Stalker: "Ihmisen minä voin tappaa, mutta en eläintä" - Lefa

Tänään pääsimme vihdoin testaamaan Stalker-tieteisroolipeliä Juhon ottaessa pelinjohtajan vastuun ja minun siirtyessäni pelinjohtajan pallille. Saimme myös pelipöytään täydennystä, sillä Juhon, Jaakon ja Ollin kaveri Simo on scifi-miehiä, ja osallistui peliimme.

Peli sijoittui hieman aikaisempaan ajankohtaan, kuin pelin "oletusajankohta" ja peli alkoikin noin vuotta ennemmin kuin Vierailut olivat synnyttäneet vyöhykkeet.

Minä pelasin Tomi-nimistä ex-painonnostajaa, joka steroideista ja hormoneista kiinnijäätyään oli potkittu painnonnostoliitosta ja etsi nyt töitä Ranskasta. Olli pelasi ituhippi/vasemmistolaishippi/kaupunkilaisvihreä Leifiä (Lefa), kun taas Jaakko oli entinen kapiainen ja erämies Riku. Simo pelasi autonruuvaaja Petriä.

Hahmot olivat entisiä kavereita yläaste/lukioajoilta, ja olivat nyt matkustaneet yhdessä Ranskaan. Matka kuitenkin alkoi erittäin pahaenteisesti, sillä koko sakki siepattiin ensimmäisessä Pariisin kuppilassa, johon he istuutuivat. Seuraavaksi he heräsivätkin hälytyssireenien ulvontaan jossain lääketieteellisessä laboratoriossa, ja olosuhteet pakottivat neljä hyvin erilaista henkilöä toimimaan yhdessä.

Peli kulki mukavan jouhevasti, ja ainakin minulla oli pelaajana koko ajan pieni "mitä vittua"-fiilis päällä. Hitaasti nelikko tajusi, että he olivat olleet Akrnos-nimisen lääketieteellisen firman kokeiden kohteina vuoden päivät, mutta nyt jokin oli selvästi mennyt maanalla sijaitsevassa laboratoriossa pieleen. Tapahtumia selvittäessään ja autionoloisesta, kaaoksen valtaan joutuneesta laboratoriosta pois pyrkiessään nelikko kohtasi niin outoja, selittämättömiä ilmiöitä kuin hirvittäviä muutoksia kokeneita laboratorion työntekijöitäkin. Kaiken näkemänsä aiheuttamia henkisiä arpia - yhteenkään taisteluun ei jouduttu - nelikko kantaisi vielä pitkään.

Matkan aikana erityisesti entinen kapiainen ja aliupseerismies Riku osoitti päättäväisyyttä ja johdatti riitaisaa (Lefan ituhippiys aiheutti paljon närkästystä; syödäkin olisi pitänyt jossain välissä!) nelikkoa maan alla levittäytyvässä laboratoriossa, kunnes Tomppa, Riku, Petri ja Lefa vihdoin pääsivät ulos laboratoriosta ja huomasivat olevansa autionoloisessa ja jonkinlaisen mullistuksen kärsineessä Toulousen kaupungissa.

Kärsineen ja rappiolla olevan kaupungin läpi kohti keskustaa suunnatessaan nelikko saapui lopulta piikkilanka aidalle, jonka luona vartiomiehet ottivat heidät huostaansa, ja heidät saatettiin jonkinlaiseen kasarmiin, jossa heille selitettiin vuoden aikana tapahtuneet mullistukset; vierailut ja vyöhykkeiden synty. Nelikko sai kuulla olevansa Insituutiksi kutsutun järjestön hoivissa, kunnes heidän taustansa selvitettäisiin ja outo tarina vahvistettaisiin - mikä ei käynytkään mutkattomasti, sillä kaikkia neljää pidettiin kuolleina, ja verinäytteissäkin oli jotain outoa joka teki tunnistamisen vaikeaksi.

Lopulta nelikko sai väliaikaiset passit ja heidät sysättiin muiden pakolaisten sekaan; Instituutti selvittäisi heidän taustansa - tai sitten ei. Nyt Lefa, Riku, Petri ja Tomppa kuitenkin olivat omillaan, monia kysymyksiä mielessään...

Vaikka Juho tunsikin, että Stalker oli hänen pelinjohtajan roolistaan katsottuna vaikea peli, hoiti hän mielestäni homman hyvin. Sessio oli mielenkiintoinen, hahmot toimivat ja kaiken kaikkiaan homma sujui. Erilainenhan Stalker on, kuin mikään mitä me olemme pelanneet, mutta mielestäni Stalker-sessio oli mielenkiintoinen ja virkistävä juuri erilaisuutensa takia. Erityisesti Juhon kuvailu ja kohtausten asettelu saa minulta kiitosta; hänellä on paljon mielenkiintoisia ideoita ja hän vetää pelejä rennolla tyylillä.

Seuraavasta pelikerrasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta Stalkeria Juhon johtamana ilmeisesti jatketaan.