Käärmetanssija (Ville Vuorela) -- laadukasta kotimaista fantasiaa!

Vuosia sitä jouduttiin odottamaan, mutta tänä kesänä ja syksynä Praedor sai jatkoa paitsi roolipelilisäosan myös uuden sarjakuvan ja romaanin muodossa.

Tämä on henkilökohtainen arvioni Käärmetanssija-romaanista. Sarjakuvasta kirjoitan sitten ehkä myöhemmin, mutta todettakoon siitä, että kannattaa hankkia! Jaconiaa nytkäytetään mukavasti eteenpäin, ja uusia mahdollisia juonikuvioita esimerkiksi roolipelejä silmälläpitäen tarjotaan lukuisia.

Tämä kirjoitus keskittyy kuitenkin Vuorelan romaaniin, joka kertoo Nejah-nimisen tytön koettelemuksista niin Galthissa kuin Borvariassakin. Juonesta sen enempää paljastamatta todettakoon, että hän pelastuu aluksi salaperäisiltä vaikuttavissa olosuhteissa varmalta ja turhalta kuolemalta, minkä jälkeen hänestä koulutetaan kekseliäs varas ja seikkailija. Kiitollisuudenvelka ja kunniantunto tuntuvat ajavan Nejahia vaaroihin, joita järkevä ihminen pyrkisi välttämään, mutta tuskinpa Praedor-tarinaa voisikaan kirjoittaa ilman uskaliasta päähahmoa.

Käärmetanssijan ansioita olivat minusta perinteinen ja selkeä, mutta hyvin toimiva juoni sekä maailmankuvaus niin Jaconian yksityiskohtien kuin Borvariankin näkökulmasta. Juoni oli varsin perinteinen seikkailukertomus mutta sitä ryydittivät Vuorelan elämänmakuiset hahmot, joiden sivuhuomautukset henkivät historiaa tarinoiden takana. Moni hahmo sai miettimään ja kuvittelemaan, mitä kaikkea heille olikaan ehtinyt tapahtua ennen Käärmetanssijaa. Pari tuttuakin hahmoa mahtui mukaan.

Maailmankuvaus on Vuorelan vahvuus. Käärmetanssija keskittyy Galthiin, ja tämä kaupunki kuvaillaankin selkein mutta kiehtovin sanakääntein. Vuorela onnistuu luomaan Galthista elävältä ja oikealta tuntuvan paikan, joka voi toimia muunakin kuin tarinan kulisseina. Galthia koskevat osuudet ovat niin oivallisesti kirjoitettuja, että ne suorastaan herättävät inspiraation sekä roolipelaajan että kirjoittajan näkökulmasta. Yhtäkkiä jo ennestään mainio Jaconia tuntuu entistä houkuttelevammalta ja mielenkiintoisemmalta paikalta. Samanlaisella taidolla Vuorela maalaa myös Kirotun maan omalla tavallaan elävänä ja kiehtovana -- joskin hengenvaarallisena -- paikkana.

Vuorelan hahmo- ja tapahtumakuvaus on ansiokasta. Minulle tuli kuitenkin tunne, että paikoitellen kirja olisi kaivannut vielä enemmän sivuja: lisää hahmonkuvausta, lisää hahmojen välistä kanssakäymistä sekä lisää välikohtauksia, jotka nyt sivuutettiin huomautuksilla. En viitsi paljastaa juonesta mitään, mutta erityisesti Borvariasta olisin kaivannut vielä yhtä omaa lukuaan -- luulenpa, että huomaatte kyllä kohdan, kun sen Käärmetanssijan lukiessanne huomaatte. Vuorela käyttää pääasiassa kaikkitietävää kertojaa, mikä ei ole minun suosikkityylini, mutta kirjan muut ansiot saivat kyllä tämän unohtamaan.

Käärmetanssija on vauhdikasta ja innostavaa seikkailukirjallisuutta. Teos on kirjoitettu vaivattomalla taidolla, eikä kirjaan mahdu tylsiä hetkiä. Suosittelen sitä kaikille Praedorin ja muun fantasian ystäville. Toivottavasti Praedor-tarinoita nähdään lisää niin Ville Vuorelan kuin muidenkin tarinankertojien kirjoittamana.