Jaconian maailmankirja: Hämärän kansa

Kirjoitin hieman taustatietoa Musta portti -novellissa esiintyneeseen noitaan liittyen, ja päätin lopulta kirjoittaa sen "Maailmankirja"-otsikon alle. Se, haluaako tämän osaksi omaa Jaconiaansa, on jokaisen oma asia; edes minä en välttämättä tätä "jokaiseen Jaconiaani" ottaisi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Historiaa
Kauan ennen Borvarian tuhoa ja Jaconian velhokuninkaiden valtaa hallitsi outo, enää vain vanhimmissa taruissa ja legendoissa muistettava kansa mailla, jotka nykyään Jaconiana tunnetaan. He olivat yksinkertaisiin oloihin tyytyvää kansaa, joka asutti Jaconian vuoristojen rinteitä ja noina aikoina vielä laajemmalle ulottuvien Suurien metsien muodostamia erämaita. He liikkuivat mieluiten iltahämärän ja aamuruskon aikaan, joten kun velhokuninkaat viimein kohtasivat tätä outoa väkeä, ryhdyttiin heitä kutsumaan hämärän kansaksi. Jos näillä oudoilla olennoilla oli oma nimi kansalleen, niin on se unohtunut aikojen hämäriin jo vuosisatoja, ellei tuhansia vuosia sitten.

Kuten moni muukin asia hämärän kansasta, myös syy, miksi heidän ja velhokuninkaiden välillä käytiin sota, on unohtunut – tuskinpa velhotkaan enää syytä muistavat. Todennäköisesti syynä oli kahden toisilleen vieraan kulttuurin yhteentörmäyksessä syntyneet erimielisyydet ja Borvarian laajentumisen ja vahvistumisen uhka hämärän kansan elämäntavalle, tai kenties kyseessä oli yksinkertaisesti ahneiden velhokuninkaiden halu päästä eroon arvokkaita, asutettavia seutuja vartioivista alkuasukkaista. Oli syy mikä tahansa, kirjoitetaan vanhoissa tarinoissa velhojen ja hämärän kansan käyneen lukuisia sotia Jaconian hallinnosta. Sodan päätteeksi Jaconiasta tuli osa Borvarian jatkuvasti kasvavaa velhojen mahtavaa valtakuntaa, ja sodassa valmiiksi kärsinyt hämärän kansa heikkeni ja väheni.

Borvariaa kohdanneeseen tuhoon mennessä hämärän kansa oli kadonnut jo lähes kokonaan Jaconian maanpäältä. Jaconian sisällissotaan mennessä koko outo rotu oli painunut jo niin syvälle historian lehtien sivuille, että vain harvat olivat heistä edes kuulletkaan, vaikka tarinat yön pimeydessä liikkuvista aaveista ja metsästäjistä kertovat kenties juuri hämärän kansasta. Kuitenkin velhot, joista jotkut hämärän kansasta ovat joskus lukeneet, uskovat heidän kuolleen sukupuuttoon, ja heidän outojen tapojensa unohtuneen historian hämäriin: he olivat vaatimatonta ja vähään tyytyvää kansaa, eikä heidän jäljiltään ole säilynyt edes mahtavia raunioita, kuten velhokuninkaiden jäljiltä on jäänyt.

Vaikka velhot ja Jaconian nykyiset asukkaat ovat hämärän kansan unohtaneet, ei hämärän kansa kuitenkaan ole jättänyt entisiä kotimaitaan täysin: vielä muutamia tuon oudon rodun jäseniä liikkuu yhä harvalukuisemmaksi käyvillä erämailla Suurten metsien siimeksissä ja Läntisten vuorten vähänkuljetuilla rinteillä. Lisäksi hämärän kansan verta kiertää erityisesti Läntisen Jaconian vuoristolaisissa ja joissain Tarai-heimon paimentolaisissa; tämä veri ja sen mukana kulkevat lahjat ovat viimeisiä muistoja katoavasta kansasta.

Ominaisuuksia ja piirteitä
Ulkomuodoltaan hämärän kansan jäsenet muistuttivat ihmisrotua, mutta samaan aikaan kaikki heidän piirteensä olivat oudon korostuneita ihmisiin verrattuina: heidän piirteensä olivat terävämmät ja epäluonnolliset – mikä saattoi olla osasyynä kansaan kohdistuneisiin vainoihin – ja he olivat epätavallisen pitkiä ja kevytrakenteisia. Koska he suosivat iltahämärää auringonvaloon sijaan, heitä pidettiin usein aaveina tai henkinä. Ilmeisesti he näkivät pimeässä tavanomaista ihmistä paremmin, sillä ainakin heidän jaden tai metsänvihreät silmänsä erottivat heidät erityisesti ihmisten suvusta. Tosin kuolemattomuuden eliksiiriä pitkään nauttineet velhot olivat huomattavasti epäluonnollisemman näköisiä, mutta he sentään olivat joskus muistuttaneet ihmissukua, kun taas hämärän kansa oli selvästi epäinhimillistä alkuperää. Eliniältään he olivat elinvoimaisia ja vahvoja, ja elivätkin useimmiten paljon tavanomaisia kuolevaisia pidempään, ja heidän outoja voimiaan hallitsevien tietäjien uskottiin olevan lähes kuolemattomia – se, kuinka paljon näistä taruista on tai oli totta, onkin taas yksi kysymys lisää…

