perjantai 29. tammikuuta 2010

Dragon Age: Varjon aika 1

Tänään pelasimme ensimmäisen kerran Dragon Age RPG:tä. Pelikerta meni oikeastaan tuntumaa peliin hakiessa, ja juonta pikku hiljaa herätellessä. Lisäksi halusin pj:nä luoda hahmojen välille jonkinlaisen siteen, joka toimi samalla pelin "prologina".

Pelaajahahmot:
Calvin: Ferelden Freeman Rogue (Karppinen)
Dylan: Apostate Mage (Juho)
Oerik Dunnharg - Surface Dwarf Warrior (Olli)

Calvin, Dylan ja Oerik vaeltavat yhdessä Meara-nimisen metsästäjän kanssa Carnvellin ympäristössä levittäytyvässä metsässä, suuntanaan länsi. Vain muutama päivä sitten lännestä, järven toiselta puolelta kuultiin huhu, että aravialaiset, Routaselän vuorten verenhimoiset barbaarit, olisivat liikkuneet alueella, ja nyt kun naapurikylän suunnalta nousee savua, on kylän vapaaherra Gared Viljavyyhti lähettänyt parhaat tiedustelijansa Calvinin ja Mearan matkaan ottamaan selvää naapurien kohtalosta. Oerik lähti kaksikon matkaan, sillä hänen toverinsa Legnar oli nimenomaisessa kylässä mukanaan kaikki Oerikin ja Legnarin kauppatavar, ja Dylan taasen on matkalla järven länsirannalle etsimään routajuurta, harvinaista, talvella kukkivaa yrttiä.

Pureva pakkanen on saanut seurueen kietoutumaan paksuihin viittoihin, ja lumihangessa taivaltaminen on vaivalloista. Järvenrannalla yllätetään kuitenkin itään matkalla oleva avarien joukko, joka kuitenkin lyödään pitkän ja verisen kamppailun päätteeksi, kiitos erityisesti Oerikin tappavan kirveen. Calvin on kuolla tappavia sotureita vastaan taistellessa, mutta Dylan pelastaa hänet paljastaen samalla muille yliluonnolliset kykynsä. Kiitollisuus saa seurueen kuitenkin pitämään suunsa kiinni, ja Dylanin salaisuus on turvassa...

Seuraavien viikkojen aikana Dylanin, Calvinin ja Oerikin välit lähentyvät sen verran, että kolmikko alkaa jo suunnitella kolmistaan tulevaisuudensuunnitelmiaan. Ennen kuin mitään ehditään lyödä lukkoon, kun Carnveliin saapuu paroni Willard Berylin kaksi asemiestä etsimään vapaaehtoisia Fereldenin länsirajaa vartioivalle Kilvelle, mahtavalle muurille. Urhea Calvin ilmoittautuu saman tien vapaaehtoiseksi, mutta Dylania ja Oerikia täytyy asemiesten mukana tulleen Velhojen Piirin edustaja Derylin vielä suostutella. Lopulta velhottaren vakuuttamat Dylan ja Oerik päättävät, ettei tilanteeseen tutustumisesta ainakaan haittaa olisi.

Mearan taistelutaidot mainitaan, ja Deryl haluaakin vielä pyytää tätäkin matkaan - joskin tämän suostuminen on varsin epätodennäköistä, sillä Mearalla on vaimo ja poika Carnvellissa. Seikkailijat lähtevät kuitenkin saattamaan Deryliä Mearan tilalle, jossa paljastuu kammottava näky: Meara ja hänen vaimonsa Lysa on tapettu raa'asti, ja heidän Jon löytyy ulkohuussiin piiloutuuneena ja kauhusta puolihulluna. Lisäksi lapsella tuntuu olevan jokin outo tauti, jonka Oerik tunnistaa isoisoisänsä kertomien tarinoiden Pimeyden sikiöiden mukanaan kantamaksi rappiotaudiksi (Dylanin onnistui kuitenkin parantaa Jon kaikki maagiset voimansa käyttäen).

Pimeyden sikiöt! Kurimuksen ajan mukanaan tuovat hirviöt!

Vakava uutinen saa Derylin huolestumaan. Velhojen piirille ja Harmaavartiolle on ilmoitettava näistä huolestuttavista uutisista. Näinpä seikkailijat ja Deryl päättävät, että seikkailijat suuntaavat länteen, Kilvelle, mistä todennäköisesti löytyy Harmaavartion sotureita, kun Deryl taasen suuntaa pohjoiseen Punakallion kaupunkiin Piirin velhoja etsimään.

Ensimmäinen sessio päättyi seikkailijoiden suunnatessa länteen, Kilpeä kohti.

Tärkeitä ep-hahmoja:
Deryl - nuori, noin 20-vuotias pitkä nainen, jolla on punaiset hiukset ja iso nenä. Hän on Piirin velhotar.

Houserule:
Stunt Pointteja voi käyttää taistelussa aina, kun vain saa tuplat nopista ja vaikka hyökkäys ei muuten onnistuisikaan. Tämä toi kokemuksemme mukaan taisteluun mukaavaa kaaosta: kaikki kaatuilivat ja ajoivat toisiaan taaemmas, kiroilivat ja kompuroivat.

Kaiken kaikkiaan Dragon Agen systeemi oli mielenkiintoinen ja sopivan kevyt. Aseet olisivat mielestäni saaneet olla vähän kuollettavampia, mutta Stuntit kyllä olivat aivan järkyttävän hauskoja. Hahmojen sitominen yhteen onnistui hyvin ja pelissä muodostui taas hauskoja sanontoja ja huvittavia tilanteita.

2 kommenttia:

  1. Hauska nähdä, että pelit ovat lähteneet käyntiin. Itse ihastuin myös Dragon Age stunt systeemiin ja moinen house rule voi olla ihan paikallaankin. Tuplat kuitenkin tulevat niin usein, että mielummin pitää ne poissa tai ainakin siten, että vahinkoa niillä ei aikaa saa... Stunteista voi kuitenkin saada toisiakin hyökkäyksiä.

    Suurta kilpeä lähestytään siellä Idästä, kun EBODin seurue lähestytään Lännestä päin. Erinomaisen herkullista lukea "samalla hengellä" pelattua peliä.

    Tätä seuraan tiiviisti.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hauska pelikerta. Ensimmäistä kertaa uudella systeemillä pelaaminen on kyllä osaksi vielä sellaista opettelemista, mutta loppua kohden homma alkoi sujua. Systeemi on sen verran virtaviivainen, että kunhan vain säännöt ovat mielessä, niin veikkaanpa, että sääntökirjaa ei juurikaan pelipöydässä tarvitse availla.

    VastaaPoista