Tulen ja Jään laulun hahmoja Praedorin säännöillä:
Sandor Clegane, “Hurtta”
Tulen ja Jään laulu on mielestäni parasta fantasiaa, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Se ei kerro mustavalkoisista sankareista tai pahoista vastustajista, vaan kertoo hyvin neutraaliin sävyyn Westerosin Seitsemän kuningaskunnan kohtaloista sodan ja taikuuden (ja mustien kauhujen) heräämisen keskellä.
Tulen ja Jään laulun armottomassa maailmassa on hyvin paljon samaa Praedorin sääntöjen ja Jaconian maailman kanssa. Siksipä aloitan jo kauan miettimäni projektin, ja esittelen, kuinka muutamat Westerrosin “kuuluisista” hahmoista kääntyisivät Praedorin säännöille – ihan vain huvin vuoksi. Näitä ilmestyy silloin tällöin, kun sille päälle satun. Yritän välttää spoilereita, niiden varalta, jotka eivät kirjasarjaa ole vielä yhtä pitkälle lukeneet.
Aloitan tämän listauksen yhdellä Tulen ja Jään laulun mielenkiintoisimmista hahmoista, niin ruumiiltaan kuin sielultaankin arpisella Sandor Cleganella, “Hurtalla”, ylimyssuku Lannistereille uskollisuutta vannovalla soturilla.
Koska tiedämme jo, että Sandorin suku asuille jossain Westerosin läntississäosissa, on ensimmäisenä päätettävä Sandorin yhteiskuntaluokka Praedorin tarjoamasta valikoimasta. Koska Cleganet ovat varsin nuori suku, ja Lannisterien vasalleja, on valinta helppo: vaikka Hurtta ei voideltu ritari olekaan, on hän selkeästi ritarisäätyyn kuuluva henkilö.
Sandor Clegane, “Hurtta”
Asuinalue: Länsirannat
Yhteiskuntaluokka: Ritaristo, Lannisterien vasalleja
Seuraavaksi meidän on päätettävä Sandorin ominaisuudet. Tämä on hieman vaikeampaa, sillä tietomme Sandorin voimista ja henkisistä lahjoista ovat rajallisemmat. Yritetään kuitenkin seuraavanlaisella rivillä:
Voima 16, Terveys 13, Ketteryys 15, Valppaus 10, Sisukkuus 15, Karisma 8
Tämä rivi kuvaa mielestäni Sandoria kohtuullisen hyvin: hän on kookas ja voimakas mies, mutta silti kohtuullisen nopea ja kirjoista saatavan kuvan perusteella hyvin sitkeä. Toisaalta hän ei vaikuta erityisen tarkkaavaiselta, ja hänen kasvojensa paloarvet ja Hurtan kylmä käytös laskevat hänen karismaansa.
Sitten siirrymme Sandorin Etuihin ja Haittoihin, kenties mielenkiintoisimpaan osaan Praedorin sääntömekaniikka. Tyytyväisenä huomasin, että sopivia etuja kuvaamaan Sandoria löytyi ilman, että Praedorin Etujen tai Haittojen kuvauksiin tarvitsi juurikaan sekaantua.
Edut: Kookas 2 (Cleganet molemmat kuvaillaan usein isoina miehinä, vaikkei Sandor pääsekään aivan isoveljensä, Ratsastavan vuoren mittoihin), Suosikki 2 (Westerosin mahtavimpiin sukuihin kuuluva Lannister), Kotiseutu 2 (Westerosin länsiosat), Sitkeä 2 (Sandor on melkoisen kova soturi, kuten kirjoista saamme lukea), Rohkea 1 (vain harvoja asioita voimme sanoa Sandorin pelkäävän).
Haitat: Arpi 1 (Kasvojen palohaavat), Juoppo 1 (Sandorille tuntuu viini maistuvan), Kammo 2 (Sandor pelkää tulta), Kostonhimo 1 (Sandor vihaa veljeään ja näkisi mielellään tämän kuolleena), Pahamaineinen 1 (Cleganeilla on synkkä maine), Salaisuus 2 (Paloarvet), Äkkipikainen 1 (Sandor on lyhytsanainen ja tyly mies, joka ei varo sanojaan).
