Taikuuden mystiikka roolipeleissä, osa 2

Viime kerralla turisin niitä näitä taikuudesta fantasiaroolipeleissä ja esittelin yhden tavan, jota olen nähnyt käytettävän taikuuden pitämiseksi mystisenä pelipöydässä. Sanoin myös kirjaavani muita keinoja taikuuden pitämiseksi mystisenä, joten tässä sitä tulee.

Vaihtoehto 2: "Taikuuden mystiikka kovilla säännöillä", eli "Pelaajahahmot eivät ole velhoja"

Loppujen lopuksi minusta on varmaan eniten kokemusta tästä vaihtoehdosta, koska Praedoria olen kuitenkin eniten pelauttanut. Mielestäni tämä on ehkä ensimmäistä esittelemääni vaihtoehtoa parempi keino pitää yllä vaikutelmaa siitä, että taikuus on jotain salaperäistä, ehkä jopa uhkaavaa.

Se, että pelaajahahmoilla ei ole käytössään taikuutta, tai taikuutta on käytössä hyvin vähän, luo heti asetelman, jossa taikuudesta tulee jotain arvoituksellisempaa. Koska säännöt taikuudelle ovat tällaisissa tapauksissa löyhemmät - ehkä jopa kokonaan pelinjohtajan päätettävissä - ei pelaajilla ole samanlaista varmuutta yliluonnollisista uhkista verrattuna sellaisiin peleihin, joissa velhot ovat pelattavia ja taikuus tiuhempaan käytetty resurssi.

Praedor osoittaa mielestäni hyvin, että vaikka pelaajahahmot eivät olekaan velhoja, ei taikuus siltikään jää olemattomiin (löytyyhän taikuudelle säännötkin, joskin ne eivät ole varsinaisessa "Pelaajien kirjassa" vaan "Pelinjohtajan kirjan" / "Maailmankirjan" puolella). Se ei vain enää tunnu "vain" yhdeltä voimaresurssilta muiden joukossa. Esimerkiksi Praedorissa taikuus on kuitenkin läsnä, sillä on vain pelinjohtajasta kiinni, kuinka paljon velhot vaikuttavat pelimaailmaan. Lisäksi Borvaria on täynnä villin taikuuden kaaosta ja usein lumottuja esineitä, joita pelin päähahmot, praedorit, Jaconian markkinoille kuskaavat.

Kokemus on kuitenkin kertonut, että tällainen "kovien sääntöjen mystiikka" ei kaikkia fantasiaroolipelien pelaajia miellytä. Kuuluuhan taikuus ja velhot monen mielikuvissa erottamattomasti fantasiaan, eikä siis ihme, että monen on vaikea hyväksyä sitä, ettei pelaajilla ole käytössään taianomaisia resursseja. Lisäksi tällaisessa pelissä mielestäni on syytä yhdessä selvittää, että onko velhoja ja taikuutta ollenkaan, tai ainakin kaikkien on oltava selvillä siitä, että taikuuden olemassaolo on epävarmaa.

Tässä kirjoituksessa korostuu Praedorin rooli, koska se tuli selkeimmin mieleeni esimerkkinä fantasiapelistä, jossa pelaajahahmot eivät ole velhoja (tosin tähänkin on tulossa muutos tulevaisuudessa häämöttävän Taikuutta käsittelevän lisäosan muodossa). Kuitenkin tällaista peliä voisi varmaan pelata ihan D&D:lläkin, jos vain taikojat jättävät hahmoluokkavaihtoehdoista pois. Tätä mietin yhtenä vaihtoehtona omassa D&D-maailmassani, Routamaissa, joissa taikuus oli aiheuttanut jääkauden alkamiseen johtaneen luonnonmullistuksen, joka oli sitonut suurimman osan maailman maagisesta energiasta pohjoisessa häämöttäviin jäämassoihin. D&D:n tapauksessa "velhoton peli" voi mennä kuitenkin tylsäksi, sillä D&D:n oletukset taikuudesta ja velhoista tulivoimana ovat pultattu aika tiukasti kiinni kaikkeen mekaniikkaan. Toisaalta D&D:lle löytyy netistä paljon erilaisia vaihtoehtoja oletustaikuudelle. Esimerkiksi Call of Cthulhun d20-versiossa oli mielenkiintoisia vaihtoehtoja D&D-taikuudelle Sanity-sääntöineen ja kaikkineen.

Esimerkiksi Praedorissa "taikuutta" pelaajahahmoille tarjoamassa ovat alkemiaan ja taikaesineisiin liittyvät säännöt. Lisäksi mystiikkaa voi tämän tyylisessä pelissä tehostaa myös sillä, että esimerkiksi parantamiseen liittyvissä heitoissa antaa bonuksia, jos hahmo käyttää rukouksia tai loitsuja yrttiensä ja hauteidensa tehostamisessa. Se, onko bonus sitten yliluonnollista vaikutusta vai vain psykologista, on kiinni pelaajien tulkinnasta.

Olen myös joskus blogissa muutamalla sanalla pohtinut, miten yliluonnollisia henkisiä voimia voisi kuvata hahmolomakkeen taitoarvojen kautta. Enemmänkin tämän keinon hyödyntämismahdollisuuksia voisi kuitenkin kartoittaa - mutta se taitaa jo mennä "Taikuuden mystiikan tehostamiseen pehmeillä säännöillä", joka voisi olla taas oma kirjoituksensa...

Hyborialainen aika ja maailmanrakennus

Sain vihdoin ja viimein itsestäni sen verran irti, että ostin Rbert E. Howardin kaikki Conan-tarinat sisältävän Complete Chronicles of Conan -teoksen. Toki osa novelleista on jo vanhoja tuttuja, mutta joukkoon mahtuu myös uusia tuttavuuksia, teoksen avaava essee Hyborian Age heti ensimmäisenä.

En ole koskaan aikaisemmin miettinyt erityisemmin hyborialaista aikaa yhtenä jaksona omaa maailmaamme, kuten Howard on tarkoittanut, mutta Howardin esseen luettuani osaan nyt arvostaa entisestään Howardin kykyjä kirjoittajana ja maailmanrakentajana. Essee oli mielenkiintoinen lukea ja ajatus hyborialaisesta ajasta osana omaa maailmaamme toimii fiktiona hyvin.

Kaikenkattava maailmankirja Hyborian Age kirjoitelmana ei ole, mutta siitä sai mukavasti kuvaa Howardin ajatuksista, ja myös omat ajatukseni (kiinnostavasta) maailmanrakentamisesta saivat uutta näkökulmaa. Mielessä kävi jopa Routamaiden maailmankirjan uudelleenkirjoittaminen ja sovittaminen Dragon Age -roolipelin sääntöihin.

Alkuperäinen essee englanninkielisenä. Suomeksi essee löytyy Conan Voittaja -kirjasta.

Routamaiden paluu - tavallaan!

Tässä pyydettyä Routamaat-tekstiä. Tämä taitaa olla kirjoitettu noin kaksi vuotta sitten, eikä minulla ole mitään mielikuvaa minkä laatuista teksti on. En siis ota mitään vastuuta tekstistä löytyvistä typeryyksistä. Innoittajina olivat ainakin Martinin Tulen ja Jään laulu, Lynchin Locke Lamoran valheet ja Hiltusen ja Vuorelan Praedor.

D&D:n, Pathfinderin tai Praedorin lisäksi maailmassa voisi käyttää myös Dragon Age -roolipelin sääntöjä; jo Thedasissa itsessään on paljon samoja aineksia kuin Routamaissa, ja pidän Dragon Agen systeemistä.

Alla vielä Routamaiden kartta. Paint on hieno ohjelma...