Kalin Trellin kronikat V

Yhdeksäs kronikka: Punapiiskan kuolema

26. kythornia

Olemme levänneet nyt yön yli valloittamassamme linnassa. Päätimme ryhtyä kohentamaan linnan puolustusasemia siltä varalta, että Kathargon koettaa vallata sen meiltä takaisin. Jorak miehineen asensi löytämänsä ballistan muurin harjalle, josta se voisi ampua kohti lähestyviä vihollisia samalla kun me kaivoimme ansakuoppia ja rakensimme sillanpääasemia linnaan johtavaan portaikkoon. Koska minusta ei ollut rakennustöissä juurikaan apua, minä askartelin löytämästäni kankaasta lipun linnan torniin hiisien aseisiin kaatuneiden toveriemme Darokin ja Hagenin muistoksi.

Linnan puolustamista saattaa kuitenkin vaikeuttaa Alainin löytämä salakäytävä. Teimme parhaamme sen kätkemiseksi, sillä näytti siltä, etteivät Kathargonin joukot olleet käytävää käyttäneet. Jos Kathargon hyökkää voimalla meitä vastaan, voimme ehkä paeta käytävää pitkin myös pois linnasta.

Kunhan Kathargon tulee takaisin retkeltään, hän saa maistaa kostoamme Hagenin ja Darokin puolesta.

27. kythornia

Jatkoimme tänään linnan vahvistamista, vaikka kirjoitankin tätä nyt leiritulen äärellä Pilvihuippuvuorilla. Seurueemme nimittäin alkoi käydä kärsimättömäksi odottamaan Kathargonia, ja lopulta päätimme lähteä jäljittämään hänen liikkeitään, vaikka sir Martin ja Alain olisivatkin mieluummin lähteneet tutkimaan Alainin mainitsemaa Safiirijärveä. Natalin taas olisi halunnut jäädä linnaan odottamaan. Minä ja Malcer suostuttelimme kuitenkin lopulta toverimme lähtemään Pilvivuorille suurhiisijahtiin.

Ikävä kyllä varusteemme ovat kovin puutteelliset. Seikkaileminen ilman kaupungin tukea ja turvaa on yllättävän kallista ja vaatii paljon enemmän suunnittelua ja kaukonäköisyyttä. Onneksi kohtasimme vuorilla kaksi seikkailijaa, puolituisen nimeltä Velber sekä ihmismies Morrinin, joiden kanssa saatoimme vaihtaa hieman ruokaa varusteisiin.

Velber ja Morrin olivat Amnista kotoisin olevia seikkailijoita. Tarkalleen ottaen he olivat valtakunnan pääkaupunki Athkatlasta, jossa Lumihuipuille ja erityisesti vuoriston korkeimmalle vuorelle, Keihäänkärjelle, kapuamista pidettiin suurena urotekona. Kaksikko oli kuitenkin kohdannut vastoinkäymisiä matkallaan, mutta onneksi saatoimme auttaa heitä. Nuo vastoinkäymiset olivat meillekin tuttuja, sillä Kathargonia jäljittäessämme jouduimme melkein lumivyöryn alle.

Esitin leirinuotiolla seurueemme ja vastatapaamien matkalaisten viihdykkeeksi uuden runoni Hagen-ystävämme muisotn kunniaksi. Velber ainakin runosta piti, sillä hän kutsui minut Athkatlaan esiintymään, jahka sopiva tilaisuus tulee. Toivottavasti saan tartuttua hänen tarjoukseensa vielä joskus.

Tämä tuskin pääsee aikakirjoihin, mutta yhteenotto oli minulle tärkeä. Aamusella käytimme nimittäin sir Martinin kanssa muutaman tovin aseharjoituksiin. Liian monestari miekkataitoni ovat olleet riittämättömät kohtaamiimme haasteisiin. Toivottavasti Martinin kaltaisen pyhän soturin opit ohjaavat minua auttamaan tovereitani paremmin. Ainakin hänen näyttämänsä varoasennot sekä antamansa neuvot vaikuttavat oivalta lisältä Bastinado Punaterän manuskriptin neuvoihin, vaikka taistelutyylimme ovatkin perin erilaiset. Hän taistelee sotisovassa sotakentille sopivin asein, kun taas minä olen pikemminkin oppinut puolustamaa henkeäni pienissä kahakoissa laivan kannella tai kaksintaisteluissa.

28. kythornia

Niin paljon kuin Kathargon meille onkin murhetta ja surua aiheuttanut, kun hänet sattumalta kohtasimme, hän kaatui loppujen lopuksi nopeasti, joskaan ei helposti. Tämä on ollut meille voiton päivä!

Yövyttyämme Velberin ja Morrinin leirissä jatkoimme matkaamme. Kohtasimme väkivaltaisen Ettinin, jolta onnistuimme kuitenkin havittelemaan tietoja alueesta, ja saimme tietää, että Kathargonin palvelema valtiatar oli itse asiassa Keihäänkärkivuoren huipulla asuva valtava valkoinen lohikäärme, jota kutsuttiin myös Hallavaharjaksi! Yhtäkkiä Kathargonin uhka oli paljon vaarallisempi kuin olimme arvanneetkaan.

Kathargon itse osui tiellemme tuskin ettinin surmattuamme, mutta onnistuimme kuitenkin yllättämään suurhiisipäällikön. Ylläkkömme, Malcerin ja minun loitsut sekä Martinin, Alainin ja Natalinin asekuntoisuus toi meille lopulta voiton, ja Kathargon makasi kuolleena Lumihuippujen hangella.

Alainin seuraavia tekoja en kuitenkaan voinut hyväksyä. Saimme pari suurhiittä hengissä kiinni, ja lupasin päästää heidät vapaaksi, jos saisimme heiltä tietoja tästä Hallavaharjasta. Vaikka hiidet tekivätkin yhteistyötä, Alain surmasi kylmäverisesti heistä toisen. Minä en moista voi sietää -- olin kuitenkin antanut oman sanani -- ja oli vähällä, ettei tilanne äitynyt iskujenvaihdoksi minun ja Alainin välillä.

Miten me voimme väittää palvelemme lakia ja jaloja päämääriä, jos emme ole vihollisiamme parempia? Minä en ainakaan alennu vankeja tappamaan, vaikka Alain kuinka asiaa perustelisi!

Hallavaharjalle emme ainakaan voisi nyt tehdä mitään. Moisen hirviön kimppuun emme uskaltaneet käydä, joten päätimme palata kiireen vilkkaa takaisin linnaan, josta jatkaisimme takaisin Nashkeliin ja Beregostiin.

Sotasaaliiksi saimme:
    - sinisen liemen, joka paljastui hyytävän henkäyksen liemeksi
    - Kathargonin kääpiöriimuilla koristellun tapparan
    - Kathargonin ilkeän piiskan
    - ettiniltä löytyneen kultaisen tikarin

30. kythornia

Olemme olleet pari päivää eksyksissä Lumihuipuilla. Eränkäyntitaitomme jäävät kyllä kronikoissa mainitsematta, siitä pidän huolen.

1. tulivaltaa

Pääsimme tänään takaisin linnaan, missä meitä odottikin jo sana piispa Keldathilta. Tehtävänämme oli nyt tuhota linna Thalantyrin antamalla loitsukääröllä ja palata sen jälkeen pohjoiseen. Tämä tehtävä oli helppo täyttää, koska asiamme Lumihuipuilla olivat ohi. Niimpä Malcer luki Thalantyrin loitsun ja suuntasimme Nashkelia kohti Jorakin ja Iso-Ronin palkkasotureiden kanssa.

Kymmenes kronikka: Tappajat tiellä

Joonas vaihtoi PJ:n pallilta Andoshal-nimisen amnilaisen saappaisiin, ja Kalinia pelaava Jaakko johti pelikerran.

4. tulivaltaa

Saavuimme tänään voittoisina Nashkeliin, mutta Nashkelin pormestari Berrun Kalmonsurmalla oli meille jo uusi tehtävä. Meidän tulisi saattaa Amnista tullut lähettiläs, Andoshal Alibakkar, Baldurin porttiin. Tehtävä tuli Berrunin mukaan hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti. Lordi Andoshal itsekin painotti tätä varovaisuutta, joskin hän vaikutti myös aatelismieheksi poikkeuksellisen käytännölliseltä ja maanläheiseltä. Käsitin, että hänellä on jonkinlaista seikkailijataustaa.

Lähdimme matkaan vielä samana päivänä, kun Andoshalin tarve henkivartijoille kävi selväksi. Amnin lähettiläs nimittäin yritettiin myrkyttää Röyhtäilevän lohikäärmeen kievarissa. Kaupungissa emme voineet Andoshalin turvallisuutta taata, joten suuntasimme pohjoiseen hiostavan kuumassa kesäillan säässä.

Suunnitelmissa on, että huomenna jatkamme matkaa Beregostiin ja koetamme saada mahdollisimman paljon virstoja kasaan pohjoista kohti. Saa nähdä, mitä mieltä asiasta ovat pohjoisessa kerääntyvät myrskypilvet.

5. tulivaltaa

Ikävä kyllä myrsky yllätti meidät ja ajoi meidät vieltä tieltä eksyksiin. Olemme nyt pitämässä suojaa Natalinin löytämässä luolassa, mutta ikävä kyllä tämäkään turva ei ollut täysin vaaraton. Luola nimittäin vietti syvälle, syvälle maan alle, mistä kimppuumme hyökkäsi kaksi kissamaista, mutta kuudella jalalla kulkevaa ja kahdella piikkipäisellä lonkerolla iskevää hirviötä. Mikä pahinta, hyökätessämme hirviöiden kimppuun, iskumme tuntuivat menevän niiden ohi!

Malcer onneksi tunnisti olennot toiselta maailmantasolta tulleiksi ja osasi neuvoa, kuinka ne surmataan. Oli kuitenkin outoa, että hirviöt taistelivat kuolemaansa saakka, mutta tähänkin syy selvisi. Hirviöillä oli nimittäin kolme pentua lähistöllä. Päätimme ottaa pennut mukaamme ja myydä ne; joku varmasti maksaisi ruhtinaallisesti tällaisista lumotuista olennoista.

Tutkimme vielä tovin luolia, mutta koska ne tuntuivat jatkuvan syvemmälle maan alle, palasimme odottamaan myrskyn taukoamista.

6. tulivaltaa

Sateen tauottua samoilimme lähes koko päivän metsässä eksyneinä, ennen kuin Malcer vihdoin osasi neuvoa meidät oikealle suunnalle kohti Beregostia, ja myöhään yöllä väsyneinä pääsimme kaupunkiin.

7. tulivaltaa

Herättyämme Beregostissa möimme Korkea-aidan Thalantyr-velholle lumotut kissapedot, vaikka hinta jäi varsin vaatimattomaksi – yhteensä sata kultapalaa. Täydennettyämme varusteitamme jatkoimme kohti pohjoista.

Rantatiellä kimppuumme iski kuitenkin joukko sotureita, jotka olivat pukeutuneet Mustakynnen palkkasoturikomppanian asetakkeihin. Raskaasti aseistautuneet ja punakaapuisen velhottaren johtamat sotilaat osoittautuivat ankaraksi vastukseksi. Natalin sai pahoja palovammoja velhottaren heittämästä tulipallosta, mutta surmasimme sotilaista suurimman osan – vain velho ja pari soturia pääsivät pakoon.

Saimme yhden hyökkääjistä vangiksi, mutta emme ehtineet hänen kuulusteluistaan paljon kostautua, sillä jokin musta kirous surmasi miehen ennen kuin hän ehti puhua. Kirous varjosti hänen silmiensä ympärille mustan naamion, josta Andoshalille heräsi epäilys miesten henkilöllisyydestä. Tarkempi tutkimus paljasti lähettilään epäilykset oikeiksi; hyökkääjät eivät suinkaan olleet mustakynsiä vaan Varjovarkaiden killan palkkatappajia Amnista.

Joku taho halusi estää Andoshalin työn Baldurin portissa – mutta kuka?

Olin pitkästä aikaa myös pelinjohtajan pallilla. 5-edikkaa on mukava pelinjohtaa, mutta haasteena on mielestäni pelaajahahmojen merkittävä voimataso, joka on kyllä ollut ongelma aikaisemminkin. Jos pelikerralla on esimerkiksi vain yksi taistelu, täytyy vaikeustasoa ruuvata huomattavasti ylöspäin, että hahmojensa erikoisominaisuuksiaan käyttäville pelaajille löytyy haastetta. Viime aikoina pelinjohtajanut Joonas osaa tämän selvästi paremmin kuin minä.

Toisaalta tämän kampanjan nautinollisuudesta kertoo se, että alunperin 1-3 pelikerran kokeilusta on rakentunut kokonainen kampanja. Seuraavalla kerralla astutaan taas Joonaksen pyörittämään settiin, kun minun pelinjohtaessani Kalinin päiväkirjamerkintöihin tulee aukko, kun en jaksanut kirjoittaa Kalinilla auki pyörittämäni setin loppupuolta.