lauantai 20. helmikuuta 2016

Kirotun maan ritarin julkaisutilaisuus 19.2. Tampereella

Eilen oli Erkka Leppäsen ja Petri Hiltusen Praedor-romaani Kirotun maan ritarin julkaisutilaisuus. Itsekin päädyin paikan päälle, sillä tamperelaisena ei vähemmällä vaivalla olisi pystynyt enää teosta kunnioittamaan; julkaisutilaisuus järjestettiin Tulenkantajien kirjakaupassa, Tampereella.

Paikalla oli Hiltusen ja Leppäsen lisäksi myös Praedor-roolipelin kirjoittaja Ville Vuorela. Tilaisuus olikin Praedor-fanien kannalta aivan huikea, ja tarjolla olikin erinomainen katsaus tulevaan vuoteen: on tulossa Hiltusen Praedor-sarjakuvaa ja Vuorelan Praedor-romaania sekä roolipelilisäriä. Myös huhut Praedor-lautapelistä ja tietokonepelistä heitettiin ilmoille, vaikka näiden suhteen ei mitään varmaa ollutkaan tarjota.

Tilaisuudessa tarjottiin mielenkiintoinen katsaus Praedorin maailmaan sekä Hiltusen ja Leppäsen vaikutteisiin, jotka eivät sinällään olleet yllättäviä, mm. Robert E. Howard, J. R. R. Tolkien sekä Edgar Burroughs. Lisäksi varsinkin Hiltusen maalailemat visiot Praedorista antoivat mielenkiintoista näkökulmaa Praedorin ilmeeseen ja maailmaan.

Praedor siis elää ja voi hyvin vuonna 2016. Tilaisuus sai taas omankin Praedor-hampaan kolottamaan.

Kirotun maan ritarista en sano vielä sen enempää kuin että suosittelen ostamaan sen. Teos on minulla vielä kesken, mutta lukemani tarinat ovat erinomainen lisä Praedorin maailmaan.

1 kommentti:

  1. Voin vahvistaa, että Kirotun maan ritari on tosiaan oikein messevää Praedor-settiä. Itselläkin on vielä kesken, mutta fiilis on ollut kyllä kohdallaan. Tuntuu miltä pitääkin.

    Fiilis on kyllä muutenkin Praedorin suhteen korkealla. Praeeorin vuosi on täällä!

    VastaaPoista