Viimeinen toivomus on rakenteeltaan novellimaisia tarinoita sisältävä kokoelma. Tarinoiden välissä on näytöksiä, jotka kulkevat nimellä "Järjen ääni", ja valottavat päähahmo Geraltin, rivialaisen noiturin, taustoja, ystävyyssuhteita ja tuntoja. Järjen ääni -osien lisäksi kirjasta löytyi kuusi novellia.
Viimeisen toivomuksen maailma on hyvin omintakeinen ja myös hyvin mielenkiintoinen - mielestäni varsin geneerisen kannen perusteella oletin paljon kliseisempää kirjaa. Tarinoiden teemat ovat hyvin synkkiä, ja mukana on myös mielenkiintoista pohdintaa pahuudesta, ihmisyydestä ja hirviöiden lahtaamisen oikeutuksesta. Maailma oli peruselementeiltään hyvin geneerinen - löytyy haltioita, kääpiöitä, hiisejä ja peikkoja - mutta Sapkowski tuo perinteisiin fantasiaelementteihin mukavasti twistiä.
Päähahmo Geralt oli mielestäni varsin perinteinen Tuomari-tyyppisen "antisankarin", kohtalon työhönsä valitseman esitaistelijan ja rahasta työskentelevän palkkamiekan sekoitus. Oikeastaan aika mitäänsanomaton "erityinen ja erilainen" sankari; noiturikoulutuksen myötä huippusoturi ja myös enemmän tai vähemmän pätevä loitsija. Erottuu ympäristöstään erikoisen ulkonäkönsä puolesta. Pitää kiinni periaatteistaan. Haukotus.
Totta puhuakseni odotin ehkä Viimeiseltä toivomukselta enemmän. Nyt odottamani kirja tuotti pienen pettymyksen. Tarinat eivät kiinnostaneet, eivätkä hahmotkaan kiinnostaneet. Maailma oli jokseenkin kiinnostava - mutta ei lopulta totta puhuakseni oikein kiinnostanut. Kirjasta ei jäänyt oikein mitään erityisen maittavaa käteen.
Erityisen pulmalliseksi koin kirjan kielen. En tiedä, johtuiko tämä käännöksestä, onko puola jotenkin erityisen vaikeaa vai oliko syy minussa, mutta minun oli hyvin vaikea seurata tarinankuljetusta. Lisäksi välillä teksti - varsinkin vuoropuhelu - oli jotenkin... kömpelöä - epäluonnollista. Tosin dialogi onnistui välillä heittämään ihan teräviäkin pistoksia, mutta kokonaisuus ei vakuuttanut.
En tiedä mitä tästä kirjasta sanoisi. En minä kyllä siitä mitään erikoisen hienoa irti saanut. Vähän sellainen "meh"-fiilis jäi. Ehkä odotukset sitten olivat liian kovat. Parasta kirjassa oli ehkä se, että useimmat hahmoista oli väritetty erilaisia harmaasävyillä, eikä kirjasta löytynyt kovin selkeää "hyvä - paha" -akselia.
Minä pistin tämän jo joululahjalistalle, odotukset on kyllä kovat varsinkin Witcher-pelin johdosta, joka ehkä jäi vähän pintapuoliseksi pituudestaan huolimatta, ja johon olisin toivonut enemmänkin "novellimaisuutta" ja Geraltin taustojen käsittelyä.
VastaaPoistaToivottavasti saat enemmän kirjasta irti kuin minä. En tiedä, pitäisiköhän minunkin yrittää tutustua tuohon peliin, jos nauttisin sittn kirjasta enemmän - vaikka periaatteessahan sen pitäisi minusta mennä juuri toisin päin, kun kerran kirja on ilmestynyt aikaisemmin.
VastaaPoistaMinä taas pidin kirjasta.
VastaaPoistaKun nyt mainitsit tuon kielen, tuli mieleeni, että ehkä olemme tottuneet pääasiassa käännöksiin englannista suomeen. Puola, venäjä ja ranska ovat erilaisia kieliä, ja myös niiden rytmissä ja tunnelmassa on "outoutta" verrattuna englantiin, mikä välittyy jos kääntäjä on osannut tehtävänsä. Viimeisessä toivomuksessa "outous" ei minua häirinnyt, mutta Kardinaalin miekoissa kylläkin.
Epäilen itse samaa, sillä tv-sarjoja seuratessakin huomaa, että esimerkiksi venäjän- tai ranskan kieliset sarjat "kuulostat" tönkömmiltä kuin englannin- tai suomenkieliset.
VastaaPoista