torstai 11. maaliskuuta 2010

Rautalaulu: Pohdintaa hahmoista

Rautalaulun suurinpia vahvuuksia on mielestäni hahmonluonti: se on nopeaa ja varsin vaivatonta, ja samalla ominaisuus/kyky jaottelu antaa ainakin minusta myös ideoita hahmon historiaa ajatellen.

Yleensä, kun näen uuden systeemin, niin yritän tehdä sillä ensimmäisenä jonkin "lempihahmoistani" (puolihaltiasamoojan, Drizzt-kloonin, nuoren ja hemmotellun kaksintaistelijan ja/tai kunniallisen soturin), ja Rautalaulua tehdessäni minulla oli suuri kiusaus "näperrellä" hahmonluonnin kanssa siten, että sillä olisi ollut helppoa tehdä näitä minua kiinnostavia hahmoja. Päätin kuitenkin vakaasti, että en näpertele hahmonluonnin kanssa omia etuja ajatellen, vaan kaikki testeinä tekemäni hahmot noudattivat pikemmin Sword & Sorcery -henkeä, kuin omia kiinnostuksiani. Okei, myönnetään, en tehnyt kuin kaksi testihahmoa: vahvan ja nuoren barbaarin ja neuvokkaan roiston, mutta molemmat ovat hyvin tyypillisiä S&S-teeman hahmoja, joten niiden onnistuminen mielestäni osoitti, että Rautalaulun hahmonluonti toimi. Se osoittautui myös testipelejä varten valmishahmoja tehdessä.

En ole siis testannut systeemiä varsinaisesti "itseäni ajatellen", vaan hahmonluontia on testattu varsin geneerisillä (mutta mielestäni onnistuneilla) hahmoilla. Nyt kuitenkin sain inspiraation koettaa tehdä Rautalauluun sellaisen hahmon, joka olisi juuri minun tämänhetkisiä kiinnostuksiani varten viilailtu, ja tuloksena oli ylimys Carbo Paegar. Yleensähän nämä "katsokaa minun hahmoani"-merkinnät ovat tylsiä, eivätkä ihmisiä kiinnosta, mutta eipä niitä kukaan onneksi pakota lukemaan. Hahmo on tehty Praedorin maailmaan.

Carbo Paegar on angarilainen ylimys, jonka suvun maat sijaitsevat parin päivän matkan päässä Angarista koiliseen. Paegarin huone on taistellut vuoristolaisia vastaan niin kauan, kuin historioitsijat muistavat, ja Carbo on jatkanut huoneensa perinteitä saaden samalla lisänimen ”Vuorten leijona” voittoisten kampanjoidesta ansiosta.

Ikävä kyllä Carbo sekaantui eräiden muiden angarilaisten ritarien kanssa yritykseen kaapata valta Angarin kuninkaalta. Yritys epäonnistui, ja vallananastajat vangittiin. He saivat valita kahdesta vaihtoehdosta: joko heidät lähetettäisiin alastomana ja aseettomana vuorille tai he lähtisivät maanpakoon. Carbo valitsi jälkimmäisen, vaikka maanpako jäytikin ylpeän ritarin kunniantuntoa.

Carbo on rohkea ja neuvokas soturi, jonka vahvuus on ennen kaikkea hänen kyvyissään johtajana. Hänen suurimpia heikkouksiaan on vallanhimo ja ankara kunniantunto; nämä kaksi luonteenpiirrettä eivät aina sovi hyvin yhteen, ja Carbo joutuukin painimaan jatkuvasti omantuntonsa ja hallitsemisen halunsa kanssa. Käytökseltään Carbo on sivistynyt ja rauhallinen, eikä useimpien aatelisten tapaan halveksi alempisäätyisiä; Läntisillä vuorilla barbaarisoturin keihäs tappaa miehen, oli hän sitten siniverinen tai talonpoika.


Asekunto +1 (Miekat)
Karisma +0 (Esiintyminen)
Ketteryys +0 (Ratsastus)
Kunto +1
Sivistys +1
Taito +0 (Hallinto*)
Valppaus +3 (Ihmistuntemus, Sotataito)
Sisukkuus +1 (Johtaminen, Rohkeus)


Varusteet:
Suurmiekka, ketjupanssari, kyynär- ja polvisuojat, tikari.

Puolustus 10
Nopeus 3 (2 rautapaita päällä)
Sitkeys 1
Panssari 8 (kun pukeutuu rautapaitaan ja polvisuojiin, muuten 1)
Naarmuilla 0-5, Haavoittunut 6-11, Vakava haava 12-23, Paha haava 24-47, Kuollut 48

Hyökkäys: Suurmiekka +3, vaurio 7, nahka- ja ketjupanssarien suoja puolitetaan
Hyökkäys: Tikari +2, vaurio 4, nahka- ja ketjupanssarien suoja puolitetaan

*Hallinto on tässä Ammattitaito-kyky.


Hahmon tekemiseen meni ehkä noin parikymmentä minuuttia, joista suurin osa meni historiaa naputellessa. Tosin minä tunnen systeemin, mutta sittenkin Rautalaulun hahmonluonnissa ei kauaa nokka tuhise.

Rautalaulun (ja Code/X:n) suurin ongelma tällä hetkellä pelinjohtajien kannalta on valmishahmojen, hirviöiden ja muiden vastustajien puute. Olen pyöritellyt mielessäni, joska ryhtyisin keräämään tänne jonkinlaista "listaa" valmishahmoista sitä mukaa kun niitä saan luotua. Toisaalta valmishahmojen luonti on Rautalalussa (ja Code/X:ssä) niin helppoa, että pj:llä ei siinä montaa minuuttia mene, mutta tuskinpa niiden listaamisesta tännekään haittaa on.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää tähänkin asti. Tuen suuresti Praedormaisen hahmo- ja hirvityslistan kasaamista sääntökirjan yhteyteen. Paitsi että tämä auttaa suuresti heittämään nopeasti miekanruokaa ja muuta mukavaa peliin, olen huomannut tästä olevan myös äärimmäisen korvaamatonta apua, kun koettaa sisäistää uutta pelisysteemiä. Valmiit NPC:t, hirviöt ja muu vastaava auttavat nimittäin saamaan paljon konkreettisemman kuvan eri stateista ja siitä, mitä ne milläkin tasolla tarkoittavat.

    Muutamaan kertaan on roolipelien kanssa häirinnyt, kun johonkin systeemiin tutustuessa ei välttämättä selitetä kunnolla edes, miten kova statti on kova. Yleensä toki nähdään se perinteinen taulukko/tekstipätkä, jossa kerrotaan stateista peruslaatuisilla adjektiiveilla, kuten "pätevä", "hyvä", "erinomainen" ja muuta vastaavaa. Tästä huolimattakin on välistä vaikea ilman hyvää tuntumaa systeemiin saada kuvaa siitä, minkätasoista minkäkin pitäisi olla. Esimerkiksi jos haluaa tehdä hahmon, jonka miekkailutaito on lupaavalla alulla, muttei vielä suoranaisesti erityisen taidokasta.

    Tällaista sekavaa ajattelua.

    VastaaPoista
  2. Vastauksestani tuli niin pitkä, että piti pistää se omaksi merkinnäkseen. :)

    VastaaPoista