George R. R. Martin on haastatellut Bernard Cornwelliä koskien historiallista fiktiota ja Cornwellin työtä sen parissa. Mielenkiintoista, että nämä kaksi kirjailijaa ovat tutustuneet toistensa tuotantoon - vaikka eihän se mikään ihme ole, kun molemmat ovat todella taitavia omalla alallaan.
Haastattelu löytyy ainakin tätä kirjoittaessa GRRM:n kotisivuilta.
Minusta haastattelu oli mielenkiintoinen, joskin tunnelmaa hieman latisti Cornwellin pessimistinen (vaiko realistinen) kanta tuleviin filmatisointeihin hänen tarinoistaan. Minä olin jo ehtinyt näistä filmatisoinneista innostua! Toisaalta oli mukava kuulla, että Tom Hooktonin tarinalle on tulossa jatkoa; The Grail Quest oli todella antoisa trilogia ja sai minut kiinnostumaan satavuotisesta sodasta ja englantilaisista jousimiehistä sotanäyttämöllä.
tiistai 10. tammikuuta 2012
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Uutta Praedoria tulossa joskus
Koska Ville Vuorela kirjoittaa uutisesta blogissaan, niin kai sitä voi levittää laajemmallekin.
Eli Petri Hiltuselta on tulossa yhteistyössä Juha Harjun kanssa uusi Praedor-albumi, joka vie Jaconian historiaa eteenpäin. Tämä on sinällään jo mahtava uutinen, mutta lisäksi Praedor-faneille tarjotaan mannaa uuden roolipelilisäkirjan muodossa! Ja linkin takaa näkee, että aika päheää settiä on luvassa.
En tiedä muista, mutta minä ainakin innostuin tästä uutisesta. Seuraava Isot Jutut, joita pitää alkaa odottamaan, on varmaan nyt sitten tämä uusi Praedor-sarjakuva ja ropelisäri.
Eli Petri Hiltuselta on tulossa yhteistyössä Juha Harjun kanssa uusi Praedor-albumi, joka vie Jaconian historiaa eteenpäin. Tämä on sinällään jo mahtava uutinen, mutta lisäksi Praedor-faneille tarjotaan mannaa uuden roolipelilisäkirjan muodossa! Ja linkin takaa näkee, että aika päheää settiä on luvassa.
En tiedä muista, mutta minä ainakin innostuin tästä uutisesta. Seuraava Isot Jutut, joita pitää alkaa odottamaan, on varmaan nyt sitten tämä uusi Praedor-sarjakuva ja ropelisäri.
maanantai 26. joulukuuta 2011
Vuoden 2011 Top10
Vaikka olenkin kuluvana vuonna ollut huomattavasti hiljaisempi blogirintamalla kuin viime vuosina, ajattelin silti jälleen koota vuoden parhaita juttuja Top10-listaksi.
10 - Dungeons & Dragons 3.5E
Tämä katkaisi pitkän ropeltamisen kuivan kauden, ja synnytti vanavedessään myös muita mielenkiintoisia pelejä tänä vuonna! Vanha peli, varsinkin kun 5-edikkaa jo jotkut odottelevat, mutta ajaa silti asiansa.
9 - The Saxon Tales (Bernard Cornwell)
Olen lukenut tätä sarjaa itse asiassa suomeksi, mutta ainakaan minun kirjoissani sille ei ole annettu mitään suomenkielistä nimeä. Sarja kertoo Uhtred-nimisestä englantilaissoturista, joka on kasvanut mieheksi tanskalaisten parissa ja taistelee nyt Englannin kuningas Alfredin riveisssä.
8 - X-Men: First Class
Ei siitä pääse mihinkään, että tämä oli yksi vuoden parhaita elokuvia. Sain sen DVD:nä joululahjaksikin.
7 - Kesäretki Tukholmaan
Mahtava kaupunki, mahtavia museoita, mahtavia kirjakauppoja, mahtava Stephen Lynchin keikka. Vieläkin tulee hykerreltyä sitä muistellessa...
6 - The Heroes (Joe Abercrombie)
Loistava fantasiakertomus kolmesta päivästä sotaa ja verenvuodatusta kyseenalaisten tarkoitusperien takia.
5 - The Last Duel (Eric Jager)
Mahtava tarina viimeisen juridisen kaksintaistelun taustoista ja kulusta 100-vuotisen sodan Ranskassa.
4 - Millenium (Tom Holland)
Hollandiin ei pety. Loistava kirja ensimmäisen vuosituhannen vaihteen Euroopasta ja sen ajan ajatusmaailmasta tulevan maailmanlopun pelossa.
3 - Azincourt (Bernard Cornwell)
Hieno tarina englantilaisen jousimiehen näkökulmasta. Kuulemma tätä ollaan sovittamassa elokuvaksi asti.
2 - Game Of Thrones -televisiosarja.
Pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta hieno sovitus, jota nähdään 12. päivä tammikuuta lähtien myös kotitelevisiostakin.
1 - A Dance With Dragons
Sitä odotettiin ja sitä odotettiin, mutta lopulta odotus palkittiin, enkä minä ainakaan pettynyt.
Kaksoisvoitto meni tietyllä tavalla George R. R. Martinille tänä vuonna, mutta se on toisaalta vain oikein ja sopivaa. Ehkä ensi vuonna voisi ottaa sen Top20:n käyttöön, kun tämä Top10 on aina jäädä liian suppeaksi. Paljon hienoja juttuja on vuonna 2011 tapahtunut tämän listan ulkopuolellakin.
10 - Dungeons & Dragons 3.5E
Tämä katkaisi pitkän ropeltamisen kuivan kauden, ja synnytti vanavedessään myös muita mielenkiintoisia pelejä tänä vuonna! Vanha peli, varsinkin kun 5-edikkaa jo jotkut odottelevat, mutta ajaa silti asiansa.
9 - The Saxon Tales (Bernard Cornwell)
Olen lukenut tätä sarjaa itse asiassa suomeksi, mutta ainakaan minun kirjoissani sille ei ole annettu mitään suomenkielistä nimeä. Sarja kertoo Uhtred-nimisestä englantilaissoturista, joka on kasvanut mieheksi tanskalaisten parissa ja taistelee nyt Englannin kuningas Alfredin riveisssä.
8 - X-Men: First Class
Ei siitä pääse mihinkään, että tämä oli yksi vuoden parhaita elokuvia. Sain sen DVD:nä joululahjaksikin.
7 - Kesäretki Tukholmaan
Mahtava kaupunki, mahtavia museoita, mahtavia kirjakauppoja, mahtava Stephen Lynchin keikka. Vieläkin tulee hykerreltyä sitä muistellessa...
6 - The Heroes (Joe Abercrombie)
Loistava fantasiakertomus kolmesta päivästä sotaa ja verenvuodatusta kyseenalaisten tarkoitusperien takia.
5 - The Last Duel (Eric Jager)
Mahtava tarina viimeisen juridisen kaksintaistelun taustoista ja kulusta 100-vuotisen sodan Ranskassa.
4 - Millenium (Tom Holland)
Hollandiin ei pety. Loistava kirja ensimmäisen vuosituhannen vaihteen Euroopasta ja sen ajan ajatusmaailmasta tulevan maailmanlopun pelossa.
3 - Azincourt (Bernard Cornwell)
Hieno tarina englantilaisen jousimiehen näkökulmasta. Kuulemma tätä ollaan sovittamassa elokuvaksi asti.
2 - Game Of Thrones -televisiosarja.
Pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta hieno sovitus, jota nähdään 12. päivä tammikuuta lähtien myös kotitelevisiostakin.
1 - A Dance With Dragons
Sitä odotettiin ja sitä odotettiin, mutta lopulta odotus palkittiin, enkä minä ainakaan pettynyt.
Kaksoisvoitto meni tietyllä tavalla George R. R. Martinille tänä vuonna, mutta se on toisaalta vain oikein ja sopivaa. Ehkä ensi vuonna voisi ottaa sen Top20:n käyttöön, kun tämä Top10 on aina jäädä liian suppeaksi. Paljon hienoja juttuja on vuonna 2011 tapahtunut tämän listan ulkopuolellakin.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
A Magical Medieval Society: Western Europe (Expeditious Retreat Press)
Pitkän harkinnan, väännön ja pohdinnan jälkeen tuli vihdoin tämä tarkastettua. Olisihan se kannattanut jo aikaisemmin tarkastaa, sillä kyseinen teos paljastui kerrassaan erinomaiseksi tietolähteeksi.
A Magical Medieval Society on eräänlainen "opas" länsieurooppalaiseen kulttuuriin ja maailmaan keskiajalla. Koska kyseessä on d20-pohjaiseen peliin suunniteltu "lähdekirja", löytyy kirjasta myös ideoita ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka D&D-tyylinen magia voisi vaikuttaa pseudokeskiaikaisen ja pseudoeurooppalaisen valtakunnan elämään.
Kirja pyrkii vastaamaan mahdollisimman moniin keskiaikaista maailmaa suunnittelevan pelinjohtajan tai muuten vain maailmaa rakentelevan henkilön kysymyksiin: kuinka isoja keskiaikaiset kaupungit olivat, ja millaista oli kauankäynti keskiajalla? Millainen on hallitsijan, hänen vasalliensa ja hänen alustalaistensa suhde, ja mihin feodaaliyhteiskunnan toiminta perustuu? Millainen oli keskiaikainen kirkko? Millaista oli sodankäynti keskiajalla? Tällaisiin kysymyksiin A Magical Medieval Society: Western Europe pyrkii vastaamaan. Samalla on syytä huomioida, että se ei ole varsinainen "kampanjamaailma", vaan pikemminkin ohjekirja oman "realistisen" kampanjamaailman luomiseen.
Jos keskiajan Eurooppa on tuttua huttua, niin ei tämä kirja juurikaan mitään uutta pöytään tuo, mutta se onnistuu mielestäni hyvin kategorisoimaan usein unohtuvaa ja olankohautuksella ohitettua tietoa. Esimerkiksi osuudet keskiajan arjesta ja feodaaliyhteiskunnan toiminnasta olivat minusta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Toisaalta magian säilyttämistä osaksi pelimaailmaa käsittelevät osuudet onnistuivat mielestäni luomaan mielenkiintoisia ideoita, kuinka magia voisi "Maagisessa keskiaikaisessa yhteisössä" toimia.
Huonona kirjassa pidin sitä, että mielestäni välillä tieto "oikean keskiajan" ja "maagisen keskiaikaisen yhteisön" välillä hämärtyi, enkä ollut enää varma, luinka kampanjamaailmaa varten tehtyjä ehdotuksia, vai historiallista faktaa. Välillä kuitenkin viitattiin ihan, että "historiallisesti toimittiin näin...", joten miksei tämä sama linja voinut näkyä pitkin kirjaa? Lisäksi monessa aiheessa oltaisiin voitu mennä syvemmälle, ja varsinkin sodankäyntiä käsittelevä luku jäi jotenkin pinnalliseksi ja hätäiseksi.
Nämä ovat kuitenkin pieniä virheitä muuten mielenkiintoisessa ja jokaiselle pseudokeskiaikaista fantasiaa pyörittävälle pelinjohtajalle hyvä opus, vaikkei mikään välttämättömyys.
A Magical Medieval Society on eräänlainen "opas" länsieurooppalaiseen kulttuuriin ja maailmaan keskiajalla. Koska kyseessä on d20-pohjaiseen peliin suunniteltu "lähdekirja", löytyy kirjasta myös ideoita ja erilaisia näkökulmia siihen, kuinka D&D-tyylinen magia voisi vaikuttaa pseudokeskiaikaisen ja pseudoeurooppalaisen valtakunnan elämään.
Kirja pyrkii vastaamaan mahdollisimman moniin keskiaikaista maailmaa suunnittelevan pelinjohtajan tai muuten vain maailmaa rakentelevan henkilön kysymyksiin: kuinka isoja keskiaikaiset kaupungit olivat, ja millaista oli kauankäynti keskiajalla? Millainen on hallitsijan, hänen vasalliensa ja hänen alustalaistensa suhde, ja mihin feodaaliyhteiskunnan toiminta perustuu? Millainen oli keskiaikainen kirkko? Millaista oli sodankäynti keskiajalla? Tällaisiin kysymyksiin A Magical Medieval Society: Western Europe pyrkii vastaamaan. Samalla on syytä huomioida, että se ei ole varsinainen "kampanjamaailma", vaan pikemminkin ohjekirja oman "realistisen" kampanjamaailman luomiseen.
Jos keskiajan Eurooppa on tuttua huttua, niin ei tämä kirja juurikaan mitään uutta pöytään tuo, mutta se onnistuu mielestäni hyvin kategorisoimaan usein unohtuvaa ja olankohautuksella ohitettua tietoa. Esimerkiksi osuudet keskiajan arjesta ja feodaaliyhteiskunnan toiminnasta olivat minusta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Toisaalta magian säilyttämistä osaksi pelimaailmaa käsittelevät osuudet onnistuivat mielestäni luomaan mielenkiintoisia ideoita, kuinka magia voisi "Maagisessa keskiaikaisessa yhteisössä" toimia.
Huonona kirjassa pidin sitä, että mielestäni välillä tieto "oikean keskiajan" ja "maagisen keskiaikaisen yhteisön" välillä hämärtyi, enkä ollut enää varma, luinka kampanjamaailmaa varten tehtyjä ehdotuksia, vai historiallista faktaa. Välillä kuitenkin viitattiin ihan, että "historiallisesti toimittiin näin...", joten miksei tämä sama linja voinut näkyä pitkin kirjaa? Lisäksi monessa aiheessa oltaisiin voitu mennä syvemmälle, ja varsinkin sodankäyntiä käsittelevä luku jäi jotenkin pinnalliseksi ja hätäiseksi.
