Stalker - Huviretki tienpientarelle on poikinut yhden mielenkiintoisimmista suomalaisista roolipeleistä - jota saa nykyään myös englanniksi - joten piti inspiraationa ollut teoskin tarkistaa, kun se kirjaston hyllyltä vihdoin osui silmään.
Ensinnä täytyy huomauttaa, etten ole oikein scifi-miehiä. Jotkut kevyet scifi-tarinat menettelevät, ja Star Warsin kaltainen avaruusooppera toki kiinnostaa, mutta kova scifi ei uppoa. Toisaalta en ole oikein varma, onko Stalkerkaan puhdasta scifiä - omalla tavallaan siinä on varsin mystinen vire.
Stalker - Huviretki tienpientarelle kertoo Redrick "Punapää" Shoehart -nimisen stalkerin elämästä. Stalkerit ovat 13 vuotta sitten syntyneiden Vyöhykkeiden, maanulkopuolisen sivilisaation vierailussa syntyneiden alueiden tutkijoita ja aarteenetsijöitä - vähän kuin praedoreita nykyajassa. Redrick on kovaotteinen ja sitkeä antisankari, joka vierailee Vyöhykkeellä elättääkseen perheensä, joutuu jopa vankilaan puuhistaan, mutta palaa silti Vyöhykkeelle etsimään Kultaista palloa, ihmisten toiveet täyttävää artefaktia.
Stalker sekoittaa tiedettä ja fantasiaa siinä mielessä, ettei Vyöhykkeiden oudoille tapahtumille yritetä löytää järkiperäisiä syitä. Kirjassa jopa painotetaan, ettei Vyöhykkeiden tapahtumia, outoja esineitä ja haudoistaan nousevia vainajia, voida selittää tai tutkia ihmisten kehittämin keinoin - ja Vyöhykkeiden lähestyminen ihmisjärjen kautta on jopa virheellinen metodi. Näin minä ainakin kirjan huipputiedemiehen ja Vyöhyke-ekspertin huomiot tulkitsin.
Mielenkiintoisinta kirjassa oli stalkerit ja maailma - Vyöhykkeet, niiden ympärillä elävät ihmiset ja Vierailun myötä muuttunut maailma. Suurimpana ongelmana näkisin, ettei kirjassa ollut oikein iskevää, koko tarinan kattavaa juonta. Stalkerissa seurattiin vain Redrickin elämää joko hänen itsensä tai toisten hahmojen kautta, enkä minä ainakaan löytänyt oikein minkäänlaista draaman kaarta. Lopusta kuitenkin pidin, ja hetken pohdittuani mietin, että Kultaisen pallon ympärille muodostui ehkä se tarinan lopullinen juoni. Hienoa oli myös nähdä stalkereiden riveissä tapahtuva sukupolven vaihdos - maailma muuttui, stalkerit vaihtuivat ja näiden toiminta muuttui.
Kirja oli suhteellisen nopealukuinen. Puolentoista tunnin junamatkalla tuli luettua ensimmäiset 70 sivua, ja loput noin 140 sivua meni melkein yhden aamun aikana. Selvästi kirja siis sieppasi lukijan mukaansa. Ei Stalker kuitenkaan lukuelämysten kärkeen noussut, mutta ihan kiva paketti se oli. Jos Stalker-roolipeli kiinnostaa, kannattaa kirjakin ehdottomasti tarkastaa.
Itse pidin Roadside Picnicissä eniten juuri siitä, että se tuntui jotenkin dokumenttimaiselta ja realistiselta. Redrick ei ollut mikään tilanteen kuin tilanteen hallitseva supermies Vyöhykekokemuksen ansiosta vaan ihan tavallinen ihminen, tosin kokemuksen terävöittämä alan ammattilainen. Mitään suurta juontakaan ei varsinaisesti jäänyt kaipaamaan eikä se ehkä olisi kirjan henkeen sopinutkaan.
VastaaPoistaRedrick oli kyllä sopiva päähahmo tarinaan. Itse olisin kyllä juonellisempaa tarinaa ja draaman kaarta kaivannut. Ei kirja kuitenkaan missään tapauksessa huono ollut - muttei liioin paras lukemani kirja koskaan.
VastaaPoistaLukujonoon siis tämäkin. Kiitos arvostelusta.
VastaaPoistaJono on vain pitkä ja omassa lukuinnossakin voisi olla tällä hetkellä hieman parantamista. :)