Vuosia sitä jouduttiin odottamaan, mutta tänä kesänä ja syksynä
Praedor sai jatkoa paitsi roolipelilisäosan myös uuden sarjakuvan ja
romaanin muodossa.
Tämä on henkilökohtainen arvioni Käärmetanssija-romaanista.
Sarjakuvasta kirjoitan sitten ehkä myöhemmin, mutta todettakoon siitä,
että kannattaa hankkia! Jaconiaa nytkäytetään mukavasti eteenpäin, ja
uusia mahdollisia juonikuvioita esimerkiksi roolipelejä silmälläpitäen
tarjotaan lukuisia.
Tämä kirjoitus keskittyy kuitenkin Vuorelan romaaniin, joka kertoo
Nejah-nimisen tytön koettelemuksista niin Galthissa kuin
Borvariassakin. Juonesta sen enempää paljastamatta todettakoon, että
hän pelastuu aluksi salaperäisiltä vaikuttavissa olosuhteissa varmalta
ja turhalta kuolemalta, minkä jälkeen hänestä koulutetaan kekseliäs
varas ja seikkailija. Kiitollisuudenvelka ja kunniantunto tuntuvat
ajavan Nejahia vaaroihin, joita järkevä ihminen pyrkisi välttämään,
mutta tuskinpa Praedor-tarinaa voisikaan kirjoittaa ilman uskaliasta
päähahmoa.
Käärmetanssijan ansioita olivat minusta perinteinen ja selkeä, mutta
hyvin toimiva juoni sekä maailmankuvaus niin Jaconian yksityiskohtien
kuin Borvariankin näkökulmasta. Juoni oli varsin perinteinen
seikkailukertomus mutta sitä ryydittivät Vuorelan elämänmakuiset
hahmot, joiden sivuhuomautukset henkivät historiaa tarinoiden takana.
Moni hahmo sai miettimään ja kuvittelemaan, mitä kaikkea heille
olikaan ehtinyt tapahtua ennen Käärmetanssijaa. Pari tuttuakin hahmoa
mahtui mukaan.
Maailmankuvaus on Vuorelan vahvuus. Käärmetanssija keskittyy Galthiin,
ja tämä kaupunki kuvaillaankin selkein mutta kiehtovin sanakääntein.
Vuorela onnistuu luomaan Galthista elävältä ja oikealta tuntuvan
paikan, joka voi toimia muunakin kuin tarinan kulisseina. Galthia
koskevat osuudet ovat niin oivallisesti kirjoitettuja, että ne
suorastaan herättävät inspiraation sekä roolipelaajan että
kirjoittajan näkökulmasta. Yhtäkkiä jo ennestään mainio Jaconia tuntuu
entistä houkuttelevammalta ja mielenkiintoisemmalta paikalta.
Samanlaisella taidolla Vuorela maalaa myös Kirotun maan omalla
tavallaan elävänä ja kiehtovana -- joskin hengenvaarallisena -- paikkana.
Vuorelan hahmo- ja tapahtumakuvaus on ansiokasta. Minulle tuli
kuitenkin tunne, että paikoitellen kirja olisi kaivannut vielä enemmän
sivuja: lisää hahmonkuvausta, lisää hahmojen välistä kanssakäymistä
sekä lisää välikohtauksia, jotka nyt sivuutettiin huomautuksilla. En
viitsi paljastaa juonesta mitään, mutta erityisesti Borvariasta olisin
kaivannut vielä yhtä omaa lukuaan -- luulenpa, että huomaatte kyllä
kohdan, kun sen Käärmetanssijan lukiessanne huomaatte. Vuorela käyttää
pääasiassa kaikkitietävää kertojaa, mikä ei ole minun suosikkityylini,
mutta kirjan muut ansiot saivat kyllä tämän unohtamaan.
Käärmetanssija on vauhdikasta ja innostavaa seikkailukirjallisuutta.
Teos on kirjoitettu vaivattomalla taidolla, eikä kirjaan mahdu tylsiä
hetkiä. Suosittelen sitä kaikille Praedorin ja muun fantasian
ystäville. Toivottavasti Praedor-tarinoita nähdään lisää niin Ville
Vuorelan kuin muidenkin tarinankertojien kirjoittamana.