Nämä ovat kuitenkin pieniä virheitä muuten mielenkiintoisessa ja jokaiselle pseudokeskiaikaista fantasiaa pyörittävälle pelinjohtajalle hyvä opus, vaikkei mikään välttämättömyys.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Satavuotinen sota kampanjan innoittajana
Jos roolipelirintamalla on hiljaista, niin ainakin sitten on aikaa pohtia kaikkea siistiä, mitä sitä voisi "joskus" pelata.
Ainakin puolisen vuotta on takaraivossani kummitellut ajatus satavuotisesta sodasta inspiraationsa hakevasta roolipelikampanjasta / maailmasta / tarinasta. En tiedä, miksi tämä ajatus elää takaraivon perukoilla näin sitkeästi, mutta Bernard Cornwellin The Grail Quest ja Azincourt -tarinoiden tyyliset lukukokemukset, ja lukukomuksista poikineet novellinrääpäleet eivät ainakaan edistä tästä ideasta eroonpääsemistä...
Uskoisin, että satavuotinen sota vetoaa minuun kahdella tasolla: toisaalta se oli suurten (tai vähemmän suurten) hallitsijoiden ja aatelisherrojen todellista valtapeliä, jonka panoksena ei ollut vähempää kuin Ranskan kuninkaan kruunu! Varsinkin konfliktin alkupuolella Englannin kuninkaat olivat hyvin vahvoja persoonia, joiden kaltaiset henkilöt voisivat toimia myös pelaajahahmoina ja kampanjan vetäjinä.
Satavuotisen sodan liittoumat olivat välillä hyvinkin eläviä, ja yli sata vuotta kestäneeseen konfliktiin (joka muodostui itse asiassa useammasta pienemmästä sodasta, eikä yhdestä pitkästä, yhtenäisestä sota-ajasta) mahtuu hallinnollisia ylä- ja alamäkiä kaikille sodan osapuolille. Henkilöt vaihtuivat, mutta monet samat suvut ja nimet näkyvät sodan parrasvaloissa kerta toisensa jälkeen. Tällainen pitkä, monien pelaajien hallitsema kenttä antaisi pelille varmasti orgaanista tuntua: "Tuo on sen ja sen herran poika tai sukulainen" - "Tuon ja tuon herran veljen me petimme silloin männä kampanjassa."
Toisella tasolla itse näen ainakin satavuotisen sodan myös jossain määrin aatelisherrojen ja rahvaanmiesten roolin uusjakajana. Esimerkiksi englantilaiset jousimiehet ovat loppujen lopuksi saarivaltakunnan tavallisia miehiä, jotka antavat ranskalaisille ritareille ja aatelisherroille nenilleen näiden omassa leikissä - sodassa. Toki englantilaiset joukot kokivat ranskalaisten katastrofeihin verrattavia murskaavia tappioita varsinkin sodan loppupuolella, mutta silti pointtini on mielestäni pätevä: ranskalainen aatelisto kärsi satavuotisessa sodassa menetyksiä, joista se ei koskaan toipunut, ja tämä mahdollisti kuninkaan vallan kasvun.
Näkisin, että myös rahvaan parista kohti sotamenestystä ja ehkä arvonimiäkin kohti ponnistavien onnensoturien elämään perustuva kampanja voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen.
Lisäksi satavuotisen sodan pituus sekä useat välirauhojen ja sotakausien jaksot antaisivat mahdollisuutta muuhunkin kuin pelkkään sotimiseen. Esimerkiksi routiers -ryövärien/palkkasoturien kaltaiset tahot voisivat toimia hyvinkin niin kampanjan pelaajahahmoina kuin vihollisina tai vain välivastuksinakin, joita voisiin jahdata seikkailun tai useammankin ajan. Tai miten olisi välirauhan aikaisten kauppasuhteiden hoitaminen ryövärien ja viholliskuninkaan sotilaiden verottamilla alueilla?
Lisäksi uskoisin, että teemaan olisi helppo sitoa myös fantastisempia elementtejä. Muutamia sääntökirjoja, esimerkkeinä d20-pohjaiset Feudal Lords, High Medieval ja d20 Warheart, on tullut silmäiltyä täysin siltä pohjalta, että palvelisivatko ne tällaista kampanjaideaa. Muiden pelien puolelta uusia tuttavuuksia ovat ainakin olleet aika uusi Renaissance RPG SRD, Tosin vielä silmäilyt ovat jääneet aika pinnallisiksi, muutamien irtonaisten koukkujen nappaamisiksi. Luonnollisesti myös Praedor maustettuna tarvittaessa jonkun visionäärin kynäilemillä hallintosäännöillä voisi toimia tällaisessa pelissä...
Tällaisia ajatuksia satavuotisesta sodasta näin varsin abstraktin ideoinnin tasolla. Sainpa ainakin pitkän kirjoittamattomuuden lukon auki. Pitää katsoa, josko tekisi mieli joskus turista tästä aiheesta lisääkin.
Ainakin puolisen vuotta on takaraivossani kummitellut ajatus satavuotisesta sodasta inspiraationsa hakevasta roolipelikampanjasta / maailmasta / tarinasta. En tiedä, miksi tämä ajatus elää takaraivon perukoilla näin sitkeästi, mutta Bernard Cornwellin The Grail Quest ja Azincourt -tarinoiden tyyliset lukukokemukset, ja lukukomuksista poikineet novellinrääpäleet eivät ainakaan edistä tästä ideasta eroonpääsemistä...
Uskoisin, että satavuotinen sota vetoaa minuun kahdella tasolla: toisaalta se oli suurten (tai vähemmän suurten) hallitsijoiden ja aatelisherrojen todellista valtapeliä, jonka panoksena ei ollut vähempää kuin Ranskan kuninkaan kruunu! Varsinkin konfliktin alkupuolella Englannin kuninkaat olivat hyvin vahvoja persoonia, joiden kaltaiset henkilöt voisivat toimia myös pelaajahahmoina ja kampanjan vetäjinä.
Satavuotisen sodan liittoumat olivat välillä hyvinkin eläviä, ja yli sata vuotta kestäneeseen konfliktiin (joka muodostui itse asiassa useammasta pienemmästä sodasta, eikä yhdestä pitkästä, yhtenäisestä sota-ajasta) mahtuu hallinnollisia ylä- ja alamäkiä kaikille sodan osapuolille. Henkilöt vaihtuivat, mutta monet samat suvut ja nimet näkyvät sodan parrasvaloissa kerta toisensa jälkeen. Tällainen pitkä, monien pelaajien hallitsema kenttä antaisi pelille varmasti orgaanista tuntua: "Tuo on sen ja sen herran poika tai sukulainen" - "Tuon ja tuon herran veljen me petimme silloin männä kampanjassa."
Toisella tasolla itse näen ainakin satavuotisen sodan myös jossain määrin aatelisherrojen ja rahvaanmiesten roolin uusjakajana. Esimerkiksi englantilaiset jousimiehet ovat loppujen lopuksi saarivaltakunnan tavallisia miehiä, jotka antavat ranskalaisille ritareille ja aatelisherroille nenilleen näiden omassa leikissä - sodassa. Toki englantilaiset joukot kokivat ranskalaisten katastrofeihin verrattavia murskaavia tappioita varsinkin sodan loppupuolella, mutta silti pointtini on mielestäni pätevä: ranskalainen aatelisto kärsi satavuotisessa sodassa menetyksiä, joista se ei koskaan toipunut, ja tämä mahdollisti kuninkaan vallan kasvun.
Näkisin, että myös rahvaan parista kohti sotamenestystä ja ehkä arvonimiäkin kohti ponnistavien onnensoturien elämään perustuva kampanja voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen.
Lisäksi satavuotisen sodan pituus sekä useat välirauhojen ja sotakausien jaksot antaisivat mahdollisuutta muuhunkin kuin pelkkään sotimiseen. Esimerkiksi routiers -ryövärien/palkkasoturien kaltaiset tahot voisivat toimia hyvinkin niin kampanjan pelaajahahmoina kuin vihollisina tai vain välivastuksinakin, joita voisiin jahdata seikkailun tai useammankin ajan. Tai miten olisi välirauhan aikaisten kauppasuhteiden hoitaminen ryövärien ja viholliskuninkaan sotilaiden verottamilla alueilla?
Lisäksi uskoisin, että teemaan olisi helppo sitoa myös fantastisempia elementtejä. Muutamia sääntökirjoja, esimerkkeinä d20-pohjaiset Feudal Lords, High Medieval ja d20 Warheart, on tullut silmäiltyä täysin siltä pohjalta, että palvelisivatko ne tällaista kampanjaideaa. Muiden pelien puolelta uusia tuttavuuksia ovat ainakin olleet aika uusi Renaissance RPG SRD, Tosin vielä silmäilyt ovat jääneet aika pinnallisiksi, muutamien irtonaisten koukkujen nappaamisiksi. Luonnollisesti myös Praedor maustettuna tarvittaessa jonkun visionäärin kynäilemillä hallintosäännöillä voisi toimia tällaisessa pelissä...
Tällaisia ajatuksia satavuotisesta sodasta näin varsin abstraktin ideoinnin tasolla. Sainpa ainakin pitkän kirjoittamattomuuden lukon auki. Pitää katsoa, josko tekisi mieli joskus turista tästä aiheesta lisääkin.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Millenium (Tom Holland)
Pitkähkön tauon jälkeen vastaan tuli kirja, jota on pakko mainostaa. Kyseessä siis Tom Hollandin Millenium -niminen teos, jonka luin miehen muista teoksista poiketen englanniksi - sitä kun ei suomenkielisenä tunnu löytyvän. Tämä on sääli, sillä uskoisin saaneeni kirjasta vielä enemmän irti, jos se olisi ollut suomenkielinen.
Antiikin historian sijaan Tom Holland käsitteli nyt Länsi-Euroopan valtakuntia ja poliittisia sekä uskonnollisia liikkeitä ensimmäisen vuosituhanteen vaihteessa. Aikajanalla liikutaan kuitenkin aina Länsi-Rooman sortumisesta vuoteen 1099, kun Jerusalem vallataan. Teemallisesti esillä ovat esimerkiksi tuomiopäivän odotus ja läntisen Euroopan valtioiden kehitys feodaalijärjestelmään.
Tom Holland ei tälläkään kertaa pettänyt. Hän käsittelee erittäin hienostuneesti koko läntistä Eurooppaa ja ensimmäiselle vuosituhannelle johtanutta kehitystä. Erityisesti pidin siitä, kuinka raadollisen ja armottoman kuvan Holland onnistui maalaamaan ajasta ennen ensimmäisiä vuosituhansia. Erityisesti linnanherran ja maaorjuuteen alistuvan talonpojan suhde onnistuttiin kirjassa konkretisoimaan yksinkertaiseen, mutta hyvin sykähdyttävään muotoon.
On myös hämmästyttävää, kuinka sujuvasti Holland luovii vuosisatoja pitkän aikavälin läpi sisällyttäen kuitenkin melkoisen määrän tietoa tekstiinsä. Pelkäsin, että kirja olisi liian raskas englanniksi, mutta kirjan sivut kääntyilivätkin suhteellisen vaivattomasti loppua kohti, ja uskoisin kuitenkin onnistuneeni muodostamaan myös varsin hyvän kokonaiskuvan kirjasta.
Opettajana (ja pelinjohtajana) tällaisia kirjoja lukiessa haluan aina löytää mielenkiintoisia tarinoita ja näppitietoja, joita voisin hyödyntää omassa opetuksessa, ja siihen Tom Hollandin kirjat ovat kyllä loistavia. Ne tekevät aina esittelemänsä asian eläväksi ja kiehtovaksi aiheesta vähemmänkin tietävälle.
Olen suositelllut monille Tom Hollandin Rubikonia ja Persian tulta, ja kyllä minä uskallan myös Milleniumia suositella. Kerrassaan mahtava kirja!
Antiikin historian sijaan Tom Holland käsitteli nyt Länsi-Euroopan valtakuntia ja poliittisia sekä uskonnollisia liikkeitä ensimmäisen vuosituhanteen vaihteessa. Aikajanalla liikutaan kuitenkin aina Länsi-Rooman sortumisesta vuoteen 1099, kun Jerusalem vallataan. Teemallisesti esillä ovat esimerkiksi tuomiopäivän odotus ja läntisen Euroopan valtioiden kehitys feodaalijärjestelmään.
Tom Holland ei tälläkään kertaa pettänyt. Hän käsittelee erittäin hienostuneesti koko läntistä Eurooppaa ja ensimmäiselle vuosituhannelle johtanutta kehitystä. Erityisesti pidin siitä, kuinka raadollisen ja armottoman kuvan Holland onnistui maalaamaan ajasta ennen ensimmäisiä vuosituhansia. Erityisesti linnanherran ja maaorjuuteen alistuvan talonpojan suhde onnistuttiin kirjassa konkretisoimaan yksinkertaiseen, mutta hyvin sykähdyttävään muotoon.
On myös hämmästyttävää, kuinka sujuvasti Holland luovii vuosisatoja pitkän aikavälin läpi sisällyttäen kuitenkin melkoisen määrän tietoa tekstiinsä. Pelkäsin, että kirja olisi liian raskas englanniksi, mutta kirjan sivut kääntyilivätkin suhteellisen vaivattomasti loppua kohti, ja uskoisin kuitenkin onnistuneeni muodostamaan myös varsin hyvän kokonaiskuvan kirjasta.
Opettajana (ja pelinjohtajana) tällaisia kirjoja lukiessa haluan aina löytää mielenkiintoisia tarinoita ja näppitietoja, joita voisin hyödyntää omassa opetuksessa, ja siihen Tom Hollandin kirjat ovat kyllä loistavia. Ne tekevät aina esittelemänsä asian eläväksi ja kiehtovaksi aiheesta vähemmänkin tietävälle.
Olen suositelllut monille Tom Hollandin Rubikonia ja Persian tulta, ja kyllä minä uskallan myös Milleniumia suositella. Kerrassaan mahtava kirja!
torstai 10. marraskuuta 2011
A Song of Ice and Fire RPG: Rautarannikko-kampanja, 4. pelikerta
Jatkoimme eilen Thanen ja Garronin edesottamuksia. Pelikerta oli lyhyt, mutta silti ehti tapahtua ihan mukavasti, ja peli sujui jouhevasti.
Pelikerta lähti liikkeelle siitä, kun Thane, Garron ja Tom-poika saapuivat Kotikyläksi ristittyyn kotikyläänsä. Vastaanotto oli lämmin, kun nuori poikakin oli löytynyt, vaikka uutinen Simon-kauppiaan ja tämän vartijan kurjasta kohtalosta vähän tunnelmaa vakavoittikin.
Veljekset ottivat Balonin kanssa puheeksi hetimmiten pohjoisen tapahtumat ja kuningas Harwyn Hoaren suunnitelmat. Balon oli aina ollut sitä mieltä, että kylän väen tulisi tehdä enemmän yhteistyötä rautasaarelaisten kanssa, eikä ollut erityisen huolehtunut suunnitelmista, mutta kun koolle kylän vaikutusvaltaisimmat miehet, eli Balon itse, Loan-seppä, septoni Ben sekä isännät Robb ja Josua, niin Thanen ja Garronin vakuuttavat sanat saivat enemmistön kääntymään veljesten kannalle.
Kylän lääninherraa, kaukana idässä asuvaa Kivipensaan lordi Robert Brackenia, varoitettaisiin samoin kuin naapurikyliä, ja Kotikylä valmistautuisi tarvittaessa vaikka piiloutumaan metsään, jos rautasaarelaiset tulisivat. Ja oli varsin varmaa, että he tulisivat, ja jos lordi Robert vastaisi Hoaren suunnitelmiin voimalla, niin tämä seutu saisi kokea varmasti sodan koettelemukset.
Balon vaati, että asiasta äänestettäisiin vielä koko kylän kesken, mutta tämäkin äänestys kääntyi veljesten suunnitelmien toteuttamiseen. Lisäksi Thane huudettiin kylän uudeksi puhemieheksi, joskin Balon lupasi vastentahtoisesti edelleen auttaa kylän johtamiseen liittyvissä asioissa.
Valmistelut aloitettiin hetimmiten. Thane ja septoni Ben alkoivat lähettää korppien kantamia kirjeitä lähimpiin linnoihin ja varsinkin Kivipensaan linnaan. Samaan aikaan Garron etsi hyvää piilopaikkaa kyläläisille sellaisen löytäenkin ja kyläläiset lähettivät viestinviejät kertomaan naapurikyliin uutisia pohjoisesta.
Omin voimin selviytymään tottuneet kylät eivät luonnostetikaan automaattisesti suostuneet Kotikylän ehdotuksiin, vaan yleinen linja oli suuntaa "katsotaan ja tarkkaillaan, ja tehdään yhteistyötä, jos on tarvis". Tähän oli vielä tyydyttävä, vaikka uutiset pohjoisesta lupasivatkin synkkiä aikoja. Garron nimittäin löysi metsässä partioidessaan joukon pohjoisesta saapuvia miehiä, naisia ja lapsia, joilla oli synkkiä uutisia.
Vanhan Wykin Robin Kivitupa oli saapunut omine ja Hoaren tunnuksia kantavine miehineen näiden pakolaisten kylään syyttäen heitä kuninkaan murhayritykseen sekaantumisesta. Robin oli vaatinut kyläläisiltä tunnustusta ja syyllisten nimittämistä, sekä uskollisuudenvalaa Harwyn Kovakouralle. Kyläläiset eivät olleet luonnollisesti osanneet ketään syyllisiä murhaan nimetä, kun olivat murhastakin vain kuulleet pari päivää sitten, ja Robin oli polttanut kylän maantasalle, ja vienyt suurimman osan kyläläisistä mukanaan orjiksi. Muutamat olivat onnistuneet pakenemaan ja suunnistivat nyt etelään, Vuolasvirtaa kohti. Sieltä he toivoivat löytävänsä suojaa ja turvaa rautasaarelaisilta.
Näihin synkkiin uutisiin loppui pelikerta. Ilmeisesti Harwyn Hoare ei ollut malttanut odottaa Thanen ja Garronin uutisia lähikylistä, tai sitten tekeillä oli jotain muuta.
Pelikerta oli tosiaan lyhyt, mutta nopeutta lisäsi varmaan sekin, että pelinjohtajan lisäksi oli vain yksi pelaaja. Omalta osaltani yritin tuoda mukaan sellaista sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja siitä ponnistaviin seurauksiin johtavaa pelaamista. Markon ohjastamilla veljeksillä oli hyvät puheenvuorot, ja nämä johtivat myös siihen, että kyläläiset kuuntelivat heitä ja luottivat heille enemmänkin vastuuta. Olin suunnitellut myös mahdollista välikohtausta rautasaarelaisten kanssa, mutta se jäi tuleville pelikerroille. Kaiken kaikkiaan oli mukavaa taas päästä pelaamaan, eikä pelissä ollut ollenkaan samanlaista alkukankeutta kuin viime kerralla D&D:tä pelatessa.
Pelikerta lähti liikkeelle siitä, kun Thane, Garron ja Tom-poika saapuivat Kotikyläksi ristittyyn kotikyläänsä. Vastaanotto oli lämmin, kun nuori poikakin oli löytynyt, vaikka uutinen Simon-kauppiaan ja tämän vartijan kurjasta kohtalosta vähän tunnelmaa vakavoittikin.
Veljekset ottivat Balonin kanssa puheeksi hetimmiten pohjoisen tapahtumat ja kuningas Harwyn Hoaren suunnitelmat. Balon oli aina ollut sitä mieltä, että kylän väen tulisi tehdä enemmän yhteistyötä rautasaarelaisten kanssa, eikä ollut erityisen huolehtunut suunnitelmista, mutta kun koolle kylän vaikutusvaltaisimmat miehet, eli Balon itse, Loan-seppä, septoni Ben sekä isännät Robb ja Josua, niin Thanen ja Garronin vakuuttavat sanat saivat enemmistön kääntymään veljesten kannalle.
Kylän lääninherraa, kaukana idässä asuvaa Kivipensaan lordi Robert Brackenia, varoitettaisiin samoin kuin naapurikyliä, ja Kotikylä valmistautuisi tarvittaessa vaikka piiloutumaan metsään, jos rautasaarelaiset tulisivat. Ja oli varsin varmaa, että he tulisivat, ja jos lordi Robert vastaisi Hoaren suunnitelmiin voimalla, niin tämä seutu saisi kokea varmasti sodan koettelemukset.
Balon vaati, että asiasta äänestettäisiin vielä koko kylän kesken, mutta tämäkin äänestys kääntyi veljesten suunnitelmien toteuttamiseen. Lisäksi Thane huudettiin kylän uudeksi puhemieheksi, joskin Balon lupasi vastentahtoisesti edelleen auttaa kylän johtamiseen liittyvissä asioissa.
