Kalin Trellin kronikat VI

Yhdestoista kronikka: Belsimonin sauva

19. tulivaltaa

Vaikka saimmekin saatettua Andoshal Alibakkarin onnistuneesti Baldurin porttiin sekä suojelemaan häntä lukuisilta murhayrityksiltä, on viime viikko ollut minulle lohduton viikko. Isäni nimittäin löytyi murhattuna pian saavuttuamme Baldurin porttiin. Hänen kuolemansa oli vielä katkerampi minun ollessa juuri pääsemässä sopuun hänen kanssaan. Hän oli rakastanut sisartani riittävästi teettääkseen tälle lumotun, suojelevan käädyn, ja nyt hänen kuoltuaan mielessäni kummittelee epäilys, josko hänen minulle esittämänsä vaatimuksien ja tavoitteiden taustalla oli vain yksinkertainen halu suojella minua. Nyt en saa koskaan tietää.
Ainakin oli selvää, ketä äitipuoleni sekä hänen puolensa sukua syytti. Heidän mukaansa isäni kuolema liittyi jotenkin paluuseeni kaupunkiin, ja että minä olin tuonut onnettomuuden kotiini. Koska syyllisyys kalvoi minuakin, en pyrkinyt väkisin hautajaisiin, vaan kävin jättämässä hyvästini isälle hautajaisten jälkeen.
En voi olla pohtimatta, mitä tulevaisuudella on nyt varalleni. Isäni on kuollut ja Trellin huone sekä omaisuus ovat vieraan suvun käsissä. En koskaan halajanut isäni liiketoimintaan, enkä tahtonut mitään osaa hänen suunnitelmiinsa tulevaisuuttani varten. Nyt, kun olen todella vapaa hänen vaikutusvallastaan, en voi kuitenkaan olla epäröimättä.

20. tulivaltaa

Saimme kirjeen Beregostista, piispa Keldornilta. Hänen mukaansa Mustan suden miekan kirous on jälleen voimistumassa, eikä hän voi sitä enää kauaa pitää huomassaan. Onkin siis selvä, että meidän tiemme vie jälleen etelään. Aiomme suunnata Kynttilälinnaan selvittämään, osaisivatko maineikkaan kirjaston tietäjät neuvoa meille, mitä tehdä Mustan suden miekalle.

21. tulivaltaa

Olemme maantiellä seikkailuiltamme kerääntyneen saaliin voimin varustautuneina. Ennen lähtöämme myimme sekä hiisilinnakkeesta, Punapiiskalta että salamurhaajilta saadun saaliin, jonka kokonaissummaksi kerääntyi muhkeat 900 kultarahaa jokaiselle seurueemme jäsenelle! Tällaisista saaliista tarinoissa kerrotaankin, mutta tuota palkkiota himmentää toki tieto, että tiemme on vasta alussa.
Ennen lähtöä sain nimittäin kutsun Zorl Miyarilta, eräältä patriisilta Baldurin portista. Ilmeisesti isäni oli ottanut merkittävän lainan Miyrarin huoneelta hankkiakseen uuden karavelin, ja nyt Zorl näki tuon velan olevan minun kontollani, sillä hän ei luottanut päämiehensä kuolemaa surevan Trellin lesken onnistuvan sitä maksamaan.
En halunnut alkaa asiasta kiistellä varsinkaan, kun osa velasta onnistuisi maksaa kohtuullisen yksinkertaisella tavalla. Keskikesän juhlan jälkeen Baldurin portti oli nimittäin rahoittamassa laivastoa pahamaineisen Brynjar Hurmeraudan kukistamiseksi, ja lähtemällä tälle retkelle mukaan kuittaisin ainakin osan isäni velasta. Myös toverini lupasivat lähteä retkelle mukaan, kunhan selvittäisimme ensin tämän Mustan suden miekan kirouksen. En voi kuin olla kiitollinen uskollisista ystävistäni ja heidän avustaan!

25. tulivaltaa

Pitkän taipaleen jälkeen pysähdyimme sir Martinin tiluksille Devonesseen. Martin ei ollut täysin tyytyväinen tilanhoitoon ja tuloihin, joita oli tähän mennessä kertynyt, ja Malcerin tarkastaessa tilejä jotain epäselvyyksiä sieltä löytyikin. Ilmeisesti vanha tapa kirjat asiat ylös ei ollut aivan niin tarkka kuin olisi voinut olla. Kuitenkin menestystä tilalla oli ollut sen verran, että Martin kestitsi meitä ruhtinaallisesti.

