Jennifer Fallon on australialainen kirjailija, jolta löytyy jo kunnioitettava määrä teoksia. Käsittelyssä oleva Wolfblade-trilogia (Wolfblade, Warrior, Warlord) on itse asiassa jälkeen päin kirjoitettu esiosa Demon Child -trilogialle, mutta toimii itsenäisenä trilogiana aivan hyvin (en ole lukenut Demoni Child -trilogiaa).
Wolfblade-trilogia kertoo tarinan Marla Wolfbladen noususta Hythria-nimisen valtakunnan merkittävimmäksi naiseksi ja Marlan pojan Damin Wolfbladen noususta Hythrian kruununprinssiksi ja hallitsijaksi. Pääjuonen ympärille kietoutuu paljon Hythrian ja sen naapurien ylimysten - ja alamaistenkin - elämää ja juonitteluja, kuolemattoman harshini-kansan esiintymisiä ja varsin aktiivisesti kuolevaisten asioihin sekaantuvien jumalien vierailuja. Fallonin luomassa maailmassa taikuus on vahvaa, mutta Wolfblade-trilogiassa taikuutta hallitsevat henkilöt pystyy laskemaan oikeastaan yhden käden sormilla; kuolevaiset eivät pysty hallitsemaan täydellisesti taikuutta, vaan vain muutamat lahjakkaat pystyvät ammentamaan hieman sen mahtia. Taikuuden todellinen mahti on sallittu vain harshini-sukuisille ja jumalille.
Minä aloitin Wolfblade-trilogian lukemisen persoonallisesti trilogian toisesta osasta, Warrior-teoksesta, ja luin kirjaa useamman kymmenen sivua ennen kuin aloin epäillä, että tässä taitaa olla tapahtunut jo vähän taustalla. Lukeminen onnistui kuitenkin ihan hyvin järjestyksessä 2, 3 ja 1, mitä nyt 1-kirjan tapahtumat oli jo ennestään aika hyvin lukiessa jo tiedossa.
Wolfblade-trilogia on tarina poliittisesta juonittelusta ja sukujen välisistä ja sisäisistä kaunoista ja salaisuuksista; lähes jokainen on jonkun vakooja tai lakeija, suvun sisäiset murhat ja muut kauheat teot tulevat kummittelemaan vielä vuosienkin ja vuosikymmenienkin päästä tarinan edetessä. Fallonilla on koko tarinan aikana monta palloa ilmassa, mutta jotenkin kaikki tuntuu lopulta osuvan kohdalleen, ja tarina kulkee sujuvasti ilman suurempia epäjohdonmukaisuuksia. Poliittisten juonittelujen lisäksi pedataan hieman "jo" (tosiaan aikaisemmin ilmestyneen) Demon Child -trilogian tapahtumia, taistellaan ja soditaan. Tarinasta löytyy myös itsensä palvojiensa avulla jumalaksi kohottanut demoni, ateistisen sisarkunnan hallitsema valtakunta, haltiamaisia, kuoleman ja tappamisen käsitteitä ymmärtämään kykenemättömiä harshineita ja varsin ihmismäisiä jumalia, joista monet (muun muassa rakkauden, varkaiden ja sodan jumaluudet) esiintyvät trilogiassa.
Ei Fallonin trilogia ehkä aivan Tulen ja Jään laulun ole, mutta Wolfblade-trilogiassa on paljon samaa kuin Martinin tarinassa. Poliittinen juonittelu ja Fallonin kirjoittaminen on ehkä hieman "kevyempää" kuin Martinin, mutta Fallon ei todellakaan ujostele käsitellä vakaviakaan aiheita Wolfblade-trilogian aikana - ja Fallon on saanut tarinansa sentään päätökseen. Kaiken kaikkiaan tarina oli mielenkiintoinen ja varsin koukuttava; lyhyitä kappaleita oli helppo ahmia yhden toisensa perään. Maailma oli tietyllä tavalla varsin geneerinen, mutta omaperäisiä jippojakin kyllä löytyi.
Jos poliittinen juonittelu ja erilaisten ihmisten ja sukulaisten kanssakäymisestä ja elämistä lukeminen kiinnostaa, niin Wolfblade on tarkastamisen arvoinen trilogia.
Noh, täytyypä nämäkin laittaa sitten lukujonoon. Talvi on tulossa ja illat on pimeitä. Kirjat ja kuppi kaakaota silloin tällöin voi tehdä poikaa :)
VastaaPoistaFallonin Wolfblade-trilogia on vaikea määriteltävä. Toisaalta tekisi mieli sanoa sitä "kevyeksi Tulen ja Jään lauluksi", mutta toisaalta sekään ei aivan tee tälle kirjasarjalle - tai Tulen ja Jään laululle - oikeutta; molemmat ovat kuitenkin erilaisia tarinoita.
VastaaPoistaWolfblade-trilogiassa oli myös jotain hyvin saippuaoopperamaista - tai tällainen kuva ainakin minulle jotenkin tuli.