Rautalaulu: Testipeli 2

Galthia kohti

Seikkailijat selvisivät Borvarian vaaroista, mutta seuraavien viikkojen aikana kohtalo osoitti, että myös Jaconialla oli tarjota vaaroja, jotka saattoivat olla yhtä suuria uhkia kuin vaarallisinkin Kirotun maan hirviö.

Suden autiomaata ylittäessään seikkailijat kohtasivat joukon Saramai-paimentolaisia, jotka kertoivat kuuluvansa Haukan heimoon. Joukkoa johti Turak-niminen, vanhempi mies. Onneksi paimentolaiset olivat liikkeellä rauhanomaisissa aikeissa, mutta Turak vaati, että koska seikkailijat selvästi tulivat Kirotulta maalta, olisi heidän luovutettava löytämänsä saalis paimentolaisjohtajan puhdistettavaksi, ettei Kirotun maan saaste ja villi magia leviäisi Jaconian puolelle. Seikkailijoilla oli omat epäilyksensä tästä paimentolaisten ”puhdistuksesta”, mutta suostuivat lopulta vaatimukseen, kun paimentolaiset ehdottivat maksuksi vetoa: yksi seikkailijoista painisi paimentolaisten parasta miestä vastaan. Vedon pantiksi seikkailijat laittoivat Borvariasta löytämänsä jousen, kun taas Turak pani tarjolle hienon silkkiliinan ja sulilla, helmillä ja haukankallolla koristellun keihäänsä.

Telen asettui vastakkain paimentolaisten edustajan kanssa, ja oikeat kädet sidottiin yhteen narulla. Vasemmalla kädellä painijat pitivät kiinni eksoottisen näköisestä teräaseesta; voittaja olisi se, joka onnistuisi ensimmäisenä haavoittamaan toista.

Paimentolaiset eivät kuitenkaan tienneet, että Telen oli mustaksi kissaksi koulutettu taistelija, eikä aikaakaan, kun paimentolaisten esitaistelija makasi maassa verinen haava kyljessään. Calindar kuitenkin hoisi haavan, josta vaikuttunut Turak antoi seikkailijoille paitsi heidän voittamansa keihään ja silkkiliinan, niin myös sukunsa aarteen, hienon kaukoputken. Paimentolaisten ja seikkailijoiden välit erosivat suuren piirtein sovussa, ja seikkailijat pääsivät jatkamaan matkaansa kohti sivistyneempiä seutuja.

Seuraavaksi seikkailijoiden olisi päätettävä, mitä he tekisivät kaikelle saaliilleen. Ensimmäinen valtakunta, jonka rajojen sisälle he saapuisivat, oli Holrus, jonka väki oli tunnettu nuivasta suhtautumisestaan praedoreihin. Niinpä kolmikko päätti suunnata Galthiin, sillä Telen muisti kotikaupungistaan erään kirjanoppineen ja alkemistin, joka saattaisi tunnistaa myös seikkailijoiden löytämän kartan vanhan kielen. Päästyään Holrusin puolelle seikkailijat möivätkin pikaisesti hevosensa ja ostivat kyydin Galthiin suuntaavalta lautalta, ja seuraava viikko kului leppoisasti voimia keräillessä ja Pohjois-Jaconian ohilipuvia peltoja ja kukkuloita ihaillessa.

Galthissa seikkailijoita odottivat kuitenkin omat haasteensa, sillä Telenin muistama Agmar-niminen, pyylevä ja punapartainen alkemisti yritti paitsi huijata seikkailijoita, niin myös varastaa seikkailijoiden aarteet; hässäkässä seikkailijat menettivät arvokkaan Haukkakiven. Seikkailijat onnistuivat kuitenkin saamaan selville, että heidän löytämänsä kartta kuvasi Jaconiaa vuosisatoja sitten, kun Sisämereä ei vielä ollut; sen takia karttaa oli ollut vaikea hahmottaa. Epäilemättä kartalla oli jokin muukin salaisuus, jonka takia Agmar oli halunnut sen varastaa, joten seikkailijat päättivät käydä hakemassa Agmarin heiltä myytäväksi ottamat muut tavarat takaisin ja kurittaa muutenkin petollista alkemistia.

Kun seikkailijat palasivat Agmarin asunnolle, löysivät he pyylevän alkemistin niska murtuneena ja joutuivat taistelemaan outoja, tyynikasvoisia miehiä vastaan. Miehet olivat aseettomia, mutta heidän nyrkkinsä iskivät sotavasaran voimalla, ja taistelu oli koitua seikkailijoille kohtalokkaaksi: Calindarin haarniska ja kypärä olivat kammottavilla lommoilla vihollisten iskujen jäljiltä, ja Telenin leuka murtui pahasti. Nuorukainen menetti myös useita hampaita ja kantaisi ikuisesti taistelun arpia kasvoillaan… onneksi seikkailijoiden Borvariasta löytämä juoma oli paljastunut aikaisemmin parantavaksi juomaksi, joten Telenin pahimmat haavat saatiin hoidettua, jonka jälkeen seikkailijat suuntasivat välskärille hoitamaan muita vammojaan.

Hyökkääjien kädet oli peitetty, ja jokaisessa kädessä oli tatuoituna musta silmä, jonka Telen tunnisti kauhistuneena Galthin vaarallisimpien salamurhaajien, Varjosilmän veljeskunnan merkiksi. Varjosilmän salamurhaajat olivat armottomia tappajia, jotka eivät koskaan jättäneet todistajia jälkeensä, eivätkä kuulemma tunteneet kipua kiitos kammottavien loitsujen, joilla he kehoaan voimistivat – noista voimista seikkailijat olivatkin jo saaneet todistuksen. Levottomina seikkailijat pohtivat, liittyikö kartta jotenkin Agmarin kuolemaan ja Varjosilmän salamurhaajien hyökkäykseen, vai oliko tämä kaikki jonkinlaista kammottavaa sattumaa…

Tämän session taistelut olivat seikkailijoille jo huomattavasti haastavampia, ja Karma-pisteitä jouduttiin käyttämään jo pelkästään selviytymiseen. Kaiken kaikkiaan sessio kuitenkin kului mukavasti, ja yksinkertaisen seikkailijoiden arjen ja rauhanomaisenkin kanssakäymisen kuvailuun päästiin käyttämään aikaa. Ainakin vielä valmishahmot jaksoivat pelaajia kiehtoa, ja kaiken kaikkiaan pelisessiota pidettiin varsin onnistuneena, vaikka kuolema kävikin pelaajahahmoilla lähellä.