26. tulivaltaa

Saavuimme tänään Beregostiin. Yövymme täällä ennen kuin suuntaamme takaisin tielle ja kohti Kynttilälinnaa. Yövymme vakiopaikaksi muodostuneessa Punaisen kimpun kievarissa.
Aamusella, ennen lähtöä, käyn hakemassa Thaerum Fuiruinilta ostamani uudet komeat miekat. Ukkosvasaran pajan mestarissepällä oli edelleen tallessa jo aikaisin katselemani väkipuukkopari, joista sai pienellä väistimen muokkauksella oivan parin kahden pitkän terän tyliini.
Kävimme myös temppelissä tervehtimässä piispa Keldornia. Ilmeisesti Mustan suden miekan kirous on jälleen herännyt ja alkanut aiheuttaa harmia kaupungissa leviävien painajaisten muodossa. Piispa pyysi meitä matkustamaan nopeasti Kynttilälinnaan selvittämään, mitä miekalle voitaisiin tehdä.

30. tulivaltaa

Saavuimme Kynttilälinnaan! Mahtavaan linnoitukseen oli juuri niin vaikea päästä sisälle kuin olimme kuulleetkin, ja jouduimme odottamaan pitkään kun asiaamme kuulusteltiin ja tullimaksuksi tuomaamme kirjaa tarkastettiin. Lopulta teoksemme osoittautui kuitenkin riittäväksi sisällepääsyyn, ja suuntasimme linnakkeen sisällä olevaan majataloon, joka oli ainoa paikka, jossa vieraat saivat yöpyä.
Paikka vaikuttaa kohtuullisen viihtyisältä ja isäntä hyvin palvelualttiilta. Huomenna aloitamme tutkimuksemme selvittääksemme, mitä voimme tehdä Mustan suden miekan kirouksen purkamiseksi.

Keskikesän juhlapäivä

Maantiellä ajantajumme on aivan sekoittunnut, ja tajusimme vasta tänään, että luvassa on Keskikesän juhlat! Onneksi kirjasto näyttää toimivan jopa tällaisena juhlapäivänä varsin normaalisti, ja pääsimmekin selvittämään Mustan suden kirousta ja tapasimme lukuisia tärkeitä henkilöitä kirjastossa, kuten tietäjät Tehtorilin sekä Kirjojen vartija Ulrauntin.
Viisaiden tietäjien neuvoilla onnistuimme selvittämään hieman Mustan suden, oikealtaan nimeltään Kresselackin, historiaa. Ilmeisesti hän oli aikoinaan suuri sotapäällikkö pohjoisessa, joka yhdisti barbaarikansat Maailmanselkävuorten lähialueille. Hänen valtakuntansa jäi kuitenkin lyhytikäiseksi, ja Kresselack itse haudattiin poikkeuksellisesti kuolemanjumala Myrkulille pyhitettyyn hautakammioon jonnekin vuoristoon.
Mahtaisiko tehtävämme viedä meidät aina pohjoiseen saakka? Ennen kuin voimme suunnistaa Kresselackin hautakammion etsintään, on meillä monta tehtävää ratkottavanamme myös täällä etelässä.
Ulraunt nimittäin pyysiä apuamme selvittääkseen, miksi kirjastosta on kadonnut varjomagiaa sekä salattua tietoa käsitteleviä teoksia. Tätä apua vastaan Ulraunt lupasi antaa meidän tutkia tarkemmin myös kirjaston kiellettyjä osia. Suostuimme tutkimaan asiaa, ja näyttäisi, että meillä on kolme hyvää epäiltyä kirjojen katoamisen takana. Halruaasta tullut velhotar Phlydia, calimportilainen tietäjä Hador sekä taikakalujakin kaupitteleva Vandalor Vaskimassi.
Nopealla tiedustelulla olemme arvioineet Phlydian olevan kolmesta epäilystä kiinnostunein varjotaikuudesta, kun taas Vandalor vaikuttaa tietävän liian vähän mahdista ollakseen katoamisten takana, ja Hador oli kiinnostunut Belzimon-nimisen velhon taikasauvasta, joka oli piilotettu jonnekin lähialueelle. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä pahasti kesken, ja jatkamme selvittelyä huomenna.

7. eleasista

(Tässä välissä olin poissa, joten Kynttilälinnan mysteerit jäivät valitettavasti kokematta.)

Retkemme velho Belsimonin haudalle tarjosi lukuisia vastoinkäymisiä niin rannikkoa kiusaavista harpyijoista hautapaikan liukkaisiin ja vaarallisiin kallioihin kuin itse hautaa vartioiviin, lumottuihin eläviin haarniskoihin. Turha retki ei kuitenkaan ollut, sillä löysimme niin harpyijoiden pesästä kuin Belsimonin haudastakin lukuisia aarteita: kultaa, jalokiviä, taikavoimia säilövän sormuksen sekä Belsimonin halutun sauvan.

Hautaan pääseminen ei ollut helppoa, sillä itse kallioilla kiipeily oli vaivalloista ja jopa vaarallista. Lisäksi tutkiessamme kimppuumme iskeneiden harpyijoiden pesää saimme vielä kostonhimoisilta hirviöiltä kiviä niskaamme. Onneksi Alain löysi harpyijoiden luolasta railon suoraan Belsimonin hautaan. Vaikka ahdasta railoa kapuaminen olikin vaivalloista, oli se varmasti turvallisempaa kuin ulkona, meren pieksemillä kallioilla kiipeily tuulen riepoteltavana.

Velhon hauta oli lukittu lumouksin ja sitä suojeli lumottuja haarniskoita, jotka hyökkäsivät kimppuumme lähestyessämme Belsimonin leposijaa. Lumouksen ohi pääsimme, kun yhteisvoimin onnistuimme päättelemään, että lumouksen lukinnut runo kertoi Netherilin tuhosta Karsus-velhon epäonnistuneiden loitsujen tähden. Hieman siinä emmittiin hautaan astumista, mutta minun rohkaistuani Alainia astumaan sisään uskaltauduimme me muutkin, kun seikkailijatoverillemme ei tapahtunut mitään.

Hautaa vartioivat lumotut haarniskat olivat sen sijaan kova vastus, jotka vaativat melkein sir Martinin hengen. Mahtavin haarniskoista oli niin kutsuttu Kauhukypärä, johon eivät tavalliset aseet tai hyökkäysloitsut tehonneet. Lopulta Malcerin lumoukset ja sir Martinin mahtava moukari kuitenkin murjoivat tämänkin kauhun pirstaleiksi, ja löydettyämme etsimämme pääsimme takaisin merille.

Ikävä kyllä merenkäynti oli yllättävän kovaa, ja onnistuin ohjaamaan veneemme karille kaukana Kalparannikosta. Onni onnettomuudessa, että kukaan meistä ei loukkaantunut ja onnistuimme säilyttämään saaliimmekin, kunnes paikalle osunut halruaalainen ilmalaiva poimi meidät kyytiin.

Laivalla matkusti myös Phlydia Halruaalainen, velhotar, jonka olimme tavanneet jo aikaisemmin Kynttilälinnassa. Hän oli ollut kovin vaikuttunut, kuinka nopeasti selvitimme kähvellettyjen kirjojen mysteerin Kynttilälinnassa, ja tarjosi meille tehtävää myös Halruaassa. Valitettavasti emme voineet ottaa tehtävää vastaan, sillä Brynjar Hurmeraudan jahtaaminen sekä Mustan suden miekan kirouksen selvittäminen veisivät kyllä aikamme. Sovimme kuitenkin, että jos olisimme saaneet tehtävämme hoidettua, voisimme vuoden päästä tavata Phlydian uudelleen Kynttilälinnassa.

Ikävä kyllä laivalla matkusti myös velho Hadar Calimshanista, joka oli etsinyt myös Belsimonin sauvaa. Hän esitti luonnollisesti myös vaateensa sauvaan, ja koska asia oli epäselvä, kuljetti halruaalainen ilmalaiva meidät Kynttilälinnaan, missä kirjanvartija Ulraund sai päättää sauvan kohtalon. Lopulta tilanteessa päädyttiin Malcerin ja Hadarin väliseen velhotaisteluun, jonka voittaja saisi pitää sauvan.

8. eleasista

Ikävä kyllä velhotaistelu Malcerin ja Hadarin välillä jäi varsin yksipuoliseksi, ja Malcerin piti luovuttaa sauva calimshanilaiselle velholle. Onneksi sentään saimme pitää muun löytämämme saaliin. Aiomme viettää vielä muutaman päivän Kynttilälinnassa lepäämässä, että sir Martin ehtii lukea löytämänsä opuksen loppuun. Mikä lie pyhä kirjoitus on kyseessä.

Vandalor Vaskimassi tuli tänään kaupustelemaan minulle löytämäänsä astraaliprojektioloitsua. Valitettavasti se Kynttilälinnan kähvellettyihin kirjoihin liittyvä johtolanka ei ollut tuottanut tulosta, joten loitsu sinällään oli tarpeeton, eikä Malcerkaan siitä kiinnostunut. Toivottavasti Vaskimassi ei pahoittanut mieltään, kun oli turhaa vaivaa nähnyt.

Alain on käyttäytynyt hieman oudosti. Hän sai kirjeen, jonka sisältöä ei suostunut kertomaan meille, mutta kirjeen saatuaan hän on puhunut jatkuvasti, kuinka meidän pitäisi pitää matalaa profiilia ja olla tekemättä mainioita sankaritekoja, ja että tärkein tehtävämme on tehdä voittoa. Puhuin asiasta Martinin kanssa, ja paladiini oli samaa mieltä kanssani, että toverin käytös on tavanomaistakin epätavallisempaa. Martin lupasi puhua hänen kanssaan, sillä Alain oli nuorena usein vaikeuksissa. Ehkä jokin menneisyyden haamu oli tullut nyt kummittelemaan.

13. eleasista

Saavuimme tänään Beregostiin. Keskustelimme pitkään Kynttilälinnasta lähdettyämme, miten jatkaisimme tehtäväämme. Meillä oli nimittäin kaksi selvää päämäärää: Brynjar Hurmeraudan nappaaminen, jota varten Baldurin portissa oltiin jo järjestämässä retkeä, sekä Kresselac Mustan suden kirotun miekan purkaminen. Päädyimme neuvotteluissamme siihen, että nämä kaksi päämäärää eivät olleet ristiriidassa, sillä molempiin tehtäviin todennäköisesti ratkaisu löytyisi pohjosiesta. Brynjar nimittäin purjehti pääasiassa pohjoisempana, ja Kresselackin hauta sijaitsi jossain Jäätuulen laakson lähettyvillä, ja miekan kirous todennäköisesti saataisiin kuriin palauttamalla miekka hautaan.

Ennen tätä matkaa sir Martin ja Alain halusivat kuitenkin matkustaa vielä etelään, Safiirijärvelle. Tämä tiukentaisi aikatauluamme, sillä matka pohjoiseen aloitettaisiin vain parin kymmenpäivän päästä, mutta suostuin lopulta matkaan. Suuntaammekin Beregostista seuraavaksi etelään, kunhan olemme vierailleet vielä Beregostin velho Thalantyrin luona, että Alain ja Malcer voivat täydentää loitsuvarantojaan.

15. eleasista

Vierailu Thalantyrin luona päättyi melkein siihen, että velhon golemit heittivät meidät pihalle, mutta Alain ja Malcer saivat tarvitsemansa, ja tiemme vie nyt etelää kohti. Matka sujui välikohtauksitta viime yöhön saakka, jolloin kimppuumme hyökkäsi joukko murisijoita, noita kirottuja kaaoksen hirviöitä. Pirut tappelivat viimeiseen otukseen ja onnistuivat haavoittamaan hevosiamme, ennen kuin saimme ne hakattua maahan.

Hirviöiden kohtaaminen näytti järkyttävän Alainia, mutta nyt hän näyttää jo rauhoittuneen. Toivottavasti matkamme sujuu tästä eteenpäin vähän helpommissa merkeissä.

Roll20 on osoittautunut ainakin meidän peleissä loistavaksi alustaksi. Pelejä on helppo järjestää, ja kun ohjelmiston kiemurat ovat tulleet tutuiksi, sillä saa myös varsin vaikuttavia pelikertoja aikaiseksi. Esimerkiksi viime kerralla Joonas oli suunnitellut taistelun harpyijaa vastaan, jossa karttana toimi kuva merestä kohoavista kallioista, joilla tokenit olivat kiipeilleet. Harmi, että itse olin tuolla pelikerralla poissa.

Kalin Trellin kronikat V

Yhdeksäs kronikka: Punapiiskan kuolema

26. kythornia

Olemme levänneet nyt yön yli valloittamassamme linnassa. Päätimme ryhtyä kohentamaan linnan puolustusasemia siltä varalta, että Kathargon koettaa vallata sen meiltä takaisin. Jorak miehineen asensi löytämänsä ballistan muurin harjalle, josta se voisi ampua kohti lähestyviä vihollisia samalla kun me kaivoimme ansakuoppia ja rakensimme sillanpääasemia linnaan johtavaan portaikkoon. Koska minusta ei ollut rakennustöissä juurikaan apua, minä askartelin löytämästäni kankaasta lipun linnan torniin hiisien aseisiin kaatuneiden toveriemme Darokin ja Hagenin muistoksi.

Linnan puolustamista saattaa kuitenkin vaikeuttaa Alainin löytämä salakäytävä. Teimme parhaamme sen kätkemiseksi, sillä näytti siltä, etteivät Kathargonin joukot olleet käytävää käyttäneet. Jos Kathargon hyökkää voimalla meitä vastaan, voimme ehkä paeta käytävää pitkin myös pois linnasta.

Kunhan Kathargon tulee takaisin retkeltään, hän saa maistaa kostoamme Hagenin ja Darokin puolesta.

27. kythornia

Jatkoimme tänään linnan vahvistamista, vaikka kirjoitankin tätä nyt leiritulen äärellä Pilvihuippuvuorilla. Seurueemme nimittäin alkoi käydä kärsimättömäksi odottamaan Kathargonia, ja lopulta päätimme lähteä jäljittämään hänen liikkeitään, vaikka sir Martin ja Alain olisivatkin mieluummin lähteneet tutkimaan Alainin mainitsemaa Safiirijärveä. Natalin taas olisi halunnut jäädä linnaan odottamaan. Minä ja Malcer suostuttelimme kuitenkin lopulta toverimme lähtemään Pilvivuorille suurhiisijahtiin.

Ikävä kyllä varusteemme ovat kovin puutteelliset. Seikkaileminen ilman kaupungin tukea ja turvaa on yllättävän kallista ja vaatii paljon enemmän suunnittelua ja kaukonäköisyyttä. Onneksi kohtasimme vuorilla kaksi seikkailijaa, puolituisen nimeltä Velber sekä ihmismies Morrinin, joiden kanssa saatoimme vaihtaa hieman ruokaa varusteisiin.

Velber ja Morrin olivat Amnista kotoisin olevia seikkailijoita. Tarkalleen ottaen he olivat valtakunnan pääkaupunki Athkatlasta, jossa Lumihuipuille ja erityisesti vuoriston korkeimmalle vuorelle, Keihäänkärjelle, kapuamista pidettiin suurena urotekona. Kaksikko oli kuitenkin kohdannut vastoinkäymisiä matkallaan, mutta onneksi saatoimme auttaa heitä. Nuo vastoinkäymiset olivat meillekin tuttuja, sillä Kathargonia jäljittäessämme jouduimme melkein lumivyöryn alle.

Esitin leirinuotiolla seurueemme ja vastatapaamien matkalaisten viihdykkeeksi uuden runoni Hagen-ystävämme muisotn kunniaksi. Velber ainakin runosta piti, sillä hän kutsui minut Athkatlaan esiintymään, jahka sopiva tilaisuus tulee. Toivottavasti saan tartuttua hänen tarjoukseensa vielä joskus.

Tämä tuskin pääsee aikakirjoihin, mutta yhteenotto oli minulle tärkeä. Aamusella käytimme nimittäin sir Martinin kanssa muutaman tovin aseharjoituksiin. Liian monestari miekkataitoni ovat olleet riittämättömät kohtaamiimme haasteisiin. Toivottavasti Martinin kaltaisen pyhän soturin opit ohjaavat minua auttamaan tovereitani paremmin. Ainakin hänen näyttämänsä varoasennot sekä antamansa neuvot vaikuttavat oivalta lisältä Bastinado Punaterän manuskriptin neuvoihin, vaikka taistelutyylimme ovatkin perin erilaiset. Hän taistelee sotisovassa sotakentille sopivin asein, kun taas minä olen pikemminkin oppinut puolustamaa henkeäni pienissä kahakoissa laivan kannella tai kaksintaisteluissa.

28. kythornia

Niin paljon kuin Kathargon meille onkin murhetta ja surua aiheuttanut, kun hänet sattumalta kohtasimme, hän kaatui loppujen lopuksi nopeasti, joskaan ei helposti. Tämä on ollut meille voiton päivä!

