Maus (Art Spiegelman)

Aikoinaan tuli paljon sarjakuvia, ja kyllä sitä vieläkin innostuu lukemaan, kun vain saa hyviä tarinoita käsiinsä. Esimerkiksi kaveriltani sain viime vuoden aikana Marvelin Annihilation-tarinakokonaisuuden, joka oli kyllä rautaista settiä.

Nyt samainen kaverini löi käteeni Art Spiegelmanin kaksiosaisen Maus-tarinan, joka kertoo taiteilijan isästä ja tämän kokemuksista II maailmansodan aikana puolanjuutalaisena. Toisaalta samaan aikaan käsitellään nykyajassa Spiegelmanin ja hänen isänsä ongelmallista suhdetta. Spiegelman luo useasti käsiteltyyn aiheeseen uutta väriä kuvaamalla kansallisuudet ja ihmisryhmät eläiminä: juutalaiset ovat esimerkiksi hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja ja amerikkalaiset koiria.




Kaverini jos kuka tuntee sarjakuvat, ja koska hän tätä suositteli, niin tiesin, että sarjakuva olisi todennäköisesti laadukasta. Siitä huolimatta onnistuin yllättymään positiivisesti. Tarinan kaksijakoisuus (II maailmansodassa ja nykyhetkessä kulkeminen) toimi siis hyvin, ja vaikka juutalaisten kokemista kärsimyksistä onkin kirjoitettu paljon tarinoita, onnistui Maus tuomaan erikoisella tyylillään uutta aiheeseen. Eikä tarina voi olla herättämättä ajatuksia:

"Ehkä kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä. Kaikkien! Ikuisesti!"

Spiegelmanin kuvitus on koruttomalla tavalla kaunista, aivan kuin vanhoista sanomalehtien sarjakuvista, mutta ovelalla sijoittelulla ja ruutujen käytöllä jokseenkin identtiset hahmot onnistuu erottamaan toisistaan. Siitä huolimatta joissain kohdissa piti miettiä kahteen kertaan, että kukakohan nyt puhuu, kun ruudussa on kaksi täysin samannäköistä hiirtä. Eri hahmoille olisi voinut luoda hieman luonnetta kuvituksessa, mutta toisaalta hahmojen "tasapäistäminen" saattaa olla myös harkittu tyylikeino.

Teksti on mielenkiintoista. En tiedä, onko kyse suomentajan "virheestä", vai onko jo kyse alkuperäiskielestä, mutta välillä sarjakuvan kieli on tietyllä tavalla kömpelöä. Esimerkiksi possessiivisuffiksit on jätetty lähes kokonaan pois, ja tekstissä sanotaan tyyliin "minun auto". Toisaalta tämä tuo mukavaa puhekielisyyttä tekstiin, ja voin kyllä hyvin kuvitella vanhan miehen puhumassa noin kertoessaan tarinaansa vuosien takaa.

Kaiken kaikkiaan kovaa settiä, joka herätti ajatuksia. Yllättäen isän ja pojan nykyhetkessä tapahtuva kanssakäyminen oli vieläpä parempi osa tarinaa, mutta myös II maailmansodan osiot olivat hyvää lukemista.

Odottavan aika on pitkä, eli Castles & Crusades -pelin tilaus

Opiskelukiireet ja päälle painavat maisterivaiheen opinnot ja tutkielmat saavat aikaan ahdistusta; it is known. Gradua pitäisi vääntää ja sivuaineeseenkin pitäisi saada kandin verran tekstiä aikaiseksi, tenttejä on pitkin vuotta ja koulussa pitäisi käydä nini kotilaitoksella kuin kahdensadan kilometrin päässäkin. Hommaa siis riittää ja rakas VR tulee tänä vuonna entisestään tutuksi. Tuskinpa tulee kuluvana lukuvuonna hirveästi pelailtua pöytäroolipelejä - mutta eihän sitä tiedä.

Kiireistä johtuvaa ahdistusta ja levottomuutta parantamaan tilasin Troll Lord Games -peliyhtiön Castles & Crusades -roolipelin. Sen pitäisi ilmestyä päiviäni piristämään ensi viikon mittaan. Noita fantasiapelejä alkaa olemaan hylly pullollaan, mutta toivon Castles & Crusadesin täyttävän sellaisen yksinkertaisen, klassiselta D&D:ltä "tuntuvan" pelin aukon; Pathfinder on aika monimutkainen, samoin True20 tuntuu edelleen monimutkaiselta. Dragon Age ei tunnu D&D:ltä. Praedor on edelleen Paras Peli Koskaan, mutta sekään ei tunnu D&D:ltä, ja suomennettu D&D saa minussa aina jotenkin aikaan ahdistusta...