Valmistelut aloitettiin hetimmiten. Thane ja septoni Ben alkoivat lähettää korppien kantamia kirjeitä lähimpiin linnoihin ja varsinkin Kivipensaan linnaan. Samaan aikaan Garron etsi hyvää piilopaikkaa kyläläisille sellaisen löytäenkin ja kyläläiset lähettivät viestinviejät kertomaan naapurikyliin uutisia pohjoisesta.
Omin voimin selviytymään tottuneet kylät eivät luonnostetikaan automaattisesti suostuneet Kotikylän ehdotuksiin, vaan yleinen linja oli suuntaa "katsotaan ja tarkkaillaan, ja tehdään yhteistyötä, jos on tarvis". Tähän oli vielä tyydyttävä, vaikka uutiset pohjoisesta lupasivatkin synkkiä aikoja. Garron nimittäin löysi metsässä partioidessaan joukon pohjoisesta saapuvia miehiä, naisia ja lapsia, joilla oli synkkiä uutisia.
Vanhan Wykin Robin Kivitupa oli saapunut omine ja Hoaren tunnuksia kantavine miehineen näiden pakolaisten kylään syyttäen heitä kuninkaan murhayritykseen sekaantumisesta. Robin oli vaatinut kyläläisiltä tunnustusta ja syyllisten nimittämistä, sekä uskollisuudenvalaa Harwyn Kovakouralle. Kyläläiset eivät olleet luonnollisesti osanneet ketään syyllisiä murhaan nimetä, kun olivat murhastakin vain kuulleet pari päivää sitten, ja Robin oli polttanut kylän maantasalle, ja vienyt suurimman osan kyläläisistä mukanaan orjiksi. Muutamat olivat onnistuneet pakenemaan ja suunnistivat nyt etelään, Vuolasvirtaa kohti. Sieltä he toivoivat löytävänsä suojaa ja turvaa rautasaarelaisilta.
Näihin synkkiin uutisiin loppui pelikerta. Ilmeisesti Harwyn Hoare ei ollut malttanut odottaa Thanen ja Garronin uutisia lähikylistä, tai sitten tekeillä oli jotain muuta.
Pelikerta oli tosiaan lyhyt, mutta nopeutta lisäsi varmaan sekin, että pelinjohtajan lisäksi oli vain yksi pelaaja. Omalta osaltani yritin tuoda mukaan sellaista sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja siitä ponnistaviin seurauksiin johtavaa pelaamista. Markon ohjastamilla veljeksillä oli hyvät puheenvuorot, ja nämä johtivat myös siihen, että kyläläiset kuuntelivat heitä ja luottivat heille enemmänkin vastuuta. Olin suunnitellut myös mahdollista välikohtausta rautasaarelaisten kanssa, mutta se jäi tuleville pelikerroille. Kaiken kaikkiaan oli mukavaa taas päästä pelaamaan, eikä pelissä ollut ollenkaan samanlaista alkukankeutta kuin viime kerralla D&D:tä pelatessa.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Kal Trellin muisteloita 4
Safros lähti järjestämään tapaamista Fafnar Mar Barthusin kanssa ja me jäimme työhömme tyytyväisinä viettämään iltaa Tempuntekijään ja kukkaroon. Siinä se ilta kuluikin, kunnes aika oli painua levolle. Rhadec ja Jonas jäivät kuitenkin vielä vähäksi aikaa istumaan anniskelusaliin, ja saivatkin vielä kuulla hieman lisää Leijonan legioonasta. Muuan humaltunut mies vuodatti toverilleen, kuinka suuri joukko rosvoja oli tullut Kuninkaan metsästä ja pistänyt palamaan monia maatiloja - niiden joukossa myös tarinankertojan tupa.
Aamun tullen oli tarjoilijattarella jo valmiina kirje Safrosilta. Melkoinen kirje se olikin: maaginen viesti muuttui ilmassa leijuvaksi suuksi! Suunnitelma oli seuraavanlainen. Safros oli järjestänyt meidät Fafnarin metsästysretkelle. Jos tämä kävisi meille, niin meidän tarvitsi vain vastata myöntävästi. Rhadec hieman epäili, josko meistä olisi esiintymään metsästäjinä eräretkellä, mutta koska meillä ei parempaakaan suunnitelmaa ollut, vastasimme myöntävästi ehdotukseen, jolloin maaginen viesti syttyi tuleen ja katosi. Ilmeisesti Safros oli oppinut uusia temppuja viime näkemästämme...
Päivä kului tulevaa metsäretkeä varten valmistautuessamme, ensinnä hankimme metsästäjille sopivat, käytetyt vaatteet varsin... työintoiselta vaatturilta. Kun vaatteet oli hankittu, etsimme käsiimme sepän, joita Arabelin kaltaisesta varuskuntakaupungista löytyi kyllä riittämiin, ja ostimme itsellemme keihäät villisianmetsästystä silmällä pitäen. Minä ostin lisäkseni pitkäjousen ja viinellisen nuolia. Jousi oli hyvää puuta, ja olinkin varsin tyytyväinen ostoksiimme.
Näin valmistauduttuamme Rhadec halusi etsiä käsiinsä kirjakauppiaan, ja osti meidän oudoksuvista katseistamme piittaamatta tältä jumaluuksista kertovan kirjan. Sinällään pappi ostamassa "Tie jumaluuteen"-nimistä kirjaa ei ollut outoa, mutta mieleeni nousivat väkisinkin Jonasin kertomukset Rhadecin humalapäisistä pohdinnoista...
Näin varustautuneina palasimme takaisin kievariin. Safros meitä jo odottelikin, ja kävimme puhumassa itsemme tulevalle eräretkelle. Se ei onneksi tuottanut vaikeuksia, ja Fafnar lähtisi liikkeelle jo tulevana aamuna. Sovimme Safrosin kanssa tapaavamme Tempuntekijän ja kukkaron edessä ennen auringonnousua; loppupäivä meillä olisi käytettävissämme niin kuin itse halusimme.
Niinpä otimme parhaamme mukaan selvää tästä Leijonan legioonasta, jonka Javelin Mar Barthus oli kuulemma ympärilleen koonnut. Muutama vapaalla oleva sotilas olikin pienestä lahjuksesta ja oluttuopista valmis kertomaan tietämänsä, mikä ei kyllä ollut paljoa. Legioona muodostui kenties sadasta miehestä, ja toimi paljon järjestäytyneemmin ja kurinalaisemmin kuin tavanomainen rosvojoukko. Cormyrin ongelmat etelässä olivat estäneet Arabelin päättäjiä puuttumasta legioonan toimiin vielä, mutta eipä tätä rosvojoukkoa vielä erityisen suurena ongelmana pidettykään.
Näin viisastuneina palasimme takaisin kievariin odottamaan aamunkoittoa.
Uusia nimiä:
- Vanha Valma - innokas, vanha vaatturi
- Kapteeni Damane - Arabelin sotilaiden kapteeni
- Peer - Fafnarin taloudessa vaikuttava palvelija, hovimestari?
------------------------------
Lyhkäisyydestään huolimatta pelikerta oli mukava. Pienen kankeuden jälkeen homma lähti jälleen käyntiin, ja tästä on hyvä lähteä odottelemaan seuraavaa pelikertaa. Jonasia pelaava Matti oli käyttänyt vapaa-aikaansa mahtavan noppa-/chat-sovelluksen tekemiseen, ja se oli mahtava yllätys. Tasokin saatiin pj:n armosta, kun pelikertoja on niin harvoin.
Aamun tullen oli tarjoilijattarella jo valmiina kirje Safrosilta. Melkoinen kirje se olikin: maaginen viesti muuttui ilmassa leijuvaksi suuksi! Suunnitelma oli seuraavanlainen. Safros oli järjestänyt meidät Fafnarin metsästysretkelle. Jos tämä kävisi meille, niin meidän tarvitsi vain vastata myöntävästi. Rhadec hieman epäili, josko meistä olisi esiintymään metsästäjinä eräretkellä, mutta koska meillä ei parempaakaan suunnitelmaa ollut, vastasimme myöntävästi ehdotukseen, jolloin maaginen viesti syttyi tuleen ja katosi. Ilmeisesti Safros oli oppinut uusia temppuja viime näkemästämme...
Päivä kului tulevaa metsäretkeä varten valmistautuessamme, ensinnä hankimme metsästäjille sopivat, käytetyt vaatteet varsin... työintoiselta vaatturilta. Kun vaatteet oli hankittu, etsimme käsiimme sepän, joita Arabelin kaltaisesta varuskuntakaupungista löytyi kyllä riittämiin, ja ostimme itsellemme keihäät villisianmetsästystä silmällä pitäen. Minä ostin lisäkseni pitkäjousen ja viinellisen nuolia. Jousi oli hyvää puuta, ja olinkin varsin tyytyväinen ostoksiimme.
Näin valmistauduttuamme Rhadec halusi etsiä käsiinsä kirjakauppiaan, ja osti meidän oudoksuvista katseistamme piittaamatta tältä jumaluuksista kertovan kirjan. Sinällään pappi ostamassa "Tie jumaluuteen"-nimistä kirjaa ei ollut outoa, mutta mieleeni nousivat väkisinkin Jonasin kertomukset Rhadecin humalapäisistä pohdinnoista...
Näin varustautuneina palasimme takaisin kievariin. Safros meitä jo odottelikin, ja kävimme puhumassa itsemme tulevalle eräretkelle. Se ei onneksi tuottanut vaikeuksia, ja Fafnar lähtisi liikkeelle jo tulevana aamuna. Sovimme Safrosin kanssa tapaavamme Tempuntekijän ja kukkaron edessä ennen auringonnousua; loppupäivä meillä olisi käytettävissämme niin kuin itse halusimme.
Niinpä otimme parhaamme mukaan selvää tästä Leijonan legioonasta, jonka Javelin Mar Barthus oli kuulemma ympärilleen koonnut. Muutama vapaalla oleva sotilas olikin pienestä lahjuksesta ja oluttuopista valmis kertomaan tietämänsä, mikä ei kyllä ollut paljoa. Legioona muodostui kenties sadasta miehestä, ja toimi paljon järjestäytyneemmin ja kurinalaisemmin kuin tavanomainen rosvojoukko. Cormyrin ongelmat etelässä olivat estäneet Arabelin päättäjiä puuttumasta legioonan toimiin vielä, mutta eipä tätä rosvojoukkoa vielä erityisen suurena ongelmana pidettykään.
Näin viisastuneina palasimme takaisin kievariin odottamaan aamunkoittoa.
Uusia nimiä:
- Vanha Valma - innokas, vanha vaatturi
- Kapteeni Damane - Arabelin sotilaiden kapteeni
- Peer - Fafnarin taloudessa vaikuttava palvelija, hovimestari?
------------------------------
Lyhkäisyydestään huolimatta pelikerta oli mukava. Pienen kankeuden jälkeen homma lähti jälleen käyntiin, ja tästä on hyvä lähteä odottelemaan seuraavaa pelikertaa. Jonasia pelaava Matti oli käyttänyt vapaa-aikaansa mahtavan noppa-/chat-sovelluksen tekemiseen, ja se oli mahtava yllätys. Tasokin saatiin pj:n armosta, kun pelikertoja on niin harvoin.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Kiitos, hiirisormi
Tarvittiin 4 yritystä ja sosiaalinen paine, että sain tämän ropenörttitestin naputeltua läpi.
Kiitos, MkaY.
Kiitos, MkaY.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Kovin on hiljaista
Blogi-ilmoitukset tyyliin "Olen edelleen hengissä!" ovat aina tuntuneet minusta vähän turhilta. Kuitenkin nyt itsekin sellaiseen taidan syyllistyä. Vaikka ei ole oikein mitään kirjoittaa, niin jotain tekee mieli kirjoittaa.
Roolipelirintamalla on ollut vähän hiljaista sitten ASOAIF-pelin kolmannen merkinnän; Makella on ollut kiireitä työ- ja oikean elämän rintamalla, ja minua on työllistänyt opetusharjoittelu ja gradu. Ensi viikonloppunakaan tuskin pelejä saadaan aikaiseksi, koska minulla on vuorostani menoa, mutta eiköhän sitä jossain välissä taas saada pelit sovittua. Kahden ihmisen on kuitenkin vähän helpompi sopia aikatauluja yhteen kuin useamman, ja näyttääkin siltä että D&D-pelimme on jäänyt vangiksi ikuisen viivästyksen labyrinttiin (toivottavasti tämän sanominen ääneen muuttaa asian ;).
Kirjoja on tullut luettua jonkin verran, mutta mitään erityisen vaikuttavaa ei ole käsiin osunut. Kaikki ovat olleet luokkaa "meh", ja muutama kirja jäi jopa kesken! Olen huomannut tulleeni jotenkin kärsimättömämmäksi; ellei kirja tempaise kunnolla mukaansa lentää se nopeasti hylättyjen kirjojen pinoon, eikä sieltä takaisin tietoisuuteeni kiipeäminen ole helppoa.
Tälle viikolle tuli tehtyä aika mielenkiintoinen kirjatilaus: tulossa olisi muun muassa Elaine Cunninghamin Pathfinder-tarina Winter Witch sekä Bernard Cornwellin Agincourt. Olen ihastunut totaalisesti Cornwellin historiallisiin romaaneihin, ja Cunninghaminkin kirjoista olen yleensä pitänyt, joten odotukset näiden osalta ovat korkealla.