Yövyttyämme Velberin ja Morrinin leirissä jatkoimme matkaamme. Kohtasimme väkivaltaisen Ettinin, jolta onnistuimme kuitenkin havittelemaan tietoja alueesta, ja saimme tietää, että Kathargonin palvelema valtiatar oli itse asiassa Keihäänkärkivuoren huipulla asuva valtava valkoinen lohikäärme, jota kutsuttiin myös Hallavaharjaksi! Yhtäkkiä Kathargonin uhka oli paljon vaarallisempi kuin olimme arvanneetkaan.

Kathargon itse osui tiellemme tuskin ettinin surmattuamme, mutta onnistuimme kuitenkin yllättämään suurhiisipäällikön. Ylläkkömme, Malcerin ja minun loitsut sekä Martinin, Alainin ja Natalinin asekuntoisuus toi meille lopulta voiton, ja Kathargon makasi kuolleena Lumihuippujen hangella.

Alainin seuraavia tekoja en kuitenkaan voinut hyväksyä. Saimme pari suurhiittä hengissä kiinni, ja lupasin päästää heidät vapaaksi, jos saisimme heiltä tietoja tästä Hallavaharjasta. Vaikka hiidet tekivätkin yhteistyötä, Alain surmasi kylmäverisesti heistä toisen. Minä en moista voi sietää -- olin kuitenkin antanut oman sanani -- ja oli vähällä, ettei tilanne äitynyt iskujenvaihdoksi minun ja Alainin välillä.

Miten me voimme väittää palvelemme lakia ja jaloja päämääriä, jos emme ole vihollisiamme parempia? Minä en ainakaan alennu vankeja tappamaan, vaikka Alain kuinka asiaa perustelisi!

Hallavaharjalle emme ainakaan voisi nyt tehdä mitään. Moisen hirviön kimppuun emme uskaltaneet käydä, joten päätimme palata kiireen vilkkaa takaisin linnaan, josta jatkaisimme takaisin Nashkeliin ja Beregostiin.

Sotasaaliiksi saimme:
    - sinisen liemen, joka paljastui hyytävän henkäyksen liemeksi
    - Kathargonin kääpiöriimuilla koristellun tapparan
    - Kathargonin ilkeän piiskan
    - ettiniltä löytyneen kultaisen tikarin

30. kythornia

Olemme olleet pari päivää eksyksissä Lumihuipuilla. Eränkäyntitaitomme jäävät kyllä kronikoissa mainitsematta, siitä pidän huolen.

1. tulivaltaa

Pääsimme tänään takaisin linnaan, missä meitä odottikin jo sana piispa Keldathilta. Tehtävänämme oli nyt tuhota linna Thalantyrin antamalla loitsukääröllä ja palata sen jälkeen pohjoiseen. Tämä tehtävä oli helppo täyttää, koska asiamme Lumihuipuilla olivat ohi. Niimpä Malcer luki Thalantyrin loitsun ja suuntasimme Nashkelia kohti Jorakin ja Iso-Ronin palkkasotureiden kanssa.

Kymmenes kronikka: Tappajat tiellä

Joonas vaihtoi PJ:n pallilta Andoshal-nimisen amnilaisen saappaisiin, ja Kalinia pelaava Jaakko johti pelikerran.

4. tulivaltaa

Saavuimme tänään voittoisina Nashkeliin, mutta Nashkelin pormestari Berrun Kalmonsurmalla oli meille jo uusi tehtävä. Meidän tulisi saattaa Amnista tullut lähettiläs, Andoshal Alibakkar, Baldurin porttiin. Tehtävä tuli Berrunin mukaan hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti. Lordi Andoshal itsekin painotti tätä varovaisuutta, joskin hän vaikutti myös aatelismieheksi poikkeuksellisen käytännölliseltä ja maanläheiseltä. Käsitin, että hänellä on jonkinlaista seikkailijataustaa.

Lähdimme matkaan vielä samana päivänä, kun Andoshalin tarve henkivartijoille kävi selväksi. Amnin lähettiläs nimittäin yritettiin myrkyttää Röyhtäilevän lohikäärmeen kievarissa. Kaupungissa emme voineet Andoshalin turvallisuutta taata, joten suuntasimme pohjoiseen hiostavan kuumassa kesäillan säässä.

Suunnitelmissa on, että huomenna jatkamme matkaa Beregostiin ja koetamme saada mahdollisimman paljon virstoja kasaan pohjoista kohti. Saa nähdä, mitä mieltä asiasta ovat pohjoisessa kerääntyvät myrskypilvet.

5. tulivaltaa

Ikävä kyllä myrsky yllätti meidät ja ajoi meidät vieltä tieltä eksyksiin. Olemme nyt pitämässä suojaa Natalinin löytämässä luolassa, mutta ikävä kyllä tämäkään turva ei ollut täysin vaaraton. Luola nimittäin vietti syvälle, syvälle maan alle, mistä kimppuumme hyökkäsi kaksi kissamaista, mutta kuudella jalalla kulkevaa ja kahdella piikkipäisellä lonkerolla iskevää hirviötä. Mikä pahinta, hyökätessämme hirviöiden kimppuun, iskumme tuntuivat menevän niiden ohi!

Malcer onneksi tunnisti olennot toiselta maailmantasolta tulleiksi ja osasi neuvoa, kuinka ne surmataan. Oli kuitenkin outoa, että hirviöt taistelivat kuolemaansa saakka, mutta tähänkin syy selvisi. Hirviöillä oli nimittäin kolme pentua lähistöllä. Päätimme ottaa pennut mukaamme ja myydä ne; joku varmasti maksaisi ruhtinaallisesti tällaisista lumotuista olennoista.

Tutkimme vielä tovin luolia, mutta koska ne tuntuivat jatkuvan syvemmälle maan alle, palasimme odottamaan myrskyn taukoamista.

6. tulivaltaa

Sateen tauottua samoilimme lähes koko päivän metsässä eksyneinä, ennen kuin Malcer vihdoin osasi neuvoa meidät oikealle suunnalle kohti Beregostia, ja myöhään yöllä väsyneinä pääsimme kaupunkiin.

7. tulivaltaa

Herättyämme Beregostissa möimme Korkea-aidan Thalantyr-velholle lumotut kissapedot, vaikka hinta jäi varsin vaatimattomaksi – yhteensä sata kultapalaa. Täydennettyämme varusteitamme jatkoimme kohti pohjoista.

Rantatiellä kimppuumme iski kuitenkin joukko sotureita, jotka olivat pukeutuneet Mustakynnen palkkasoturikomppanian asetakkeihin. Raskaasti aseistautuneet ja punakaapuisen velhottaren johtamat sotilaat osoittautuivat ankaraksi vastukseksi. Natalin sai pahoja palovammoja velhottaren heittämästä tulipallosta, mutta surmasimme sotilaista suurimman osan – vain velho ja pari soturia pääsivät pakoon.

Saimme yhden hyökkääjistä vangiksi, mutta emme ehtineet hänen kuulusteluistaan paljon kostautua, sillä jokin musta kirous surmasi miehen ennen kuin hän ehti puhua. Kirous varjosti hänen silmiensä ympärille mustan naamion, josta Andoshalille heräsi epäilys miesten henkilöllisyydestä. Tarkempi tutkimus paljasti lähettilään epäilykset oikeiksi; hyökkääjät eivät suinkaan olleet mustakynsiä vaan Varjovarkaiden killan palkkatappajia Amnista.

Joku taho halusi estää Andoshalin työn Baldurin portissa – mutta kuka?

Olin pitkästä aikaa myös pelinjohtajan pallilla. 5-edikkaa on mukava pelinjohtaa, mutta haasteena on mielestäni pelaajahahmojen merkittävä voimataso, joka on kyllä ollut ongelma aikaisemminkin. Jos pelikerralla on esimerkiksi vain yksi taistelu, täytyy vaikeustasoa ruuvata huomattavasti ylöspäin, että hahmojensa erikoisominaisuuksiaan käyttäville pelaajille löytyy haastetta. Viime aikoina pelinjohtajanut Joonas osaa tämän selvästi paremmin kuin minä.

Toisaalta tämän kampanjan nautinollisuudesta kertoo se, että alunperin 1-3 pelikerran kokeilusta on rakentunut kokonainen kampanja. Seuraavalla kerralla astutaan taas Joonaksen pyörittämään settiin, kun minun pelinjohtaessani Kalinin päiväkirjamerkintöihin tulee aukko, kun en jaksanut kirjoittaa Kalinilla auki pyörittämäni setin loppupuolta.