Aamun tullen minä ja Karlon lähdimme virkeinä ja valmiina Myrskytuulen majatalolle, jossa Ragos Tulimieli piti majaansa.
Myrskytuulen majatalo oli pienehkö kievari ja selvästi rosoisemman väen suosiossa; sen pöydissä istuvat, jo aamusta omien tuoppiensa ylle kumartuneet miehet olivat kaikki sotureita ja seikkailijoita. Ragos Tulimieli erottui tästä monenkirjavasta joukosta kookkaan vartensa ja komeiden varusteidensa ansiosta. Komea nahkapanssari, turkiksella reunustettu viitta ja kallis amuletti kaulassa kertoivat, ettei Ragos ollut mikään varaton kulkija. Hänen silmistään paistoi valppaus ja kokemus; tässä oli mies joka tunsi myös taistelut ja muut vaarat.
Edessään Ragosilla nivaska papereita, joiden parista soturi nosti katseensa minun ja Karlonin astuessa hänen eteensä.
"Tervehdys", sanoin ja kävin suorapuheisesti asiaan, sillä Ragos vaikutti mutkattomalta mieheltä. "Te taidatte olla Ragos Tulimieli... Minä olen Bandir ja toverini on Karlon, ja kuulimme, että te etsitte miehiä Mernbarin metsään tehtävää retkeä varten."
"No siinä tapauksessa olette tulleet oikeaan paikkaan." Ragos vastasi kumpuavalla äänellään ja katseli meitä arvioivasti. "Ette taida olla täkäläisiä. En ainakaan muista nähneeni teitä aikaisemmin. Mernbarin metsä on tarinoidensa veroinen paikka - minkäslaista kokemusta teillä kahdella on?"
"Minä olen toiminut paroni Wolfranin esitaistelijana ja palkkasoturina niin Estreassa kuin idempänäkin", sanoin ja taputin miekkani kahvaa. "Karlon on todistanut olevansa urhea mies ja osaavansa pitää pintansa; Varmasissa näin hänen puolustavan hienoa naista kahta ryökälettä vastaan."
"Osaatko käsitellä aseita?" Ragos suuntasi kysymyksen Karlonille, josta selvästi oli epävarmempi kuin minusta.
"Käsitellä, huoltaa ja takoa" Karlon vastasi empimättä. "Olen ammatiltani seppä, mutta osaan kyllä pitää pintani. Siksi olen täällä" hän jatkoi.
"Palkkamiekka ja soturiseppä." Ragos katseli meitä ja nojasi tuolinsa selkänojaan saaden tuolin nitisemään liitoksissaan. "Menettelee, mikäli olette valmiita pistämään henkenne likoon työn puolesta. Mernbarissa on kyse muustakin kuin pelkästään ryökäleistä hameväen perässä."
"Lordi Varram maksaa hyvin, kaksi kultapalaa päivässä ja onnistuneesta retkestä vielä muutama ylimääräinen niille jotka pääsevät omin jaloin takaisin", Ragos jatkoi. "Tarvikkeita ei kustanneta, mutta seurueeseen kuuluu kokki. Sepän tehtäviin voisi kuulua myös tarvikkeiden huolto."
"Palkkasoturi saa maksun siitä, että vaarantaa henkensä", minä vastasin, "ja Karlonilta onnistuvat kyllä iltapuhteet... Lisäksi lordi Varramin maksu vaikuttaa kohtuulliselta... tosin maksun kohtuullisuus riippuu siitä, mitä tuon kahden kultarahan eteen joutuu tekemään. Haluaisimme tietää vähän enemmän tästä retkestä. Miksi lordi Varram haluaa järjestää tämän matkan pahamaineiseen Mernbariin?"
"Kohtuullinen kysymys", Ragos myönsi. "Lordi Varram toivoo löytävänsä Mernbarin metsästä kallisarvoisen esineen. Ikävä kyllä sitä, mikä esine on, en voi kertoa työn arkaluontoisuuden vuoksi. Voin kuitenkin kertoa, että menemme syvälle Mernbariin ja matkamme oletettavasti kestää tovin. Kaksi kultapalaa kuitenkin on paljon enemmän mitä normaali palkkamiekka voi odottaa päivän työstä, joten tarjous on avokätinen. Riittää, että tavara löytyy ja pääsemme hengissä takaisin."
