Tuli vihdoin hankittua ja luettua The Dragon Keeperin jatko-osa. Kirja jatkaa lohikäärmeenhoitajien ja heidän suojattiensa tarinaa matkasta syvemmälle Sadekorven syvyyksiin, kohti ikiaikaisten kaupunki Kelsingraa (kirjoitin muuten nimet ulkomuistista...).
Aikoinaan jäi Dragon Keeper "arvostelematta", joten tietyllä tavalla tuntui turhalta tarttua tähänkään kirjaan ja sanoa siitä sanottavani. Kuitenkin lopulta päätin, että tämä kirja olisi mainitsemisen arvoinen.
Tämä oli kirja, joka herätti monenlaisia ajatuksia. Hyviä ja huonoja. Kun kirjaa luki, en oikein tiennyt, mitä olisin siitä sanonut. Tämä ei tarkoita, etteikö kirja olisi ollut hyvä kirja, mutta jotenkin se oli niin erikoinen fantasiakirjaksi, ettei siitä oikein saanut tuntumaa. En tiedä, mistä tämä johtui.
Tarinaa kuljetetaan Dragon Keeperin tavoin kahdessa tasossa. Päätarinan muodostaa lohikäärmeenhoitajien, lohikäärmeiden ja Taurman-laivan miehistön matka Sadekorven jokea pitkin. Toista tarinaa kuljetetaan Bingtown (olikohan tämä Näkijän tarun suomennoksissa Kasala...) ja Terhaug-nimisen kaupungin kirjurien lähettämien kirjeiden välityksellä. Kirjurit lähettävät virallisia ilmoituksia, mutta kirjoittavat aina näiden ilmoitusten perään henkilökohtaisia terveisiään ja kuulumisiaan kaukana toisaalla asuvalle kollegalleen.
Tarina on sinällään varsin perinteinen matkakertomus ja tyypillinen fantasialle, mutta Hobb kertoo sen varsin epätavallisesti. Matkan tapahtumat ovat nimittäin ovat hyvin arkisia, ja tarinan rytmi on rauhallinen. Hobb keskittyy lohikäärmeiden ja heidän ihmismatkakumppaniensa keskinäisiin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Kirjassa ei juuri väkivallalla herkutella. Minulle kirjan rytmi oli välillä jopa hieman liian rauhallinen.
Välillä matkalaisten ihmissuhdekiemuroiden pyörittely keskenään ja lohikäärmeiden kanssa turhautti minua. Olisin halunnut enemmän toimintaa ja nopeamman tarinan. Toisaalta monet Hobbin ratkaisuista näki jo kaukaa, eikä tarina tarjonnut varsinaisia yllätyksiä. Lisäksi tarinan hahmot pääsivät loppujen lopuksi aika helpolla, eikä esimerkiksi Näkijän tarusta tuttua katkeraa suloa näkynyt juonessa tai tarinan lopetuksessa.
Kirjan toissijainen tarina täydentää paikoitellen päätarinaa, mutta toimii myös samalla kahden toisistaan kaukana sijaitsevan kaupungin kirjurien tarinana. Tämä toissijainen tarina tarjosi itse asiassa yhtä lailla mielenkiintoisia juonikuvioita kuin päätarinakin. Välillä se kiehtoi jopa enemmän kuin Sadekorven jokea kulkevien matkalaisten tarina.
Vaikka välillä kirjan ihmissuhdepyörittelyt ja vähän turhan helpot ratkaisut ärsyttivätkin, niin kirjan lopetus oli jollain tasolla hyvin tyydyttävä ja kaunis. Kirja oli todella nopea lukea kiitos Hobbin sujuvan tyylin, ja turhautumisen tunteista huolimatta kirja oli minusta hyvä päätös Dragon Keeperin tarinalle. Dragon Keeper ja Dragon Haven olivat kuitenkin minun makuuni ehkä liian "pehmoisia" kirjoja - toimintaa puuttui, ja kaipasin jo esimerkiksi Näkijän tarusta löytynyttä miekkojenkin kalistelua ja tikaridiplomatiaa. Tuli oikein ikävä Fitziä tapparansa ja Yönsilmän kanssa ahjottuja ja punalaivojen ryöväreitä kurmottamassa..
Saa nähdä, jatkaako seuraava Rain Wilds Chroniclesin kirja samanlaisella linjalla.
Hyvä, että arvostelit kirjan :)
VastaaPoistaRobin Hobbin ote on kieltämättä hieman lipsumassa, mutta silti Dragon Keeper/Dragon Haven oli lukukokemuksena nostalginen. Uskoisin, että tätä samaa tyyliä se ensi vuonna ilmestyvä kirjakin on. Hidas rytmi ei minua sinänsä haittaa, mutta ihmishahmoihin olisin kaivannut lisää särmää.
No kun sen noin sanoit, niin siltähän se vähän tuntui. Ote lipsui, eivätkä hahmot oikein jaksaneet kiinnostaa samalla tavalla kuin aikaisemmissa kirjoissa.
VastaaPoistaLohikäärmeiden ja ihmisten ajatusmaailman erilaisuuden Hobb esitti kyllä hyvin.