Korpin kannus (Ravenspur) päättää Conn Igguldenin Ruusujen sota -sarjan. Yorkien ja Lancasterien sisällissotaa 1400-luvun Englannissa käsitellyt sarja oli mielenkiintoista luettavaa, mutta valitettavasti päätösosa ei yltänyt erityisesti ensimmäisen ja kolmannen kirjan tasolle.
Ennen kritiikkiä on syytä todeta, että Iggulden on taitava hyödyntämään historiallisia tapahtumia ja luomaan miljööseen sopivia tapahtumia. Hän kirjoittaa sujuvasti (joskaan ei ongelmitta) ja hän osaa käsitellä erilaisia hahmoja mielenkiintoisella tavalla; kirjasta ei esimerkiksi löydy selkeää hyvää tai pahaa hahmoa, vaan kaikilla on omat motiivinsa ja ihailtavat piirteensä.
Sarjan ensimmäiset kirjat ovat kuitenkin tuntuneet tiukemmilta lukuelämyksiltä: jokaisessa kirjassa on ollut selkeä ruusujen sodan ajanjakso, jota on käsitelty sekä ajanjaksoon sopivat vanhat tuttavuudet tai uudet näkökulmat. Viimeisessä kirjassa Iggulden kiiruhtaa kuitenkin turhan vauhdikkaasti eteenpäin, ja ainakin minulle Korpin kannuksesta jäi päällimmäisenä mieleen hätäilyn maku. Kirjassa käsitellään 400 sivussa yli kymmenen vuoden ajanjakso, ja vieläpä varsin räikein aikahypyin. Richard III:n valtaan nousu ja valtakausi, Ruusujen sodan ehkä tunnetuin käänne päähahmoineen, käsitellään aivan liian pinnallisesti. Luulen Igguldenin halunneen jättää mysteeriksi Richardin valtaannousuun liittyviä seikkoja, mutta tämä ei kuitenkaan mielestäni oikeuta tällaista hätäilyä.
Mielestäni kirjan olisi voinut jakaa kahtia. Ensimmäinen osa olisi itsessään ollut kenties 300-sivuinen, ja sitä olisi voinut hieman lihottaa, ja olisi käsitellyt Richardin veljen aikaa kuninkaana. Sen jälkeen Richard III:sta Igguldenin olisi mielestäni kannattanut kirjoittaa oma päätöskirjansa Ruusujen sota-sarjalle. Näin Tudors-suvun valtaannousukin olisi saanut lisäjännitettä, eikä olisi tuntunut niin vähäpätöiseltä loppukäänteeltä tarinalle -- varsinkin kun kirjan viimeinen, Henrik VII:n kruunajaisiin kulminoituva kappale, oli mielestäni itsessään todella hieno lopetus.
Turha vauhti ja itseäni kiinnostaneiden käänteiden pinnallisen käsittelyn tähden Ruusujen sodan päätöksestä jäi valitettavasti vähän vaisu vaikutelma. Toivottavasti Igguldenin seuraava kirja, joka ilmeisesti käsittelee fantasiaa, tulee olemaan hieman rauhallisempi.