En voinut olla pohtimatta, pelkäsivätkö Varram jaRagos palkollistensa pettävän heidät, vai miksi Ragos oli niin epämääräinen tarjoamansa tehtävän suhteen. "Vaikea esinettä on löytää, jos ei tiedä mitä ollaan etsimässä", huomautinkin soturille ja hieroin leukaani esittäen miettiväistä. "Minua ainakin arveluttaa lähteä hyvilläkään palkoilla mihinkään noin - anteeksi nyt vain - epämääräisen tehtävänannon perusteella. Kaksi kultarahaa kiinnostaa, sitä en kiellä, mutta olen tottunut hieman enemmän tietämään tehtävästä, ennen kuin suostun mihinkään. Kuinka paljon matkalle on tällä hetkellä lähdössä, ja minkälaisia miehiä ja naisia? Onko lordi itse lähdössä, vai johdatko kenties itse joukkoa?"
Panin merkille, että Ragos ei pitänyt siitä, että sinuttelin häntä niin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Soturin mielipaha ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi minun murheeni, joten tyydyin vain katsomaan tätä tyynesti hymyillen silmiin.
"Kuules nyt poika", Ragos sanoi otsaansa rypistäen. "Meillä on kourallinen tavaran etsimiseen soveltuvia henkilöitä, seikkailijoita ja sotureita. Me tarvitsemme lihasvoimaa ihan Mernbarin vaarallisuuden vuoksi, joten etsimisestä ja tavaran luonteesta ei yksinkertaisesti tarvitse tietää. Minä itse johdan joukkoa, että homma pysyy hyvin kasassa. Oletteko te mukana vai ette?"
Sepän kasvoille oli tässä vaiheessa noussut vaivaantunut ilme. Karlon ei selvästi ollut kuulemastaan mielissään.
"Ymmärrän toki hyvin, jos lordi Varram ja sinä haluatte pitää vielä retken yksityiskohtia omana tietonanne", vakuutin ja nostin rauhoittavasti käteni. Lempinimi 'Tulisielu' oli tällä miehellä ansaittu, ja epäilin, ettei paljoa enempää tietoja irtoaisi. "Minun ja Karlonin on kuitenkin keskusteltava tästä omissa oloissamme. Meillä olisi tiedossa myös yksi tehtävä idässä, ja meidän on kysyttävä tehtävää tarjonneelta kauppiaalta olisiko hän valmis korottamaan omaa palkkiotaan yhtä anteliaaksi kuin mitä te tarjoatte."
"Aivan", Ragos nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Älkää odottako turhan kauaa kuitenkaan, retki alkaa kun olemme saaneet sopivasti väkeä." hän sanoi lopuksi.
"Ei huolta. Ilmoittelemme todennäköisesti jo huomenna, mihin päätökseen olemme päätyneet. Tuskinpa toisen tarjouksen antajalla on liioin aikaa jäädä empimään, vaan tiedämme jo pian mikä tarjous meidän kannattaa ottaa... Mutta ilmoittelemme sitten."
Niine hyvineen nousimme Karlonin kanssa pöydästä, ja tarjosin vielä kättäni Ragosille. Tämä vastasi hyvästeihini, mutta aistin hänen kädenpuristuksestaan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen tapahtumien kulkuun.
"Se ei ollut kovin hedelmällinen tiedusteluretki", totesin Karlonille päästyämme ulos Myrskytuulesta. "Toisaalta en uskaltanut enempää Tulimieleltä tietoja kinutakaan, etteivät hänen epäluulonsa olisi heränneet. Pätevältä hän kyllä vaikutti - toivottavasti emme löydä häntä vastastamme Mernbarissa."
"Koko homma alkaa tuntua hulluttelulta", Karlon vastasi raapien päätään. "Onkohan tämä hyvä idea lähteä samoilemaan metsiin, jonne lordit hankkivat paljon miesvoimaa, että heidän on siellä turvallista olla?"
"Sopimus on sopimus, ja me annoimme Iselelle sanamme", minä vastasin olkiani kohauttaen. "Ja useimmiten pieni, hyvin varustautunut joukkio pääsee helpommalla kuin suurempi ja hitaampi seurue. En usko, ettemmekö me pääsisi tarvittaessa pakenemaan vaaraa, jos löydämme Mernbarista jotain, mitä emme pysty yksin hoitamaan."
"Tule, palataan kertomaan Iselelle se vähä, mitä opimme", lisäsin vielä pirteänä, vaikka seppä ei vaikuttanutkaan vakuuttuneelta. "Meidän on varmaan parasta kiirehtiä Mernbariin lähtöä - ihan vain varmuuden vuoksi, jos Ragos miehineen on matkalla saman aarteen perään kuin mekin. Saammepahan edes vähän etumatkaa."
lauantai 25. syyskuuta 2010
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Green Ronin: Dragon Age RPG Set 2 Open Playtest
Green Ronin raportoi pari viikkoa sitten, että koska Set 2 on hieman viivästynyt, pistävät he jakoon sen "crunch"-osion avoimena testiversiona - ja tänään se oli ladattavissa!
81 sivua pitkä dokumentti sisältää materiaalia niin pelaajille kuin pelinjohtajillekin, ja pikaisella vilkaisulla voi vain huokaista tyytyväisenä. Tämä on sitä mitä halusinkin.
Hienoa, Green Ronin!
81 sivua pitkä dokumentti sisältää materiaalia niin pelaajille kuin pelinjohtajillekin, ja pikaisella vilkaisulla voi vain huokaista tyytyväisenä. Tämä on sitä mitä halusinkin.
Hienoa, Green Ronin!
perjantai 17. syyskuuta 2010
Bandirin päiväkirjamerkinnät 18
D&D-mörkö puraisi Icewind Dale 1:en ja kerrassaan loistavan NPC-modin muodossa, joten sen kunniaksi jatkoa edelliselle merkinnälle.
Suuntasimme siis viemään Jasnirobekin korua kauppiaalle, joka paljastui kiitolliseksi ja auliiksi palvelemaan pitkään odottamansa korun vihdoin saatuaan. Ikävä kyllä korukauppias ei osannut juurikaan kertoa lordi Varramista muuta, kuin että kyseinen ylimys oli rahvaan parissa varsin suosittu, mutta hänen vertaisensa ja rikkaat kauppiaat pitivät häntä kaksinaamaisena ja juonittelevana. Tosin kauppias lisäsi että moiset mielipiteet saattoivat johtua myös kateudesta, sillä Varram oli kieltämättä Astorosin äveriäimpiä aatelismiehiä. Hän oli käyttänyt suuria summia useisiin Mernbariin suuntautuneisiin retkiin, ja oli seikkaillut myös kauempanakin, mutta tuntui aina palaavan kotiinsa entistä rikkaampana.
Siihen, mitä Varram saattoi Mernbarin metsästä etsiä, kauppias ei osannut sanoa mitään. Sen sijaan kauppias vahvisti vain kuulemamme Mernbarin vaarallisuudesta ja kehotti meitä pysymään paikasta kaukana.
"Mikäli roistoja ja epäluonnollisia asioita halajaa, niin suuntaa kohti metsää vain", kauppias sanoi. "Itse en moista suosittele."
Luvattuamme viedä Jasnirille kauppiaan terveiset suuntasimme takaisin Astorosin leveille kaduille.
"Ilmeisesti Mernbarin metsästä kerrotut tarinvat eivät kaikki vain ole mielikuvituksen tuotetta", totesin päästyämme katujen vilinään. "Mitä mieltä olette tästä Varramista? Lordi vaikuttaa minusta hieman epäilyttävältä mieheltä - hänestä liikkuu aivan liian kaksijakoisia mielipiteitä minun makuuni. Toisaalta, jos hän on historiantutkija, saatamme törmätä häneen hyvinkin pian, ja kohtaisin hänet mieluummin omilla ehdoillamme, kuin hänen sanelemillaan säännöillä jossain erämaassa."
"Rehellisesti sanottuna minua ainakin hieman huolestuttaa kauppiaan puheet", Karlon sanoi ja kääntyi Iselen puoleen. "Kuinka arvokas tämä etsimämme aikakirja on? Siis tarkoitan... Onko meillä syytä odottaa, että muutkin ovat kronikan perässä?"
"Mittaamattoman arvokas", Isele vastasi suoraan. "Sen arvoa ei voi mitata pelkästään rahassa, sillä monet merieniläiset aatelisperheet tunnetusti etsivät Adgarin kronikoista sukuhaaroja ja sitten naittavat lapsiaan toisilleen suuremman vallan toivossa."
"Minä vain... katsos, meitä on vain kolme", seppä jatkoi. "Yritän olla realistinen. Jos tämä lordi on meitä vastassa niin voisi kuvitella voimasuhteiden olevan kallellaan hieman hänen suuntaansa."
"Seppä on oikeassa", minä myönsin, sillä Karlonin puheissa oli mielestäni järkeä. "Tällä lordi Varramilla on varmasti varaa palkata useampia miehiä metsään, ja jos sattuu olemaan niin, että he etsivät samaa kuin mekin, emme me voi tehdä oikeastaan mitään lordin ja hänen miestensä estämiseksi."
"Kenties meidän täytyisi yrittää päästä tämän Varramin puheille", ehdotin. "Jos me lähestymme häntä jo nyt, niin voisimme kenties päästä jonkinlaiseen sopuun, ja voisimme ehkä jopa auttaa toisiamme. Jos lordi Varram etsii kirjaa jonkin omaan sukuunsa liittyvän tiedonjyvän löytääkseen, voisimme ehkä onnistua ostamaan kirjan häneltä, kunhan hän vain on löytänyt etsimänsä."
Isele katseli hetken meitä epävarmana ja sanoi: "On edelleen mahdollista, ettei tämä lordi Varram edes etsi Adgarin aikakirjaa. Lisäksi olisi tärkeää, että kirja saataisiin alkuperäisenä haltuumme. Ymmärrättehän, että maailmassa on voimia, jotka saavat kirjan kuin kirjan näyttämään asioita, joita ei oikeasti ollutkaan. Ikävä kyllä minun on myönnettävä, että osa noista voimista taipuu kullan kosketuksen alla."
Karlon kohautti olkapäitään. "Mitä meidän sinun mielestäsi pitäisi sitten tehdä?"
"Entä jos te vierailetta tämän Ragos Tulimielen juttusilla ja yritätte saada häneltä lisää tietoa?" Isele ehdotti. Vakavista asioista puhuessa naisesta tuntui katoavan se huolettomuus ja iloisuus mikä hänestä yleensä paistoi läpi - hän oli vakavampi ja harkitsevampi kuin se hieman hajamielisen oloinen, mutta useimmiten hymyilevä kirjanoppinut johon olin matkamme aikana tottunut. Hänen suunnitelmassaan oli kuitenkin järkeä.
"Minusta tuo on hyvä ajatus. Voisimme esittäytyä Karlonin kanssa palkkamiekkoina, jotka voisivat olla kiinnostuneita siitä, miksi miehiä kerätään Mernbarin retkelle. Sen jälkeen voisimme pyytää miettimisaikaa - ehkä palkkaan tai retken vaarallisuuteen vedoten - ja palaisimme tänne keskustelemaan siitä, mitä me saimme selville. Minua ainakin kiinnostaa nähdä, millainen tämä Ragos Tulimieli on miehiään, ja muistuttaako hän yhtään hänestä kiertävien huhujen henkilöä."
Kun päätös oli tehty, saatoimme rauhassa keskittyä etsimään sopivaa yöpymispaikkaa ja jättää huomisen murheet huomiselle. Lopulta sopiva majatalo, Naurulokki, löytyikin läheltä jokisataman toria; se oli mitä otollisin paikka joutua sataman yllä lentävien lokkien jätöksien maalitauluksi, kuten harmistunut Karlon sai pian huomata. Nyt Iselen vakavuus oli kuitenkin tipotiessään, ja kirjanoppinut nauroi sepän pyyhkiessä kirouksia mutisten olkapäitään.
"Sanotaan, että lokinjätökset nutussa on varma merkki siitä, että palaat joskus Astorosiin takaisin", neito sanoi ja sai palkakseen sepän synkän mulkaisun.
"Mitä moinen sitten tarkoittaakaan", Karlon mutisi, mutta ansaittu lepo Naurulokissa sai hänet pian unohtamaan sotkuisen paitansa.
Kievarin rentoutuneessa piirissä annoimme varautuneisuutemme laskea ja keskustelimme kuin vanhatkin toverukset pelkkien pinallisten kohteliaisuuksien sijaan. Isele kertoi monia Sulkakynän veljeskunnassa kuulemiaan tarinoita ja legendoja, joita Karlon ja minä väritimme omilla muistoillamme. Pian muutkin kievarin uteliaat asiakkaat kuuntelivat tarinointiamme, ja muutamat rohkeimmista osallistuivat itsekin.
Ilta kului makeasti viinin, oluen, tarinoiden ja naurun parissa, ja pitkästä aikaa tunsin rauhaisan, mukavan olon - aivan kuin olisin ollut kotona.
Lopulta ilta vaihtui yön tunneiksi, ja oli aika siirtyä lepäämään. Huomenna olisi edessä pitkä päivä. Iselellä oli oma huoneensa, kuten oli soveliasta, kun taas Karlon ja minä jaoimme toisen huoneen. Yhteiset päivät maantiellä olivat kuitenkin lähentäneet meitä sen verran, että toisen jatkuva läheisyys ei unta häirinnyt.
Suuntasimme siis viemään Jasnirobekin korua kauppiaalle, joka paljastui kiitolliseksi ja auliiksi palvelemaan pitkään odottamansa korun vihdoin saatuaan. Ikävä kyllä korukauppias ei osannut juurikaan kertoa lordi Varramista muuta, kuin että kyseinen ylimys oli rahvaan parissa varsin suosittu, mutta hänen vertaisensa ja rikkaat kauppiaat pitivät häntä kaksinaamaisena ja juonittelevana. Tosin kauppias lisäsi että moiset mielipiteet saattoivat johtua myös kateudesta, sillä Varram oli kieltämättä Astorosin äveriäimpiä aatelismiehiä. Hän oli käyttänyt suuria summia useisiin Mernbariin suuntautuneisiin retkiin, ja oli seikkaillut myös kauempanakin, mutta tuntui aina palaavan kotiinsa entistä rikkaampana.
Siihen, mitä Varram saattoi Mernbarin metsästä etsiä, kauppias ei osannut sanoa mitään. Sen sijaan kauppias vahvisti vain kuulemamme Mernbarin vaarallisuudesta ja kehotti meitä pysymään paikasta kaukana.
"Mikäli roistoja ja epäluonnollisia asioita halajaa, niin suuntaa kohti metsää vain", kauppias sanoi. "Itse en moista suosittele."
Luvattuamme viedä Jasnirille kauppiaan terveiset suuntasimme takaisin Astorosin leveille kaduille.
"Ilmeisesti Mernbarin metsästä kerrotut tarinvat eivät kaikki vain ole mielikuvituksen tuotetta", totesin päästyämme katujen vilinään. "Mitä mieltä olette tästä Varramista? Lordi vaikuttaa minusta hieman epäilyttävältä mieheltä - hänestä liikkuu aivan liian kaksijakoisia mielipiteitä minun makuuni. Toisaalta, jos hän on historiantutkija, saatamme törmätä häneen hyvinkin pian, ja kohtaisin hänet mieluummin omilla ehdoillamme, kuin hänen sanelemillaan säännöillä jossain erämaassa."
"Rehellisesti sanottuna minua ainakin hieman huolestuttaa kauppiaan puheet", Karlon sanoi ja kääntyi Iselen puoleen. "Kuinka arvokas tämä etsimämme aikakirja on? Siis tarkoitan... Onko meillä syytä odottaa, että muutkin ovat kronikan perässä?"
"Mittaamattoman arvokas", Isele vastasi suoraan. "Sen arvoa ei voi mitata pelkästään rahassa, sillä monet merieniläiset aatelisperheet tunnetusti etsivät Adgarin kronikoista sukuhaaroja ja sitten naittavat lapsiaan toisilleen suuremman vallan toivossa."
"Minä vain... katsos, meitä on vain kolme", seppä jatkoi. "Yritän olla realistinen. Jos tämä lordi on meitä vastassa niin voisi kuvitella voimasuhteiden olevan kallellaan hieman hänen suuntaansa."
"Seppä on oikeassa", minä myönsin, sillä Karlonin puheissa oli mielestäni järkeä. "Tällä lordi Varramilla on varmasti varaa palkata useampia miehiä metsään, ja jos sattuu olemaan niin, että he etsivät samaa kuin mekin, emme me voi tehdä oikeastaan mitään lordin ja hänen miestensä estämiseksi."
"Kenties meidän täytyisi yrittää päästä tämän Varramin puheille", ehdotin. "Jos me lähestymme häntä jo nyt, niin voisimme kenties päästä jonkinlaiseen sopuun, ja voisimme ehkä jopa auttaa toisiamme. Jos lordi Varram etsii kirjaa jonkin omaan sukuunsa liittyvän tiedonjyvän löytääkseen, voisimme ehkä onnistua ostamaan kirjan häneltä, kunhan hän vain on löytänyt etsimänsä."
Isele katseli hetken meitä epävarmana ja sanoi: "On edelleen mahdollista, ettei tämä lordi Varram edes etsi Adgarin aikakirjaa. Lisäksi olisi tärkeää, että kirja saataisiin alkuperäisenä haltuumme. Ymmärrättehän, että maailmassa on voimia, jotka saavat kirjan kuin kirjan näyttämään asioita, joita ei oikeasti ollutkaan. Ikävä kyllä minun on myönnettävä, että osa noista voimista taipuu kullan kosketuksen alla."
Karlon kohautti olkapäitään. "Mitä meidän sinun mielestäsi pitäisi sitten tehdä?"
"Entä jos te vierailetta tämän Ragos Tulimielen juttusilla ja yritätte saada häneltä lisää tietoa?" Isele ehdotti. Vakavista asioista puhuessa naisesta tuntui katoavan se huolettomuus ja iloisuus mikä hänestä yleensä paistoi läpi - hän oli vakavampi ja harkitsevampi kuin se hieman hajamielisen oloinen, mutta useimmiten hymyilevä kirjanoppinut johon olin matkamme aikana tottunut. Hänen suunnitelmassaan oli kuitenkin järkeä.
"Minusta tuo on hyvä ajatus. Voisimme esittäytyä Karlonin kanssa palkkamiekkoina, jotka voisivat olla kiinnostuneita siitä, miksi miehiä kerätään Mernbarin retkelle. Sen jälkeen voisimme pyytää miettimisaikaa - ehkä palkkaan tai retken vaarallisuuteen vedoten - ja palaisimme tänne keskustelemaan siitä, mitä me saimme selville. Minua ainakin kiinnostaa nähdä, millainen tämä Ragos Tulimieli on miehiään, ja muistuttaako hän yhtään hänestä kiertävien huhujen henkilöä."
Kun päätös oli tehty, saatoimme rauhassa keskittyä etsimään sopivaa yöpymispaikkaa ja jättää huomisen murheet huomiselle. Lopulta sopiva majatalo, Naurulokki, löytyikin läheltä jokisataman toria; se oli mitä otollisin paikka joutua sataman yllä lentävien lokkien jätöksien maalitauluksi, kuten harmistunut Karlon sai pian huomata. Nyt Iselen vakavuus oli kuitenkin tipotiessään, ja kirjanoppinut nauroi sepän pyyhkiessä kirouksia mutisten olkapäitään.
"Sanotaan, että lokinjätökset nutussa on varma merkki siitä, että palaat joskus Astorosiin takaisin", neito sanoi ja sai palkakseen sepän synkän mulkaisun.
"Mitä moinen sitten tarkoittaakaan", Karlon mutisi, mutta ansaittu lepo Naurulokissa sai hänet pian unohtamaan sotkuisen paitansa.
Kievarin rentoutuneessa piirissä annoimme varautuneisuutemme laskea ja keskustelimme kuin vanhatkin toverukset pelkkien pinallisten kohteliaisuuksien sijaan. Isele kertoi monia Sulkakynän veljeskunnassa kuulemiaan tarinoita ja legendoja, joita Karlon ja minä väritimme omilla muistoillamme. Pian muutkin kievarin uteliaat asiakkaat kuuntelivat tarinointiamme, ja muutamat rohkeimmista osallistuivat itsekin.
Ilta kului makeasti viinin, oluen, tarinoiden ja naurun parissa, ja pitkästä aikaa tunsin rauhaisan, mukavan olon - aivan kuin olisin ollut kotona.
Lopulta ilta vaihtui yön tunneiksi, ja oli aika siirtyä lepäämään. Huomenna olisi edessä pitkä päivä. Iselellä oli oma huoneensa, kuten oli soveliasta, kun taas Karlon ja minä jaoimme toisen huoneen. Yhteiset päivät maantiellä olivat kuitenkin lähentäneet meitä sen verran, että toisen jatkuva läheisyys ei unta häirinnyt.
maanantai 13. syyskuuta 2010
HBO:n Game of Thrones saanut uutta materiaalia!
