Ensimmäinen Praedor-sessio: Warthin vanki

Vuosi 513 Valiarin aikaa, maalis-huhtikuu

Kolme ratsastajaa kyyristeli märkien villaviittojensa suojissa mutaisella kauppatiellä, sadetihkun tehdessä kolmikon, heidän ratsujensa ja parin kuormamuulin olon mahdollisimman kurjaksi. Tällaisella säällä vastaantulijat olivat harvassa, ja kolme märkää viikkoa Tutusin valtakunnasta Farrigniaan oli kuluttanut loppuun jo tämänkin seurueen keskustelunaiheet, joten matkaa tehtiin hiljaisuudessa, nenien niiskutuksessa ja hevosten hirnahdellessa.

Joukon kärjessä kulki pitkä ja leveäharteinen miekkonen, jonka miellyttävät kasvot olivat piilossa sadeviitan hupun varjoissa. Tämä kulki korkean ja ilkeän näköisen sotaratsun selässä, jonka satulasta roikkui ylimyssuvun vaakunalla koristeltu kilpi ja hieno lyömämiekka, jotka kertoivat miehen olevan vähintäänkin varakasta sukua, ellei peräti aatelinen. Sir Fallon Morded olikin maataomistavaa ritarihuonetta, joskin suku oli ajautunut rahavaikeuksiin ja näin pois Tutusin kuningashuoneen suosiosta.

Seuraavana, aivan sir Fallonin sotaratsun lähettyvillä, ratsasti keskimittainen, samoin viittansa suojissa värjöttelevä nuorukainen, jonka lyhyeksi kerityt hiukset liimautuivat jopa hupun läpi märkinä päätä vasten. Nuorukainen oli pukeutunut vaatimattomasti, mutta hänen pitkä, olalla roikkuva suurmiekkansa soti tämän vaatimattoman ulkonäön kanssa. Jarec Sobrius oli alun perin vaatimattoman palkkasoturi Tamacin poika, mutta tämän Tamacin pelastettua Fallonin hengen Holrusin valtakuntaa vastaan käydyssä kauppasodassa oli ritari myöntänyt palkkasoturille hieman maata ja ottanut Jarecin aseenkantajakseen. Nuorukainen oli perheensä saamasta kunniasta ylpeä, mutta pahat kielet puhuivat Sobriuksen suvusta pyrkyreinä ja röyhkeinä nousukkaina.

Viimeisenä, kuormamuuleja johdattaen, kulki Mordedin suvun vaakunalla varustettuun asetakkiin pukeutunut, leveäharteinen sotilas, jonka kasvoja peitti pelottava arpi, joka toi ratsastajan ulkonäköön armotonta vaarallisuutta ja levottomuutta herättävää vierautta. Mies oli Palon Reys, entinen palkkasotilas joka oli toiminut viimeiset vuodet Mordedien metsänvartijana ja tallimestarina. Olalla kotelossaan roikkuva metsäläisten pitkäjousi kertoi tarkoista silmistä ja näppäristä sormista, ja vyöllä roikkuva lyömämiekka taasen ranteen voimasta – soturin merkkejä kaikki tyynni.

Seurue oli matkustanut Tutusissa sijaitsevasta kotikylästään Caporista, kolme viikkoa väsyttävässä kevätmyrskyssä, joka oli venyttänyt reilua kahden viikon matkaa. He olivat väsyneitä, märkiä ja kylmissään, mutta pikku hiljaa kaukaisuudessa erottuvat Farrignian muurit sentään lupasivat tervetulleesta lämmöstä ja levosta päivän ratsastuksen jälkeen.

