maanantai 20. heinäkuuta 2009

Tulen ja Jään laulun hahmoja Praedorin säännöillä 2: Talvivaaran (Winterfell) Lordi Eddard ”Ned” Stark

Seuraavaksi siirrymme Talvivaaran lordin ja Pohjoisen vartijan, Eddard Starkin kuvailuun Praedorin säännöin. Tämä tulee olemaan luultavasti vielä Sandorin luomista haastavampaa, sillä Eddardilla on hyvin paljon taitoja ja etuja asemansa johdosta. Saa nähdä kuinka onnistun hänen olemuksensa Praedorin avulla esittelemään.

Eddardin kohdalla meidän on päätettävä ensin, kuvaammeko häntä Praedorin aatelisto- vai ritarisäädyllä. Houkutus tehdä hänestä ritari on kova, mutta toisaalta Ned on kuvailtu aina enemmän puhujana ja johtajana, kuin suurena soturina. Toisaalta pohjoisen aatelisto on varmasti etelän ylimyksiä kovemmista oloista, jolloin ritarinkoulutus olisi varmasti luonnollisempi, kuin ”puhdas” aatelinen.

Yritetään kuitenkin ensin tehdä hänestä suoraan aateliston edustaja, ja katsotaan mihin pääsemme.

Eddard Stark, Talvivaaran lordi, Pohjoisen vartija
Asuinalue: Pohjoinen
Yhteiskuntaluokka: Aatelisto, Ensimmäisten miesten verta


Myös Eddardin ominaisuuksien määrittely on varsin vaikeaa, sillä toisaalta hänen kykyjään kuvaillaan vain vähän, mutta toisaalta hänet kuvataan varsin pystyvänä hahmona. Loppujen lopuksi päädyin seuraavanlaiseen riviin:

Voima 10, Terveys 12, Ketteryys 12, Valppaus 11, Sisukkuus 13, Karisma 16

Nedin fyysiset ominaisuudet (vma, trv, ktr) päättelin osaksi hänen iästään ja pienistä vihjeistä, joita metsästin. Hän on jo noin keski-ikäinen mies, eikä häntä muutenkaan koskaan kuvailla erityisen pystyvänä hahmona fyysisesti. Toisaalta hän on pohjoisesta, joten hänen kuntonsa ja kestävyytensä ovat varmasti korkealla. Henkiset ominaisuudet kuvaavat mielestäni häntä kohtuullisesti: valpas, mutta ei mitenkään erityisen tarkkasilmäinen, rohkea ja erinomainen johtaja. Tämän pohjalta on hyvä lähteä etsimään hänelle sopivia etuja ja haittoja.

Edut: Aarre 1 (valyrialainen suurmiekka Jää), Ikä ja kokemus 2, Kotiseutu 2 (Pohjoinen), Omaisuus 3 (Talvivaara), Rohkea 1.

Haitat: Kunniallinen 1 (Ned on varmasti Westerosin kunniallisimpia miehiä – ja se koituu lopulta hänen turmiokseen), Lähimmäisiä 2 (muut Starkit), Pahamaineinen 1 (hän on siittänyt äpärän, mikä tuottaa tietyn tahran Nedin muuten kunniallisen miehen maineeseen), Salaisuus 2 (Jonin alkuperä), Uskovainen 1 (vanhat jumalat), Vasallli 2 (uskollinen Seitsemän kuningaskunnan hallitsijalle).

Erityisesti Praedorin haitoista löytyi ehdottomasti Nedille tarvittavia ominaisuuksia: kunniallisuus, lähimmäisten arvostus ja vanhojen jumalien palvonta. Pahamaineinen -haitta on periaatteessa täysin kiinni näkökannasta, mutta lisäsin sen kuvatakseni korostetusti Nediä sellaisena, kuin monet Westerosissa hänet varmasti näkevät: kunniallisena miehenä, jossa pienetkin rikkeet tulevat korostetusti esiin.

Vauriobonus: +0, Veri: 11, SyH: 7, Kantokyky: 10x25

Seuraavaksi Nedin aatelistoon kuulumisesta tulevat taidot:

Heraldiikka 11, Kilvet 10, Lukutaito 11, Ratsastus 10, Uskonto 8, Veitset 8, Väistö 10.

