Stalker - Huviretki tienpientarelle on poikinut yhden mielenkiintoisimmista suomalaisista roolipeleistä - jota saa nykyään myös englanniksi - joten piti inspiraationa ollut teoskin tarkistaa, kun se kirjaston hyllyltä vihdoin osui silmään.
Ensinnä täytyy huomauttaa, etten ole oikein scifi-miehiä. Jotkut kevyet scifi-tarinat menettelevät, ja Star Warsin kaltainen avaruusooppera toki kiinnostaa, mutta kova scifi ei uppoa. Toisaalta en ole oikein varma, onko Stalkerkaan puhdasta scifiä - omalla tavallaan siinä on varsin mystinen vire.
Stalker - Huviretki tienpientarelle kertoo Redrick "Punapää" Shoehart -nimisen stalkerin elämästä. Stalkerit ovat 13 vuotta sitten syntyneiden Vyöhykkeiden, maanulkopuolisen sivilisaation vierailussa syntyneiden alueiden tutkijoita ja aarteenetsijöitä - vähän kuin praedoreita nykyajassa. Redrick on kovaotteinen ja sitkeä antisankari, joka vierailee Vyöhykkeellä elättääkseen perheensä, joutuu jopa vankilaan puuhistaan, mutta palaa silti Vyöhykkeelle etsimään Kultaista palloa, ihmisten toiveet täyttävää artefaktia.
Stalker sekoittaa tiedettä ja fantasiaa siinä mielessä, ettei Vyöhykkeiden oudoille tapahtumille yritetä löytää järkiperäisiä syitä. Kirjassa jopa painotetaan, ettei Vyöhykkeiden tapahtumia, outoja esineitä ja haudoistaan nousevia vainajia, voida selittää tai tutkia ihmisten kehittämin keinoin - ja Vyöhykkeiden lähestyminen ihmisjärjen kautta on jopa virheellinen metodi. Näin minä ainakin kirjan huipputiedemiehen ja Vyöhyke-ekspertin huomiot tulkitsin.
Mielenkiintoisinta kirjassa oli stalkerit ja maailma - Vyöhykkeet, niiden ympärillä elävät ihmiset ja Vierailun myötä muuttunut maailma. Suurimpana ongelmana näkisin, ettei kirjassa ollut oikein iskevää, koko tarinan kattavaa juonta. Stalkerissa seurattiin vain Redrickin elämää joko hänen itsensä tai toisten hahmojen kautta, enkä minä ainakaan löytänyt oikein minkäänlaista draaman kaarta. Lopusta kuitenkin pidin, ja hetken pohdittuani mietin, että Kultaisen pallon ympärille muodostui ehkä se tarinan lopullinen juoni. Hienoa oli myös nähdä stalkereiden riveissä tapahtuva sukupolven vaihdos - maailma muuttui, stalkerit vaihtuivat ja näiden toiminta muuttui.
Kirja oli suhteellisen nopealukuinen. Puolentoista tunnin junamatkalla tuli luettua ensimmäiset 70 sivua, ja loput noin 140 sivua meni melkein yhden aamun aikana. Selvästi kirja siis sieppasi lukijan mukaansa. Ei Stalker kuitenkaan lukuelämysten kärkeen noussut, mutta ihan kiva paketti se oli. Jos Stalker-roolipeli kiinnostaa, kannattaa kirjakin ehdottomasti tarkastaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stalker. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stalker. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
torstai 22. huhtikuuta 2010
Stalker: "The steep road towards Chaotic Evilness"
Petrin palattua myös riviin vankilasta ja Tomin toivuttua myrkytyksestään saivat suomalaiset stalkerimme uuden keikan riksalta; tällä oli ollut vaikeuksia järjestää nelikolle matka takaisin Suomeen, mutta tämä tehtävä korvaisi kyllä kaikki hankaluudet ja hommat saataisiin sujumaan.
Tehtävänä oli hakea Vyöhykkeeltä outo metallinen levy, joka löydettäisiin Riksan näyttämän videon avulla - videolla joukko koulutettuja sotilaita sai surmansa, joten tehtävästä olisi tulossa vaarallinen. Nelikko suostuikin tehtävään, vaikka Riksan teloitettua yhden miehistään epäluuloa herättävän keskustelun päätteeksi saikin suomalaiset varuilleen.
Tosin armoton toulouselaiselämä oli jättänyt jälkensä jo suomalaisiinkin, sillä tuskin nelikko oli päässyt takaisin kaupunkiin, kun (ex-)pasifisti Leif ja Petri hakkasivat turistin saadakseen tältä puhelimen. Tomi ja Riku katselivat tapahtunutta liian järkyttyneinä edes oikein reagoimaan. Kun varusteiden hankkimisen aika tuli, päättivät Tomi ja Riku kuitenkin että he hommaisivat aseet ja Leif ja Petri saisivat hankkia muut varusteet; kuskille ja ituhipille ei aseita annettaisi.
Oli Leifin ja Petrin toimista tosin se hyöty, että Leif soitti turistin puhelimella isälleen, ja pian nelikon raha-asiat ainakin olisivat kunnossa. Isä oli hyvin hämmästynyt poikansa soitosta, sillä olihan Leif ollut poissa vuoden, ja hänen isänsä oli saanut tietää poikansa kuolleen.
Kun varusteet oli hankittu (Riku ja Tomi onnistuivat hankkimaan nelikolle myös pistoolin ja katkaistun haulikon moottoripyöräjengiltä) lähti nelikko takaisin Riksan luokse, jonka työntekijä Derek lähti saattamaan stalkereita vyöhykkeelle ja odottaisi myös heidän paluutaan vyöhykkeen reunamilla.
Itse retki Vyöhykkeelle osoittautui jälleen lähes hengenvaaralliseksi: aluksi väisteltiin oletettavasti rajavartijoiden helikopteria (tosin yllättävän syvällä Vyöhykkeellä tämä lenteli) jonka jälkeen kohdattiin Rikua pahoin raadellut outo pitbullmainen peto, jonka Tomi lopulta hoiteli miehekkäällä tuplapiipullisella hauleja. Pian tämän jälkeen päästiinkin punaisen talon lähettyville, missä etsityn artefaktin pitäisi sijaita. Matkalla oli vanhoja autonromuja, joista yhdessä oli vankina nuori, hätääntyneen oloinen nainen. Nelikko yritti vapauttaa naista, mutta autoa ei kuitenkaan saatu millään ilveellä auki ja nainen jäi autonsa vangiksi.
Erityisesti Tomia naisen kohtalo vaivasi, mutta kauaa ei naista ehditty murehtia, sillä Riku kosketti löytämään outoa levyä - luulikohan mies sen olevan etsitty artefakti - joka räjähti entisen rajavartijan silmille, ja Riku haavoittui pahasti. Onneksi artefakti löytyi aivan naapurista, outojen kaksiulotteisten rihmojen suojissa piileskelevän, osaksi artefaktiin sulautuneen miehen sylistä. Artefakti saatiin haltuun kun kolmikko - Riku syljeskeli talon ulkopuolella verta - väänsi levyyn puoliksi sulautuneen miehen rihmoihin, jotka repivät levyn ja miehen erilleen.
Tämän jälkeen alkoi pikamarssi kohti Vyöhykkeen reunaa, että Riku saataisiin hoitoon. Vyöhykkeen reunalla nelikko kuitenkin totesi jonkin olevan vialla, sillä Derek löytyi kuolleena pakettiautonsa perältä. Pian kommandopipoilla naamioituneet, MP5-konepistooleilla varustautunut joukko miehiä hyökkäsi nelikon kimppuun, mutta he pääsivät pakoon pakettiautolla kiitos Petrin ajotaitojen.
Seuraavaksi stalkerit ajoivat autonsa piiloon ja yrittivät ottaa Derekin puhelimella yhteyden Riksaan, mutta toisesta päästä vastasikin joku ihan muu, joka vaati nelikkoa luovuttamaan artefaktin kommandomiehille, jotka toimivat Vyöhykettä vartioivalle Insituutille. Tomista oli parasta jättää artefakti autoon ja pestä kädet koko touhusta, mutta Petrin onnistui neuvotella seurueelle paitsi uudet passit ja lentoliput suomeen, niin myös 15 000 euroa kuivaa kahisevaa! Kun vaihto vielä onnistuttiin vielä hoitamaan ongelmitta, niin suomalaiset stalkerimme huomasivat että asioilla on tapana järjestyä!
Tämän jälkeen stalkerimme suuntasivat takaisin Suomeen, mutta vuotta myöhemmin he huomasivat, ettei tavallinen elämä maistunut enää miltään, ja he suuntasivatkin takaisin Toulouseen... ja stalkerien hommat kuin vain jatkuivat!
Seikkailu perustui Ville Vuorelan Punainen talo -seikkailuun, ja pelikerta oli varsin onnistunut. Me pelaajatkin pelasimme hahmojamme sen sijaan, että olisimme keskittyneet perseilemään kohtauksesta toiseen, joten hommakin sujui eikä Juhon tarvinnut harrastaa face palmia aivan niin paljon kuin viime kerralla.
Hyvä pelikerta! Viiskauttaviis!
Tehtävänä oli hakea Vyöhykkeeltä outo metallinen levy, joka löydettäisiin Riksan näyttämän videon avulla - videolla joukko koulutettuja sotilaita sai surmansa, joten tehtävästä olisi tulossa vaarallinen. Nelikko suostuikin tehtävään, vaikka Riksan teloitettua yhden miehistään epäluuloa herättävän keskustelun päätteeksi saikin suomalaiset varuilleen.
Tosin armoton toulouselaiselämä oli jättänyt jälkensä jo suomalaisiinkin, sillä tuskin nelikko oli päässyt takaisin kaupunkiin, kun (ex-)pasifisti Leif ja Petri hakkasivat turistin saadakseen tältä puhelimen. Tomi ja Riku katselivat tapahtunutta liian järkyttyneinä edes oikein reagoimaan. Kun varusteiden hankkimisen aika tuli, päättivät Tomi ja Riku kuitenkin että he hommaisivat aseet ja Leif ja Petri saisivat hankkia muut varusteet; kuskille ja ituhipille ei aseita annettaisi.
Oli Leifin ja Petrin toimista tosin se hyöty, että Leif soitti turistin puhelimella isälleen, ja pian nelikon raha-asiat ainakin olisivat kunnossa. Isä oli hyvin hämmästynyt poikansa soitosta, sillä olihan Leif ollut poissa vuoden, ja hänen isänsä oli saanut tietää poikansa kuolleen.
Kun varusteet oli hankittu (Riku ja Tomi onnistuivat hankkimaan nelikolle myös pistoolin ja katkaistun haulikon moottoripyöräjengiltä) lähti nelikko takaisin Riksan luokse, jonka työntekijä Derek lähti saattamaan stalkereita vyöhykkeelle ja odottaisi myös heidän paluutaan vyöhykkeen reunamilla.
Itse retki Vyöhykkeelle osoittautui jälleen lähes hengenvaaralliseksi: aluksi väisteltiin oletettavasti rajavartijoiden helikopteria (tosin yllättävän syvällä Vyöhykkeellä tämä lenteli) jonka jälkeen kohdattiin Rikua pahoin raadellut outo pitbullmainen peto, jonka Tomi lopulta hoiteli miehekkäällä tuplapiipullisella hauleja. Pian tämän jälkeen päästiinkin punaisen talon lähettyville, missä etsityn artefaktin pitäisi sijaita. Matkalla oli vanhoja autonromuja, joista yhdessä oli vankina nuori, hätääntyneen oloinen nainen. Nelikko yritti vapauttaa naista, mutta autoa ei kuitenkaan saatu millään ilveellä auki ja nainen jäi autonsa vangiksi.
Erityisesti Tomia naisen kohtalo vaivasi, mutta kauaa ei naista ehditty murehtia, sillä Riku kosketti löytämään outoa levyä - luulikohan mies sen olevan etsitty artefakti - joka räjähti entisen rajavartijan silmille, ja Riku haavoittui pahasti. Onneksi artefakti löytyi aivan naapurista, outojen kaksiulotteisten rihmojen suojissa piileskelevän, osaksi artefaktiin sulautuneen miehen sylistä. Artefakti saatiin haltuun kun kolmikko - Riku syljeskeli talon ulkopuolella verta - väänsi levyyn puoliksi sulautuneen miehen rihmoihin, jotka repivät levyn ja miehen erilleen.
Tämän jälkeen alkoi pikamarssi kohti Vyöhykkeen reunaa, että Riku saataisiin hoitoon. Vyöhykkeen reunalla nelikko kuitenkin totesi jonkin olevan vialla, sillä Derek löytyi kuolleena pakettiautonsa perältä. Pian kommandopipoilla naamioituneet, MP5-konepistooleilla varustautunut joukko miehiä hyökkäsi nelikon kimppuun, mutta he pääsivät pakoon pakettiautolla kiitos Petrin ajotaitojen.
Seuraavaksi stalkerit ajoivat autonsa piiloon ja yrittivät ottaa Derekin puhelimella yhteyden Riksaan, mutta toisesta päästä vastasikin joku ihan muu, joka vaati nelikkoa luovuttamaan artefaktin kommandomiehille, jotka toimivat Vyöhykettä vartioivalle Insituutille. Tomista oli parasta jättää artefakti autoon ja pestä kädet koko touhusta, mutta Petrin onnistui neuvotella seurueelle paitsi uudet passit ja lentoliput suomeen, niin myös 15 000 euroa kuivaa kahisevaa! Kun vaihto vielä onnistuttiin vielä hoitamaan ongelmitta, niin suomalaiset stalkerimme huomasivat että asioilla on tapana järjestyä!
Tämän jälkeen stalkerimme suuntasivat takaisin Suomeen, mutta vuotta myöhemmin he huomasivat, ettei tavallinen elämä maistunut enää miltään, ja he suuntasivatkin takaisin Toulouseen... ja stalkerien hommat kuin vain jatkuivat!
Seikkailu perustui Ville Vuorelan Punainen talo -seikkailuun, ja pelikerta oli varsin onnistunut. Me pelaajatkin pelasimme hahmojamme sen sijaan, että olisimme keskittyneet perseilemään kohtauksesta toiseen, joten hommakin sujui eikä Juhon tarvinnut harrastaa face palmia aivan niin paljon kuin viime kerralla.
Hyvä pelikerta! Viiskauttaviis!
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Stalker: Lefan sormi
Riku, Tomi ja Lefa seisoivat neuvottomina Toulousen asutulla osalla, Vyöhykkeen rajamailla. Petri oli jäänyt vielä "pyttyyn" Ranskassa tekemiensä rikkeiden ja maksamattomien sakkojen takia (eli yksi pelaaja puuttui ja hänen hahmonsa piti pitää pois kuvasta). Pian he kuitenkin olivat jo syvällä Toulousen alamaailmassa, ja heille selvisi, että todennäköisesti ainut keino selviytyä ulos kaupungista olisi lahjoa poliisit ja instituutin virkamiehet - ja se tarkoitti kolmikon varallisuuden ottaen retkeä Vyöhykkeelle.
Pian kolmikko olikin jo saanut tehtävä Riksa-nimiseltä intilaiselta mieheltä ja suunnisti erään kokeneemman Stalkerin kanssa Vyöhykkeelle; matka kielletylle alueelle kävi vanhoja viemäreitä pitkin. Kokeneempi vyöhykkeenkävijä ei tullut kolmikon joukkoon, mutta neuvoi seurueelle suurin piirtein mistä heidän etsimänsä Vyöhykkeiden synnynaikaiset valvontanauhat alueelta löytyisivät.
Retki Vyöhykkeelle osoittautui monella tavoin kohtalokkaaksi, ja vaikka kaikki kolme aloittelevaa Stalkeria palasivatkin hengissä takaisin, oli hintana selviytymisestä maksettu yksi Lefan sormista ituhipin tungettua sen peilimäiseen porttiin. Tomi taasen oli sairas ja kuumeinen syötyään Vyöhykkeen outojen voimien myrkyttämiä suklaapatukoita - jonka lisäksi hänen nilkkansa oli kärsinyt pahoin outojen tyhjästä ilmestyvien räjähdysten runtelemana.
Suuremmilta yhteenotoilta Vyöhykkeellä kuitenkin vältettiin (mitä nyt pieni vauvankokoinen mutta irvokkaan suuripäinen mutantti osoitti kolmikkoon turhankin paljon kiinnostusta) mutta seikkailijoiden ollessa jo palaamassa vyöhykkeeltä joutuivat he yhteenottoon toulouselaisen poliisin kanssa. Pakoon kyllä päästiin, mutta suomalaisten Stalkerien tulevat tapaamiset poliisien kanssa voisivat olla hyvin kiusallisia...
Toinen Stalker-pelimme oli tunnelmaltaan kevyt ja täytyy kyllä myöntää, että taisin itsekin syyllistyä perseilemään... väsymys todettiin yhteisesti suurimmaksi syyksi hieman tahdittomaan käytökseemme.
Kuitenkin Juholle jälleen tunnustusta siitä, kuinka mielikuvituksellisia tapahtumia hän oli jaksanut luoda Vyöhykkeellä kohdattavaksi: kohtasimme esimerkiksi peilimäisiä ulottuvuusportteja linja-autojen ikkunoiden tilalla, tyhjästä ilmestyvien räjähdysten täyttämiä kenttiä, myrkyllisiä karkkiautomaatteja, kengät sulattavia ruohokenttiä ja muistin tyhjentäviä puistoja! Itse en välttämättä olisi keksinyt näin luovia tapahtumia Vyöhykettä värittämään - ja parasta mielestäni oli, että sessiosta "selvittiin" ilman taistelua; piristävää vaihtelua joutua välillä miettimään pelkkää selviytymistä ja "arkista aherrusta". Toki taistelutkin ovat mielenkiintoisia, mutta sessio oli viihdyttävä ilman niitäkin.
Juholle kehuja hyvästä sessiota, meille pelaajille (myös minulle!) risuja hieman "hälläväliä"-tyylisestä asenteesta ja perseilystä. Jaakko hoiti hahmonsa pelaamisen mielestäni meistä pelaajista parhaiten, ja hänen erätaitoja ja selviytymistä osaava hahmonsa kuljetti meitä väliinputoajia välillä perässään.
Toisaalta läppä oli niin levottoman hulvatonta, että kaikesta huolimatta hyvä sessio se oli, saakeli!
Pian kolmikko olikin jo saanut tehtävä Riksa-nimiseltä intilaiselta mieheltä ja suunnisti erään kokeneemman Stalkerin kanssa Vyöhykkeelle; matka kielletylle alueelle kävi vanhoja viemäreitä pitkin. Kokeneempi vyöhykkeenkävijä ei tullut kolmikon joukkoon, mutta neuvoi seurueelle suurin piirtein mistä heidän etsimänsä Vyöhykkeiden synnynaikaiset valvontanauhat alueelta löytyisivät.
Retki Vyöhykkeelle osoittautui monella tavoin kohtalokkaaksi, ja vaikka kaikki kolme aloittelevaa Stalkeria palasivatkin hengissä takaisin, oli hintana selviytymisestä maksettu yksi Lefan sormista ituhipin tungettua sen peilimäiseen porttiin. Tomi taasen oli sairas ja kuumeinen syötyään Vyöhykkeen outojen voimien myrkyttämiä suklaapatukoita - jonka lisäksi hänen nilkkansa oli kärsinyt pahoin outojen tyhjästä ilmestyvien räjähdysten runtelemana.
Suuremmilta yhteenotoilta Vyöhykkeellä kuitenkin vältettiin (mitä nyt pieni vauvankokoinen mutta irvokkaan suuripäinen mutantti osoitti kolmikkoon turhankin paljon kiinnostusta) mutta seikkailijoiden ollessa jo palaamassa vyöhykkeeltä joutuivat he yhteenottoon toulouselaisen poliisin kanssa. Pakoon kyllä päästiin, mutta suomalaisten Stalkerien tulevat tapaamiset poliisien kanssa voisivat olla hyvin kiusallisia...
Toinen Stalker-pelimme oli tunnelmaltaan kevyt ja täytyy kyllä myöntää, että taisin itsekin syyllistyä perseilemään... väsymys todettiin yhteisesti suurimmaksi syyksi hieman tahdittomaan käytökseemme.
Kuitenkin Juholle jälleen tunnustusta siitä, kuinka mielikuvituksellisia tapahtumia hän oli jaksanut luoda Vyöhykkeellä kohdattavaksi: kohtasimme esimerkiksi peilimäisiä ulottuvuusportteja linja-autojen ikkunoiden tilalla, tyhjästä ilmestyvien räjähdysten täyttämiä kenttiä, myrkyllisiä karkkiautomaatteja, kengät sulattavia ruohokenttiä ja muistin tyhjentäviä puistoja! Itse en välttämättä olisi keksinyt näin luovia tapahtumia Vyöhykettä värittämään - ja parasta mielestäni oli, että sessiosta "selvittiin" ilman taistelua; piristävää vaihtelua joutua välillä miettimään pelkkää selviytymistä ja "arkista aherrusta". Toki taistelutkin ovat mielenkiintoisia, mutta sessio oli viihdyttävä ilman niitäkin.
Juholle kehuja hyvästä sessiota, meille pelaajille (myös minulle!) risuja hieman "hälläväliä"-tyylisestä asenteesta ja perseilystä. Jaakko hoiti hahmonsa pelaamisen mielestäni meistä pelaajista parhaiten, ja hänen erätaitoja ja selviytymistä osaava hahmonsa kuljetti meitä väliinputoajia välillä perässään.
Toisaalta läppä oli niin levottoman hulvatonta, että kaikesta huolimatta hyvä sessio se oli, saakeli!
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Stalker: "Ihmisen minä voin tappaa, mutta en eläintä" - Lefa
Tänään pääsimme vihdoin testaamaan Stalker-tieteisroolipeliä Juhon ottaessa pelinjohtajan vastuun ja minun siirtyessäni pelinjohtajan pallille. Saimme myös pelipöytään täydennystä, sillä Juhon, Jaakon ja Ollin kaveri Simo on scifi-miehiä, ja osallistui peliimme.
Peli sijoittui hieman aikaisempaan ajankohtaan, kuin pelin "oletusajankohta" ja peli alkoikin noin vuotta ennemmin kuin Vierailut olivat synnyttäneet vyöhykkeet.
Minä pelasin Tomi-nimistä ex-painonnostajaa, joka steroideista ja hormoneista kiinnijäätyään oli potkittu painnonnostoliitosta ja etsi nyt töitä Ranskasta. Olli pelasi ituhippi/vasemmistolaishippi/kaupunkilaisvihreä Leifiä (Lefa), kun taas Jaakko oli entinen kapiainen ja erämies Riku. Simo pelasi autonruuvaaja Petriä.
Hahmot olivat entisiä kavereita yläaste/lukioajoilta, ja olivat nyt matkustaneet yhdessä Ranskaan. Matka kuitenkin alkoi erittäin pahaenteisesti, sillä koko sakki siepattiin ensimmäisessä Pariisin kuppilassa, johon he istuutuivat. Seuraavaksi he heräsivätkin hälytyssireenien ulvontaan jossain lääketieteellisessä laboratoriossa, ja olosuhteet pakottivat neljä hyvin erilaista henkilöä toimimaan yhdessä.
