Synkmetsä osoitti tänään meille jälleen vaaransa ja salaisuutensa. Kirjoitan tätä mahtavan kannon alle kaivetussa kolossa, melkein kuin pienessä hobittien kolossa, joista olen kuullut puhuttavan. Tämän kolon asukas ei kuitenkaan ole mikään hobitti, vaan riutunut ja kovia kokenut erakko, jonka arvelemme olevan metsänmiesten sukua.
Haltiasalolta pääsimme jatkamaan matkaa levänneinä voimiemme hieman palauduttua, mutta matka ei senkään jälkeen ole ollut helppoa. Sekä Gildor että Haukansilmä tuntuvat ottavan Synkmetsän nykyisen tilan kovin raskaasti, ja varsinkin haltia kantaa syyllisyyden taakkaa Baldorin kokemasta onnettomuudesta. Onneksi kauppiaalle ei kuitenkaan käynyt huonommin, seuraavana aamuna herätessään hän tuntui olevan jälleen kunnossa, vaikka muistikin terävästi menneet kauhut ja surut.
Matkamme ei kuitenkaan siedä viivyttelyä, joten olemme kulkeneet sitkeästi eteenpäin metsän varjoissa. Tänään iltapäivällä kova rankkasade ja myrsky alkoi kuitenkin seuruettamme suomia, eikä matkustamisesta tullut sen jälkeen enää mitään. Tarkkasilmäinen Haukansilmä löysi kuitenkin meille sateensuojan täältä maan alta, kannon onkaloista.
Tämä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa luonnonmuovaama onkalo suuren juurakon suojissa, vaan isäntämme kotikolo. Aluksi tänne kömpiessämme olimme kauhuissamme löytäessämme kolon seiniltä merkkejä, jotka saattoivat vain olla Varjon olentojen kirjoituksia tai piirrustuksia - näin ainakin Gildor ne sillä hetkellä tunnisti. Kolo oli näitä piirrustuksia, muutamia makuualustaksi pakattuja rääsyjä sekä pientä valkeaa lukuunottamatta tyhjä, mutta ellei isäntämme olisi meitä onnistunut yllättämään, tuskin olisimme jääneet koloon pitemmäksi aikaa.
Isäntämme hiipi nimittäin meidän takanamme ja peitti keihäänsä kanssa ovensuun. Hän vaati saada tietää millä asioilla liikuimme, keitä olimme ja olimmeko Varjon palvelijoita. Omaa nimeään hän ei osannut meille kertoa - ei kuulemma muistanut, sillä Varjo oli sen häneltä ottanut. Tarjosimme hänelle ruokaa toivoen, että tämän kurjan olentoparan luottamut siitä heräisi. Enempää hän ei kuitenkaan oikein osannut kertoa, kuin että oli kärsinyt kovin Varjon armottoman kouran alla, ja että todisti pimeyden heräämistä näkyunissaan. Hänen mukaansa Dol Guldurin pimeät voimat ovat palaamassa, vaikkei hän tuota kirottua nimeä suostu lausumaan sen enempää kuin omaa nimeäänkään.
Moiset uutiset kuulostavat epäilemättä huolestuttavilta, vaikka en ole täysin varma niiden todenperäisyydestä. Tämä erakko en selkeästi järkensä valon menettänyt, eikä meillä ole parannuskeinoja hänelle tarjota. Liioin hän ei ole halukas lähtemään matkaamme, että voisimme saattaa hänet pois Synkmetsän varjoista. Gildorin mukaan tämä erakko on vaeltanut jo pitkään Synkmetsässä; haltiat ovat tämän muutamia kertoja nähneet, mutta erakko on kuulemma aina paennut heidät kohdatessaan. Olento parka.
Jälkikirjoitus:
Erakon menneisyys valottui meille hieman! Kenties ruoka tai ystävällinen käytöksemme herätti lopulta tämän erakon luottamuksen, sillä hetki sitten hän antoi säilytettäväksemme tarkkaan piilottamansa kirveenterän. Haukanterä tunnisti tämän kansansa aarteeksi, Sudenpuremaksi, joka oli mahtava metsämiesten päälliköiden ase.
Tämä erakkomme on epäilemättä ollut tärkeä ja urhoollinen soturi, kun hänellä tällainen aarre on säilytettävänään. Mutta miten hän on vajonnut tähän alennustilaan, joka häntä vaivaa? Haukansilmän mukaan hänen kansansa liittolainen, Radagast Ruskea saattaisi osata valottaa paitsi erakon, myös tämän mahtavan aseen liikkeitä. Sääli, ettei tämä erakko osaa tai halua kertoa meille enempää.
Joka tapauksessa päätimme yhteistuumin, että Sudenpurema on palautettava metsänmiesten päälliköille Metsänmiehen saliin. Niinpä matkamme tulee jatkumaan kauppias Baldorin ja hänen poikansa kanssa aina heidän pääte-etapilleen saakka.
8.5.2946 KA
Matkamme on jatkunut välikohtauksitta, paitsi että Synkmetsän tuntu käy yhä painostavammaksi. Gildor varoitti minua ja Haukansilmää käyttämästä turhaan kirveitämme, sillä puut muistaa edelleen ajan, jolloin metsänmiehet hakkasivat niiden tovereita maahan näillä seuduilla. Luotan Gildoriin tässä, ja olen pitänyt käteni visusti kaukana kirveestäni.
Belko-pojan luonnolle metsän koettelemukset alkavat käydä raskaiksi kantaa. Tänään jouduin puuttumaan hänen koviin ja armottomiin sanoihinsa isäänsä kohtaan. Syyttä ja suotta hän syyllistää isäänsä perheensä koettelemuksista, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, millainen koettelemus tämä metsä on varmasti nuorelle pojalle ollut, enkä voi olla tuntematta hieman sääliä hänenkin koettelemusten puolesta. Hän on joutunut sietämään paljon enemmän kuin ikäisensä tarvitsisi kestää.
9.5.2946 KA
Jouduin hylkäämään tänään päätökseni olla tarttumatta kirveeseeni. Leiriydyimme yöksi, kuten normaalisti, mutta yöllä Synkmetsän lumous jälleen yritti johdattaa seurueemme turmioon. Jonkinlainen Varjon olento onnistui houkuttelemaan mustilla voimillaan kaikki muut minua lukuunottamatta pauloihinsa, ja Belko-poika oli päästä hengestään.
Tämä Varjon olento piileskeli vanhassa kaivossa, ja onnistui jonkinlaisilla hengenvoimillaan houkuttelemaan Gildorin, Haukansilmän sekä Belkon luokseen, ja veti Belkon mustilla, vahvoilla lonkeroillaan piilopaikkaansa. Onneksi onnistuimme pelastamaan Belkon, vaikka hirviön lonkerot minun kylkiluitani rusentivatkin niin pahasti, että hengittäminen sattuu vieläkin.
Lähdemme pian jälleen liikkeelle, sillä yön koettelemukset eivät saa estää matkustamista. Toivottavasti pian jätämme tämän metsän taaksemme. Gildor tuntuu olevan erityisen murtunut yön tapahtumista ja kantaa synkkää varjoa yllään. Hän on katsellut koettelemuksestamme lähtien Belkoa paitsi pahoillaan myös kauhuissaan.
11.5.2946 KA
Vapaus! Pääsimme tänään Synkmetsän länsirajalle, ja uskon sekä toivon matkamme helpottuvan tästä eteenpin. Otimme kaikki metsästä poistumisen tervetulleena vaihteluna, ja tunnen ainakin itse jo, kuinka Varjo irrottaa otettaan sielustani.
16.5.2946 KA
Kirjoitan tätä metsänmiesten saleissa simatuoppi äärelläni ja metsänihmisten penskat ja koirat pyörimässä jaloissani. En kuitenkaan pane pahakseni, sillä Haukansilmän väki on ottanut meidät vastaan kuin sankarit palautettuamme heidän muinaisen aarteensa, Sudenpureman. Metsänihmisten päälliköt olivat kenties hieman tyytymättömiä vaatiessamme, että annamme kirveenterän ensin Radagastille, joka saa päättää, kenelle aarre siirtyy, mutta siitä huolimatta tavallinen väki pitää meitä kansansa ystävinä ja sankareina.
17.5.2946 KA
Baldor sai hoidettua liiketoimensa metsänihmisten parissa ja lähti nyt paluumatkalle Esgarothia kohti. Kauppias poikineen kiitteli meitä lämpimästi, ja Baldorin kultakolikot painavat mukavasti kukkarossani maksuna avustamme. Baldor lupasi, että palatessamme Järvikaupunkiin meillä on aina paikka hänen talossaan.
Belkon hyvästelin hieman haikeana, ja muutama kyynel tuntui pojankin silmäkulmassa näkyvän. Toivottavasti heidän kotimatkansa sujuu turvallisesti.
Me joudumme ikävä kyllä odottamaan, että Radagast palaa joltain salaperäiseltä matkaltaan, ennen kuin voimme päättää, mitä teemme seuraavaksi, mutta tuskinpa kukaan meistä pistää pientä mahdollisuutta lepoon pahakseen. Jo näitä sanoja kirjoittaessani tunnen, että Synkmetsän varjo alkaa irrottaa otettaan, ja näiden metsänihmisten yksinkertaisen ja rehellisen elämän näkeminen on saanut jälleen toivoni heräämään. Kansani muisti on pitkä ja täynnä synkkiä tarinoita pimeyden voimista ja voitoista, mutta kuinka mikään varjo voisi taistella täällä metsänihmisten parissa kohtaamaani elämänhalua ja iloa vastaan ja voittaa?
31.5.2946 KA
En ole tarttunut sulkakynääni pitkään aikaan, sillä metsänihmisten parissa on ollut niin paljon erilaista nähtävää, etten ole viitsinyt kuluttaa aikaani raapusteluun.
Olemme Haukansilmän opastuksella tutustuneet metsänihmisten tapoihin ja hänen kansansa edustajiin, ja uskallan sanoa, että olemme löytäneet kenties jopa muutamia ystäviä Metsänmiehen saleista. Minä olen piirtänyt parhaani mukaan karttaa tähänastisesta matkastamme sekä kirjannut tarkemmin ylös edesottamuksiamme, kun taas Gildor on vaeltanut lähiseudun metsissä uuden jousensa kanssa. Varjo tuntuu nousseen myös haltiatoverini päältä, ja hänen kansansa laulut soljuvat jälleen helposti hänen huuliltaan metsänmiesten lasten iloksi.
Sen ajan, mitä hän ei käytä laulaessa metsänihmisten lapsille kansansa lauluja tai metsästämässä, hän harjoittelee metsänihmisten sotureiden kanssa asetaitoja yllättävällä päättäväisyydellä. Jutellessani hänen kanssaan hän tuntuu jälleen näkevän toivoa, että jonain päivänä hänen kotimaataan kutsuttaisiin Synkmetsän sijaan Suureksi Vihermetsäksi, ja että hänen kansansa saisi asua rauhassa ja turvassa Varjolta.
Haukansilmän puolesta minua huolettaa; tämä tuntuu edelleen kantavan Synkmetsän varjoa sisällään, vaikka kotiväen näkeminen tuntuu hiljalleen hänenkin toivoaan nostavan. Hän vaeltaa lähinnä yksin Synkmetsän rajoilla ja tuntuu kovin levottomalta ja halukkaalta jatkamaan jo matkaamme.
Sudenpurema on edelleen minulla, ja pidän sen visusti tallessa, kunnes pääsemme tapaamaan Radagastia, joka kenties pystyy meille sen ja erakon salaisuutta valottamaan. Jonkin verran olen itsekin saanut metsänmiesten vanhuksilta ja tarinaniskijöiltä selville, mutta ase kantajineen tuntuu kääriytyvän salaperäisyyden verhoon, joka turhauttaa minua kovasti. Kunpa "Ruskea Velho", kuten metsänihmiset Radagastia kutsuvat, palaisi pian takaisin kotiinsa Rhosgobeliin.
***
Pääsimme toisella pelikerralla jo pelimekaanisesti "Fellowship"-vaiheeseen, joka on tarkoitettu lepoa, toipumista, hahmonkehitystä ja erilaisia hahmojen elämää valottavia pikkutoimia varten. Mielestäni itse pelaaminen alkoi tuntua jo miellyttävän sujuvalta, eikä sääntöjä tarvinnut turhan paljoa pelin aikana selailla. Erityisesti taistelu kaivon outoa hirviötä vastaan oli erittäin mielenkiintoinen, ja onnistui herättämään varsinkin Gildorissa voimanjanoa sekä syyllisyyden tunteita. Haltiasta tulee varmaan pelien myötä vielä mielenkiintoinen hahmo, vaikka hänen päänsä sisään ei näiden merkintöjen kautta (vielä) päästäkään.
Fellowhip-vaihe menee mukavasti hahmojen mieltä vaivaavaa Varjoa sekä haavoja parannellessa. Torin ei kokemustaan päässyt vielä taitojen korottamiseen käyttämään, mutta Gildorin miekkataidot nousivat yhdellä pykälällä.
Pelistä heränneistä huomioista voisi mainita, että tällä hetkellä aloittelevat seikkailijamme joutuvat turvautumaan paljon Seurueeseen (Fellowship Pool) ja Toivoon (Hope-pisteet) onnistuakseen urotöissään. Toisaalta tämä on sääntökirjan mukaan tarkoituskin. Hahmonkehitys näyttäisi olevan sopivan ripeää - ei liian hidasta tai nopeaa, ja tasojen puuttuminen ja hahmonkehitys Fellowship-vaiheessa poistaa mukavasti joitain pelejä vaivaavan "ding!"-efektin.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen seikkailu oli erittäin mukava paketti, joka jätti auki selvää jatkoa tulevaisuuden varalle. Myös Gildorin kohtalo näyttää olevan tiukasti sidottu tuleviin tapahtumiin; saa nähdä, viekö haltiasoturin vallanhimo voiton tämän luonteen jaloudesta, ja saako Varjo jälleen uuden kätyrin riveihinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti