Kokeilin huvikseni Song of Ice and Fire Roleplaying -roolipelin taistelusääntöjä yksinkertaisessa kohtauksessa, jossa neljä salamurhaajaa hyökkää Jonothon Storm -nimisen lordin äpärän ja palkkasoturin kimppuun. Jonothon on hahmolomakkeensa pohjalta taitava ja rohkea miekkamies, joka tuntee myös kaupunkien kadut elettyään niillä lapsuutensa ja nuoruutensa katupoikana. Hänen ja salamurhaajien taisteluun littyvät arvot ovat seuraavat:
Jonothon Storm
Agility 3, Athletics 4, Awareness 3, Endurance 3, Fighting 5 (Long Blades 2B, Brawling 1B)
Combat Defense: 10+1 (dagger) * Armor Rating: 1 (Padded) * Armor Penalty: 0
Health: 9 * Movement: 4 yards
Long Sword 5D+2B, damage 5 * Dagger 5B, damage 1 (Defensive +1, Offhand +1)
Assasins
Agility 3, Endurance 3, Fighting 4 (Short Blades 1B), Stealth 4 (Sneak 1B)
Combat Defense: 7 * Armor Rating: 2 (Soft Leather) * Armor Penalty: -1
Health: 9 * Movement: 4 yards
Stiletto 4D+1B, damage 3 (Piercing 2)
Taistelu alkaa Jonothon Stormin saapuessa sovittuun tapaamiseen heikosti valaistulla, öisellä kaupungin aukealla Braavosissa. Aukealla sijaitsee suihkulähde, tyhjät kärryt, muutamia oviaukkoja ja kujia ja portaikko yhden rakennuksen toiseen kerrokseen. Salamurhaajat luottavat ylivoimaansa, eivätkä vaivaudu yllättämään palkkasoturia, vaan odottavat tikarit kourissaan. Jonothon arvioi mahdollisuutensa hyviksi, vetää miekkansa ja tikarinsa ja valmistautuu taisteluun.
Hämärä katu vaikeuttaa kaikkien toimia, ja näin ollen sekä salamurhaajat että Jonothon saavat -1D kaikkiin toimiinsa. Toisaalta pimeyden turvin salamurhaajien ja Jonothonin on helppoa kumpienkin paeta, jos tilanne näyttää pahalta.
Ensimmäinen erä näyttää pahalta Jonothonin kannalta, sillä kahden salamurhaajan tikarit löytävät tiensä palkkasoturin puolustuksen läpi, ja haavoittavat häntä. Jonothon maksaa kuitenkin samalla mitalla leikaten miekallaan yhden salamurhaajan kurkun auki, ja syöksyen sen jälkeen yläkertaan vievään portaikkoon, missä salamurhaajat pääsevät hänen kimppuunsa vain kaksi kerrallaan, ja Jonothonilla on muutenkin etuasema pitemmän miekkansa ansiosta.
Portaikko toimi tässä tapauksessa Obstacle -ominaisuutena Jonothonin eduksi, ja tuo +5 Jonothonin Combat Defense -arvoon; erinomainen etu!
Surmattuaan yhden salamurhaajan ja onnistuttuaan siirtymään parempiin asemiin Jonothonin on helppo pitää puolensa taitamattomampia salamurhaajia vastaan, ja palkkasoturi ajaakin torjuukin taitavin torjunnoin jokaisen salamurhaajien hyökkäykset ja vastaa taitavin sivalluksin ja pistoin.
Lopulta toinen salamurhaajista onnistuu iskemään tikarinsa Jonothonin kylkeen, mutta kauaa salamurhaaja ei ehdi aiheuttamastaan haavasta nauttia, sillä tuskasta piittaamatta Jonothon leikkaa häntä haavoittaneen käden irti. Palkkasoturin kaadettua vielä kolmannenkin salamurhaajan miekallaan pakenee viimeinen vahingoittumaton salamurhaaja, ja haavoittunut mutta voittoisa Jonothon Storm jää taistelun näyttämölle ihmettelemään, kenet hän tällä kertaa on suututtanut saadakseen salamurhaajat peräänsä...
SIF RPG:n taistelujärjestelmä osoittautui kohtuullisen nopeaksi ja raa'aksi, kuten olin odottanutkin. Säännöt toivat tietyllä tavalla mieleen D20-pelit Lesser ja Greater Action -vaihtoehtoineen ja taisteluun liittyvine muutoksineen ja ympäristön vaikutuksineen.
Aluksi tilanne näytti Jonothonin kannalta todella huolestuttavalta (epäilin selviääkö palkkasoturi ensimmäisestä vuorosta hengissä), mutta sitten muistin sääntöjen injury-mahdollisuuden, joka antaa mahdollisuuden muuttaa Health -arvoon kohdistuvaa vahinkoa haavoiksi, jotka vaikeuttavat toimia mutta antavat mahdollisuuden jatkaa taistelua pitempään, sillä health -pisteiden pudotessa nollaan on taistelu hävitty. Lisäksi pistin Jonothonin käyttämään ympäristöään hyväkseen. Loppujen lopuksi palkkasoturi olikin voittoisa, ja murskasi vastustajansa viidessä erässä - tosin hänellä oli paremmat varusteet ja hän oli taitavampi, eivätkä salamurhaajat käyttäneet kunnolla hyödykseen hiiviskelytaitojaan!
Taistelu oli mielenkiintoinen!
lauantai 30. toukokuuta 2009
tiistai 12. toukokuuta 2009
Viides Praedor-sessio: Takaisin Jaconiaan ja Välienselvittelyä
Vuosi 513 Valiarin aikaa, touko-kesäkuu
Sessio jatkui siitä, mihin viime kerralla jäätiin: Seikkailijat olivat saaneet melkoisen saaliin Borvariasta, ja suuntasivat nyt aarteineen takaisin sivistyksen pariin. Lopulta päädyttiin kuitenkin jättämään suurin osa aarteista piiloon Borvarian puolelle, sillä saalista oli yksinkertaisesti liikaa kannettavaksi.
Matka takaisin Jaconian sivistyneemmille alueille sujui varsin tapahtumaköyhänä; itäisen Jaconian kurjat ja armottomat olot tulivat seikkailijoille tutuiksi, samoin kuin Suden autiomaan oudot pedot, paimentolaiset ja paimentolaisvelhotkin. Kohdattu paimentolaisvelho auttoi seikkailijoita tutustumaan heidän löytämiin esineisiinsä, ja otti esineistä yhden, kukkokruunun, itselleen jättäen muun saaliin seikkailijoille. Lisäksi velho vihjaisi jonkinlaisen mustan taikuuden leijuvan seikkailijoiden päällä, mutta seikkailijoiden näytettyä löytämäänsä amuletinpalaa kieltäytyi puhumasta seikkailijoille enempää.
Lopulta Seresissä yhytettiin outo muodonmuutoksiin kykenevä soturi, joka paljastui Verannoksen suvun asioilla kulkevaksi, jonka lisäksi Seresissä asuvalta velholta, Ramerizeltä, saatiin auttava lumous, jonka suojissa seikkailijat pääsivät aina Piperiaan saakka, ennen kuin Verannoksen suvun asiamies Alman ja Mandar Tusranin vallanperijä Aler Tumac yhyttivät heidät. Taisteluun ei vielä Piperiassa ajauduttu, vaan Alman yritti vielä tehdä kauppaa seikkailijoiden kanssa: huonolla menestyksellä, ja seuraavan kerran kun seurue kohtasi velhojen asiamiehen ja varkaiden killan päällikön, oltiin jo merillä ja erimielisyyksiä ratkottiin asein.
Taistelu merellä oli hurja, ja loppujen lopuksi melkoinen osa seikkailijoiden käyttämän laivan miehistöstä menehtyi verenvuodatuksessa - mutta kovia menetyksiä kärsivät myös Almanin ja Arelin komentamat saaristolaismerirosvot.
Taistelun aikana Fallon otti verisesti yhteen Arelin kanssa - tämä oli kohdattu jo aikaisemmin Farrignian suunnalla, ja nyt miekkoja päästiin kalistelemaan uusintaottelun merkeissä - mutta varkaiden päällikkö onnistui pakenemaan jälleen ensin Jarecia pahasti haavoitettuaan. Onneksi Fallonin aseenkantaja onnistuttiin pelastamaan elämän eliksiirin avulla, joskin Jarec näyttäisi kantavan Fallonille kaunaa tämän jätettyä Jarecin Arelin armoille...
