Kahden edellisen pelikerran tapahtumia ulkomuistista kirjoiteltuna.
1479 Laakson aikaa: Matkan alku
Löysin velho Jonas Harpellin ja Rhadec Kardin Jättiläisten juoksun vuorilta laskevan joen rannalta. Olin kuitenkin myöhässä, sillä yksi kumppanuksista oli kuollut; Alukain oli joutunut hevoskotkien ja jokea ylittäessä hyökänneiden vesipetojen uhriksi, eikä edes loitsut enää herättäisi pappia henkiin.
En ollut koskaan tuntenut Alukainia kovin hyvin, vaikka olimme molemmat asuneet pitkään Kristalliakatemiassa. Mestari Haran vuodattaisi enemmän kyyneliä papin puolesta, mutta voimakkaan liittolaisen menettäminen oli kova isku tehtävällemme.
Aamun tullen muutimme reittiämme, sillä uskoin, että minun reittini Välkekilven klaanin luokse olisi turvallisempi kuin kääpiökaivannon pääsisäänkäynti. Riitti vaaroja myös tällä reitillä, sillä jouduimme ottamaan yhteen sekä yksinäistä kääpiösoturia vastaan kamppailevien örkkien ja jätin että jättiläishämähäkkien kanssa ennen kuin olimme Kivihampaan kääpiöluolien sivusisäänkäynnillä. Jotain kääpiökaivannossa oli tekeillä, sillä luolan lattia järisi oudosti. Kenties örkkejä vastaan taistellut kääpiö olisi tiennyt enemmän Kivihampaan luolaston tilanteesta, mutta tämä kuoli jättiä vastaan taistellessaan ennen kuin saattoi kertoa tietonsa.
Onnekseni Rhadec ja Jonas osoittautuivat örkkejä ja hämähäkkejä vastaan taistellessamme kyvykkäiksi taistelijoiksi. Aikaisemmin en olisi uskonut, että meistä kolmesta olisi apua ongelmissa, joista sitkeät kääpiöt eivät yksin selvinneet, mutta enää en ollut niin varma. Sen sijaan mielessäni kävi huolestuttava ajatus, kuinka kääpiöt tulisivat suhtautumaan paluuseeni Kivihampaan luolaholveihin, sillä lähtiessäni kääpiöiden tunteet eivät olleet lämpimimmät mahdolliset.
En voinut kuitenkaan kuin toivoa kääpiöiden unohtaneen menneet, tai antaneen edes anteeksi. Kenties tekoni nyt pyyhkisivät menneisyyteni synnit. Kenties kuolleiden kääpiöiden ja vanhan kuninkaan haamut jättäisivät minut vihdoin rauhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti