tiistai 30. maaliskuuta 2010

EPH Rautalauluun: Örkki

Tällaista hirviötä varmaan käyttäisin, jos tarvitsisin olennon, joka osaa käyttää ainakin alkeellisia aseita ja on ruumiinvoimiensa puolesta tavanomaisen ihmisen yläpuolella. Fantasiassa nämä arvot kävisivät esimerkiksi kovalle örkkisoturille. Praedorissa nimettömien olentojen johtajat tai soturit olisivat kenties paras vertaus.

Lähdin kirjoittamaan tätä hirmua sillä periaatteella, että vaikka niillä saattaa jonkinlaista "sivistystä" olla, niin en ala tekemään örkistä täyttä "hahmoa", vaan pysyn samalla linjalla kuin suden ja merihirviön kanssa, eikä örkki näin ollen saa Sivistys-arvoa; mitäpä se sillä tekisikään, kun ainut interaktio pelaajien kanssa on taistelu... Toisekseen päätin, että örkistä tulee sen verran kova vastus, että mistään tykinruoasta ei voi puhua. Näiden kanssa kannattaa olla siis varovainen, eikä pelaajia vastaan kannata näitä ainakaan moninkertaisella ylivoimalla syöttää, vaikka noppaonni on usein varsin arvaamaton suuntaan jos toiseenkin.

Asekunto +3 (lyömäaseet, tappelu)
Ketteryys +1
Kunto +3 (sitkeys, kestävyys, voima)
Valppaus +0 (havainnointi)
Sisukkuus +2 (jääräpäisyys, kovistelu)

Puolustus 10
Nopeus 4
Sitkeys 3
Panssari 5 (rautanahka; -1 akrobatiaan)
Naarmuilla 0-7, Haavoittunut 8-15, Vakava haava 16-31, Paha haava 32-63, Kuollut 64+

Hyökkäys: Piikkinuija +4, vaurio 8; haarniskan suoja puolitetaan

Örkki taistelussa: Yksinäinen örkki pärjää kyllä jo lahjakkaallekin taistelijalle, mutta useampaa taitavaa soturia vastaan yksinäisestä örkistä ei ole vastusta (noppaonnesta ei voi mennä tosin koskaan takuuseen). Taistelussa örkin kaltaiset olennot luottavat yleensä voimaansa, hurjuuteensa ja yllätyshyökkäykseen. Sen verran sitkeitä örkit ovat, että vähäiset haavat eivät niitä vielä paljoakaan hidasta.

Erikoista: usein fiktiossa örkeillä tai vastaavilla on jonkinnäköinen yönäkö. Tässä sen virkaa kuvaa Havainnointi-kyky, mutta myös jonkinlaisen "yönäkö"-edun örkille voisi halutessaan antaa. Örkki osaa puhua ymmärrettävää kieltä, jos pelinjohtaja näkee sen tarpeelliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti