Kolmas Rautalaulun testipeli oikeastaan odotuksien mukaan pelimekaanisesti, joskin alussa hieman kovemmiksi kehittyneet hahmot pistivät jotain suunnitelmia uusiksi. Kaiken kaikkiaan peli oli hyvin kevyt tunnelmaltaan, eikä se ainakaan minua pelinjohtajana haitannut - levottommimmat läpät taisi itse asiassa heittää allekirjoittanut...
Hullujen saari
Seikkailut jatkuivat noin viikko edellisen pelikerran jälkeen; seikkailijat olivat toipuneet Varjosilmän salamurhaajia vastaan käydyn taistelun haavoista ja toivuttuaan he suuntasivat kohti Sisämerta (ja kartan osoittamaa, oletettua aarretta) kohti Jarallax-nimisen kauppiaan Monni-nimisellä aluksella. Matka sujui tapahtumaköyhästi, mitä nyt seikkailijoiden tavaroita penkonutta laivapoika Jaroa rangaistiin sormien menettämisellä.
Sisämerelle päästessä seikkailijat joutuivat taistelemaan saaristolaisrosvoja vastaan, mutta kolme veneellistä saaristolaissotureita sopi aselevosta, kun seikkailijoiden onnistui haavoittaa vakavasti heidän päällikköään, itse legendaarinen Eodra Musta. Seikkailijat selvisivät taistelusta muutamin revähdyksin ja naarmuin, ja palkaksi he saivat Eodran Monnin kannelle jääneen upean suurmiekan.
Kapteeni Jarallax vei seikkailijat kauppasaari Jolakille, jossa kiitollinen kauppias järjesti jopa Hullun Vernekin kuljettamaan seikkailijat saarelle, johon kartta oletettavasti viittasi - pahamaineiselle Hullujen saarelle, josta Vernek itsekin oli aikoinaan karannut. Hullun Vernekin neuvot mielessään seikkailijat lähtivätkin tutkimaan tuota kirottua ja pelättyä saarta.
Saaren rääsyihin verhoutuneet ja nälän heikentämät hullut eivät kuitenkaan olleet seikkailijoille vastus, vaan kolmen soturin onnistui karkottaa verenhimoisimmat kaistapäät ja sopia rauhasta hullujen kuninkaan kanssa. Sopimuksen myötä he pääsivät myös tutkimaan hulujen jumalan, Meren ja Kuun valtiaan, pyhää luolaa, joka paljastui seikkailijoiden kartassa näkyvän tornin perustuksiksi. Luolista seikkailijat löysivät jonkin verran saalista ja kohtasivat myös Kuun ja Meren herran, kammottavan hirviön, joka voitettiin verisessä - lähinnä hirviön kannalta - kamppailussa. Hirmun kammottava pää iskettiin hullujen kylän keskelle, ja seikkailijat suuntasivat takaisin saaren rantaan odottamaan, että Vernek hakisi heidät takaisin.
Mitä seikkailijoille tapahtui tämän jälkeen, vain legendat tietävät...
Näin pj:n kannalta Rautalaulu on osoittautunut ainakin näissä kolmessa pelissä kevyeksi ja lennosta helposti sovellettavaksi peliksi, jota on ollut mukava pelailla. Tässä viimeisimmässä pelissä ei nyt ollut enää mitään vakavaa tunnelmaa, koska pelikerta tiedettiin "viimeiseksi" näitä hahmoja koskien, eikä varsinainen juoni ollut kovinkaan monimutkainen - näin jälkikäteen pohdittuna enemmänkin olisi voinut pelinjohtaja nähdä vaivaa. Mukavaa kuitenkin oli, että kaikki hahmot selvisivät ehjinä, ja saalistakin tuli.
Seuraavaksi kenties Stalkeria Juhon johtamana! Pohdinnat Rautalaulusta ja mahdolliset eph-merkinnät jatkuvat säännöllisen epäsäännöllisesti, kun minusta tuntuu siltä, että niitä haluan kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti