Vielä oli päätettävä, miten iskisimme kylässä oleskeleviä punatakkeja vastaan. Heitä oli paljon, eivätkä leijonakilvet välttämättä saisi heitä hätisteltyä pois pormestarin pitkätalosta, vaan tarvittaisiin jonkinlainen juoni, jonka avulla leijonakilvet voisivat kohdata vastustajansa avoimessa maastossa. Tähän yksi keino olisi sytyttää kylän reunamille kohoava punatakkien pitkätalo tuleen, arvelin ja tarjouduin tätä koettamaankin. Tämä kuulosti Barathenista hyvältä ajatukselta, sillä olisihan minulla haltiana etu pimeyden suojissa. Juonemme olisi yksinkertainen. Minä tuikkaisin talon tuleen, minkä jälkeen leijonakilvet iskisivät tulipaloa sammuttamaan ryntäävien punatakkien kimppuun.
Kajun osallistuisi taisteluun kärsimästään haavasta huolimatta, sillä druidi Miranellen loitsut olivat parantaneet hänen haavansa hämmästyttävän nopeasti. Oli selvää, että puoliörkki oli kyseenalaisesta verenperinnöstään huolimatta läheisessä yhteydessä metsään, eikä hänen voimiaan tullut aliarvioida. Päätimmekin jatkossa suhtautua avoimempina, jos tiellemme osuisi örkinverisiä, vaikka vihasimmekin noita otuksia.
Kajunin tavattuani kävin vielä tarkastamassa punatakkien rakennustyömaan. Siellä punatakit tekivät kiireesti töitä yhden kersantin komennon alla. Talo oli tuoretta puuta, eikä hevin syttyisi palamaan, mutta silmiini osui kaksikerroksisen rakennuksen reunalla kohoavat portaat toiseen kerrokseen. Kevyempi rakennelma voisi hyvinkin syttyä tuleen ja nuolaista talonkin liekkeihin, jos vain ehtisin kunnon valkean öljyn kanssa sytyttää.
Kävin vielä hiomassa kapteeni Barathenin kanssa öistä suunnitelmaa, minkä jälkeen vetäydyin levolle odottamaan pimeyttä. Kohta yön hämärä laskeutuu, ja voin lähteä kohti punatakkien rakennustyömaata...
Tähän päättyvät haltia Ringilin päiväkirjamerkinnät, sillä hän kohtasi kuolemansa punatakkien rakennustyömaalle hiipiessään. Ringil ei nimittäin onnistunut hiljentämään jousellaan rakennustyömaata kiertävää vartijaa, vaan haavoittunut punatakki ehti huutaa apua. Kun vartijat pääsivät liian lähelle, olivat he nuijia Ringilin samantien maahan, ja haltia joutui pakenemaan paikalta. Takaa-ajon aikana Ringil ei kuitenkaan onnistunut irrottautumaan riittävän kauaksi, että olisi ehtinyt piiloutua takaa-ajajiltaan, ja kun väsymyskin alkoi jo Ringiliä painaa, hän joutui lopulta ottamaan uudelleen yhteen punatakkien kanssa. Tässä viimeisessä yhteenotossa kävi lopulta kalpaten.
Haltian menehdyttyä leijonakilvetkin joutuivat perääntymään hyökkäyksestään, ja punatakkien valta Tharadonissa jatkuu...
Vaikka Ringil kuoli harmillisen huonon noppatuurin tähden, ei se haitannut, sillä tätä "kampanjaa" tullaan jatkamaan novelliluontoisemmin pienempinä kokonaisuuksina pelkästään suurten juonikuvioiden sijaan. Kuolema tapahtui myös sääntöjä noudattaen, mikä sopi omaan mielenmaailmaan erittäin hyvin: joskus myös roolipelin päähahmoille vain käy näin. Lisäksi Ringilin kuolema avasi uusia ovia tuleville seikkailuille, kun Kajun lähtee vuorostaan pelastamaan vanhan ystävänsä pojan perhettä. Vaikka viime pelikerrasta onkin ehtinyt venähtää vuosi, sujui pelaaminen alkukankeuden jälkeen todella nopsasti, mikä on taas ainakin osaksi mainioiden 5-edikan sääntöjen ansiota. Pääsimme käyttämään myös Dungeons Master's Guiden takaa-ajosääntöjä, kun Ringil koetti paeta punatakkien vartijoita. Ne toimivat varsin hyvin.
Ringilin taival oli lyhyt mutta varsin antoisa. Pidin hahmosta, ja hänen kokemiaan seikkailuita oli mielenkiintoinen seurata. Harmi, että hänen kuoltuaan tulen tuskin koskaan näin kovaa hahmoa pelaamaan. Kunnon sankarirollit tuli nimittäin hahmolle heitettyä: STR 13, DEX 18+2, CON 15, INT 11, WIS 17+1 ja CHA 14!
Seuraavaksi jatkamme samassa maailmassa peliä, joka ristittiin "Metsästäjän poluiksi". Tarkoituksena on pelailla Witcherin noitureita tai Praedorin nimikkoseikkailijoita muistuttavia hirviön- ja aarteenmetsästäjiä novellimaisissa, lyhyissä tarinoissa. Tämä on varmasti paras ratkaisu ottaen huomioon, että pelaamme kovin harvoin, jolloin pitkien juonien muistaminen on välillä vähän hankalaa.
Marko veti hyvää settiä tässä kampanjassa, jota tullaan varmasti käyttämään hyödyksi myös seuraavassa pelissämme. Erityisesti maailma tuntui aidolta ja mielenkiintoiselta, eivätkä lyhyet pelikerrat ehtineet kuormittaa, vaan koko ajan jaksoi seurata skarppina pelinjohtajan antoisaa kuvailua. Hyvä kamppis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti