sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Robin Hobb: Fool's Assassin

Jonkin aikaa sitten luin jostain uutissähkeestä odottamattoman tiedon: Robin Hobb kirjoittaa jatkoa Näkijän taru ja Lordi Kultainen -trilogiaan! Tämän jälkeen odotukset olivat luonnollisesti katossa, ja kun kirja elokuussa ilmestyi, se piti heti saada ja lukea.

Nyt kirja on luku-urakan jälkeen ehtinyt levätä jo hyllyssäkin hetken aikaa, ja omat ajatukset kirjasta ovat alkaneet selkiytyä.

Jatko-osan ilmestyttyä sen jälkeen, kun tarina jo tuntui edellisten kirjojen perusteella "valmiilta", herätti sekä odotusta että pelkoa. Osaisiko Hobb jatkaa tästä tyydyttävällä tavalla?

Kyllä hän onneksi osasi.

Fool's Assasin -nimellä kulkeva Fitz and The Fool -sarjan avaus on erilainen tarina kuin edeltäjänsä, mutta ei häviä vertailussa muillekaan Fitziä käsitelleille kirjoille. Toki kirja on varsin rauhallinen, ja Fitzin kotielämän kuvaamiseen käytetään ehkä liikaakin aikaa, mutta harvaan ripotellut odottamattomat ja jännittävät kohdat korvaavat kyllä pienen verkkaisuuden.

Fitzin maailm on tuntunut aina erityisen kiehtovalta, ja nytkin saamme tietää siitä uusia asioita. Mielenkiintoista on nähdä, mihin seuraavat osat maailmaa ja tarinaa vievät. Hobb kokeilee tarinankerronnassa hieman aiemmista kirjoista poikkeaviakin temppuja, mikä näin vanhan kirjasarjan kohdalla on ehkä ihan odotettavaakin. En viitsi spoilata tarinaa, mutta sanottakoon, että kirjan loppupuolen kahtiajakoisuus toimii erityisen hyvin.

Nyt varsinkin tarinan loppupuoli oli niin synkkä, joten saa nähdä, millaisia kärsimyksiä rakkaille hahmoille on luvassa.

2 kommenttia:

  1. Jännää. Kääntävätköhän suomeksi.

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti ikävä kyllä eivät. Ainakaan vielä ei ole otettu minkään suomalaiskustantamon julkaissuunnitelmaan.

    VastaaPoista