Palon onnistui taitavana jousimiehenä haavoittamaan taistelun aikana loitsivaa Almania, estäen näin varmasti saaristolaisten voiton; velho ei vähään aikaan varmasti kävele saatuaan nuolen oikeaan reiteensä ja vasempaan polveensa. Viimeinen mitä Almanista ja Arelista nähtiin oli, kun kaksikko pakeni muutamien saaristolaisten kanssa. Arelin lupaus kuitenkin kaikui meren yli Fallonin korviin: Farrigniassa nähtäisiin...
Tämän jälkeen matka sujui ongelmitta, ja Sisämeren länsirannikolta seikkailijat lähettivät viestinviejän hakemaan demoniritareita ja mustia kissoja heidän suojakseen. Pian demoniritari Vernan johtama joukkio saapuikin seikkailijoiden suojaksi, ja haettu amuletinpalanen saatiin demoniritareiden haltuun.
Verna kiitteli kovasti seikkailijoita kertoen, että kertoo, että Alman oli päässyt pakoon Jadarin ja mustien kissojen väijytyksestä aikaisemmin. Lisäksi myös yksi Verannoksen velhosuvun edustajista oli kadonnut (epäilemättä Curarimin kultin jäsen), ja Verannoksen suku on saatettu häpeään – häpeään josta he saattavat seikkailijoita syyttää. Demoniritari maksoi luvatun palkkion amuletinpalasesta, jonka jälkeen hän tarjoutui myös ostamaan mahdollisesti kiinnostavia esineitä seikkailijoiden Borvarian saaliista; seikkailijat saivatkin kokoon melkoisen aarteen, jonka avulla Jadarin ja Fallonin velkaa saatiin maksettua pois. Myös Verna lupautui hoitamaan osan Jadarin ja Fallonin velasta demoniritarien suhteilla.
Loppujen lopuksi seikkailijat pääsivät siis demoniritareiden suosioon ja saivat myytyä Borvariasta löytämänsä aarteet, mutta Verannoksen velhosuku ei varmasti katso heitä hyvällä jos saa joskus tietää heidän panoksestaan suvun asioihin. Lisäksi kaksi amuletinpalaa on edelleen Curarimin kultin käsissä, eivätkä farrignialaiset varkaatkaan seikkailijoiden ystäviä ole. Nämä ovat kuitenkin pieniä murheita, sillä Farallacin mailla seikkailijoita odotti kirje sir Fallonin isältä, jossa seikkailijoita vaadittiin palaamaan mitä pikimmiten kotiin: Tutusissa on syttymässä sota!
Kampanjan ensimmäisen osan päätös.
Tästä siirrytäänkin kesälaitumille, ja sessiopäivityksiä ainakaan Praedor-kampanjan osalta ei ole tulossa. Luonnollisesti jotain pasianssijuttuja, novelleja ja muuta sälää saattaa ilmestyä.
Hyvää kesää kaikille seuraajille!
Sessio jatkui siitä, mihin viime kerralla jäätiin: Seikkailijat olivat saaneet melkoisen saaliin Borvariasta, ja suuntasivat nyt aarteineen takaisin sivistyksen pariin. Lopulta päädyttiin kuitenkin jättämään suurin osa aarteista piiloon Borvarian puolelle, sillä saalista oli yksinkertaisesti liikaa kannettavaksi.
Matka takaisin Jaconian sivistyneemmille alueille sujui varsin tapahtumaköyhänä; itäisen Jaconian kurjat ja armottomat olot tulivat seikkailijoille tutuiksi, samoin kuin Suden autiomaan oudot pedot, paimentolaiset ja paimentolaisvelhotkin. Kohdattu paimentolaisvelho auttoi seikkailijoita tutustumaan heidän löytämiin esineisiinsä, ja otti esineistä yhden, kukkokruunun, itselleen jättäen muun saaliin seikkailijoille. Lisäksi velho vihjaisi jonkinlaisen mustan taikuuden leijuvan seikkailijoiden päällä, mutta seikkailijoiden näytettyä löytämäänsä amuletinpalaa kieltäytyi puhumasta seikkailijoille enempää.
