pitänyt siitä, että sinuttelin häntä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Soturin mielipaha ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi minun murheeni, joten tyydyin vain katsomaan tätä tyynesti hymyillen silmiin.
"Kuules nyt poika", Ragos sanoi otsaansa rypistäen. "Meillä on kourallinen tavaran etsimiseen soveltuvia henkilöitä, seikkailijoita ja sotureita. Me tarvitsemme lihasvoimaa ihan Mernbarin vaarallisuuden vuoksi, joten etsimisestä ja tavaran luonteesta ei yksinkertaisesti tarvitse tietää. Minä itse johdan joukkoa, että homma pysyy hyvin kasassa. Oletteko te mukana vai ette?"
Sepän kasvoille oli tässä vaiheessa noussut vaivaantunut ilme. Karlon ei selvästi ollut kuulemastaan mielissään.
"Ymmärrän toki hyvin, jos lordi Varram ja sinä haluatte pitää vielä retken yksityiskohtia omana tietonanne", vakuutin ja nostin rauhoittavasti käteni. Lempinimi 'Tulisielu' oli tällä miehellä ansaittu, ja epäilin, ettei paljoa enempää tietoja irtoaisi. "Minun ja Karlonin on kuitenkin keskusteltava tästä omissa oloissamme. Meillä olisi tiedossa myös yksi tehtävä idässä, ja meidän on kysyttävä tehtävää tarjonneelta kauppiaalta olisiko hän valmis korottamaan omaa palkkiotaan yhtä anteliaaksi kuin mitä te tarjoatte."
"Aivan", Ragos nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Älkää odottako turhan kauaa kuitenkaan, retki alkaa kun olemme saaneet sopivasti väkeä." hän sanoi lopuksi.
"Ei huolta. Ilmoittelemme todennäköisesti jo huomenna, mihin päätökseen olemme päätyneet. Tuskinpa toisen tarjouksen antajalla on liioin aikaa jäädä empimään, vaan tiedämme jo pian mikä tarjous meidän kannattaa ottaa... Mutta ilmoittelemme sitten."
Niine hyvineen nousimme Karlonin kanssa pöydästä, ja tarjosin vielä kättäni Ragosille. Tämä vastasi hyvästeihini, mutta aistin hänen kädenpuristuksestaan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen tapahtumien kulkuun.
"Se ei ollut kovin hedelmällinen tiedusteluretki", totesin Karlonille päästyämme ulos Myrskytuulesta. "Toisaalta en uskaltanut enempää Tulimieleltä tietoja kinutakaan, etteivät hänen epäluulonsa olisi heränneet. Pätevältä hän kyllä vaikutti - toivottavasti emme löydä häntä vastastamme Mernbarissa."
"Koko homma alkaa tuntua hulluttelulta", Karlon vastasi raapien päätään. "Onkohan tämä hyvä idea lähteä samoilemaan metsiin, jonne lordit hankkivat paljon miesvoimaa, että heidän on siellä turvallista olla?"
"Sopimus on sopimus, ja me annoimme Iselelle sanamme", minä vastasin olkiani kohauttaen. "Ja useimmiten pieni, hyvin varustautunut joukkio pääsee helpommalla kuin suurempi ja hitaampi seurue. En usko, ettemmekö me pääsisi tarvittaessa pakenemaan vaaraa, jos löydämme Mernbarista jotain, mitä emme pysty yksin hoitamaan."
"Tule, palataan kertomaan Iselelle se vähä, mitä opimme", lisäsin vielä pirteänä, vaikka seppä ei vaikuttanutkaan vakuuttuneelta. "Meidän on varmaan parasta kiirehtiä Mernbariin lähtöä - ihan vain varmuuden vuoksi, jos Ragos miehineen on matkalla saman aarteen perään kuin mekin. Saammepahan edes vähän etumatkaa."
Myrskytuulen majatalo oli pienehkö kievari ja selvästi rosoisemman väen suosiossa; sen pöydissä istuvat, jo aamusta omien tuoppiensa ylle kumartuneet miehet olivat kaikki sotureita ja seikkailijoita. Ragos Tulimieli erottui tästä monenkirjavasta joukosta kookkaan vartensa ja komeiden varusteidensa ansiosta. Komea nahkapanssari, turkiksella reunustettu viitta ja kallis amuletti kaulassa kertoivat, ettei Ragos ollut mikään varaton kulkija. Hänen silmistään paistoi valppaus ja kokemus; tässä oli mies joka tunsi myös taistelut ja muut vaarat.
Edessään Ragosilla nivaska papereita, joiden parista soturi nosti katseensa minun ja Karlonin astuessa hänen eteensä.
"Tervehdys", sanoin ja kävin suorapuheisesti asiaan, sillä Ragos vaikutti mutkattomalta mieheltä. "Te taidatte olla Ragos Tulimieli... Minä olen Bandir ja toverini on Karlon, ja kuulimme, että te etsitte miehiä Mernbarin metsään tehtävää retkeä varten."
"No siinä tapauksessa olette tulleet oikeaan paikkaan." Ragos vastasi kumpuavalla äänellään ja katseli meitä arvioivasti. "Ette taida olla täkäläisiä. En ainakaan muista nähneeni teitä aikaisemmin. Mernbarin metsä on tarinoidensa veroinen paikka - minkäslaista kokemusta teillä kahdella on?"
"Minä olen toiminut paroni Wolfranin esitaistelijana ja palkkasoturina niin Estreassa kuin idempänäkin", sanoin ja taputin miekkani kahvaa. "Karlon on todistanut olevansa urhea mies ja osaavansa pitää pintansa; Varmasissa näin hänen puolustavan hienoa naista kahta ryökälettä vastaan."
"Osaatko käsitellä aseita?" Ragos suuntasi kysymyksen Karlonille, josta selvästi oli epävarmempi kuin minusta.
"Käsitellä, huoltaa ja takoa" Karlon vastasi empimättä. "Olen ammatiltani seppä, mutta osaan kyllä pitää pintani. Siksi olen täällä" hän jatkoi.
"Palkkamiekka ja soturiseppä." Ragos katseli meitä ja nojasi tuolinsa selkänojaan saaden tuolin nitisemään liitoksissaan. "Menettelee, mikäli olette valmiita pistämään henkenne likoon työn puolesta. Mernbarissa on kyse muustakin kuin pelkästään ryökäleistä hameväen perässä."
"Lordi Varram maksaa hyvin, kaksi kultapalaa päivässä ja onnistuneesta retkestä vielä muutama ylimääräinen niille jotka pääsevät omin jaloin takaisin", Ragos jatkoi. "Tarvikkeita ei kustanneta, mutta seurueeseen kuuluu kokki. Sepän tehtäviin voisi kuulua myös tarvikkeiden huolto."
"Palkkasoturi saa maksun siitä, että vaarantaa henkensä", minä vastasin, "ja Karlonilta onnistuvat kyllä iltapuhteet... Lisäksi lordi Varramin maksu vaikuttaa kohtuulliselta... tosin maksun kohtuullisuus riippuu siitä, mitä tuon kahden kultarahan eteen joutuu tekemään. Haluaisimme tietää vähän enemmän tästä retkestä. Miksi lordi Varram haluaa järjestää tämän matkan pahamaineiseen Mernbariin?"
"Kohtuullinen kysymys", Ragos myönsi. "Lordi Varram toivoo löytävänsä Mernbarin metsästä kallisarvoisen esineen. Ikävä kyllä sitä, mikä esine on, en voi kertoa työn arkaluontoisuuden vuoksi. Voin kuitenkin kertoa, että menemme syvälle Mernbariin ja matkamme oletettavasti kestää tovin. Kaksi kultapalaa kuitenkin on paljon enemmän mitä normaali palkkamiekka voi odottaa päivän työstä, joten tarjous on avokätinen. Riittää, että tavara löytyy ja pääsemme hengissä takaisin."
En voinut olla pohtimatta, pelkäsivätkö Varram jaRagos palkollistensa pettävän heidät, vai miksi Ragos oli niin epämääräinen tarjoamansa tehtävän suhteen. "Vaikea esinettä on löytää, jos ei tiedä mitä ollaan etsimässä", huomautinkin soturille ja hieroin leukaani esittäen miettiväistä. "Minua ainakin arveluttaa lähteä hyvilläkään palkoilla mihinkään noin - anteeksi nyt vain - epämääräisen tehtävänannon perusteella. Kaksi kultarahaa kiinnostaa, sitä en kiellä, mutta olen tottunut hieman enemmän tietämään tehtävästä, ennen kuin suostun mihinkään. Kuinka paljon matkalle on tällä hetkellä lähdössä, ja minkälaisia miehiä ja naisia? Onko lordi itse lähdössä, vai johdatko kenties itse joukkoa?"
Panin merkille, että Ragos ei pitänyt siitä, että sinuttelin häntä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Soturin mielipaha ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi minun murheeni, joten tyydyin vain katsomaan tätä tyynesti hymyillen silmiin.
"Kuules nyt poika", Ragos sanoi otsaansa rypistäen. "Meillä on kourallinen tavaran etsimiseen soveltuvia henkilöitä, seikkailijoita ja sotureita. Me tarvitsemme lihasvoimaa ihan Mernbarin vaarallisuuden vuoksi, joten etsimisestä ja tavaran luonteesta ei yksinkertaisesti tarvitse tietää. Minä itse johdan joukkoa, että homma pysyy hyvin kasassa. Oletteko te mukana vai ette?"
Sepän kasvoille oli tässä vaiheessa noussut vaivaantunut ilme. Karlon ei selvästi ollut kuulemastaan mielissään.
"Ymmärrän toki hyvin, jos lordi Varram ja sinä haluatte pitää vielä retken yksityiskohtia omana tietonanne", vakuutin ja nostin rauhoittavasti käteni. Lempinimi 'Tulisielu' oli tällä miehellä ansaittu, ja epäilin, ettei paljoa enempää tietoja irtoaisi. "Minun ja Karlonin on kuitenkin keskusteltava tästä omissa oloissamme. Meillä olisi tiedossa myös yksi tehtävä idässä, ja meidän on kysyttävä tehtävää tarjonneelta kauppiaalta olisiko hän valmis korottamaan omaa palkkiotaan yhtä anteliaaksi kuin mitä te tarjoatte."
"Aivan", Ragos nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Älkää odottako turhan kauaa kuitenkaan, retki alkaa kun olemme saaneet sopivasti väkeä." hän sanoi lopuksi.
"Ei huolta. Ilmoittelemme todennäköisesti jo huomenna, mihin päätökseen olemme päätyneet. Tuskinpa toisen tarjouksen antajalla on liioin aikaa jäädä empimään, vaan tiedämme jo pian mikä tarjous meidän kannattaa ottaa... Mutta ilmoittelemme sitten."
Niine hyvineen nousimme Karlonin kanssa pöydästä, ja tarjosin vielä kättäni Ragosille. Tämä vastasi hyvästeihini, mutta aistin hänen kädenpuristuksestaan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen tapahtumien kulkuun.
"Se ei ollut kovin hedelmällinen tiedusteluretki", totesin Karlonille päästyämme ulos Myrskytuulesta. "Toisaalta en uskaltanut enempää Tulimieleltä tietoja kinutakaan, etteivät hänen epäluulonsa olisi heränneet. Pätevältä hän kyllä vaikutti - toivottavasti emme löydä häntä vastastamme Mernbarissa."
"Koko homma alkaa tuntua hulluttelulta", Karlon vastasi raapien päätään. "Onkohan tämä hyvä idea lähteä samoilemaan metsiin, jonne lordit hankkivat paljon miesvoimaa, että heidän on siellä turvallista olla?"
"Sopimus on sopimus, ja me annoimme Iselelle sanamme", minä vastasin olkiani kohauttaen. "Ja useimmiten pieni, hyvin varustautunut joukkio pääsee helpommalla kuin suurempi ja hitaampi seurue. En usko, ettemmekö me pääsisi tarvittaessa pakenemaan vaaraa, jos löydämme Mernbarista jotain, mitä emme pysty yksin hoitamaan."
"Tule, palataan kertomaan Iselelle se vähä, mitä opimme", lisäsin vielä pirteänä, vaikka seppä ei vaikuttanutkaan vakuuttuneelta. "Meidän on varmaan parasta kiirehtiä Mernbariin lähtöä - ihan vain varmuuden vuoksi, jos Ragos miehineen on matkalla saman aarteen perään kuin mekin. Saammepahan edes vähän etumatkaa."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)