Tikarijoki 1

Aloitimme uutta Lapsellinen mies -blogia pitävän Markon kanssa kampanjan Dungeons & Dragons -roolipelin 5. laitoksen säännöillä. Maailma on kuitenkin vanha tuttu, Thranil, jossa olemme pelanneet jonkin verran. Nyt hypättiin vain ajassa reilusti eteenpäin, 400 vuotta! Tässä on kampanjaraportti tapahtuneista hahmoni Ringilin näkökulmasta. Avaan jossain kohtaa hieman enemmän Ringilin taustoja. Markon raportin tapahtumista voi lukea täältä.

Tikarijoki-kronikat, Ringilin näkökulma

Merienin korkeat muurit ja taivaita kurkottelevat tornit siinsivät edessäni ja kaupungin takaa saatoin erottaa ulapalle levittäytyvän meren sekä haistaa suolaisen hajun. Hetken en voinut kuin tuijottaa silmät suurina ja päätäni pudistellen tuota valtavaa kaupunkia. Kotikylän talorykelmän ja ympärillä levittäytyvän korpimaan jälkeen tuntui, kuin edessäni olisi siintänyt aivan uusi maailma.

Olin tullut tuohon seikkailijoiden ja kauppiaiden suurkaupunkiin etsiäkseni käsiini isäni vanhan ystävän, Kajunin. Kuten perheemme, myös Kajun oli Galadrianoksesta lähtöisin oleva haltia, jolle kotimaamme portit oli suljettu. Hän oli valinnut kiertelevän seikkailijan ja palkkasoturin elämän, mutta oli vieraillut usein perheemme luona. Toivoin hänen voivan auttaa minua löytämään perheeni, jonka mustat miehet olivat kaapanneet.

Olin kuullut, että Kajun työskenteli Thaddar Kivenetsijä-nimiselle kauppiaskääpiölle. Ensi alkuun kääpiön tai haltian löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä Merienin kokoisesta kaupungista, mutta järkeilin, että Thaddarin ollessa kauppias ainakin joku tuntisi hänet. Jos löytäisin Thaddarin löytäisin varmasti myös Kajunin. Onneksi Merienin väki paljastui auttavaiseksi ja kohteliaakis jopa haltiamuukalaiselle, ja minut ohjattiin Thaddarin liikkeeseen. Jos kääpiötä ei löytisi hänen omasta aseita ja varusteita myyvästä kaupastaan, häntä voisi etsiä kuulemma Kuuneito-nimisestä kievarista ylemmästä kaupungista.

Thaddarin puoti löytyi loppujen lopuksi helposti kiitos saamieni ohjeiden. Kuitenkin kaupungin melu ja melske sekä tavaroitaan kaupustelevien kauppiaiden päättäväisyys olivat lyödä minut ällikällä. Toista oli kotikylän markkinoilla, joissa oikeastaan kukaan muu kuin kauppias Grill ei harjoittanut muuta kuin vaihtokauppaa.

Lopulta pääsin kuitenkin kauppiaiden kynsistä ja Thaddarin puoti kohosi edessäni. Rakennus oli komea, eikä käynyt epäselväksi, etteikö mestari Kivenetsijä elänyt äveriäästi Merienissä. Kaltaiseni vaatimattomasti pukeutunut, koko omaisuuttaan selässään kantava vaeltaja, melkein käännytettiin puodin ovelta!

Thaddarin liike oli sisältä yhtä komea kuin ulkoakin, ja oli selvää, että kyseessä oli mestarisepän liike. Seinillä komeili sankariteoista kertovia tauluja, ja hyllyt olivat täynnä niin kauniita aseita, että epäilin, josko minulla oli varaa vaatimattomimpaan veitseenkään tässä liikkeessä. Onneksi en ollut liikeasioilla matkassa.

Itse puodin isäntä, mestari Kivenetsijä, riiteli parasta aikaa aateliselta vaikuttavan miehen kanssa, jonka nimi paljastui Vaudeville-nimiseksi herraksi. Hän koetti myydä ilmeisesti jonkinlaista lumottua esinettä Thaddarille, mutta kaksikko ei päässyt sopimukseen, vaan Vaudeville poistui närkästyneenä paikalta.

Saatuani vihdoin kääpiön huomion kerroin hänelle asiani. Thaddar vaikutti ensin haluttomalta myöntämään suuntaan tai toiseen, oliko Kajun hänellä töissä, ja millä asioilla tämä Thaddarille liikkui, paitsi että kaupungista tämä oli ehtinyt jo lähteä. Hänellä oli omien sanojensa mukaan kiireitä, ja hän pyysikin minua tapaamaan itsensä myöhemmin Kuuneidossa. Vietin monta piinallista tuntia odottaen kaupungilla, että sovittu tapaamisaika koittaisi, sillä mieltäni painoi huoli perheeni vuoksi sekä epävarmuus, voisiko edes Kajun meitä auttaa.

Kuuneidossa esittäydyimme toisillemme kunnolla. Lopulta kääpiö suostui myös kertomaan Kajunin olinpaikan, jos auttaisin häntä hänen liiketoimissaan. Koska muutakaan mahdollisuutta ei mieleeni tullut, suostuin, ja sain tietää, että Kajun oli lähtenyt Thramel-nimiseen kaupunkiin pohjoisempana. Merienin ja Thramelin välillä oli käyty aikoinaan ankaria kauppasotia, joista isänikin oli minulle kertonut mainiten, että haltioiden parissa noita sotia kutsuttiin Typerien sodaksi niiden turhuuden ja menetettyjen ihmishenkien vuoksi. Minun tulisi auttaa Kajunia ja Thaddarin veljeä Gundaria kuljettamaan vankkurilastin turvallisesti Thrameliin Suurta kauppatietä pitkin.