Lopulta Seresissä yhytettiin outo muodonmuutoksiin kykenevä soturi, joka paljastui Verannoksen suvun asioilla kulkevaksi, jonka lisäksi Seresissä asuvalta velholta, Ramerizeltä, saatiin auttava lumous, jonka suojissa seikkailijat pääsivät aina Piperiaan saakka, ennen kuin Verannoksen suvun asiamies Alman ja Mandar Tusranin vallanperijä Aler Tumac yhyttivät heidät. Taisteluun ei vielä Piperiassa ajauduttu, vaan Alman yritti vielä tehdä kauppaa seikkailijoiden kanssa: huonolla menestyksellä, ja seuraavan kerran kun seurue kohtasi velhojen asiamiehen ja varkaiden killan päällikön, oltiin jo merillä ja erimielisyyksiä ratkottiin asein.
Taistelu merellä oli hurja, ja loppujen lopuksi melkoinen osa seikkailijoiden käyttämän laivan miehistöstä menehtyi verenvuodatuksessa - mutta kovia menetyksiä kärsivät myös Almanin ja Arelin komentamat saaristolaismerirosvot.
Taistelun aikana Fallon otti verisesti yhteen Arelin kanssa - tämä oli kohdattu jo aikaisemmin Farrignian suunnalla, ja nyt miekkoja päästiin kalistelemaan uusintaottelun merkeissä - mutta varkaiden päällikkö onnistui pakenemaan jälleen ensin Jarecia pahasti haavoitettuaan. Onneksi Fallonin aseenkantaja onnistuttiin pelastamaan elämän eliksiirin avulla, joskin Jarec näyttäisi kantavan Fallonille kaunaa tämän jätettyä Jarecin Arelin armoille...
Palon onnistui taitavana jousimiehenä haavoittamaan taistelun aikana loitsivaa Almania, estäen näin varmasti saaristolaisten voiton; velho ei vähään aikaan varmasti kävele saatuaan nuolen oikeaan reiteensä ja vasempaan polveensa. Viimeinen mitä Almanista ja Arelista nähtiin oli, kun kaksikko pakeni muutamien saaristolaisten kanssa. Arelin lupaus kuitenkin kaikui meren yli Fallonin korviin: Farrigniassa nähtäisiin...
Tämän jälkeen matka sujui ongelmitta, ja Sisämeren länsirannikolta seikkailijat lähettivät viestinviejän hakemaan demoniritareita ja mustia kissoja heidän suojakseen. Pian demoniritari Vernan johtama joukkio saapuikin seikkailijoiden suojaksi, ja haettu amuletinpalanen saatiin demoniritareiden haltuun.
Verna kiitteli kovasti seikkailijoita kertoen, että kertoo, että Alman oli päässyt pakoon Jadarin ja mustien kissojen väijytyksestä aikaisemmin. Lisäksi myös yksi Verannoksen velhosuvun edustajista oli kadonnut (epäilemättä Curarimin kultin jäsen), ja Verannoksen suku on saatettu häpeään – häpeään josta he saattavat seikkailijoita syyttää. Demoniritari maksoi luvatun palkkion amuletinpalasesta, jonka jälkeen hän tarjoutui myös ostamaan mahdollisesti kiinnostavia esineitä seikkailijoiden Borvarian saaliista; seikkailijat saivatkin kokoon melkoisen aarteen, jonka avulla Jadarin ja Fallonin velkaa saatiin maksettua pois. Myös Verna lupautui hoitamaan osan Jadarin ja Fallonin velasta demoniritarien suhteilla.
Loppujen lopuksi seikkailijat pääsivät siis demoniritareiden suosioon ja saivat myytyä Borvariasta löytämänsä aarteet, mutta Verannoksen velhosuku ei varmasti katso heitä hyvällä jos saa joskus tietää heidän panoksestaan suvun asioihin. Lisäksi kaksi amuletinpalaa on edelleen Curarimin kultin käsissä, eivätkä farrignialaiset varkaatkaan seikkailijoiden ystäviä ole. Nämä ovat kuitenkin pieniä murheita, sillä Farallacin mailla seikkailijoita odotti kirje sir Fallonin isältä, jossa seikkailijoita vaadittiin palaamaan mitä pikimmiten kotiin: Tutusissa on syttymässä sota!
Kampanjan ensimmäisen osan päätös.
Tästä siirrytäänkin kesälaitumille, ja sessiopäivityksiä ainakaan Praedor-kampanjan osalta ei ole tulossa. Luonnollisesti jotain pasianssijuttuja, novelleja ja muuta sälää saattaa ilmestyä.
Hyvää kesää kaikille seuraajille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)