Valmiista taidoista löytyy vain vähän Nedille tarvittavia taitoja, joten joudummekin käyttämään varsin paljon pisteitä uusiin taitoihin. Onneksi ikä ja kokemus -etu tuo vielä 10 pistettä lisää taitopisteisiin – niitä tarvitaan! Valmiiden taitojen jälkeen meillä on käytössämme 79 pistettä muihin taitoihin.

Erätaidot 10, Esiintyminen 11, Hallinto 13, Historia 10, Johtaminen 15, Kauppareitit 10, Keihäät 9, Miekat 12, Sotataito 14.


Ned Starkille tärkeitä taitoja ovat mielestäni erityisesti hallintoon ja sotajoukkojen johtamiseen liittyvät taidot, sillä näissä taidoissa Ned myös menestyy kirjoissa. Sen sijaan ihmistuntemus ja kunniallisuutensa on hänen heikkoutensa, mikä näkyy myös taitolistassa. Hän ei ole myöskään Westerosin suurin soturi, vaikka onkin pätevä käyttelemään Starkien sukumiekka Jäätä.

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Nediltä löytyy ainakin kaikki taidot, joissa muistan hänen olleen pätevä kirjoissa, ja Praedorin edut ja haitat osoittivat jälleen kyntensä SIF:n hahmojen kuvailussa.

Eddard Stark, Talvivaaran lordi, Pohjoisen vartija
Asuinalue: Pohjoinen
Yhteiskuntaluokka: Aatelisto, Ensimmäisten miesten verta

Voima 10, Terveys 12, Ketteryys 12, Valppaus 11, Sisukkuus 13, Karisma 16

Edut: Aarre 1 (valyrialainen suurmiekka Jää), Ikä ja kokemus 2, Kotiseutu 2 (Pohjoinen), Omaisuus 3 (Talvivaara), Rohkea 1.

Haitat: Kunniallinen 1 (Ned on varmasti Westerosin kunniallisimpia miehiä – ja se koituu lopulta hänen turmiokseen), Lähimmäisiä 2 (muut Starkit), Pahamaineinen 1 (hän on siittänyt äpärän, mikä tuottaa tietyn tahran Nedin muuten kunniallisen miehen maineeseen), Salaisuus 2 (Jonin alkuperä), Uskovainen 1 (vanhat jumalat), Vasallli 2 (uskollinen Seitsemän kuningaskunnan hallitsijalle).

Vauriobonus: +0, Veri: 11, SyH: 7, Kantokyky: 10x25

Heraldiikka 11, Kilvet 10, Lukutaito 11, Ratsastus 10, Uskonto 8, Veitset 8, Väistö 10.

Erätaidot 10, Esiintyminen 11, Hallinto 13, Historia 10, Johtaminen 15, Kauppareitit 10, Keihäät 9, Miekat 12, Sotataito 14.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Tulen ja Jään laulun hahmoja Praedorin säännöillä 1: Sandor Clegane, "Hurtta"

Tulen ja Jään laulun hahmoja Praedorin säännöillä:
Sandor Clegane, “Hurtta”

Tulen ja Jään laulu on mielestäni parasta fantasiaa, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Se ei kerro mustavalkoisista sankareista tai pahoista vastustajista, vaan kertoo hyvin neutraaliin sävyyn Westerosin Seitsemän kuningaskunnan kohtaloista sodan ja taikuuden (ja mustien kauhujen) heräämisen keskellä.

Tulen ja Jään laulun armottomassa maailmassa on hyvin paljon samaa Praedorin sääntöjen ja Jaconian maailman kanssa. Siksipä aloitan jo kauan miettimäni projektin, ja esittelen, kuinka muutamat Westerrosin “kuuluisista” hahmoista kääntyisivät Praedorin säännöille – ihan vain huvin vuoksi. Näitä ilmestyy silloin tällöin, kun sille päälle satun. Yritän välttää spoilereita, niiden varalta, jotka eivät kirjasarjaa ole vielä yhtä pitkälle lukeneet.

Aloitan tämän listauksen yhdellä Tulen ja Jään laulun mielenkiintoisimmista hahmoista, niin ruumiiltaan kuin sielultaankin arpisella Sandor Cleganella, “Hurtalla”, ylimyssuku Lannistereille uskollisuutta vannovalla soturilla.

