Maus (Art Spiegelman)

Aikoinaan tuli paljon sarjakuvia, ja kyllä sitä vieläkin innostuu lukemaan, kun vain saa hyviä tarinoita käsiinsä. Esimerkiksi kaveriltani sain viime vuoden aikana Marvelin Annihilation-tarinakokonaisuuden, joka oli kyllä rautaista settiä.

Nyt samainen kaverini löi käteeni Art Spiegelmanin kaksiosaisen Maus-tarinan, joka kertoo taiteilijan isästä ja tämän kokemuksista II maailmansodan aikana puolanjuutalaisena. Toisaalta samaan aikaan käsitellään nykyajassa Spiegelmanin ja hänen isänsä ongelmallista suhdetta. Spiegelman luo useasti käsiteltyyn aiheeseen uutta väriä kuvaamalla kansallisuudet ja ihmisryhmät eläiminä: juutalaiset ovat esimerkiksi hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja ja amerikkalaiset koiria.




Kaverini jos kuka tuntee sarjakuvat, ja koska hän tätä suositteli, niin tiesin, että sarjakuva olisi todennäköisesti laadukasta. Siitä huolimatta onnistuin yllättymään positiivisesti. Tarinan kaksijakoisuus (II maailmansodassa ja nykyhetkessä kulkeminen) toimi siis hyvin, ja vaikka juutalaisten kokemista kärsimyksistä onkin kirjoitettu paljon tarinoita, onnistui Maus tuomaan erikoisella tyylillään uutta aiheeseen. Eikä tarina voi olla herättämättä ajatuksia:

"Ehkä kaikkien tulisi tuntea syyllisyyttä. Kaikkien! Ikuisesti!"

Spiegelmanin kuvitus on koruttomalla tavalla kaunista, aivan kuin vanhoista sanomalehtien sarjakuvista, mutta ovelalla sijoittelulla ja ruutujen käytöllä jokseenkin identtiset hahmot onnistuu erottamaan toisistaan. Siitä huolimatta joissain kohdissa piti miettiä kahteen kertaan, että kukakohan nyt puhuu, kun ruudussa on kaksi täysin samannäköistä hiirtä. Eri hahmoille olisi voinut luoda hieman luonnetta kuvituksessa, mutta toisaalta hahmojen "tasapäistäminen" saattaa olla myös harkittu tyylikeino.

Teksti on mielenkiintoista. En tiedä, onko kyse suomentajan "virheestä", vai onko jo kyse alkuperäiskielestä, mutta välillä sarjakuvan kieli on tietyllä tavalla kömpelöä. Esimerkiksi possessiivisuffiksit on jätetty lähes kokonaan pois, ja tekstissä sanotaan tyyliin "minun auto". Toisaalta tämä tuo mukavaa puhekielisyyttä tekstiin, ja voin kyllä hyvin kuvitella vanhan miehen puhumassa noin kertoessaan tarinaansa vuosien takaa.

Kaiken kaikkiaan kovaa settiä, joka herätti ajatuksia. Yllättäen isän ja pojan nykyhetkessä tapahtuva kanssakäyminen oli vieläpä parempi osa tarinaa, mutta myös II maailmansodan osiot olivat hyvää lukemista.