Olen huomannut, että mitä kiirellisempiä "oikeasti tärkeitä" töitä minulla on, sitä tuotteliaampi olen kirjoitusrintamalla. Viimeisen parin kuukauden aikana, kun olisi pitänyt gradua taputella oikein todenteolla, löytyi aikaa myös omille tarinoille, ja sen tuloksena on syntynyt jo kaksi noin 100 000 merkkiä pitkää novellia, ja kolmas on alulla. Itse pidän näitä kohtuullisen onnistuneina (enkä muista, koska olisin kirjoittanut näin pitkiä tarinoita viimeksi!) mutta odottelen tässä vähän vertaispalautetta parilta suunnnalta. Toivottavasti tuomio ei ole sentään kriittinen epäonnistuminen ja "50 pages of turd". Tarinat alkoivat ei-keskiaikaiseen ei-Eurooppaan sijoittuvina hyvin tylyinä ja "realistisina" tarinoida, mutta pulppia niistä loppujen lopuksi tuli. Tarinat keskittyvät tällä hetkellä palkkasoturiksi lähteneen pohjanmiehen ja hänet suojiinsa ottavan jousimieskomppanian kapteenin ympärille. Pitää katsoa, mikä noiden kohtalo tulee olemaan - tarjoanko niitä jonnekin vai heitänkö ne tänne Monttuun, jos niitä edes jotkut lukisivat.
Rope-uutsia: Monte Cook on heitetty jälleen Wizards of the Coastin leipiin, ja luonnollisesti myös huhut D&D:n 5. laitoksesta saivat lisää vettä myllyynsä, eivätkä tällaiset lausunnot ainakaan huhuja hiljennä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan virallinen kanta.
Toisaalta kyllähän sitä aina D&D-uutiset saavat mielenkiinnon heräämään, ja kyllähän sitä olisi mielenkiintoista nähdä, millainen se seuraava peli tulee olemaan. Toisaalta vähän epäilyttää, onko D&D:llä tarjottavanaan enää minulle mitään, mitä en löytäisi muista peleistä, joita on kerääntynyt kuitenkin ihan mukava kasa - eikä niitäkään ehdi pelaamaan!
Jos ei muuta iloa D&D:n uuteen tulemiseen liittyvistä uutisista ole, niin ainakin ne herättävät aina halun vähän päästä pelaamaan. Viimeisin D&D-hahmoni oli aika onnistunut omasta mielestäni, mutta olisihan se siistiä joskus päästä pelaamaan hahmoa "alusta asti" alatason tappotasoilta saakka. Kal aloitti muistaakseni 8-tasolta (kampanja alkoi kaikenkaikkiaan muistaakseni 6-tasolta, ja Kal tuli remmiin myöhemmin), joten porukka alkaa olemaan jo aika sankarillista. En tiedä, kuinka pian oma mukavuusalueeni ylitetään 10-tason ja lisääntyvän eeppistelyn tullessa entistä ajankohtaisemmaksi - siis jos me edes päästään tuota D&D:tä pelaamaan.
Roolipelirintamalla on ollut vähän hiljaista sitten ASOAIF-pelin kolmannen merkinnän; Makella on ollut kiireitä työ- ja oikean elämän rintamalla, ja minua on työllistänyt opetusharjoittelu ja gradu. Ensi viikonloppunakaan tuskin pelejä saadaan aikaiseksi, koska minulla on vuorostani menoa, mutta eiköhän sitä jossain välissä taas saada pelit sovittua. Kahden ihmisen on kuitenkin vähän helpompi sopia aikatauluja yhteen kuin useamman, ja näyttääkin siltä että D&D-pelimme on jäänyt vangiksi ikuisen viivästyksen labyrinttiin (toivottavasti tämän sanominen ääneen muuttaa asian ;).
Kirjoja on tullut luettua jonkin verran, mutta mitään erityisen vaikuttavaa ei ole käsiin osunut. Kaikki ovat olleet luokkaa "meh", ja muutama kirja jäi jopa kesken! Olen huomannut tulleeni jotenkin kärsimättömämmäksi; ellei kirja tempaise kunnolla mukaansa lentää se nopeasti hylättyjen kirjojen pinoon, eikä sieltä takaisin tietoisuuteeni kiipeäminen ole helppoa.
Tälle viikolle tuli tehtyä aika mielenkiintoinen kirjatilaus: tulossa olisi muun muassa Elaine Cunninghamin Pathfinder-tarina Winter Witch sekä Bernard Cornwellin Agincourt. Olen ihastunut totaalisesti Cornwellin historiallisiin romaaneihin, ja Cunninghaminkin kirjoista olen yleensä pitänyt, joten odotukset näiden osalta ovat korkealla.
Olen huomannut, että mitä kiirellisempiä "oikeasti tärkeitä" töitä minulla on, sitä tuotteliaampi olen kirjoitusrintamalla. Viimeisen parin kuukauden aikana, kun olisi pitänyt gradua taputella oikein todenteolla, löytyi aikaa myös omille tarinoille, ja sen tuloksena on syntynyt jo kaksi noin 100 000 merkkiä pitkää novellia, ja kolmas on alulla. Itse pidän näitä kohtuullisen onnistuneina (enkä muista, koska olisin kirjoittanut näin pitkiä tarinoita viimeksi!) mutta odottelen tässä vähän vertaispalautetta parilta suunnnalta. Toivottavasti tuomio ei ole sentään kriittinen epäonnistuminen ja "50 pages of turd". Tarinat alkoivat ei-keskiaikaiseen ei-Eurooppaan sijoittuvina hyvin tylyinä ja "realistisina" tarinoida, mutta pulppia niistä loppujen lopuksi tuli. Tarinat keskittyvät tällä hetkellä palkkasoturiksi lähteneen pohjanmiehen ja hänet suojiinsa ottavan jousimieskomppanian kapteenin ympärille. Pitää katsoa, mikä noiden kohtalo tulee olemaan - tarjoanko niitä jonnekin vai heitänkö ne tänne Monttuun, jos niitä edes jotkut lukisivat.
Rope-uutsia: Monte Cook on heitetty jälleen Wizards of the Coastin leipiin, ja luonnollisesti myös huhut D&D:n 5. laitoksesta saivat lisää vettä myllyynsä, eivätkä tällaiset lausunnot ainakaan huhuja hiljennä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan virallinen kanta.
Toisaalta kyllähän sitä aina D&D-uutiset saavat mielenkiinnon heräämään, ja kyllähän sitä olisi mielenkiintoista nähdä, millainen se seuraava peli tulee olemaan. Toisaalta vähän epäilyttää, onko D&D:llä tarjottavanaan enää minulle mitään, mitä en löytäisi muista peleistä, joita on kerääntynyt kuitenkin ihan mukava kasa - eikä niitäkään ehdi pelaamaan!
Jos ei muuta iloa D&D:n uuteen tulemiseen liittyvistä uutisista ole, niin ainakin ne herättävät aina halun vähän päästä pelaamaan. Viimeisin D&D-hahmoni oli aika onnistunut omasta mielestäni, mutta olisihan se siistiä joskus päästä pelaamaan hahmoa "alusta asti" alatason tappotasoilta saakka. Kal aloitti muistaakseni 8-tasolta (kampanja alkoi kaikenkaikkiaan muistaakseni 6-tasolta, ja Kal tuli remmiin myöhemmin), joten porukka alkaa olemaan jo aika sankarillista. En tiedä, kuinka pian oma mukavuusalueeni ylitetään 10-tason ja lisääntyvän eeppistelyn tullessa entistä ajankohtaisemmaksi - siis jos me edes päästään tuota D&D:tä pelaamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)