Mutta, jospa tuosta Castles & Crusadesista saisi sellaisen sopivan D&D-pelin, jota jaksaisi itsekin johtaa. Varovaisen demoversion silmäily ja arviot ainakin kertovat hyvää. Tässä voisi olla se peli, jolla saisi kuvattua sitä fiilistä mikä pienen pään sisällä oli, kun ensimmäistä kertaa luki Forgotten Realmsista tai Dragonlancesta...

Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka helppo pelissä on rakentaa Drizzt-klooni.

Bandirin päiväkirjamerkinnät 20

Tämä on toviksi viimeinen Bandirin päiväkirjamerkintä. Olen saanut minun ja Markon spostiropea aika hyvin kiinni, joten seuraava luku saa odottaa ainakin siihen asti, että se saadaan pelattua läpi.


Isele oli jäänyt Myrskytuulen majatalon läheisyydessä sijaitsevalle torille ja kinasteli paikalle saapuessamme kiivaasti kauppiaan kanssa tummansinisestä kankaanpalasta kaksikon palatessa paikalle. Huomatessaan meidät hän lopetti kinaamisen ja tuhahti vihaisena. Meille hän kuitenkin hymyili. "No.. Miten tapaaminen sujui?" hän kysyi uteliaana. "Mitä saitte tietää?"

"Ikävä kyllä emme paljoakaan", pahoittelin ja selvitin Ragos Tulimieleltä saamamme vähäiset tiedot.

"Lupasimme ilmoittaa hänelle pikimmiten, jos emme ota pestiä vastaan", sanoin lopuksi. "Meidän olisi parasta varmaan suunnata Mernbarin metsään mahdollisimman nopeasti, ennen Ragosia seurueineen. Saammepahan ainakin etumatkaa. Minä ja Karlon yritämme löytää tarvittavat varusteet retkeä varten, että pääsemme lähtemään vaikka jo iltapäivällä, jos hyvin käy. Toivotaan että Jasnirobekin ohjeet ovat tarkemmat kuin ne joiden avulla Ragos suunnistaa - jos Tulimieli siis etsii samaa kirjaa kuin mekin."

Näillä tiedoilla lähdimme tekemään viimeiset valmistelut ennen matkaan lähtöä. Karlon hoiti hevoset ja matkatarvikkeet käytännön miehenä ja minä kävin Iselen kanssa yhdessä läpi soveliainta reittiä kohti metsää.

Kartta oli suhteellisen yksinkertainen. Tie kulki Mernbarin metsänrajaa pitkin itään, kunnes saapuisimme Mernbarista ulos virtaavalle tummalle joelle. Joen piennar veisi meidät aina maamerkille saakka, jota Jasnirobek oli kartassaan kuvannut kolmeksi hampaaksi. Hampaiden luota ei enää ollut pitkälti, mutta kääpiö mainitsi eritysesti hampaiden luota matkan käyvän hankalaksi, sillä metsän olennot kävimmät vihamielisimmäksi, mitä syvemmällä metsän uumeniin matkustaisi.

Olimme Iselen kanssa edelleen uppoutuneina karttaan, kun Karlon palasi ostoksiltaan.
"Hevoset on nyt valmiina, ja minun puolestani mekin olemme valmiita", hän sanoi. "Mitä teemme hevosille, kun pääsemme metsään?"

"Kai ne on yritettävä ottaa mukaan, ellei tiellemme satu osumaan jotain majataloa tai talonpoikaa, joka voisi pitää hevosistamme huolta sillä välin kun me olemme Mernbarissa", ehdotin. "Onnistuitko ostamaan jousen, kuten ehdotin, Karlon?"

Seppä nyökkäsi myöntäväsi ja otti esille jousen, jota oli lähtenyt ostamaan. "Onhan se vähän koruton, mutta se oli halpa ja uskon että se on hyvä", Karlon sanoi ja antoi minulle koruttoman jousen. Jännittäessäni jousta totesin sepän osuneen kuitenkin oikeaan. Jousi ei ollut ilo silmälle, mutta se tuntui kestävältä ja vahvalta.

Olin tyytyväinen sepän ostokseen. "Kiitoksia, Karlon, tämä kelpaa hyvin. Minun puolestani voimme lähteä. Saa nähdä, mitä maantiellä on seuraavaksi varallemme!"