keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Dragon Age -kampanja: Varjon aika

Juhon Oftiin sijoittuva Praedor-peli jäi yhteen peliin, ja sen jatkamisen sijaan aloittelemme todennäköisesti viikon kuluessa Green Roninin Dragon Age -tietokoneroolipelistä tekemää roolipeliä. Tässä jotain ajatuksia, joita kirjasin jo pelaajillekin:

On kulunut 117 vuotta Fereldenin itsenäistymisestä kuningas Maric Theirinin johtamana ja 87 vuotta viidennestä, Fereldenissä nousseesta Kurimuksesta. Kuningas Alistair Theirinin johtamana Ferelden ajoi aikoinaan pimeyden sikiöt takaisin varjoihin, ja Kurimuksen synkät ajat ovat unohtuneet lähes täysin. Aina Alistairin ajoista asti harmaavartio on tehnyt Fereldenin kuningaskunnan kanssa töitä järjestön aseman vakiinnuttamiseksi myös fereldeniläisten keskuudessa, ja harmaavartion rivit ovatkin vahvistuneet hitaasti, mutta varmasti kuluneiden vuosien aikana. Pimeyden sikiöiden unohtuessa kuitenkin myös harmaavartion asema ja tarkoitus on kyseenalaistettu.

On vuosi 17 kymmenettä aikaa, ja kuningas Sarilan Theirin hallitsee Fereldeniä. Uuden ajan vuodet ovat kuitenkin olleet yllättävän vaikeita: talvet ovat olleet toinen toistaan kylmempiä ja kesät koleampia ja lyhyempiä. Tämä talvi, jota kutsutaan jo kansan keskuudessa ”Karvastalveksi” sen poikkeuksellisen kylmyyden ja hurjuuden vuoksi, on vienyt jo useita vähävaraisempia ihmisiä koleaan hautaan… Synkät kielet puhuvat jo, että Lohikäärmeen aikaa ovat seuranneet vain Synkät ajat, mutta virallisesti uusi aika tunnetaan edelleen vain kymmenentenä aikakautena merkittävämpien, aikaa muovaavien tapahtumien odottaessa tapahtumistaan…


Olennaista Dragon Age -pelissä ja muuta tietoa:
- haltiat toisen luokan kansalaisia: pääasiassa joko irtolaisia kaupunkien slummeissa tai kiertelevien karavaanien jäseniä
- maailma synkkä ja ”epäreilu” – tämä epäreiluus saattaa joskus koskettaa pelaajiakin
- magia harvinaista ja tavalliselle ihmiselle pelottavaa. Magian harjoittaminen ilman maagien piirin lupaa on kiellettyä…
- toisaalta omalla tavalla hyvin perinteinen fantasiamaailma: hyvän ja pahan taistelu, pimeyden oliot; outoja, maagisia olentoja ja seikkailevia – joskin usein synkkien salaisuuksien riivaamia – sankareita…

Hahmonluonnista:
- hahmot tasolle 1
- hahmonluonti alustavasti juuri niin kuin kirjassa menee
- hahmoja yhdistävä tekijä: ovat pelin alussa samassa kylässä
- muistakaa hahmonluonnissa mainittavat Goals = tavoitteet

Aloituksesta:
- peli alkaa Carnvelin kylästä, joka sijaitsee läntisten Takamaiden (Hinterlands) hitaasti Routaselän vuoriksi (Frostback Mountains) kohoavilla kukkuloilla
- Carnvel on varsin suuri kylä, jota suojaavat vahvat muurit, ja jonka miehet ja naiset ovat tottuneet puolustamaan kyläänsä erämaiden vaaroja vastaan
- kylää hallitsee Vapaaherra Gared Viljavyyhti, joka on taasen vannonut uskollisuutta pohjoisempana asuvalle Willard Berylille, joka on oikea paroni
- asukkaita Carnvellissa on useita satoja. Korkeita muureja lukuun ottamatta se on kuitenkin yleisilmeeltään hyvin maalaismainen. Kylän ainut kivetty tie on esimerkiksi sen torille johtava pääväylä.
- kylä on kuitenkin sen verran keskeisellä, itään ja länteen kulkevan tien varrella, että sieltä löytyvät peruspalvelut, ja jopa muutamia erikoisempia kauppoja ja puoteja

3 kommenttia:

  1. Erittäin suurella mielenkiinnolla tulee seurattua tätä kampanjaa! :)

    VastaaPoista
  2. Uu, jotain melkoisesti Praedor-rupeamista poikkeavaa. Jäänpä minäkin mielenkiinnolla tarkkailemaan, mitä saamme nähdä.

    VastaaPoista
  3. Itsekin pelinjohtajan pallilla on ihan mukavantuntuista tällä hetkellä istua... :)

    Maailma poikkeaa tosiaan jokseenkin Praedorin Jaconiasta, mutta toisaalta DA:sta löytyy tietyssä mielessä hyvin samanlaisia piirteitä, kuin mitä Praedoristakin. Maailma esimerkiksi on kohtuu synkkä ja anteeksiantamaton, ja velhous perusfantsua harvinaisempaa, vaikka DA:ssa mahdollisuus velhoja pelata onkin.

    Tällä hetkellä DA:n systeemi on iskenyt minuun kuin miljoona volttia... kerrassaan mainion oloinen. Pelien jälkeen näkee sitten kuinka pitkälle ensivaikutelmat kantoivat...

    VastaaPoista