Epäinhimillisten piirteidensä sijaan kuitenkin hämärän kansan oudot kyvyt ja voimat erottivat heidät Jaconian tavallisista kuolevaisista, ja juuri heidän voimansa saattoivat olla osasyynä sotaan velhoja vastaan. Velhot nimittäin huomasivat pian, että hämärän kansalla oli läheinen yhteys unien ulottuvuuteen ja ennaltanäkemisen mahtaviin taikavoimiin, ja mahtavimmat hämärän kansan parissa pystyivät vaikuttamaan jopa muiden ajatuksiin uskomattoman helposti. Näiden mahtavien lahjojen lisäksi he hallitsivat myös muut loitsut ja taikavoimat yhtä hyvin, kuin useimmat mahtavimmista velhomestareista, ja ellei velhoilla olisi ollut määrällistä ylivoimaa ja teräksen salaisuutta apunaan, olisi sota hämärän kansan ja Borvarian velhojen välillä voinut kääntyä aivan toisin.

Unien lukeminen, ennenäyt ja ”hiljainen laulu”, kuten hämärän kansa telepaattisia kykyjään kutsui, ei kuitenkaan pelastanut tuota outoa rotua, vaan nyt he ovat vähentyneet ja heidän mahtinsa on heikentynyt lähes olemattomiin. Siellä täällä yksittäiset kansan jälkeläiset elävät erakkoina tietäjinä muusta maailmasta piittaamatta, mutta on vain ajan kysymys, kun viimeinenkin puhdasverinen hämärän kansan jälkeläinen on katoava. Nämä viimeiset, yksinäiset erakot kantavat syvää kaunaa ja kateutta vähäisiä kuolevaisia ja heitä salaa hallitsevia velhoja kohtaan. Toiset tämä kauna ja kateus saa toimiin, mutta useimmat tyytyvät kiroamaan anastajia ja valloittajia, ja toivomaan heille pitkää ja tuskallista kuolemaa – samanlaista kuolemaa, kuin on kohdannut hämärän kansaa.

Vaikka puhdasveriset hämärän kansan edustajat ovat lähes kadonneet, kiertää heidän verensä erityisesti joissain Läntisten vuorten vuoristolaisten ja Tarai-paimentolaisten suvuissa. Tämä erityinen veri ilmenee usein poikkeuksellisen vihreinä silminä tai muuten korostuneina piirteinä (erityinen pituus tai poikkeuksellisen terävät kasvonpiirteet), mutta joskus hämärän kansan veren mukana periytyvät myös heidän erityiset, yli-inhimilliset ominaisuutensa, eli esimerkiksi poikkeuksellinen yönäkö ja enneunet. Vuoristolaisten ja paimentolaisten keskuudessa näillä lahjoilla siunattuja pidetään usein pyhinä, ja Tarai-kansan parissa heistä tulee lähes poikkeuksetta heimon velhon oppilaita, mutta Jaconian sivistyneillä seuduilla useimmat poltetaan noitina, elleivät he onnistu pitämään outoja kykyjään salassa.

Hämärän kansa Praedor-pelissä
Hämärän kansa on käytännössä lähes kuollut ja kuopattu, ja harvat jäljellä olevat yksilöt ovat erakoituneita tietäjiä, joita praedorit saattavat kyllä kohdata, mutta jotka tuskin koskaan lähtevät liikkeelle piilopaikoistaan – ja nopeasti heidät sivistyneillä seuduilla demoneina ja perkeleinä roviolla poltettaisiinkin.

Hämärän kansan verta suonissaan kantavaa henkilöä pelaavalle sopivat esimerkiksi seuraavat ominaisuudet kuvaamaan hänen outoa alkuperäänsä: hämäränäkö, vaisto ja velhon sukua (hieman muokattuna) -edut, ja painajaisia, salaisuus ja tuntomerkki -haitat. Muutkin edut ja haitat luonnollisesti hämärän kansan vereen sopivat, mutta periaatteessa hämärän kansan perinnön pelaaminen on lähinnä ”hahmonpelaamista” eikä niinkään peliteknisiä sääntöjä. Useimmiten - lue: aina - hämärän kansan verta suonissaan kantava yksilö ei edes tiedä outoa verta suonissaan kantavansa, sillä kuolevaisista tai velhoistakin vain harvat hämärän kansan enää muistavat.

Tieto hämärän kansasta on 4n heitto historian tietämyksestä tai 3n heitto taruista ja legendoista.

Hämärän kansan ennenäyt ja unien ulottuvuuden tutkiminen luonnistuu aika hyvin pelkästään vaistolla, painajaisilla ja yhteistyöllä pelinjohtajan kanssa (epämääräisiä enneunia, jotka voivat tarkoittaa mitä tahansa), mutta jos haluaa viedä hahmoa maagisempaan suuntaan, voisi tälle esimerkiksi kokemuspisteillä sallia jonkinlaisia empaattisia kykyjä (täydellisen ”hiljaisen laulun” eli telepatian kehittyminen vie niin paljon aikaa, ettei pelihahmo ehdi sitä kuolevaisen elämänsä aikana opetella). Toisaalta tämä tunnetilojen ja ajatusten aistiminen voisi mennä myös pelkästään korkealla Ihmistuntemus ja/tai Juonittelu -taidolla.