Koska päivää oli vielä jäljellä, kieltäydyin Thaddarin tarjoamasta tuopista ja suuntasin varustauduttuani maantielle. Kajun ja Gundar olivat lähteneet kaksi päivää sitten; jos pitäisin kiirettä, voisin saada heidät neljässä tai ehkä jopa kolmessa päivässä kiinni.

Suuri kauppatie oli kovassa käytössä niin Merienin kuin Thramelinkin suuntaan, ja minua vastaan tuli monenlaista kauppiasta ja kulkijaa. Ensimmäinen matkapäivä sujui vaivattomasti, joten matkustin pitkälle iltaan tähtien ja kuun valossa. Ohitin monta leiriytynyttä joukkiota, mutta minua kannusti eteenpäin toive saada Kajun mahdollisimman pian kiinni. Lopulta minun oli kuitenkin asetuttava lepäämään, mutta kuten aina, lepo toi mieleen vain muistot perheestäni. Missä he olivat? Olivatko he enää edes elossa - vaimoni ja poikani. Isäni oli antanut henkensä heitä suojellessaan; Rissa ja Tunevec olivat nyt kaikki, mitä minulla oli jäljellä.

Seuraavana päivänä lähdin aikaisin matkaan. Päivä sujui jälleen tapahtumaköyhästi, mutta outoa oli kuitenkin minut ohittanut, kovaa vauhtia ratsastanut sotilasosasto. He kantoivat Merienin tunnuksia, enkä voinut olla pohtimatta, millä asioilla he liikkuivat. Myöhemmin sotilaiden asia selvisi, kun nämä löytyivät edestä päin. Tiellä kulku oli estetty, ja tienkulkijat joutuivat joko kääntymään tai jatkamaan matkaa metsiä pitkin.

Uteliaisuuttani hiivin itse metsän kautta katsomaan, mitä tiellä oli oikein tapahtunut, kun kulku sen kautta oikein piti estää. Paljastui, että tiehen oli syntynyt valtava aukko, jota sotilaat parasta aikaa tutkivat. En edes osannut kuvitella, mikä hirmu olisi moisen kolon voinut saada aikaan, mutta syvältä se vaikutti.

Hetken aukkoa tutkivia sotilaita tarkkailtuani paikalle ilmestyi myös tuttu mies. Vaudeville, joka oli kiistellyt Thaddarin kanssa, ratsasti paikalle ja puhui sotilaiden kanssa. Ikävä kyllä en kuullut, mistä oli kyse, enkä uskaltautunut enää lähemmäksi. Koska mitään vaaraa tai muuta mielenkiintoista ei aukolla näyttänyt olevan tarjolla suuntasin takaisin metsään.

Onni tuntui olevan matkassa, sillä metsässä samoillessani löysin vankkurien jäljet, jotka veivät minut vankkureiden luokse, joita veti kaksi härkää. Thaddar oli maininnut ostaneensa nimenomaan kaksi uutta härkää veljensä vankkureita vetämään. En ehtinyt löytöäni kuitenkaan enempää tutkia, kun metsästä syöksyi kaksi hiittä kimppuuni.

En nauti tappamisesta, mutta itseäni minulla oli oikeus puolustaa, enkä tuntenut sääliä hiidensukuisia olentoja vastaan. Surmattuani lyhyessä kamppailussa molemmat otukset pääsin varmuuteen, että kyseessä oli tosiaan Kajunin ja Gundarin vankkurit. Heidät oli ilmeisesti raahattu jonnekin taistelun päätteeksi. Kajun ainakin oli ainakin pitänyt puolensa, sillä löysin metsästä lisää kuolleita hiisiä.

Seurasin hiisien ja heidän vankiensa jälkiä syvemmälle metsään. Jouduin väistämään muutaman otusten kömpelön ansan ja pitämään varani, kunnes saavuimme pienelle kallion sisästä laskevalle purolle. Kalliossa näytti olevan myös ovensuu, jota vartioi kaksi hiittä. Koska hiidet olivat jo hyökänneet minunkin kimppuuni ja vanginneet ystäväni, en pitänyt pahana, kun surmasin heidät päästäkseni luolaan.

Luola oli hämärä muutamia tuikkuja lukuunottamatta, mutta lopulta pääsin luolan perälle. Muutaman hiiden vältettyäni ja muutaman surmattuani löysin myös Kajunin. Hän oli vangittuna pienellä kalliokorokkeella kolmen hiiden valvovan silmän alla. En onnistunut vapauttamaan Kajunia huomaamatta, vaan jouduimme lopulta taistelemaan hiisiä vastaan. Siinä rytäkässä sain kolmikon aamutähteä heiluttaneelta johtajalta ilkeän iskun kylkeeni. Epäilemättä ainakin muutama kylkiluistani oli murtunut. Onnistuimme kuitenkin päihittämään nuo kirotut otukset, ja Kajun oli vapaa! Mutta missä oli Gundar?

Ensimmäinen pelisessio oli ripeä ja mukava. Tuttuun maailmaan oli mukava palata, ja uusi hahmo tuntui nopeasti omalta. Toivottavasti muistan pelata jatkossakin hänen luonnettaan. Pelinjohtaja toi hienosti esiin yksityiskohtia maailmasta ja Merienin ja Suuren kauppatien tuntuvaan oikeilta, eläviltä paikoilta. Kerrassaan mainio seikkailun alku!