Peli kulki mukavan jouhevasti, ja ainakin minulla oli pelaajana koko ajan pieni "mitä vittua"-fiilis päällä. Hitaasti nelikko tajusi, että he olivat olleet Akrnos-nimisen lääketieteellisen firman kokeiden kohteina vuoden päivät, mutta nyt jokin oli selvästi mennyt maanalla sijaitsevassa laboratoriossa pieleen. Tapahtumia selvittäessään ja autionoloisesta, kaaoksen valtaan joutuneesta laboratoriosta pois pyrkiessään nelikko kohtasi niin outoja, selittämättömiä ilmiöitä kuin hirvittäviä muutoksia kokeneita laboratorion työntekijöitäkin. Kaiken näkemänsä aiheuttamia henkisiä arpia - yhteenkään taisteluun ei jouduttu - nelikko kantaisi vielä pitkään.
Matkan aikana erityisesti entinen kapiainen ja aliupseerismies Riku osoitti päättäväisyyttä ja johdatti riitaisaa (Lefan ituhippiys aiheutti paljon närkästystä; syödäkin olisi pitänyt jossain välissä!) nelikkoa maan alla levittäytyvässä laboratoriossa, kunnes Tomppa, Riku, Petri ja Lefa vihdoin pääsivät ulos laboratoriosta ja huomasivat olevansa autionoloisessa ja jonkinlaisen mullistuksen kärsineessä Toulousen kaupungissa.
Kärsineen ja rappiolla olevan kaupungin läpi kohti keskustaa suunnatessaan nelikko saapui lopulta piikkilanka aidalle, jonka luona vartiomiehet ottivat heidät huostaansa, ja heidät saatettiin jonkinlaiseen kasarmiin, jossa heille selitettiin vuoden aikana tapahtuneet mullistukset; vierailut ja vyöhykkeiden synty. Nelikko sai kuulla olevansa Insituutiksi kutsutun järjestön hoivissa, kunnes heidän taustansa selvitettäisiin ja outo tarina vahvistettaisiin - mikä ei käynytkään mutkattomasti, sillä kaikkia neljää pidettiin kuolleina, ja verinäytteissäkin oli jotain outoa joka teki tunnistamisen vaikeaksi.
Lopulta nelikko sai väliaikaiset passit ja heidät sysättiin muiden pakolaisten sekaan; Instituutti selvittäisi heidän taustansa - tai sitten ei. Nyt Lefa, Riku, Petri ja Tomppa kuitenkin olivat omillaan, monia kysymyksiä mielessään...
Vaikka Juho tunsikin, että Stalker oli hänen pelinjohtajan roolistaan katsottuna vaikea peli, hoiti hän mielestäni homman hyvin. Sessio oli mielenkiintoinen, hahmot toimivat ja kaiken kaikkiaan homma sujui. Erilainenhan Stalker on, kuin mikään mitä me olemme pelanneet, mutta mielestäni Stalker-sessio oli mielenkiintoinen ja virkistävä juuri erilaisuutensa takia. Erityisesti Juhon kuvailu ja kohtausten asettelu saa minulta kiitosta; hänellä on paljon mielenkiintoisia ideoita ja hän vetää pelejä rennolla tyylillä.
Seuraavasta pelikerrasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta Stalkeria Juhon johtamana ilmeisesti jatketaan.
Peli sijoittui hieman aikaisempaan ajankohtaan, kuin pelin "oletusajankohta" ja peli alkoikin noin vuotta ennemmin kuin Vierailut olivat synnyttäneet vyöhykkeet.
Minä pelasin Tomi-nimistä ex-painonnostajaa, joka steroideista ja hormoneista kiinnijäätyään oli potkittu painnonnostoliitosta ja etsi nyt töitä Ranskasta. Olli pelasi ituhippi/vasemmistolaishippi/kaupunkilaisvihreä Leifiä (Lefa), kun taas Jaakko oli entinen kapiainen ja erämies Riku. Simo pelasi autonruuvaaja Petriä.
Hahmot olivat entisiä kavereita yläaste/lukioajoilta, ja olivat nyt matkustaneet yhdessä Ranskaan. Matka kuitenkin alkoi erittäin pahaenteisesti, sillä koko sakki siepattiin ensimmäisessä Pariisin kuppilassa, johon he istuutuivat. Seuraavaksi he heräsivätkin hälytyssireenien ulvontaan jossain lääketieteellisessä laboratoriossa, ja olosuhteet pakottivat neljä hyvin erilaista henkilöä toimimaan yhdessä.
Peli kulki mukavan jouhevasti, ja ainakin minulla oli pelaajana koko ajan pieni "mitä vittua"-fiilis päällä. Hitaasti nelikko tajusi, että he olivat olleet Akrnos-nimisen lääketieteellisen firman kokeiden kohteina vuoden päivät, mutta nyt jokin oli selvästi mennyt maanalla sijaitsevassa laboratoriossa pieleen. Tapahtumia selvittäessään ja autionoloisesta, kaaoksen valtaan joutuneesta laboratoriosta pois pyrkiessään nelikko kohtasi niin outoja, selittämättömiä ilmiöitä kuin hirvittäviä muutoksia kokeneita laboratorion työntekijöitäkin. Kaiken näkemänsä aiheuttamia henkisiä arpia - yhteenkään taisteluun ei jouduttu - nelikko kantaisi vielä pitkään.
Matkan aikana erityisesti entinen kapiainen ja aliupseerismies Riku osoitti päättäväisyyttä ja johdatti riitaisaa (Lefan ituhippiys aiheutti paljon närkästystä; syödäkin olisi pitänyt jossain välissä!) nelikkoa maan alla levittäytyvässä laboratoriossa, kunnes Tomppa, Riku, Petri ja Lefa vihdoin pääsivät ulos laboratoriosta ja huomasivat olevansa autionoloisessa ja jonkinlaisen mullistuksen kärsineessä Toulousen kaupungissa.
Kärsineen ja rappiolla olevan kaupungin läpi kohti keskustaa suunnatessaan nelikko saapui lopulta piikkilanka aidalle, jonka luona vartiomiehet ottivat heidät huostaansa, ja heidät saatettiin jonkinlaiseen kasarmiin, jossa heille selitettiin vuoden aikana tapahtuneet mullistukset; vierailut ja vyöhykkeiden synty. Nelikko sai kuulla olevansa Insituutiksi kutsutun järjestön hoivissa, kunnes heidän taustansa selvitettäisiin ja outo tarina vahvistettaisiin - mikä ei käynytkään mutkattomasti, sillä kaikkia neljää pidettiin kuolleina, ja verinäytteissäkin oli jotain outoa joka teki tunnistamisen vaikeaksi.
Lopulta nelikko sai väliaikaiset passit ja heidät sysättiin muiden pakolaisten sekaan; Instituutti selvittäisi heidän taustansa - tai sitten ei. Nyt Lefa, Riku, Petri ja Tomppa kuitenkin olivat omillaan, monia kysymyksiä mielessään...
Vaikka Juho tunsikin, että Stalker oli hänen pelinjohtajan roolistaan katsottuna vaikea peli, hoiti hän mielestäni homman hyvin. Sessio oli mielenkiintoinen, hahmot toimivat ja kaiken kaikkiaan homma sujui. Erilainenhan Stalker on, kuin mikään mitä me olemme pelanneet, mutta mielestäni Stalker-sessio oli mielenkiintoinen ja virkistävä juuri erilaisuutensa takia. Erityisesti Juhon kuvailu ja kohtausten asettelu saa minulta kiitosta; hänellä on paljon mielenkiintoisia ideoita ja hän vetää pelejä rennolla tyylillä.
Seuraavasta pelikerrasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta Stalkeria Juhon johtamana ilmeisesti jatketaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)