Kolmikon oli ajanut Farrigniaan lähtemään sir Fallonin sukulaismieheltä, paroni Jadar Farallacilta saapunut epämääräinen kirje. Jadar oli kertonut suvun päämiehen, vanhan paroni Mallorin, kuolleen, mutta jättäneen pojalleen ja tyttärelleen vain velkoja perinnöksi, mutta nyt Jadarilla oli ajatus, joka voisi tuoda rahaa köyhän huoneen kirstuihin. Muistaen myös tutusilaisten sukulaistensa varattomuuden hän oli kutsunut myös sir Fallonin kuulemaan tätä ajatusta.

Fallonin kertoessa kirjeestä ja ajatuksestaan Mordedin huoneen päälle eli isälleen sir Aronille, oli vanha haukannenäinen ja pahansisuinen mies ollut lähes helpottunut pääsemään eroon nuoremmasta pojastaan, joka oli tuottanut luonnottomalla salaisuudellaan isälleen paljon häpeää ja murhetta, vaikka miehellä itselläkin oli pahe jos toinenkin sydämellään, eivätkä pienet rötöksetkään vanhalle ylimykselle olleet vieraita.

Fallon oli ottanut mukaansa luotettavan aseenkantajansa Jarecin, ja hevosista huolehtimaan rehdin miehen ja taitavan eränkävijän maineessa olevan Palonin. Jarecilla oli luonnollisesti isäntänsä aseenkantajana kyseenalaistamaton velvollisuus seurata Fallonia, ja perheensä hyvästeltyään myös Palon oli matkaan suostunut; tällainen retki voisi aivan hyvin tuoda kolikon jos toisenkin myös rahvaanmiesten taskuun, eikä kimaltelevasta kullasta taskun pohjalla koskaan ollut haittaa. Niinpä Jarecin ja Palonin hyvästeltyä perheensä aloitettiin matkavalmistelut, ja kolmikko lähti Farrigniaa kohti vielä seuraavana päivänä.

***

”Odotan sinua kahden viikon päästä tämän viestin saapumisesta Punaisen rukoilijasirkan majatalossa, Farrigniassa. Löydät kievarin kaupungin toisiksi uloimman kesän luoteiskolkasta”, Jadarin kirjeessä oli lukenut ja Farrignian uloimpien muurien sisäpuolelle päästyään seurue alkoi etsiä neuvoa tälle kyseiselle majatalolle päästäkseen. Fallonin viitan alta hieman vilahtavan, hienon rintakyrassin ja vaakunan nähdessään kaupunginkaartilaiset olivatkin hyvinkin auliita auttamaan vierailevaa ylimystä, ja lyhyen ratsastuksen jälkeen kolmikko näki Punaisen rukoilijasirkan kohoavan edessään. Palonin lähtiessä majatalon talleille huolehtimaan joukkion hevosista suuntasivat Fallon ja Jarec sisälle kievariin toivoen löytävänsä Jadarin, tai ainakin jonkinlaisen viestin nuorelta paronilta.

Rukoilijasirkka ei ollut Farrignian hienoimpia majataloja – ei lähellekään – mutta toisiksi uloimman kaupunginosan vaatimattomien kievarien ja puotien keskellä se oli kohtuullisesti menestyvä, puhdas ja erityisesti matkalaisten ja praedorien suosima yöpymispaikka. Sen anniskelusalissa oli jopa sateisena iltana kohtuullisen täyttä. Salin viehättävä tarjoilijatar huomasi heti komean ritarin palvelijoineen, ja sen jälkeen palvelu kaksikolle pelasikin. Jadaria ei kuitenkaan näkynyt, vaan kaksikon puheille suuntasi keski-ikäinen, hillitysti käyttäytyvä ja palvelijoiden livreepukuun pukeutunut mies, jonka Fallon muisti Farallacin suvun palvelijaksi, Treviukseksi.

