Lausunto DnD 5. laitoksesta

Dungeons & Dragonsin 5. laitoksen ("5e" tästä eteenpäin) perussäännöt ilmestyivät nettiin pari viikkoa takaperin, ja sen kunniaksi veimme kaverini kanssa pelitestaussäännöillä aloitetun seikkailun niillä loppuun. Tässä on lyhyt raportti seikkailusta sekä tuntemuksista, joia 5e herätti.

Raportti sisältää pieniä osia The Accursed Tower -nimisestä, vanhemmasta seikkailusta sekä uudemmasta The Legacy of the Crystal Shard -seikkailusta. The Accursed Tower -seikkailun nimiä on muutettu.

Pelitapahtumat

Seikkailun päähahmo oli Baran -niminen barbaaripalkkionmetsästäjä, joka oli aikoinaan lähtenyt Jäätuulen laaksosta päätyen Luskaniin ja oli tehnyt sen jälkeen kaikenlaisia hommia, osa myös kyseenalaisia. Kun hänelle tarjoutui mahdollisuus palata kotimaahansa Perefin-nimisen kauppiaan saattajana, barbaari tarttui tähän tarjoukseen. Kauppias vihjaisi myös, että määränpäässä barbaarille voisi löytyä lisääkin töitä.

Baran lähti pohjoista kohti Perefinin sekä kauppiaan vankkureita ohjastavien sisarusten, Danan ja Dellin, kanssa. Matkan aikana välit varsinkin entiseski palkkasoturiksi paljastuvan Danan kanssa lämpenivät jonkinlaista ystävyyttä lähestyviksi, ja yhteiset koettelemukset lähensivät seuruetta entisestään. He joutuivat pian Luskanista lähdettyään taistelemaan örkkiryöväreitä vastaan, ja Maailmanranka-vuoristoa ylitettäessä örkkejä kohdattiin lisää. Dana haavoittui taistelussa örkkejä vastaan, mutta Baraniin lyötyä maahan ryövärien johtajan Perefin kaivoi yllättäen varastoistaan esiin parantavan juoman, jonka avulla vankkurinajaja onnistuttiin pelastamaan.

Paljastui, että örkit olivat ryövänneet pidempäänkin karavaaneja Jäätuulen laaksoon johtavassa solassa, joten uutinen turmiosta Baranin käsissä otettiin alueella iloisesti vastaan. Baranin asemaa kohensi entisestään se, että hän palautti örkeiltä löytyneen erityislaatuiselta vaikuttavan mustan haarniskan Hundelinkiven kääpiöille, jotka lupasivat välittää sanan moisesta uroteosta myös Sotavasaran klaanille, jonka omaisuutta haarniska oli alunperin ollut.

Örkkiryöväreistä selvittyään seurue pääsi Jäätuulen laaksoon ilman sen kummempia välikohtauksia. He suuntasivat suoraan Bryn Shanderiin ja siellä Sudentalja-nimiseen majataloon. Majatalonisäntä näytti tuntevan Perefinin entuudestaan, vaikka kauppias hieman jännittyneeltä hänen seurassaan vaikuttikin.

Danan ja Dellin alkaessa purkaa Perefinin kauppalastia antoi kauppias Baranille uuden tehtävän. Kauppias etsi seudulta muinaista taikakalua, sata vuotta sitten eläneen Akar Kessell -nimisen velhon taikasauvaa. Hänen tutkimuksensa olivat paljastaneet, että sauva sijaitsi Kessellin muinaisen tornin raunioissa, jotka sijaitsivat todennäköisesti laakson pohjoisosissa levittäytyvillä nummilla.

Baran ei tuntenut tätä aluetta laaksosta kovin hyvin, mutta tiesi erään mannunvartijan, joka voisi tuntea. Hän ottikin tehtävän vastaan ja suuntasi kohti Kääpiökaivantoja Kelvinin paaden juurella, joista toivoi vanhan tuttavansa löytävän.

Ikävä kyllä mannunvartijaa ei löytynyt, mutta ongelmia kääpiöiden parissa sen sijaan riitti. Kääpiöiden kesken oli syttynyt jonkinlainen valtataistelu. Baran kohtasi kaivantojen ulkopuolella joukon kääpiöitö, jotka olivat juuri surmaamassa kaivantojen päällikköä, taani Stokely Hopeavirtaa. Baran onnistui auttamaan Stokelya, ja kääpiötaani kertoi ongelmien alkaneen sen jälkeen, kun alempien tunnelien kaivajat olivat joutuneet epäkuolleiden hyökkäyksen uhreiksi. Epäkuolleiden hyökkäysten lisääntyessä Baeric Kivivasara -niminen kääpiö oli alkanut puhua Stokelya vastaan ja olikin onnistunut kääntämään monet nuoremmat kääpiöt puolelleen.

Baran auttoi Stokelya selvittämään, mistä epäkuolleet alimpiin kaivantoihin tulivat. Samalla paljastui, että epäkuolleita ohjasi salaperäinen, mutta voimakkaalta vaikuttava velho, joka kuitenkin onnistui pakenemaan. Yhdessä Stokelyn ja vaarasta varoitettujen kääpiöiden kanssa Baran torjui epäkuolleiden koko kaivantoa uhkaavan mahtavan hyökkäyksen, minkä ansiosta Stokely antoi sukunsa mahtavan sotavasaran lahjaksi barbaarille. Aseen nimi oli Dumathoinin kynsi, ja siinä eli mahtava lumous. Lisäksi Stokely lupasi auttaa Barania Perefinin halajaman sauvan etsinnöissä.

Stokely ja Baran suuntasivat kahdestaan nummille, jotka tunnettiin Unohduksen soina. Heidän tietämyksensä alueesta oli heikkoa, ja he eksyivätkin aluksi pahasti nummille. Väsymyksestä voimattomina he päättivät leiriytyä mäelle, jonka laella kohosi käperynyt puu. Puun luota löytyi kuitenkin pahasti haavoittunut talvisusi, joka oli joutunut peikon raatelemaksi. Täysissä voimissaan moinen katala peto olisi ollut suuri vaara, mutta nyt Baranin onnistui rauhoitella se ja sen haavat hoidettuaan suostutella peto vieläpä näyttämään, missä Kessellin torni oli.

Talvisusi, Jääkynsi nimeltään, johdatti seuraavana päivänä kaksikon Kessellin tornille, jonka luota löytyi paitsi örkkejä myös kääpiöitä! Nämä olivat Baerick Kivivasaralle uskollisia Sotavasaran klaanin pettureita. Baran onnistui hiipimään torniin, josta hän löysi Baerickin ja örkkien päällikön neuvottelemassa jo kaivannoissa nähdyn salaperäisen hahmon kanssa. Hahmo, itse velho Akar Kessell, joka eli kirottuna epäkuolleena.  Hän oli luvannut Baerickille vallan kaivannoissa palkkioksi velhon auttamisesta.

Baran ja Stokely palasivat kiireen vilkkaa takaisin kaivantoihin ja keräsivät kääpiöistä iskujoukon tornille hyökkäämistä varten. Hyökkäys onnistuikin mainiosti, örkit lyötiin ja kääpiöpetturit Baerickia myöten vangittiin, vaikka taistelu olikin maksaa Stokelyn tyttären Heldan hengen. Akar Kessellin Baran löi kaksintaistelussa, mikä pelasti myös kääpiöt velhon manattua tornia suojelevat kivipatsaat heidän kimppuunsa. Akar Kessell oli kuollut - taas.

Velholta löytyi sauva, jota myös Perefin epäilemättä etsi. Stokely ja Baran päättivät, että moinen taikakalu oli parempi tuhota, mutta ennen kuin he ehtivät paeta tornilta, örkkien päällikkö tuli käskyläistensä kanssa paikalle. Taistelu vaati monen kääpiön hengen, mutta lopuksi örkit lyötiin ja heidän päällikkönsä surmattiin. Baran tapasi vielä uudelleen myös Jääkynnen, joka oli tarkkaillut barbaaria salaa ja pelasti hänen henkensä taistelun timmellyksessä.

Stokely ja Baran eivät yrityksistään huolimatta onnistuneet tuhoamaan Kessellin kristallisauvaa, mutta Stokely kertoi, että etelässä sijaitsi kaupunki nimeltään Hopeakuu. Siellä oli paljon tietäjiä ja velhoja, jotka osaisivat ehkä tuhoa sauvan tai tietäisivät ainakin, mitä sille tulisi tehdä. Baran päätti lähteä etelään valehdeltuaan ensin Perefinille, ettei moista sauvaa ollut raunioista löytynyt. Pettynyt kauppias näytti myös uskovan barbaarin sanat.

Niin Baran lähti tarpomaan yksin takaisin etelään. Ehkä joku toinen tarina tulee kertomaan, mitä hänelle siellä tapahtui.

Seuraavaksi tuntemuksia säännöistä.

Hahmonluonti

Baran luotiin viimeisimmän pelitestauskokoelman säännöillä (tulivatkohan ne lokakuussa 2013). Niiden pohjalta syntyi mielenkiintoinen hahmo - ja vieläpä varsin ripeästi. Tausta (background) loi hahmolle kuin itsestään myös hieman historiaa, ja jotenkin Baranista tuli varsin vähällä vaivalla varsin mielenkiintoinen hahmo. Tosin tästä kiitos kuuluu myös pelaaja MkaY:lle, joka on taitava pelaaja.

Netistä löytyvissä perussäännöissä on hahmon taustaa ja roolipelaamista esiin tuovia elementtejä hiottu entisestään. Nyt taustoihin on liitetty myös vapaaehtoisia kuvauksia, joiden avulla hahmon luonnetta ja historiaa voi lähteä rakentamaan. Tämä on mielestäni hyvä ominaisuus 5e:n hahmonluonnissa, ja kiehtovia hahmoja syntyy kuin itsestään. Kunhan lisää valinnan mahdollisuuksia tarjoava Players Handbook ilmestyy elokuussa, voidaan näistä antaa lopullinen tuomio, nyt perusluokkien (soturi, varas, pappi ja velho) väriksi löytyy vain 5 taustaa: tietäjä, sotilas, rikollinen, rahvaan sankari sekä akolyytti. Pelitestiversiossa näitä oli enemmän, joten ne löytyvät todennäköisesti Players Handbookista.

Hahmonluonti muutoin on perussääntöjen pohjalta aika tuttua tavaraa, eikä yllätyksiä siinä varmaan kenellekään tule. Vaihtoehtojen ja valintojen virtaviivaistaminen on kuitenkin nopeuttanut hahmonluontia 3.5. ja 4. laitoksista. Tein aamulla perussääntö pdf:ää käyttäen hahmon varusteita lukuunottamatta valmiiksi 15. minuutissa.

Pelaaminen

Ensinnä täytyy sanoa, että DnD:n pelinjohtaminen ei ole koskaan ollut niin kivaa kuin se 5e:ssä oli. Vaihtoehtoja oli riittämiin sekä pelinjohtajalla että pelaajalla, mutta valmistaumiseen ei tarvinnut käyttää yhtä paljon aikaa kuin esimerkiksi 3.5:sta pelatessa. Hahmot olivat kyvykkäitä, mutta vaaran tuntu oli vielä läsnä.

Seikkailemisen suhteen 5e ei tarjonnut hirveästi sellaista, mitä taitavat peliporukat eivät ole jo valmiiksi hyödyntäneet. Kuitenkin taustat niihin liitettyine vaihtoehtoineen luonteenpiirteitä ja hahmon historiaa koskien antoivat ainakin meidän pöytäämme antoisaa evästä. Alunperin ajatuksesta "ihmisbarbaari" kehittyi taustansa ja pelaamisen myötä mielenkiintoinen, elämänsä ehtoopuolella oleva soturi, joka kaihosi takaisin kotimaahansa ja halusi tehdä vielä jotain hyvää elämällään.

Itse pelatessa hahmojen kanssakäymistä oli mukava pelata, mutta tästä kiitos kuuluu ehkä enemmän mielenkiintoisille seikkailuille sekä pelinjohtajan ja pelaajan yhteisymmärrykselle kuin säännöille. Noppia heiteltiin jonkin verran sopivissa tilanteissa, mutta muutoin kanssakäymisen pelaaminen oli pitkälti vapaamuotoista. Jostain syystä tämä peli imaisi sisäänsä poikkeuksellisella voimalla, ja "siellä olemisen tuntu" oli erittäin vahva. Mieleen tulivat ala-astevuodet, kun ensimmäistä kertaa pääsi Baldur's Gate -tietokonepeliä pelaamaan.

Ainakin pelinjohtajasta matkustaminen oli poikkeuksellisen mukavaa perussäännöistä löytyvän "väsymystaulukon" ansiosta. Nummilla samoiluun tuli uutta jännitystä, kun pöheikössä rämpininen ensin vaikeutti asioita (Disadvantage ominaisuusheittoihin) ja sen jälkeen vielä puolitti nopeuden. Onneksi suojaa ja leposija löydettiin.

Tästä päästäänkin toiseen 5e:n mielenkiintoiseen uutuuteen, eli Advantage/Disadvantage -jaotteluun, joka tarkoittaa lähinnä sitä, että edullisissa tilanteissa heitetään kahta d20 onnistumisesta ja valitaan parempi. Kun tilanteessa on jokin haitta (esim. väsymys) valitaan huonompi. Tämä on korvannut monet d20:n olosuhdebonukset ynnä muut sellaiset ja on erittäin nopea ja intuitiiviselta tuntuva systeemi ratkaista olosuhteiden vaikutus pelitilanteisiin.

Taistelut

Taistelut ovat aina kuuluneet DnD-peleihin, joten näiden sääntöjen on syytä toimia. Aikaisempiin sääntöiteraatioihin verrattuna taistelu oli kuitenkin nopeaa ja veristä. "Eeppiseen lopputaisteluun" meni korkeintaan tunti, ja se tuntui vielä lyhyemmältä ajalta. Vaihtoehtoja oli riittämiin ja taistelun vauhdikkuus ei kadonnut ainakaan pelinjohtajan pallilta katseltuna hetkeksikään. Hipareita annoin vastustajille maksimin, sillä muutoin barbaari olisi leikannut kaikki maahan vuorossa tai parissa.

Pelitestaussäännöissä barbaarin erikoiskyvyt ovat varsinkin rivivastustajia vastaan aika armottomia, mutta toisaalta ep-taistelijakin onnistui kyllä olemaan aika hurja barbaaria vastaan käymässään taistelussa. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ainakin taisteluluokat ovat mielenkiintoisia, eikä samanlaista turhautumista taistelijoiden kyvyttömyyteen tullut, kuten esimerkiksi 3.5:n taistelijaa pelatessa. Emme käyttäneet pelitestausvaiheessa vapaaehtoisia featteja, enkä kyllä nähnyt niille ainakaan tässä vaiheessa tarvettakaan.

Lopputulos

5e on ainakin minun mittapuullani onnistunut nyökkäys vanhempiin sääntöversioihin onnistuen kuitenkin säilyttämään riittävän modernin otteen. Se onnistuu tuomaan mielenkiintoisia roolipelillisiä elementtejä sekä tekemään matkustamisestakin mielenkiintoista. Myös taistelut sujuivat vauhdikkaasti ilman turhaa jyystämistä. Jos DnD-tyylinen peli kiinnostaa, kannattaa ainakin perussäännöt tarkastaa.