Rautalaulu: Testipeli

Borvaria

On kesä ja aurinko paahtaa Suden autiomaata vain sellaisella voimalla, jonka keskipäivän kesäaurinko voi koota. Kolme seikkailijaa, Calindar, Telen ja Jornak, katselevat ratsujensa selästä edessään levittäytyvän rauniokaupungin kaukaisuudessa näkyvää silhuetti – Borvarian kirottua kaupunkia.

Calindar on hyvin kookas, tuuheapartainen mies, jonka nenä on murtunut yhden jos toisenkin kerran. Hän on kolmikosta raskaimmin varustautunut teräksisessä täyshaarniskassaan ja häränpään muotoon taotussa kypärässään. Hän on omien sanojensa mukaan entinen palkkasoturi, mutta yrittää nyt ansaita rahat eläkkeelle jäämistä varten praedorina.

Jornak on kotoisin Angarin ylängöiltä. Hän kertoo joutuneensa ongelmiin Angarissa, ja yrittää nyt elättää äitinsä seikkailijana. Calindarin tavoin hän on taitava miekkamies, eikä häntä voi turhan puheliaaksikaan sanoa. Hän on osoittautunut myös erinomaiseksi eränkävijäksi.

Pitkää keihästä olallaan kantava Telen on omien sanojensa mukaan galthilaisen velhohuoneen nuorempi vesa, mutta ei juurikaan puhu menneisyydestään. Hän on kuitenkin kolmikosta nuorin, mutta tuntee hyvin velhojen maailmaan liittyviä salaisuuksia ja historiaa. Hänen hieno brigantiininsa ja keihäänsä puhuvat rikkaista vanhemmista, samoin kuin huoliteltu käytös ja luottavainen mieli.

Koska päivä on vasta puolessa, päättävät seikkailijat jättää ratsunsa läheiseen joenuomaan, ja suunnata hieman tunnustelemaan Kirottua maata aarteiden toivossa. Borvarian elämää ja kasvillisuutta kuhiseva rauniokaupunki tarjoaa kuitenkin vain vähän saalista seikkailijoille; vain muutamia Borvarian kulta- ja hopeasormia ja eräästä pensaasta löytyviä sipulimaisia kasveja, joita Telen muistelee lukeneensa Oftissa salamurhaajien ja alkemistien käyttävän liemissään.

Erään rauniotemppelin katkenneesta tornista seikkailijat näkevät lupaavan näköisen tornin kauempana kirotulla maalla, mutta koska aurinko on jo laskemassa, päättävät he suunnata takaisin leiriin; Borvaria ei ole hyvä paikka kuolevaiselle auringon laskettua. Paluumatkan seikkailijat päättävät kulkea toista reittiä, ja kohtaavatkin ensimmäisen kunnollisen todisteen Borvarian vaaroista valtavan jättiläishämähäkin käydessä heidän kimppuunsa. Taistelu osoittautui kuitenkin kannattavaksi, sillä kuolleen hämähäkin pesästä löytyi outo, harmaa kivi jossa oli heikosti heijastava pinta, oudosta metallista tehdyn käädyn, tanssivaa naista esittävän, puuta muistuttavasta aineesta valmistetun korvakorun, rubiinilla varustetun, ruosteisen tikarin ja lisää kolikoita. Telen muistelee joskus lukeneensa, että Calindarin löytämä harmaa kivi olisi yksi kuuluisista – ja velhoille arvokkaista – haukankivistä, jotka antavat velhoille mahdollisuuden kommunikoida toisille samanlaisen kiven omistajille välimatkasta piittaamatta.

Leiriin palatessa seikkailijoita odottaa kuitenkin yllätys: Borvarian puolelta on käynyt jokin tutkimassa heidän leiriään! Yö on jo tulossa, eivätkä seikkailijat uskalla seurata jälkiä takaisin Kirotulle maalle, vaan päättävät sen sijaan vaihtaa leirin paikkaa ja järjestää vahtivuorot yöksi.

Yö kuluu ilman erikoisia tapahtumia, ja Kirotun maan taivaalla tanssivat revontulet ja myrskyt pitävät kyllä vartiossa olevat hereillä. Suden autiomaalta kaikuu susien ulvonta, mutta tavallisesti pelottomat pedot eivät uskaltaudu lähelle Borvariaa. Aamun tullen seikkailijat heräävät enemmän tai vähemmän levänneinä, ja haudattuaan edellisen päivän saaliin piiloon kolmikko valmistautuu uhmaamaan Kirotun maan vaaroja uudelleen.

Toisella retkellä onkin tarjottavanaan paitsi enemmän aarteita, niin myös enemmän vaaroja: yhä syvemmälle raunioihin suuntaavat seikkailijat saavat taistella paitsi nimettömien petojen laumaa, kuin yksinäistä, varjoista hyökkäävää saalistajaakin vastaan. Telen saa pahoja naarmuja saalistajan hyökättyä hänen niskaansa, ja raadeltua hänen kypäränsä suojaamia kasvoja, mutta onneksi Jornak ja Calindar ehtivät lopettaa hirviön, ennen kuin siitä on enempää vaaraa seikkailijoille.

Ennen kuin kohteeksi otettu torni saavutetaan, kohtaavat seikkailijat hämmästykseen yksinäisen, vanhan miehen. Tämä käyttäytyy jokseenkin sekavasti, mutta seikkailijat saavat puristetuksi tältä tiedon, että vanhus oli seikkailijoiden leirissä käynyt henkilö. Lisäksi mies paljastaa asuneensa ennen tornissa, jonne seikkailijat ovat suuntaamassa, mutta että joukko ”Jättiläisen” johtamia nimettömiä on vallannut vanhuksen ”kodin”. Seikkailijat suhtautuvat outoon vanhukseen epäluuloisesti, mutta vanhuksen lupailema palkkio tornin vapauttamisesta nimettömistä houkuttelee heitä. Kolmikko antaakin vanhuksen viedä heidät tornille, varsinkin, kun tämä lupaa seikkailijoille kaikki tornin aarteet yhtä vaatimatonta, hopeista peiliä lukuun ottamatta.

Tornilla ”Jättiläinen” paljastuu nimensä veroiseksi hirmuksi, mutta taitavien seikkailijoiden edessä kehnosti varustautuneet ja eläimen vimmalla – ja heikoilla taidoilla – taistelevat hirviöt kaatuvat kuin heinä. Tornin edusta värjäytyy nimettömien verestä mustaksi, ja seikkailijat säästyvät lähes naarmuitta. Suuren nimettömän heiluttelema keppi paljastui hienoksi, jostain oudosta materiaalista valmistetuksi pitkäjouseksi, joka luonnollisesti lähti seikkailijoiden matkaan.

Kun nimettömät on voitettu, osoittautuu vanhus sanojensa mittaiseksi, ja seikkailijat saavat täyttää säkkinsä tornista löytyvillä aarteilla. Voittoisat seikkailijat jättävätkin vanhuksen torniin tuijottamaan syvälle hopeisen peilinsä kuvajaiseen ja suuntaavat takaisin Jaconian puolelle reput ja laukut täynnä saalista. Lisäksi heille löytyy vanhuksen aarteiden joukosta outo alkemistinen liemi ja lupaavan oloinen kartta. Praedorit voittavat Kirotun maan vaarat – tällä kertaa.

Valitsin Jaconian Rautalaulun testipelin maailmaksi, koska Praedor oli kaikille pelaajille enemmän tai vähemmän tuttu. Pelikerta oli ainakin minun näkökulmastani katsottuna menestys – varsinkin kun ottaa huomioon, kuinka paljon minua jännitti se, että kuinka pelaajat suhtautuisivat Rautalauluun. Pelistä kuitenkin pidettiin; ainoa varsinainen ”kehityskohta” oli se, että taistelut olivat liian helppoja – kuten olin vähän epäillytkin. Kun seuraavan kerran Rautalaulua pelaamme, on minun syytä hieman koventaa vastuksia.