Treviuksella oli Fallonille synkkiä uutisia: kärsimätön paroni ei ollut jaksanut odottaa vesisateiden viivyttämää sukulaistaan, vaan oli liittynyt yhteen aloittelevaan praedorseurueeseen. Jadar oli toivonut kykenevänsä maksamaan praedorina keräämillään Borvarian aarteilla sukunsa velat, ja olikin suunnannut aloittelevan seikkailijaporukan kanssa Warthiin totuttelemaan Kirotun maan oloihin. Nyt Jadar oli kuitenkin ollut huomattavasti pitempään poissa, kuin alun perin oli ollut tarkoitus, ja Jadarin sisar Nelissa oli hyvin huolissaan veljestään.

Enempää Fallonin ei tarvinnutkaan kuulla, vaan kunniallinen ritari tarjoutui saman tien suuntaamaan Warthiin sukulaistaan etsimään – niin vaikeaa kuin tämän löytäminen Warthin suunnattomista raunioista olisikin. Trevius kiitteli kovasti Fallonia ja kertoi Nelissan varmasti haluavan vielä keskustella sukulaisensa kanssa huomenaamulla – nyt tämä oli jo vetäytynyt lepäämään. Fallon myöntyi tähän ja oli mielissään palvelijan vielä mainitessa Nelissan varanneen heidän käyttöönsä huoneiston.

Palonin saavuttua myös Fallonin ja Jarecin seuraan kysyi kunniallinen ritari tovereiltaan halusivatko nämä lähteä mukaan; vaikka WArth oli ollut vuosisatoja hylättynä, niin matkalla voisi siitä huolimatta olla vaaroja, eikä ritari halunnut pakottaa palvelijoitaan mukaansa. Molemmat olivat kuitenkin halukkaita seuraamaan isäntäänsä, Jarec Fallonille tuntemastaan kiitollisuudesta ja uskollisuudesta, Palon matkalla mahdollisesti ansaittavista kolikoista ja yksinkertaisesti siitäkin syystä että oli Mordedin suvun palvelija ja koki sir Fallonin kunnialliseksi mieheksi. Fallon kiittelikin uskollisia tovereitaan, ja pian seurue vetäytyi lepäämään, sillä huomenissa edessä olisi matkan jatkaminen.

***

Aamun tullen kolmikko heräsi Treviuksen koputtaessa heidän huoneensa oveen. Palvelija oli tullut kertomaan, että Nelissa-emäntä toivoi voivansa puhua nyt Fallonin kanssa, ja ritari vakuuttikin saapuvansa pian Nelissan luokse. Palon ja Jarac saivat aamupäivän vapaaksi, mutta he päättivät käyttää vapaa-ajan hyödyksi ja suuntasivat majatalon sisäpihalle pehmustetut miekkansa mukanaan.

Jarec uskoi että hienon suurmiekkansa, Sobriuksen perheen ylpeyden, tuovan hänelle ulottuvuuden etua, mutta vanhempi Palon osoitti pian nopeuden ja kokemuksen vievän taistelua vanhemman miehen voitoksi. Lopulta, pitkän ja hikisen kamppailun päätteeksi Jarecin oli antauduttava, parahiksi Fallonin saapuessa palvelijoidensa luokse Nelissan puheilta.

Nelissa oli tervehtinyt Fallonia lämpimästi, aivan kuin heidän viimeisestä tapaamisestaan olisi vähemmän kuin vuosia – vuosia joiden aikana ylimysneidosta oli kasvanut varsin sievä, nuori nainen, jos oli silmää naiskauneudelle, Fallon pani merkille. Neito oli kertonut lähes itku kurkussa kuinka kiitollinen olisi Fallonin avusta Jadarin etsinnöissä, ja että Farallacit olisivat valmiita jopa maksamaan Fallonin miehille palkkion etsinnöistä; kultaraha päivässä ja 10 kultarahaa jos Jadar löytyisi. Palkkio oli niin ruhtinaallinen, että Fallon lähes hämmentyi kiitollisuudesta ja vakuutteli miestensä – ja Fallonin itsensäkin – tekevän kaikkensa Jadarin löytymiseksi.

Seuraavaksi Fallonia odotti kuitenkin vain lisää yllätyksiä: Nelissa ja Trevius tulisivat kolmikon mukaan Warthiin! Fallonin kuitenkin vihjaillessa, josko hienon neidon olisi viisasta lähteä Kirotun maan vaaroja uhmaamaan, muuttui Nelissa kuitenkin kylmäksi, ja kysyi tylysti luuliko Fallon, ettei neidolla olisi kaikkein suurin syy osallistua oman veljensä etsintöihin. Fallon vakuutti nopeasti etteikö kuvitellut neidon pystyvän itsestään huolehtimaan, ja jännite oli unohtunut yhtä nopeasti kuin olisi syntynytkin. Nelissa ja Fallon pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen että seurue lähtisi Warthia kohti tunnin päästä, ja tämän uutisen ritari olikin tullut harjoitteleville tovereilleen tuomaan.

***

Farrignian muureilta saattoi pohjoisessa levittäytyvät Warthin rauniot selkeällä säällä nähdä, mutta siitä huolimatta seurueelta kesti lähes koko päivän matkaan lähtemiseen; he eivät varsinaisesti pitäneet kiirettä, ja selkenevä sääkin teki ratsastuksesta nauttimisesta helpompaa. Lisäksi Fallon oli kuullut, että Warthin ympärillä odottaisi päivämatkan levyinen autiomaa, joten ratsujen säästäminen tätä taipaletta varten olisi järkevää.

Seurue jakaantui nopeasti kahteen ryhmään; Nelissa ja Fallon kulkivat hieman palvelusväeksi luettavista Treviuksesta, Jarecista ja Palonisa erillään, ja näin ollen kummankin joukkion välillä käytiin keskustelua yhteisistä kiinnostuksen aiheista.

Nelissa tiedusteli uteliaana, että miksei Fallon ollut ottanut uutta vaimoa edellisen kuoleman jälkeen, sillä varmasti ritarikin haaveili perillisistä – ja varmasti Fallonin kaltaiselle komealle, kunnialliselle miehelle riittäisi ottajia suvun huonosta tilanteesta huolimatta. Fallon kuitenkin vältteli kysymystä parhaansa mukaan, sillä hän oli hylännyt toiveet perillisestä kauan sitten, rakkaansa vierelle – rakkaansa, joka ei ollut hänen vaimonsa vaan eräs toinen.

Trevius oli ehdottanut, että seurueen kannattaisi suoraan Warthiin suuntaamisen sijaan kulkea hieman luoteeseen, kohti Trulesina tunnettua pikkukaupunkia, jonka kautta useimmat praedorit Warthiin suuntasivat. Ajatus tuntui seurueesta hyvältä, sillä Trulesissa ehkä tiedettäisiin jotain Jadarista tai tämän matkassa olleista praedoreista.

Trules paljastui kohtuullisen suureksi ja varakkaan oloiseksi kyläksi, jonka kaduilla kulkevat asukkaat katselivat seikkailijoita uteliaina, mutta ilman vihamielisyyttä, mikä oli harvinaista noina epävarmoina aikoina. Kylä itsessään ei eronnut edukseen tai häpeäkseen muista seudun samanlaisista asutuskeskuksista, paitsi että kauppoja ja liikkeitä oli huomattavan paljon enemmän, kuin pienessä kylässä olisi odottanut olevan.

Lopulta Fallon ja Nelissa päätyivät odottamaan yön yli kylässä, sillä iltahämärissä Warthiin suuntaaminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Seurue suuntasikin Mustan koiran kievari –nimiseen majataloon, jonka leppoisa isäntä otti vieraat vastaan kohteliaasti. Isäntä, Cladon nimeltään, oli omien puheidensa mukaan entinen praedor ja piti nyt majapaikkaa kaikille Warthiin suuntaaville seurueille ja seikkailijoille – ja tarjosi mielellään myös tarinoita ja neuvoja omilta retkiltään, jos kuuntelijoita vain löytyisi.

Cladonilta kumppanukset saivat kuulla, että Jadar ja viisi praedoria oli todellakin kulkenut Trulesin kautta Warthiin alle viikko sitten, mutta heitä ei ollut sen jälkeen näkynyt, eli ainakaan tämän kautta he eivät olleet tulleet takaisin. Cladonin vielä mainitessa, että ne viisi praedoria olivat käyneet Warthissa useampaankin kertaan, huomauttivat Trevius ja Nelissa huolestuneina, että Jadarille praedorit olivat sanoneet olevansa matkalla Warthiin ensimmäistä kertaa. Tähän Cladon vain kohautti olkiaan; olihan hän saattanut erehtyä, eikä joukkio näyttänyt majatalonisännän silmiin erityisen epäilyttävältäkään Fallonin asiaa vielä tiedustellessa.

Seurueella oli kuitenkin pahat aavistuksensa; joukkio oli valehdellut Jadarille, mutta mistä syystä? Löytäisivätkö he Warthista Jadaria enää ollenkaan? Erityisesti Nelissa vaikutti huolestuneelta, ja neidolla oli jo huolen kyyneleet silmissään.

Herkkä Fallon näki, että sukulaisneito oli murheissaan, ja päätti korjata tilanteen parhaansa mukaan kysyen majatalonisännältä löytyisikö tältä luuttua tai harppua soittajalle. Soittimia ei löytynyt, mutta Cladon kertoi tallipoika Tiberaksen osaavan soittaa paimenhuilua, ja pian kievarissa soikin paimenhuilun heleät sävelet joita Fallonin täyteläinen, taitava laulua täydensi. Pian koko kievari yltyi poikkeukselliseen pirteään juhlatunnelmaan, ja Nelissakin piristyi.

Illan tullen Cladon tuli vielä kiittämään Fallonia tämän tarjoamasta viihdytyksestä, ja kun ritari ei tarjottua palkkiota hyväksynyt, tarjosi majatalonpitäjä neuvojaan Warthiin matkaaville. Vaikka Warthin rauniot olivatkin lähes autiota erämaata, oli siellä edelleen omat vaaransa ja vaivansa, ja Cladon kehottikin seuruetta pitämään varansa ja varaamaan mukaansa unilääkettä tai yrttejä, jos aikoivat yöpyä Kirotun maan puolella. Lisäksi kievarinpitäjä neuvoi seuruetta suuntaamaan eräälle Warthin reunamilla sijaitsevalle lähteelle; sieltä saisi puhdasta vettä ja suojaa säältä, joten sieltä etsinnät olisi kaikkein paras aloittaa. Fallon kiitteli Cladonia neuvoista, ja käskikin Palonin hankkia kylän parantajalta yrttejä koko seurueelle yöpymisen varalle. Yrtit kävivät kalliiksi, mutta kenties niistä olisi apua.

***

Aamun tullen seurueen täydennettyä ruokavarantojaan suuntasivat he kohti pohjoisessa odottavia Warthin raunioita. Kirottu maa alkoi pian Trulesin pohjoispuolella kuin veitsellä leikaten, kivinen ja autio hiekkaerämaa, jonka yksitoikkoisuutta katkaisi siellä täällä kaatunut, oudon sammaleen peittämä pylväs, patsas, maasta pilkottava kivi tai kivien välissä puikkelehtiva lisko, jota ainakaan Palon ei kyennyt erätaidoistaan huolimatta tunnistamaan. Sää itsessään käyttäytyi myös kummallisesti, sillä Trulesin lämmin kevätaamu vaihtui pian Warthin puolella hyytäväksi, selittämättömäksi kylmyydeksi ja viimaksi.

Lopulta pitkän, yksitoikkoisen ja vaivalloisen päivämatkan päätteeksi seurue erotti jatkuvasti pohjoisessa kohoavan kaupungin lähestyvän, ja pian he ohittivat jo ensimmäiset sortuneet rakennukset, jotka eivät olleet paljon kivikasoja kummempia. Sisemmät rakennukset olivat jo hieman paremmassa kunnossa ja matkustajat päättivätkin hajaantua toviksi tutkimaan taloja – kenties heillä kävisi onni ja he löytäisivät jonkinlaisen merkin Jadar Farallacista.

Jadaria ei löytynyt, mutta jotain muuta kylläkin, sillä yhdestä sortuneesta rakennuksesta Palon löysi verisen liha- ja luukasan, joka kenties joskus oli ollut ihminen. Edesmenneeltä löydettiin lyhyt miekka, tikari, muutamia hopeakolikoita ja silputtua paperia, mutta tarkka tunnistaminen oli ikävä kyllä mahdotonta; mikä sitten miehen olikaan tappanut, se oli tehnyt sotkuista jälkeä. Fallon oli kuitenkin varma, että kyseessä ei ollut ainakaan Jadar, sillä kuollut oli tummahiuksinen, kun taas Farallacit olivat varsin vaaleita. Jadarin elossa löytymisestä oli siis vielä toivoa, mutta ruumiin löytyminen todisti, seikkailijoille, ettei Warth olisi vielä vuosisatoja tuhonsa jälkeenkään turvallinen paikka kuolevaisille.

Ilta-aurinko oli jo laskemassa kovaa vauhtia, kun seikkailijat vihdoin saapuivat lähteelle, josta Cladon oli kertonut. Etsintöjen jatkaminen pimeällä ei tuntunut hyvältä ajatukselta – ei, kun pohjoisessa hehkui kammottavaa vihertävää valoa, ja kylmä tuuli ulvoi kuin kuolleet tuonpuoleisessa. Onneksi aukean reunalla oli kohtuullisen hyväkuntoisia rakennuksia, joista valita suoja, ja seurue asettui yhteen rakennuksista lepäämään parhaansa mukaan.

Lepo ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Warthilla oli seikkailijoiden varalle: kammottavat näyt, äänet ja tuntemukset tekivät yöstä kammottavan helvetin, eivätkä nuo muistot haalenisi pitkään aikaan heidän mielestään. Cladonin ehdottamat unettavat yrtit eivät enää tuntuneet huonolta vaihtoehdolta, mutta loppujen lopuksi ainoastaan Nelissa käytti rohtoja Fallonin ja Palonin tyytyessä alkoholin tunnottomaan uneen ja Treviuksen tyytyessä valvomaan mieluummin kuin turruttamaan mielensä aineilla. Jarecia, seurueen nuorinta ja kokemattominta Nelissaa lukuun ottamatta, eivät Borvarian kauhut näyttäneet vaivaavan, vaan hän nukkui levollisena kuin lapsi.

***

Aamun tullen Fallon havahtui ensimmäisenä ja herätti myös muut, aamuhämärissä vihdoin torkahtaneen Treviuksenkin. Vanhaa palvelijaa lukuun ottamatta kaikki olivat levänneet suhteellisen hyvin, ja seurue oli halukas aloittamaan Jadarin etsinnät ja jättämään Warthin taakseen.

Lähteelle hevosia juottamaan suunnistaessaan seurue kuitenkin yllätyksekseen huomasi aukion toiselta laidalta lähestyvän miehen, joka pysähtyi muukalaiset nähdessään selvästi hämmästyneenä. Kauaa mies ei kuitenkaan paikoillaan pysytellyt, sillä Nelissan tunnistaessa miehen yhdeksi Jadarin mukaan lähteneistä praedoreista mies ryntäsi juoksuun, suuntanaan Warthin raunioiden sokkelo. Kauas hän ei kuitenkaan ehtinyt, kun Palonin pitkäjousi helähti, ja pakenija kompuroi maahan varoitushuuto muuttuen tuskanparkaisuksi.

Samassa aikion toisella puolella olevasta talosta ilmestyi kolme nahkapanssareihin pukeutunutta miestä miekat kourissaan vaatien saada tietää miksi heidän toverinsa kimppuun oli käyty. Tunnistaessaan Nelissan ja Treviuksen he kuitenkin tajusivat paljastuneensa, ja vihaiset vaatimukset muuttuivat oveliksi vihjailuiksi. Nelissan vaatiessa saada tietää, missä Jadar oli, kertoivat miehet tämän olevan elossa, mutta minkä arvoinen tämä olisi neidolle?

Ratsujensa selässä täysissä varusteissa istuvat Fallon, Palon ja Jarec olivat kuitenkin sen verran levottomuutta herättävä näky, että pian yhteisymmärrykseen vaihdosta päästiin; seurue jättäisi rahansa, ja poistuisivat takaisin aukean toiseen päähän, ja miehet päästäisivät Jadarin pian tulemaan heidän luokseen. Tietenkään miesten rehellisyydestä ei ollut takeita, mutta kun yksi miehistä oli vetänyt nuoren paronin yhdestä talosta sidottuna ja mukiloituna ja pitänyt tikaria vihjailevasti tämän kurkulla, ei seurueella ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin totella.

Oli se viisasta tahi ei, niin rosvot pitivät sanansa, ja pian Jadar horjui aukealla odottavan seurueen luokse, ja lämpimiä tervehdyksiä vaihdettiin. Palonin varmistuttua, ettei Jadarilla ollut vakavia vammoja, oli kuitenkin päätettävä, miten sieppaajien – joiksi praedoreiksi tekeytyneet miehet olivat paljastuneet – kanssa olisi toimittava. Jadarin pyytäessä Fallonia miehineen tekemään selvää sieppaajista päätyivät Fallon, Jarec ja Palon siihen tulokseen, että sieppaajien kiinniottaminen palveli paitsi lakia niin myös lähialueen turvallisuutta; Jadarin kertoman perusteella miehet olivat käyneet jo ainakin yhden matkaajan kimppuun ja ryöstäneet tämän, joten he olivat sieppaajien lisäksi murhaajia ja varkaita. Lisäksi vaikutti siltä että he piileskelivät pitempiäkin aikoja Warthissa, sillä heillä oli kunnon leiri raunioissa, joten kaikkien Warthiin suuntaavien praedoreidenkin henki olisi vaarassa, ellei rosvoille tehtäisi jotain.

Yksinkertaisen toimintasuunnitelman avulla kolmikon onnistuikin yllättää rosvot, ja lyhyen takaa-ajon lopuksi varusteiden, taitojen ja urheuden puolesta ylivoimaiset seikkailijat olivat surmanneet rosvoista kaikki johtaja Hadrasia lukuun ottamatta. Myös eloonjäänyt, mutta pahoin haavoittunut rosvopäällikkö kohtasi pian kohtalonsa nopeasti suoritettussa hirttotilaisuudessa.

Ennen kuolemaansa Hadras oli kuitenkin paljastanut syyn miksi rosvot piileskelivät Warthissa; ennen Jadarin sieppausta he olivat vahingossa surmanneet maantiellä velhosuku Varennoksen palvelijan, ja ryöstäneet tältä tynnyrillisen jotain outoa ainetta. Rosvot eivät kuitenkaan saaliistaan päässeet nauttimaan, sillä tajutessaan surmanneensa velhojen asiamiehen rosvot pakenivat Warthiin piiloon, sillä Kirotun maan kerrottiin suojelevan velhojen loitsuilta ja taioilta. Sitten seurue oli huijannut Jadaria ja siepannut tämän, ja lähettänyt yhden miehistään vaatimaan lunnaita, mutta tästä ei oltu sen jälkeen kuultu. Samassa seurue muisti löytämänsä ruumiin ja kaikki arvelivat tietävänsä mitä tuolle lunnasvaatimusta viemään lähteneelle rosvolle oli tapahtunut…

Ennen kuin kotimatka kohti Farrigniaa saattoi alkaa, keräsivät seikkailijat rosvojen saaliin ja varusteet lähteen lähistölle. He eivät pystyneet kantamaan mukanaan kuin pienen määrän varusteista (lähinnä muonaa), joten loput päätettiin jättää Warthiin mahdollisten matkaajien avuksi. Lisäksi seurueen mukaan lähtivät rosvojen aseet ja vähäiset kolikot ja Varennos-suvun asiamieheltä otettu tynnyri. Itse rosvojen raadot saivat jäädä Warthin olentojen ja raadonsyöjien ruoaksi, sillä Hadrasia hirtettäessä paikalle ilmestynyt suuri peto, epäilemättä sama hirviö joka oli vastuussa löydetystä miehen raadosta, sai seurueen kiiruhtamaan Warthista pois mahdollisimman vikkelästi.

***

Matka takaisin Farrigniaan sujui välikohtauksitta, ja takaisin kaupunkiin päästyään Fallon miehineen suuntasi palauttamaan löytämäänsä tynnyriä, ja lyhyen keskustelun päätteeksi Varennoksen suvun edustajan kanssa kolmikko poistui Mustasta huoneesta, velhojen lähetystöstä, kymmenen kultarahaa rikkaampina, velhojen kiitollisuudenvelka ja pullo tynnyristä löytynyttä ainetta taskussaan. Rosvoilta saadun saaliin kanssa matkan tuotot nousivat aina lähes yli kahdenkymmenen kultarahan, joten täysin turha retki ei ollut.

Farrigniasta seikkailijoiden tie ei käynytkään takaisin Tutusiin, vaan Jadar ja Nelissa kutsuivat Fallonin, Palonin ja Jarecin Farallacin maille juhlimaan Jadarin löytymistä. Lisäksi Jadarilla oli ehdotus, sillä nuori paroni tiesi myös Mordedin suvun olevan pahasti velkaantunut ja ehdottikin, että Fallon miehineen ryhtyisi Jadarin kanssa praedoreiksi, sillä vaikka praedorien elämä olikin vaarallista ja arvaamatonta, voisi yksi onnistunut retki Borvariaan pyyhkiä heidän kaikki rahahuolensa pois.

Seikkailijoiden vastaus tähän ehdotukseen oli tietenkin selvä…

Tällainen oli ensimmäinen pelaamamme praedor-sessio, ja ainakin minusta sessio oli onnistunut ja hauska. Juhon ja Jaakon hahmot ovat mielenkiintoisia ja samalla Jaconiaan erittäin sopivia, ja hahmojen toimia oli ilo ja mielenkiintoista seurata. Minulle praedorin peluuttaminen on aina jotenkin mukavaa ja vaivatonta, sillä maailma on ennestään tuttu ja turvallinen. Lisäksi käytetty valmisseikkailu, Warthin vanki, on aina oiva aloitusseikkailu sillä se esittelee monia Jaconian maailman ominaispiirteitä; Kirotun maan eksotiikkaa ja vaarallisuutta, elämän rumuutta ja velhojen outoja tapoja.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan seikkailuun, joka alkaa Farallacien sukutilalta…

Lisäksi ajattelimme ottaa käyttöön seuraavan sääntömuutoksen:

Kahden aseen käyttö yhtä aikaa:
- Kahdella aseella taistellessa voi torjua ilman muutoksia, mutta
- Kahdella raskaalla aseella (tai kilvellä) taistellessa toisen aseen (tai kilven) hyökkäyksiin tulee +1n.
- Tikarin tai puukon kaltaista kevyttä asetta toisessa kädessä käyttäessä yllämainittua +1n lisävaikeutta ei hyökkäykseen tule.