Muun muassa Westeros-sivustolla nähtävissä uutta promo-videota ja In production -videota.
Tämän lisäksi sarjalle on avattu Making of... -blogi.
Promon ja In production -videot katsottuani olen sitä mieltä että... AWESOME!!! Jälleen lupaavalta näyttää!
Tämän lisäksi sarjalle on avattu Making of... -blogi.
Promon ja In production -videot katsottuani olen sitä mieltä että... AWESOME!!! Jälleen lupaavalta näyttää!
torstai 2. syyskuuta 2010
Jennifer Fallon: Wolfblade-trilogia
Jennifer Fallon on australialainen kirjailija, jolta löytyy jo kunnioitettava määrä teoksia. Käsittelyssä oleva Wolfblade-trilogia (Wolfblade, Warrior, Warlord) on itse asiassa jälkeen päin kirjoitettu esiosa Demon Child -trilogialle, mutta toimii itsenäisenä trilogiana aivan hyvin (en ole lukenut Demoni Child -trilogiaa).
Wolfblade-trilogia kertoo tarinan Marla Wolfbladen noususta Hythria-nimisen valtakunnan merkittävimmäksi naiseksi ja Marlan pojan Damin Wolfbladen noususta Hythrian kruununprinssiksi ja hallitsijaksi. Pääjuonen ympärille kietoutuu paljon Hythrian ja sen naapurien ylimysten - ja alamaistenkin - elämää ja juonitteluja, kuolemattoman harshini-kansan esiintymisiä ja varsin aktiivisesti kuolevaisten asioihin sekaantuvien jumalien vierailuja. Fallonin luomassa maailmassa taikuus on vahvaa, mutta Wolfblade-trilogiassa taikuutta hallitsevat henkilöt pystyy laskemaan oikeastaan yhden käden sormilla; kuolevaiset eivät pysty hallitsemaan täydellisesti taikuutta, vaan vain muutamat lahjakkaat pystyvät ammentamaan hieman sen mahtia. Taikuuden todellinen mahti on sallittu vain harshini-sukuisille ja jumalille.
Minä aloitin Wolfblade-trilogian lukemisen persoonallisesti trilogian toisesta osasta, Warrior-teoksesta, ja luin kirjaa useamman kymmenen sivua ennen kuin aloin epäillä, että tässä taitaa olla tapahtunut jo vähän taustalla. Lukeminen onnistui kuitenkin ihan hyvin järjestyksessä 2, 3 ja 1, mitä nyt 1-kirjan tapahtumat oli jo ennestään aika hyvin lukiessa jo tiedossa.
Wolfblade-trilogia on tarina poliittisesta juonittelusta ja sukujen välisistä ja sisäisistä kaunoista ja salaisuuksista; lähes jokainen on jonkun vakooja tai lakeija, suvun sisäiset murhat ja muut kauheat teot tulevat kummittelemaan vielä vuosienkin ja vuosikymmenienkin päästä tarinan edetessä. Fallonilla on koko tarinan aikana monta palloa ilmassa, mutta jotenkin kaikki tuntuu lopulta osuvan kohdalleen, ja tarina kulkee sujuvasti ilman suurempia epäjohdonmukaisuuksia. Poliittisten juonittelujen lisäksi pedataan hieman "jo" (tosiaan aikaisemmin ilmestyneen) Demon Child -trilogian tapahtumia, taistellaan ja soditaan. Tarinasta löytyy myös itsensä palvojiensa avulla jumalaksi kohottanut demoni, ateistisen sisarkunnan hallitsema valtakunta, haltiamaisia, kuoleman ja tappamisen käsitteitä ymmärtämään kykenemättömiä harshineita ja varsin ihmismäisiä jumalia, joista monet (muun muassa rakkauden, varkaiden ja sodan jumaluudet) esiintyvät trilogiassa.
Ei Fallonin trilogia ehkä aivan Tulen ja Jään laulun ole, mutta Wolfblade-trilogiassa on paljon samaa kuin Martinin tarinassa. Poliittinen juonittelu ja Fallonin kirjoittaminen on ehkä hieman "kevyempää" kuin Martinin, mutta Fallon ei todellakaan ujostele käsitellä vakaviakaan aiheita Wolfblade-trilogian aikana - ja Fallon on saanut tarinansa sentään päätökseen. Kaiken kaikkiaan tarina oli mielenkiintoinen ja varsin koukuttava; lyhyitä kappaleita oli helppo ahmia yhden toisensa perään. Maailma oli tietyllä tavalla varsin geneerinen, mutta omaperäisiä jippojakin kyllä löytyi.
Jos poliittinen juonittelu ja erilaisten ihmisten ja sukulaisten kanssakäymisestä ja elämistä lukeminen kiinnostaa, niin Wolfblade on tarkastamisen arvoinen trilogia.
Wolfblade-trilogia kertoo tarinan Marla Wolfbladen noususta Hythria-nimisen valtakunnan merkittävimmäksi naiseksi ja Marlan pojan Damin Wolfbladen noususta Hythrian kruununprinssiksi ja hallitsijaksi. Pääjuonen ympärille kietoutuu paljon Hythrian ja sen naapurien ylimysten - ja alamaistenkin - elämää ja juonitteluja, kuolemattoman harshini-kansan esiintymisiä ja varsin aktiivisesti kuolevaisten asioihin sekaantuvien jumalien vierailuja. Fallonin luomassa maailmassa taikuus on vahvaa, mutta Wolfblade-trilogiassa taikuutta hallitsevat henkilöt pystyy laskemaan oikeastaan yhden käden sormilla; kuolevaiset eivät pysty hallitsemaan täydellisesti taikuutta, vaan vain muutamat lahjakkaat pystyvät ammentamaan hieman sen mahtia. Taikuuden todellinen mahti on sallittu vain harshini-sukuisille ja jumalille.
Minä aloitin Wolfblade-trilogian lukemisen persoonallisesti trilogian toisesta osasta, Warrior-teoksesta, ja luin kirjaa useamman kymmenen sivua ennen kuin aloin epäillä, että tässä taitaa olla tapahtunut jo vähän taustalla. Lukeminen onnistui kuitenkin ihan hyvin järjestyksessä 2, 3 ja 1, mitä nyt 1-kirjan tapahtumat oli jo ennestään aika hyvin lukiessa jo tiedossa.
Wolfblade-trilogia on tarina poliittisesta juonittelusta ja sukujen välisistä ja sisäisistä kaunoista ja salaisuuksista; lähes jokainen on jonkun vakooja tai lakeija, suvun sisäiset murhat ja muut kauheat teot tulevat kummittelemaan vielä vuosienkin ja vuosikymmenienkin päästä tarinan edetessä. Fallonilla on koko tarinan aikana monta palloa ilmassa, mutta jotenkin kaikki tuntuu lopulta osuvan kohdalleen, ja tarina kulkee sujuvasti ilman suurempia epäjohdonmukaisuuksia. Poliittisten juonittelujen lisäksi pedataan hieman "jo" (tosiaan aikaisemmin ilmestyneen) Demon Child -trilogian tapahtumia, taistellaan ja soditaan. Tarinasta löytyy myös itsensä palvojiensa avulla jumalaksi kohottanut demoni, ateistisen sisarkunnan hallitsema valtakunta, haltiamaisia, kuoleman ja tappamisen käsitteitä ymmärtämään kykenemättömiä harshineita ja varsin ihmismäisiä jumalia, joista monet (muun muassa rakkauden, varkaiden ja sodan jumaluudet) esiintyvät trilogiassa.
Ei Fallonin trilogia ehkä aivan Tulen ja Jään laulun ole, mutta Wolfblade-trilogiassa on paljon samaa kuin Martinin tarinassa. Poliittinen juonittelu ja Fallonin kirjoittaminen on ehkä hieman "kevyempää" kuin Martinin, mutta Fallon ei todellakaan ujostele käsitellä vakaviakaan aiheita Wolfblade-trilogian aikana - ja Fallon on saanut tarinansa sentään päätökseen. Kaiken kaikkiaan tarina oli mielenkiintoinen ja varsin koukuttava; lyhyitä kappaleita oli helppo ahmia yhden toisensa perään. Maailma oli tietyllä tavalla varsin geneerinen, mutta omaperäisiä jippojakin kyllä löytyi.
Jos poliittinen juonittelu ja erilaisten ihmisten ja sukulaisten kanssakäymisestä ja elämistä lukeminen kiinnostaa, niin Wolfblade on tarkastamisen arvoinen trilogia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)