Tikarijoki 3

Aamun tultua Tharadonissa oli niin rauhallista, ettei minua ja Kajunia ollut tunnistettu. Omissa huoneissamme piileskely olisi saattanut aiheuttaa epäluuloa, joten päätimme laskeutua alakertaan aamiaiselle kuin aamu olisi ollut täysin normaali. Samalla voisimme kysellä isäntä Elmeriltä vielä tarkemmin, missä Punatakit mahtoivat pitää majaansa.

Tuskin olimme päässeet alakertaan, kun majataloon saapui kolme jo tutuiksi käyneisiin punaisiin nuttuihin pukeutunutta soturia. He päivittelivät, kuinka kylään oli saapunut juuri kaksi soturia, kun öiset vaikeudet olivat alkaneet. Mihinkään suoriin toimenpiteisiin kolmikko ei ryhtynyt, mutta oli selvää, että he vahtivat juuri minua ja Kajunia.

Kumarruin Kajunin puoleen ja ehdotin, että etsisimme kylän täyttävistä raunioista jonkin syrjäisen paikan, jossa voisimme kysellä näiltä Punatakeilta hieman enemmän alueen ongelmista. Kajunista ajatukseni oli hyvä, mutta hän huomautti, että meidän olisi ehkä pakko käyttää voimakeinoja Punatakkeja vastaan. Siinä yhteenotossa ei verenvuodatukselta ja hengen menetyksiltä vältyttäisi. Kajun kysyi, olinko valmis siihen.

Jouduin miettimään ystäväni kysymystä vakavasti. Olin kyllä puolustanut itseäni niin Barrun Mustakirveen ryöväreitä kuin hiisiäkin vastaan, mutta nämä punatakkiset palkkasoturit eivät olleet tehneet minulle varsinaisesti mitään. Kuitenkin he olivat pormestarin kirjeenvaihdon perusteella jonkinlaisissa tekemisissä Barrunin kanssa, joka oli vasuussa isäni murhasta ja perheeni sieppaamisesta.

Kovetin sydämeni. Kolmikolle ei armoa annettaisi, jos aseet vedettäisiin esiin.

Ja nehän vedettiin. Lähtiessämme ulos majatalosta Punatakit lähtivät peräämme, ja johdatimme heidät ylös rinnettä raunioille, jota täplittivät pormestarin talolle johtavaa rinnettä. Siellä onnistuimme yllättämään kolmikon, mutta yhteenoton jännitys sai minut epäröimään, ja yllätyshyökkäyksemme melkein epäonnistui.

Yhteenotto oli lyhyt ja raaka. Kajunin onnistui lyödä palkkasotureista yksi tajuttomaksi keihäänsä varrella, mutta kaksi muuta Punatakkia olivat meille riittävä vastus. Molemmat miehet osasivat käyttää lyhyitä miekkojaan, ja vaikka lopulta olimmekin ystäväni kanssa voittoisia, jäi minulle tuon taistelun muistoksi ilkeä haava kasvoihini sekä ranteeseeni, ja Kajun vuoti verta ilkeästä pistohaavasta vatsassaan. Mutta kaksi kolmesta Punatakista olivat kuolleita.

Kajun vakuutti jaksavansa odottaa tovin, joten päädyimme kuulustelemaan eloon jäänyttä Punatakkia, ennen kuin lähtisimme etsimään parantajaa Kajunille. Tikari soturin kurkulla ja kahden toverin ruumiit saivatkin soturin puheliaaksi, ja hän osasi kertoa meille hieman lisää Punatakkien suunnitelmista.

Barrun Mustakirveellä oli jonkinlainen sopimus Punatakkien kanssa, jotka halusivat muodostaa alueelle Tharamelia ja Merieniä vastaavan voimakeskittymän. Ilmeisesti palkkasoturit ja ryöväripäällikkö olivat yhdessä painostaneet Tharadonin pormestarin myöntymään yhteistyöhön, ja aikomuksensa oli tuoda lisää Punatakkeja kylään. Palkkasoturit rakensivat itselleen jo uutta pitkätaloakin kylän länsilaidalla, sillä kaikki eivät pormestarin katon alle mahtuisi.

Tällä hetkellä Punatakkeja oli kylässä neljäkymmentä, mutta pian heidän rivit kasvaisivat entisestään. Palkkasoturit olivat nimittäin alkaneet kerätä lisää joukkoja, ja pitivät myös vangitsemiaan kyläläisiä palvelijoina salaperäisessä leirissä. Tänne myös Mustakirves kuljetti omia vankejaan. Tämä viimeisin tieto sai minut valpastumaan--kenties myös perheeni oli tässä leirissä! Kuulemma Elmerin vaimo oli ainakin sinne lähetetty.

Enempää emme vankiamme tuolla hetkellä kuulustelleet, sillä Kajunin tila oli vakava, ja saamamme tiedot piti saada jollekin kylässä. Minä ja Kajun ajattelimme molemmat Daranin olevan tähän paras vaihtoehto.

Kajunin kysyessä minulta merkitsevään sävyyn, mitä rosvolle tehtäisiin, ymmärsin edessäni olevan valinnan. Punatakki oli roisto ja kirotun Barrunin kanssa veljeilijä, mutta en ollut valmis surmaamaan aseetonta vankia. Olin lisäksi aistinut palkkasoturin äänessä jotain muutakin kuin salakavalaa pahuutta--jonkinlaista epätoivoa. Enhän minä tiennyt, mikä oli Punatakit Barrunin kanssa veljeilemään ajanut. Niin kauan, kun en voinut olla varma heidän motiiveistaan, en alkaisi teloittajaksi. Sen saisivat tehdä muut.

Päädyimme sitomaan hänet ja jättämään odottamaan tulevaa. Kajun vaikutti hyväksyvän päätökseni, enkä voinut olla pohtimatta, oliko isäni vanha ystävä testannut minua. Olinko läpäissyt sen vai epäonnistunut?

Daranilta toivoimme myös saavamme apua haavoihimme. Daran ei kuitenkaan osannut auttaa Kajunia, mutta tiesi kyllä erään, joka voisi. Miranelle-niminen henkilö oli kuulemma taitava parantaja, mutta asui syrjässä ja viihtyi omissa oloissaan. Lisäksi matka hänen luokseen veisi lopun päivää ja saattaisi olla vaarallinen. Niinpä lähdin Daranin kanssa hakemaan tätä salaperäistä parantajaa Kajunin jäädessä odottamaan Daranin taloon. Daran jätti meidät hetkeksi kahden, mutta palasi pian metsämiehen nuttuun ja viittaan pukeutuneena ja suuri kirves olallaan. Hän oli selvästi tosissaan metsän vaarallisuudesta.

Matkan aikana kerroin Daranille, mitä olimme saaneet selville Punatakilta. Kaivosmies ymmärsi tilanteen vakavuuden ja myönsi, että jotain oli tehtävä, kun painostin häntä sekä muuta kylää ajamaan Punatakit tiehensä. Yhdessä Punatakin todistuksen ja löytämiemme kirjeiden kanssa todisteita pitäisi olla riittävästi, että myös Leijonankilven soturit asettuisivat Punatakkeja vastaan.

Miranelle asui kaukana metsässä, joskaan en osannut kuvitella miksi. Matka hänen kodilleen oli ainakin pitkä. Matkan aikana Daran vilkuili jatkuvasti puihin kuin etsien jotain, kunnes tuntui löytävän oikealle tielle, joka jäi minulle arvoitukseksi. Hän johdatti minut kuitenkin rinteeseen kaivetulle kololle, jotka peitti niin taitavasti piilotettu ovi, etteivät edes minun haltiansilmäni onnistuneet sitä havaitsemaan, ennen kuin Daran näytti sen minulle.

Daran oli varoittanut minua, että Miranelle ei ollut ihminen, eikä haltia, ja että minun tuli tähän varautua. Daranin oudot sanat kummastuttivat minua, enkä tiennyt, mitä odottaa, kun Daran koputti oveen.

Ovi ei kuitenkaan avautunut, vaan meille puhui pehmeällä naisen äänellä läheisen puun oksalle laskeutunut haukka. Lintu vaati saada tietää, mitä teimme metsässä. Mikä oli asiamme?

Daran pyysi ensin haukan apua Kajunille, mutta sai kieltävän vastauksen. Tämän jälkeen minä vaadin saada tietää, oliko haukka Miranelle, ja josko hän auttaisi ystävääni, joka oli vaarantanut henkensä Tharadonin väen takia.

Haukka katsoi minua pitkään, mutta yhtäkkiä se alkoi muuttaa muotoaan, ja pian sen paikalla istui hoikka ja pitkä nainen, jolla oli korpinmustat hiukset. Hänen piirteidensä perusteella arvelin hänen veressään olevan jonkinverran haltiaa, mutta pikemminkin silmiini pistivät hänen kellertävät silmänsä, epähaltiamaisen vahva leukansa sekä parkitun nahan kaltainen ihonsa.

Puoliörkki! Puoliörkki, jonka suonissa virtasi vieläpä haltiaverta!

Nyt, paljon myöhemmin, häpeän ensireaktiotani, mutta tuolloin en voinut olla kavahtamatta moisen sekasikiön nähdessäni. Haltiana en tuntenut rakkautta kirottuja örkkejä kohtaan, ja Barrun Mustakirveen rikokset  sukuani kohtaan olivat hioneet luonnollisen vihani partaveitsen teräväksi. En osannut ajatella örkkien olevan muuta kuin vihani kohteita.

Kajunin hädän muistaen pakottauduin kuitenkin pyytämään Miranellelta uudelleen mitä nöyrimmin apua. En kuitenkaan salannut hämmästystäni, kun Miranelle suostui pyyntööni. Hän kyseli tarkkaan, millaisen haavan ystäväni oli saanut, ja missä tämä oli nyt. Tiedot saatuaan ja haettuaan joitain yrttejä sekä matkatavaroita hän lähti kanssa takaisin Tharadonia kohti.

Pitkän matkan aikana minulla oli mahdollisuus punnita ensituntemuksiani Miranellen nähdessäni sekä sitä, kuinka olin häntä puhutellut. Olin kyllä ollut kohtelias, sillä halusinhan hänen apuaan, mutta en ollut salannut inhoani. Silti Miranelle oli suostunut ja kiiruhti ystävääni auttamaan. Tähän asti olin pyrkinyt elämään tuomiten läheisteni teot, en heidän ulkomuotoaan tai sanojaan. Miksen pystynyt samaan tämän puoliörkin kanssa, kun omaa puoliveristä poikaani rakastin enemmän kuin elämää itseään?

Niinpä lähestyin Miranellea uudelleen ja pyysin anteeksi aikaisempaa käytöstäni. Hän oli vähäpuheinen, mutta otti anteeksipyyntöni sentään vastaan, ja jotenkin vaistosin, että välimme olivat loppumatkan vähemmän jännittyneet.

Saapuessamme Tharadoniin Miranelle otti jälleen haukan muodon ja matkusti kylään Daranin olkapäällä. Kyläläiset näyttivät ottavan näyn sen verran rauhallisesti, ettei tämä tainnut olla ensimmäinen kerta, kun kaivosmies kulki kylässä lintu olkapäällään.

Huonokuntoisen ja heikon näköinen Kajun otti Miranellen avun varautuneena mutta kiitollisena vastaan. Miranellen aloittaessa työnsä kävi kuitenkin selväksi, kuinka merkittävästä lahja hänen apunsa oli. Puoliörkin laskettua kätensä Kajunin haavoittuneen vatsan päälle ja aloitti loitsulaulun, joka toi mieleeni metsän tuoksut, äänet ja näyt. Outo tuulimainen vihellys kävi Daranin talossa, ja savua nousi Miranellen haavalle painettujen käsien alta. Kun puoliörkki sitten nosti kätensä, ei haavasta ollut jäljellä edes arpea!

Kun kysyin ääni järkytyksestä ja ihailusta käheänä, mistä Miranelle sai mahtinsa, hän vastasi sen olevan "Maan, sateen ja tuulen mahtia--mahtia joka sai kylmän kipristelemään varpaissa kylmänä talviyönä ja lehdet laskeutumaan harteille metsän siimeksessä".

Parannettuaan Kajunin Miranelle ilmoitti Daranille, että heidän välinen velka oli nyt maksettu. Daran nyökkäsi tähän, mutta minä en voinut olla lisäämättä, että nyt minä ja Kajun vuorostamme olimme Miranellelle velkaa, ja jos välillämme oli ollut epäluuloa ja pahaa verta, olimme me omalta osaltamme kiitoksen lisäksi anteeksipyynnön velkaa. Miranelle ohitti tämän olankohautuksella ja muistutti meitä vain muistamaan saamamme lahjan, kun tapaisimme seuraavan kerran hänen kaltaisiaan.

Miranelle ei jäänyt paistattelemaan kiitoksessamme, vaan jätti Daranin talon samassa hahmossa kuin oli saapunutkin. Hänen lähdettyään en voinut olla kysymättä Daranilta, mistä tämä tunsi hänet. Miranellen tarina oli surullinen.

Nuorella iällään Daran oli ollut seikkailija, joka oli törmännyt eräässä korpikylässä raskaana olevaan haltianaiseen. Muut kyläläiset olivat naista karttaneet, mutta hänen kauneutensa oli tehnyt Daraniin lähtemättömän vaikutuksen. He olivat rakastuneet, ja Daran oli asunut haltianeidon luona synnytyksen hetkelle saakka. Kun nainen sitten oli kuollut synnytyksen vaivoihin, ja hänen synnyttämänsä lapsi oli paljastunut vahvaksi, mutta selvästi mustien merkkien alla syntyneeksi puoliveriseksi, päätti Daran jättää seikkailijan elämän ja omistautua nuoren tyttölapsen kasvattamiseen.

Daran oli tuonut Miranellen Tharadoniin, mutta heidän yhteiselonsa oli ollut aina ankaraa ja rauhatonta, ja nuori puoliörkki oli jättänyt kasvatti-isänsä jo kymmenen vanhana kadoten erämaihin. Myöhemmin hän oli palannut mahtavia luonnonvoimia halliten, mutta entistäkin etäisempänä Daranille.

Miten Miranelle olikaan metsässä oppimaansa mahtiin törmännyt, oli selvää, että hän oli nyt mahtava druidi, joka tunsi metsien salat. En voinut olla sekä ihailematta että karehtimatta häntä. Haltiana ja puuseppänä tunsin metsän puine, eläimineen ja vaaroineen, mutta olin nähnyt sen aina pikemminkin työkaluna, joka oli sivistyneiden olentojen hyödynnettävissä. Miranellen, puoliörkin, yhteys luontoon oli selvästi vahvempi ja syvempi kuin minun--metsissä vaeltamaan syntyneen haltian!

Yhtäkkiä metsien kutsu painoi sydäntäni, mutta nyt en voinut sille antautua. Kajun oli ehkä parantunut, mutta perheeni oli edelleen vaarassa samoin kuin Elmerin vaimo sekä koko Tharadonin kylä. Seuraavaksi meidän oli päätettävä, mitä Punatakkien uhkalle tehtäisiin. Tässä Daran saattoi meitä auttaa. Hän nimittäin uskoi voivansa puhua alueen kaivosmiehet vastustamaan Punatakkeja, jos me Kajunin kanssa saisimme Leijonankilven palkkasoturit heidän rinnalleen.

Daran lähti puhumaan kaivosmiesten kanssa, kun me suuntasimme Kajunin kanssa Leijonankilpien kapteen Barathenin puheille. Kun hän kuuli asiamme ja näki todisteemme, hän ymmärsi tilanteen vakavuuden, ja kutsui alipäällikkönsä puheilleen. Tällä kertaa Leijonankilpien oli toimittava ilman ennakkoon saatavaa palkkaansa Tharadonin auttamiseksi.

Sotasuunnitelmamme oli yksinkertainen mutta toivottavasti tehokas. Ensimmäisenä ottaisimme vangiksi Punatakkien johtajat pormestarin talolla. Sen jälkeen vangitsisimme sotilaat, jotka olisivat epäilemättä epäjärjestyksen tilassa johtajiensa jäätyä kiinni. Vangeilta saatujen tietojen kanssa tiedustelijat--minä ja Kajun mukaanlukien--lähtisimme selvittämään, minne Punatakit kuljettivat vankejaan.

Pelaajan näkökulma

Erityisesti Miranelle oli mielenkiintoinen sivuhahmo, jonka kohtaaminen kannusti mukavasti punnitsemaan Ringilille valitsemiani periaatteita ja hyveitä. Hahmot ovat syvenneet kerta kerralta, ja tämä on paljastunut helppoudessaan erityisen nautittavaksi kampanjaksi. Viiden tähden kunniamerkki pj:lle nautinnollisesta pelikokemuksesta!

LISÄYS: Miranellen tapaaminen yhdessä aikaisemman susikohtaamisen kanssa luo mukavaa pohjaa hahmon kehityskululle. Seuraava taso taitaa olla Ranger-hahmoluokkaa...