Koska tiedämme jo, että Sandorin suku asuille jossain Westerosin läntississäosissa, on ensimmäisenä päätettävä Sandorin yhteiskuntaluokka Praedorin tarjoamasta valikoimasta. Koska Cleganet ovat varsin nuori suku, ja Lannisterien vasalleja, on valinta helppo: vaikka Hurtta ei voideltu ritari olekaan, on hän selkeästi ritarisäätyyn kuuluva henkilö.

Sandor Clegane, “Hurtta”
Asuinalue: Länsirannat
Yhteiskuntaluokka: Ritaristo, Lannisterien vasalleja

Seuraavaksi meidän on päätettävä Sandorin ominaisuudet. Tämä on hieman vaikeampaa, sillä tietomme Sandorin voimista ja henkisistä lahjoista ovat rajallisemmat. Yritetään kuitenkin seuraavanlaisella rivillä:

Voima 16, Terveys 13, Ketteryys 15, Valppaus 10, Sisukkuus 15, Karisma 8

Tämä rivi kuvaa mielestäni Sandoria kohtuullisen hyvin: hän on kookas ja voimakas mies, mutta silti kohtuullisen nopea ja kirjoista saatavan kuvan perusteella hyvin sitkeä. Toisaalta hän ei vaikuta erityisen tarkkaavaiselta, ja hänen kasvojensa paloarvet ja Hurtan kylmä käytös laskevat hänen karismaansa.

Sitten siirrymme Sandorin Etuihin ja Haittoihin, kenties mielenkiintoisimpaan osaan Praedorin sääntömekaniikka. Tyytyväisenä huomasin, että sopivia etuja kuvaamaan Sandoria löytyi ilman, että Praedorin Etujen tai Haittojen kuvauksiin tarvitsi juurikaan sekaantua.

Edut: Kookas 2 (Cleganet molemmat kuvaillaan usein isoina miehinä, vaikkei Sandor pääsekään aivan isoveljensä, Ratsastavan vuoren mittoihin), Suosikki 2 (Westerosin mahtavimpiin sukuihin kuuluva Lannister), Kotiseutu 2 (Westerosin länsiosat), Sitkeä 2 (Sandor on melkoisen kova soturi, kuten kirjoista saamme lukea), Rohkea 1 (vain harvoja asioita voimme sanoa Sandorin pelkäävän).

Haitat: Arpi 1 (Kasvojen palohaavat), Juoppo 1 (Sandorille tuntuu viini maistuvan), Kammo 2 (Sandor pelkää tulta), Kostonhimo 1 (Sandor vihaa veljeään ja näkisi mielellään tämän kuolleena), Pahamaineinen 1 (Cleganeilla on synkkä maine), Salaisuus 2 (Paloarvet), Äkkipikainen 1 (Sandor on lyhytsanainen ja tyly mies, joka ei varo sanojaan).


Näiden perusteella voimme määritellä muutamia sääntömekaanisi arvoja Sandorillemme:

Vauriobonus: +1, Veri-pisteet: 14, Syvä haava: 9 Kantokyky: 16x25

Haastavinta on määritellä Sandorin taitoarvot. Tämä on minun näkemykseni hänen taidoistaan, joten erilaisia näkemyksiä varmasti on.

Ensinnä taidot, joita hänellä on ritarisäätynsä perusteella:

Keihäät 15, Kilvet 15, Miekat 15, Väistö 12, Heraldiikka 8, Ratsastus 15, Sotataito 10.

Jo näissä on useita Sandorille tärkeitä taitoja; hän pärjää kohtuullisesti turnajaisissa ja on Westerosin pelätyimpiä sotureita. Siksipä keihäät, kilvet ja miekat saivat nousta kaikki 15, minkä arvelisin olevan Praedorin mittapuulla lähellä Sandorin osaamista; Barristan Selmy voisi olla miekoissa 17 tai 18, Syrio Forell ehkäpä jopa 19 tai 20. Lisäksi Sandor tulee toimeen eläinten kanssa, joten myös ratsastus sai nousta 15, kun taas väistön jätin 12 (Sandoria ei kuitenkaan minään väistelijänä esitellä), sotataidot 10 ja heraldiikka 8 (liioin hän ei vaikuta erityisen lahjakkaalta sotajohtajalta tai sukujen tuntijalta).

Meille jää vielä 37 pistettä käytettäväksi Sandorin muihin taitoihin - riittääköhän se?

Kirjojen perusteella tiedämme, että Sandor on taitava soturi joten muutkin asetaidot kuin peitsi ja miekka ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta hänen muista taidoistaan tiedämme kirjojen perusteella varsin vähän. Muistini on erehtyväinen, mutta seuraavassa yksi ehdotus hänen muista taidoistaan.

Erätaidot 8, Ihmistuntemus 10, Kauppareitit 8, Kovistelu 11, Lukutaito 8, Lyömäaseet 12, Tappelu 10, Veitset 11.


Nämä valitut taidot perustuvat omiin muistikuviini Sandorista kirjojen perusteella. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka helppoa näinkin mielenkiintoinen hahmo oli Praedorissa esittää. Hahmo varusteita lukuun ottamatta pelivalmis.

Sandor Clegane, “Hurtta”
Asuinalue: Länsirannat
Yhteiskuntaluokka: Ritaristo, Lannisterien vasalleja

Voima 16, Terveys 13, Ketteryys 15, Valppaus 10, Sisukkuus 15, Karisma 8

Edut: Kookas 2 (Cleganet molemmat kuvaillaan usein isoina miehinä, vaikkei Sandor pääsekään aivan isoveljensä, Ratsastavan vuoren mittoihin), Suosikki 2 (Westerosin mahtavimpiin sukuihin kuuluva Lannister), Kotiseutu 2 (Westerosin länsiosat), Sitkeä 2 (Sandor on melkoisen kova soturi, kuten kirjoista saamme lukea), Rohkea 1 (vain harvoja asioita voimme sanoa Sandorin pelkäävän).

Haitat: Arpi 1 (Kasvojen palohaavat), Juoppo 1 (Sandorille tuntuu viini maistuvan), Kammo 2 (Sandor pelkää tulta), Kostonhimo 1 (Sandor vihaa veljeään ja näkisi mielellään tämän kuolleena), Pahamaineinen 1 (Cleganeilla on synkkä maine), Salaisuus 2 (Paloarvet), Äkkipikainen 1 (Sandor on lyhytsanainen ja tyly mies, joka ei varo sanojaan).

Vauriobonus: +1, Veri-pisteet: 14, Syvä haava: 9, Kantokyky: 16x25

Keihäät 15, Kilvet 15, Miekat 15, Väistö 12, Heraldiikka 8, Ratsastus 15, Sotataito 10, Erätaidot 8, Ihmistuntemus 10, Kauppareitit 8, Kovistelu 11, Lukutaito 8, Lyömäaseet 12, Tappelu 11, Veitset 10.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Finnconin satoa...

Ensimmäistä kertaa tuli Finnconissa käytyä, ja pitkästä aikaa Helsinkiä ja Makea nähtyä, ja täytyy kyllä sanoa, että reissu oli tekemisen arvoinen! Animeconin vierailijoista ja alkujärkytyksestä selvittyäni itse Finncon-tapahtuma oli mielenkiintoista nähdä, George Martinin nimmari Valtaistuinpelin juhlajulkaisuun tuli hankittua ja miehen haastattelu tuli kuunneltua. Kaksi sanaa: Fucking Awesome!

Myös Petri Hiltusen taisin paikalta bongata, mutta ikävä kyllä ei ollut miehen materiaalia mukana, muuten olisi voinut mennä myös häneltä nimmaria pyytämään :D

Lisäksi Markon kanssa ideoimme hieman uudenlaista sähköpostiropekampanjaa, josta ei nyt vielä voi sanoa oikein mitään konkreettista, kuin että "vähän D&D:n core-meininkiä, vähän Song of Ice and Fire -meininkiä, vähän jotain omaa". Hienon kartan pohjan väsäsimme eilen illalla, ja ideoita tuli heiteltyä. Saa nähdä mitä me saamme siitä aikaan.

Kaiken kaikkiaan kesän kohokohtia oli kyllä Finncon ja Helsinki. Kiitoksia vielä kerran Markolle ja Susannalle majoituksesta!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Efemeros 2: Ryövärien maa, eli PRAEDOR-materiaalia!

http://efemeros.wordpress.com/2009/07/03/efemeros-2n-esittely/

Viimeiset hetket tilata Efemeros 2 alkavat olla käsillä, joten nyt meidänkin peliporukan Praedor-lisämateriaalin vähyyttä harmitelleet vain hankkimaan laatutuotetta!