Näiden perusteella voimme määritellä muutamia sääntömekaanisi arvoja Sandorillemme:
Vauriobonus: +1, Veri-pisteet: 14, Syvä haava: 9 Kantokyky: 16x25
Haastavinta on määritellä Sandorin taitoarvot. Tämä on minun näkemykseni hänen taidoistaan, joten erilaisia näkemyksiä varmasti on.
Ensinnä taidot, joita hänellä on ritarisäätynsä perusteella:
Keihäät 15, Kilvet 15, Miekat 15, Väistö 12, Heraldiikka 8, Ratsastus 15, Sotataito 10.
Jo näissä on useita Sandorille tärkeitä taitoja; hän pärjää kohtuullisesti turnajaisissa ja on Westerosin pelätyimpiä sotureita. Siksipä keihäät, kilvet ja miekat saivat nousta kaikki 15, minkä arvelisin olevan Praedorin mittapuulla lähellä Sandorin osaamista; Barristan Selmy voisi olla miekoissa 17 tai 18, Syrio Forell ehkäpä jopa 19 tai 20. Lisäksi Sandor tulee toimeen eläinten kanssa, joten myös ratsastus sai nousta 15, kun taas väistön jätin 12 (Sandoria ei kuitenkaan minään väistelijänä esitellä), sotataidot 10 ja heraldiikka 8 (liioin hän ei vaikuta erityisen lahjakkaalta sotajohtajalta tai sukujen tuntijalta).
Meille jää vielä 37 pistettä käytettäväksi Sandorin muihin taitoihin - riittääköhän se?
Kirjojen perusteella tiedämme, että Sandor on taitava soturi joten muutkin asetaidot kuin peitsi ja miekka ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta hänen muista taidoistaan tiedämme kirjojen perusteella varsin vähän. Muistini on erehtyväinen, mutta seuraavassa yksi ehdotus hänen muista taidoistaan.
Erätaidot 8, Ihmistuntemus 10, Kauppareitit 8, Kovistelu 11, Lukutaito 8, Lyömäaseet 12, Tappelu 10, Veitset 11.
Nämä valitut taidot perustuvat omiin muistikuviini Sandorista kirjojen perusteella. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka helppoa näinkin mielenkiintoinen hahmo oli Praedorissa esittää. Hahmo varusteita lukuun ottamatta pelivalmis.
Sandor Clegane, “Hurtta”
Asuinalue: Länsirannat
Yhteiskuntaluokka: Ritaristo, Lannisterien vasalleja
Voima 16, Terveys 13, Ketteryys 15, Valppaus 10, Sisukkuus 15, Karisma 8
Edut: Kookas 2 (Cleganet molemmat kuvaillaan usein isoina miehinä, vaikkei Sandor pääsekään aivan isoveljensä, Ratsastavan vuoren mittoihin), Suosikki 2 (Westerosin mahtavimpiin sukuihin kuuluva Lannister), Kotiseutu 2 (Westerosin länsiosat), Sitkeä 2 (Sandor on melkoisen kova soturi, kuten kirjoista saamme lukea), Rohkea 1 (vain harvoja asioita voimme sanoa Sandorin pelkäävän).
Haitat: Arpi 1 (Kasvojen palohaavat), Juoppo 1 (Sandorille tuntuu viini maistuvan), Kammo 2 (Sandor pelkää tulta), Kostonhimo 1 (Sandor vihaa veljeään ja näkisi mielellään tämän kuolleena), Pahamaineinen 1 (Cleganeilla on synkkä maine), Salaisuus 2 (Paloarvet), Äkkipikainen 1 (Sandor on lyhytsanainen ja tyly mies, joka ei varo sanojaan).
Vauriobonus: +1, Veri-pisteet: 14, Syvä haava: 9, Kantokyky: 16x25
Keihäät 15, Kilvet 15, Miekat 15, Väistö 12, Heraldiikka 8, Ratsastus 15, Sotataito 10, Erätaidot 8, Ihmistuntemus 10, Kauppareitit 8, Kovistelu 11, Lukutaito 8, Lyömäaseet 12, Tappelu 11, Veitset 10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti