tiistai 12. toukokuuta 2009

Viides Praedor-sessio: Takaisin Jaconiaan ja Välienselvittelyä

Vuosi 513 Valiarin aikaa, touko-kesäkuu

Sessio jatkui siitä, mihin viime kerralla jäätiin: Seikkailijat olivat saaneet melkoisen saaliin Borvariasta, ja suuntasivat nyt aarteineen takaisin sivistyksen pariin. Lopulta päädyttiin kuitenkin jättämään suurin osa aarteista piiloon Borvarian puolelle, sillä saalista oli yksinkertaisesti liikaa kannettavaksi.

Matka takaisin Jaconian sivistyneemmille alueille sujui varsin tapahtumaköyhänä; itäisen Jaconian kurjat ja armottomat olot tulivat seikkailijoille tutuiksi, samoin kuin Suden autiomaan oudot pedot, paimentolaiset ja paimentolaisvelhotkin. Kohdattu paimentolaisvelho auttoi seikkailijoita tutustumaan heidän löytämiin esineisiinsä, ja otti esineistä yhden, kukkokruunun, itselleen jättäen muun saaliin seikkailijoille. Lisäksi velho vihjaisi jonkinlaisen mustan taikuuden leijuvan seikkailijoiden päällä, mutta seikkailijoiden näytettyä löytämäänsä amuletinpalaa kieltäytyi puhumasta seikkailijoille enempää.

Lopulta Seresissä yhytettiin outo muodonmuutoksiin kykenevä soturi, joka paljastui Verannoksen suvun asioilla kulkevaksi, jonka lisäksi Seresissä asuvalta velholta, Ramerizeltä, saatiin auttava lumous, jonka suojissa seikkailijat pääsivät aina Piperiaan saakka, ennen kuin Verannoksen suvun asiamies Alman ja Mandar Tusranin vallanperijä Aler Tumac yhyttivät heidät. Taisteluun ei vielä Piperiassa ajauduttu, vaan Alman yritti vielä tehdä kauppaa seikkailijoiden kanssa: huonolla menestyksellä, ja seuraavan kerran kun seurue kohtasi velhojen asiamiehen ja varkaiden killan päällikön, oltiin jo merillä ja erimielisyyksiä ratkottiin asein.

Taistelu merellä oli hurja, ja loppujen lopuksi melkoinen osa seikkailijoiden käyttämän laivan miehistöstä menehtyi verenvuodatuksessa - mutta kovia menetyksiä kärsivät myös Almanin ja Arelin komentamat saaristolaismerirosvot.

Taistelun aikana Fallon otti verisesti yhteen Arelin kanssa - tämä oli kohdattu jo aikaisemmin Farrignian suunnalla, ja nyt miekkoja päästiin kalistelemaan uusintaottelun merkeissä - mutta varkaiden päällikkö onnistui pakenemaan jälleen ensin Jarecia pahasti haavoitettuaan. Onneksi Fallonin aseenkantaja onnistuttiin pelastamaan elämän eliksiirin avulla, joskin Jarec näyttäisi kantavan Fallonille kaunaa tämän jätettyä Jarecin Arelin armoille...

Palon onnistui taitavana jousimiehenä haavoittamaan taistelun aikana loitsivaa Almania, estäen näin varmasti saaristolaisten voiton; velho ei vähään aikaan varmasti kävele saatuaan nuolen oikeaan reiteensä ja vasempaan polveensa. Viimeinen mitä Almanista ja Arelista nähtiin oli, kun kaksikko pakeni muutamien saaristolaisten kanssa. Arelin lupaus kuitenkin kaikui meren yli Fallonin korviin: Farrigniassa nähtäisiin...

Tämän jälkeen matka sujui ongelmitta, ja Sisämeren länsirannikolta seikkailijat lähettivät viestinviejän hakemaan demoniritareita ja mustia kissoja heidän suojakseen. Pian demoniritari Vernan johtama joukkio saapuikin seikkailijoiden suojaksi, ja haettu amuletinpalanen saatiin demoniritareiden haltuun.

Verna kiitteli kovasti seikkailijoita kertoen, että kertoo, että Alman oli päässyt pakoon Jadarin ja mustien kissojen väijytyksestä aikaisemmin. Lisäksi myös yksi Verannoksen velhosuvun edustajista oli kadonnut (epäilemättä Curarimin kultin jäsen), ja Verannoksen suku on saatettu häpeään – häpeään josta he saattavat seikkailijoita syyttää. Demoniritari maksoi luvatun palkkion amuletinpalasesta, jonka jälkeen hän tarjoutui myös ostamaan mahdollisesti kiinnostavia esineitä seikkailijoiden Borvarian saaliista; seikkailijat saivatkin kokoon melkoisen aarteen, jonka avulla Jadarin ja Fallonin velkaa saatiin maksettua pois. Myös Verna lupautui hoitamaan osan Jadarin ja Fallonin velasta demoniritarien suhteilla.

Loppujen lopuksi seikkailijat pääsivät siis demoniritareiden suosioon ja saivat myytyä Borvariasta löytämänsä aarteet, mutta Verannoksen velhosuku ei varmasti katso heitä hyvällä jos saa joskus tietää heidän panoksestaan suvun asioihin. Lisäksi kaksi amuletinpalaa on edelleen Curarimin kultin käsissä, eivätkä farrignialaiset varkaatkaan seikkailijoiden ystäviä ole. Nämä ovat kuitenkin pieniä murheita, sillä Farallacin mailla seikkailijoita odotti kirje sir Fallonin isältä, jossa seikkailijoita vaadittiin palaamaan mitä pikimmiten kotiin: Tutusissa on syttymässä sota!

Kampanjan ensimmäisen osan päätös.

Tästä siirrytäänkin kesälaitumille, ja sessiopäivityksiä ainakaan Praedor-kampanjan osalta ei ole tulossa. Luonnollisesti jotain pasianssijuttuja, novelleja ja muuta sälää saattaa ilmestyä.

Hyvää kesää kaikille seuraajille!

2 kommenttia:

  1. Jäi varmasti sellaiseen kohtaan pelit, että ENS VIIKOLLA VOIS PELATA :)

    VastaaPoista
  2. Ikävä kyllä Palonin, Jarecin, Jadar Farallacin, sir Fallonin ja jälkimmäisen miesrakastaja Kandarin seikkailujen jatkoa joudutaan odottamaan aina syksyyn saakka :-I

    VastaaPoista