Kuudes Praedor-sessio: Tutusia kohti

Vuosi 513 Valiarin aikaa, kesäkuu

Kesätauon jälkeen saatiin taas Praedor-kampanjamme tulille, ja jatkoimme siitä, mihin keväällä jäätiin: Fallon, Palon ja Jarec saivat kuulla, että kotimaassa Tutusissa oli syttynyt sota naapurin Holrusia vastaan, ja Farallacien luokse tulleessa kirjeessä komennettiin seikkailijoita palaamaan kotiin. Lyhyt selvitys pelikerran tapahtumista.

Lyhyiden Jadar ja Nelissa Farallacin järjestämien kestien jälkeen seikkailijat suuntasivatkin Farrignian kautta pohjoiseen, kotia kohti, ja Farrigniassa täydennettiin varusteita, ja saatiin eräältä palkkasoturina toimivalta eridu-barbaarilta, kuinka sota oli alkanut. Ilmeisesti holrusilainen ritarijoukkio oli hyökännyt tutusilaisen kauppiaskaravaanin kimppuun ja surmannut hässäkässä erään tutusilaisen rajaparonin pojan. Tutusilainen paroni oli tästä suivaantuneena kerännyt joukkonsa ja käynyt surmaamassa takaisin Holrusin puolelle paenneet ritarit, ja nyt kaksi valtakuntaa oli sodassa. Eridu jäi vielä kaupunkiin kuluttamaan rahojaan, mutta voisi hyvinkin olla, että seikkailijat saisivat vielä taistella tätä vastaan; barbaari Romak oli nimittäin matkalla Holrusin puolelle.


Seurueemme lähtikin kiireen vilkkaa Tutusiin päin, sillä matka veisi jopa hyviä maanteitä pitkin ainakin kaksi viikkoa. Matkalla kohdattiin pohjoiseen - Holrusin tai Tutusin puolelle matkaavia palkkasotureita, ja lyöttäytyi lopulta "Mustat kädet" -nimisen joukkion matkaan. Tutusin rajalla palkkasotureiden ja seikkailijoiden tiet kuitenkin erkanivat, kun eräs Kreivi Enith pyysi seikkailijoiden apua.

Kreivi Enith paljastui raamikkaaksi ja säntillisen soturin oloiseksi mieheksi, joka oli itsekin lähettänyt suurimman osan miehistään jo kuninkaan kutsumana pääkaupunkiin. Kreivi itse ei kuitenkaan voisi lähteä, ennen kuin olisi hoitanut erään ongelman, jossa kreivi toivoi seikkailijoiden auttavan; eräs kreivin ritareista, Myllytornin Raudric, ei ollut vastannut kreivin kutsuun lähteä sotaan, ja oli siten kreivin silmissä petturi. Hän halusi seikkailijoiden hakevan ritarin - tai tämän pään - Myllytornilta, että koko kreivi ja seikkailijat voisivat suunnata yhdessä pohjoiseen.


Myllytornin Raudric paljastui kuitenkin vanhaksi ja raihnaiseksi mieheksi, jonka koti, yksinäinen ja ränsistynyt mylly ja torni olivat nähneet ritarin tavoin parhaat päivänsä jo aikaa sitten. Oli selvää, ettei Raudricista olisi sotaan lähtijäksi, ja vanhukselta saatiin myös kuulla, että hänen ainoa poikansa ja perillisensä oli siepattu vain päiviä aikaisemmin epäilemättä holrusilaisten rajarosvojen toimesta.

Seikkailijat lupasivat auttaa vanhusta ja etsiä tämän siepatun pojan, jos vanha ritari taasen lupaisi järjestää hallitsemansa kylän miehistä - niistä joita kevään kuumeen jäljiltä oli hengissä - nostoväeksi sotaan. Vanhus lupasi tehdä parhaansa, ja seikkailijat lähtivät jäljittämään sieppaajia pohtien, miksi ihmeessä vähäpätöisen ritarin poika oli siepattu. Lunnaidenko takia?


Taitava erämies Palon pääsi helposti ryövärien jäljille, ja onnistui jäljittämään nämä pohjoisessa kohoaville Holrusin ja Tutusin väliin jääville ylänköisille metsämaille. Ryövärit pitivät piiloaan erään järveä halkovaan kallioon porautuneessa luonnonluolassa, jonka suulla seikkailijat ja rosvot ottivatkin verisesti yhteen: yhteenoton lopuksi seitsemästä rosvosta neljä makasi kuolleina maassa ja kaksi pakeni viillettyään Raudricin pojan kurkun auki. Rosvojen päällikkö otettiin vangiksi, mutta ryöväri nautti elämästään vain niin kauan, että ehti vihjailla jotain Raudricin vihollisista, ennen kuin vanha ritari surussaan seivästi rosvon kuoliaaksi. Ryövärien hevoset menivät surulahjaksi Raudricille, ja seikkailijat pitivät rosvoilta jääneet rahat ja aseet.

Saalis ei kuitenkaan seikkailijoita paljoa lämmittänyt: Palon menetti lähes kätensä ja henkensä rosvoja vastaan käydyssä taistelussa, ja Jarecin tulehtunut jalka jouduttiin lopulta leikkaamaan irti. Ainoastaan haarniskansa ja asetaitojensa suojelema Fallon selvisi taistelusta lähes naarmuitta.

Lisäksi seikkailijoita vaivasivat monet kysymykset: miksi rosvot olivat siepanneet Raudricin pojan? Miksi Enith halusi Raudricin niin kovasti hengiltä? Mitä tapahtuisi seuraavaksi? Nämä kysymykset mielessään seikkailijat suuntasivat takaisin kreivi Enithin maille raportoimaan tapahtuneesta.


Sessio oli pj:n näkökulmasta mielenkiintoinen, ja käyttöön ottamamme talon sääntö, työnimellä "the stunt" kulkeva sääntöehdotus toimi ainakin ensimmäisissä testeissä juuri suunnitellun mukaisesti. Pelaajistakin näytti olevan hauskaa, ja sessio sujui vauhdikkaasti vaeltaen ja rosvojen verta vuodattaen. Hahmoista kaksi kävi hyvin lähellä kuolemaa - Jarec vain muutaman pisteen päässä, ja Palonin käsi onnistuttiin pelastamaan vain sääntöjä laveasti tulkiten - mutta kokonaisuutena sessio oli ehkä yksi parhaista ja rennoimmista mitä Praedorissa olemme tähän mennessä pelanneet. Opimme ainakin, että jopa vaatimattomat kaarijouset ovat osaavissa käsissä tappavia, jos seikkailijoilla on vaikeuksia päästä lähelle niitä käyttäviä vihollisia. Taistelu ja siihen seurannut tilanne oli ainakin minusta yksi mielenkiintoisimpia tässä Praedor-kampanjassa...

Otimme käyttöön myös seuraavat sääntömuutokset:
- Kaikkien taitojen aloitusarvo on 6 tai suurempi, jos ominaisuus puolitettuna niin sanoo.
- The Stunt: pelaajat voivat taistelussa ehdottaa hahmolleen jotain liikettä, joka antaa heille pienen edun taistelussa, mutta ei tuo suoranaista voittoa. Tämä "stunt" ratkaistaan yhdellä PJ:n vaikeudeltaan määrittelemällä heitolla.
Esimerkkinä Stunt-heitosta pelissä toimi tilanne, jossa Juhon hahmo Fallon puski kilvellään yhden vastustajan päin kahta kaarijousta käyttävää vihollista kaataen puskemansa vastustajan ja estäen kaarijousia käyttäneiden tähtäyksen.
Stunt-vaihtoehdon on tarkoitus antaa pelaajille mahdollisuutta kuvailuun ja erikoisten ratkaisujen keksimiseen tilanteisiin, joissa hahmojen on mahdollista osoittaa elämää suurempi sankaruutensa. Toki Praedorin hahmot pysyvät edelleen hyvinkin kuolevaisina - sen pelikertakin osoitti - mutta ainakin heillä on mahdollisuus saavuttaa elämässään muutama kohokohta ennen turmiota.