Riku, Tomi ja Lefa seisoivat neuvottomina Toulousen asutulla osalla, Vyöhykkeen rajamailla. Petri oli jäänyt vielä "pyttyyn" Ranskassa tekemiensä rikkeiden ja maksamattomien sakkojen takia (eli yksi pelaaja puuttui ja hänen hahmonsa piti pitää pois kuvasta). Pian he kuitenkin olivat jo syvällä Toulousen alamaailmassa, ja heille selvisi, että todennäköisesti ainut keino selviytyä ulos kaupungista olisi lahjoa poliisit ja instituutin virkamiehet - ja se tarkoitti kolmikon varallisuuden ottaen retkeä Vyöhykkeelle.
Pian kolmikko olikin jo saanut tehtävä Riksa-nimiseltä intilaiselta mieheltä ja suunnisti erään kokeneemman Stalkerin kanssa Vyöhykkeelle; matka kielletylle alueelle kävi vanhoja viemäreitä pitkin. Kokeneempi vyöhykkeenkävijä ei tullut kolmikon joukkoon, mutta neuvoi seurueelle suurin piirtein mistä heidän etsimänsä Vyöhykkeiden synnynaikaiset valvontanauhat alueelta löytyisivät.
Retki Vyöhykkeelle osoittautui monella tavoin kohtalokkaaksi, ja vaikka kaikki kolme aloittelevaa Stalkeria palasivatkin hengissä takaisin, oli hintana selviytymisestä maksettu yksi Lefan sormista ituhipin tungettua sen peilimäiseen porttiin. Tomi taasen oli sairas ja kuumeinen syötyään Vyöhykkeen outojen voimien myrkyttämiä suklaapatukoita - jonka lisäksi hänen nilkkansa oli kärsinyt pahoin outojen tyhjästä ilmestyvien räjähdysten runtelemana.
Suuremmilta yhteenotoilta Vyöhykkeellä kuitenkin vältettiin (mitä nyt pieni vauvankokoinen mutta irvokkaan suuripäinen mutantti osoitti kolmikkoon turhankin paljon kiinnostusta) mutta seikkailijoiden ollessa jo palaamassa vyöhykkeeltä joutuivat he yhteenottoon toulouselaisen poliisin kanssa. Pakoon kyllä päästiin, mutta suomalaisten Stalkerien tulevat tapaamiset poliisien kanssa voisivat olla hyvin kiusallisia...
Toinen Stalker-pelimme oli tunnelmaltaan kevyt ja täytyy kyllä myöntää, että taisin itsekin syyllistyä perseilemään... väsymys todettiin yhteisesti suurimmaksi syyksi hieman tahdittomaan käytökseemme.
Kuitenkin Juholle jälleen tunnustusta siitä, kuinka mielikuvituksellisia tapahtumia hän oli jaksanut luoda Vyöhykkeellä kohdattavaksi: kohtasimme esimerkiksi peilimäisiä ulottuvuusportteja linja-autojen ikkunoiden tilalla, tyhjästä ilmestyvien räjähdysten täyttämiä kenttiä, myrkyllisiä karkkiautomaatteja, kengät sulattavia ruohokenttiä ja muistin tyhjentäviä puistoja! Itse en välttämättä olisi keksinyt näin luovia tapahtumia Vyöhykettä värittämään - ja parasta mielestäni oli, että sessiosta "selvittiin" ilman taistelua; piristävää vaihtelua joutua välillä miettimään pelkkää selviytymistä ja "arkista aherrusta". Toki taistelutkin ovat mielenkiintoisia, mutta sessio oli viihdyttävä ilman niitäkin.
Juholle kehuja hyvästä sessiota, meille pelaajille (myös minulle!) risuja hieman "hälläväliä"-tyylisestä asenteesta ja perseilystä. Jaakko hoiti hahmonsa pelaamisen mielestäni meistä pelaajista parhaiten, ja hänen erätaitoja ja selviytymistä osaava hahmonsa kuljetti meitä väliinputoajia välillä perässään.
Toisaalta läppä oli niin levottoman hulvatonta, että kaikesta huolimatta hyvä sessio se oli, saakeli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti