perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kirje Jadar Farallacilta

Tässä muuten edellisessä merkinnässä mainittu kirje kokonaisuudessaan. Pelaajat sen jo session aikana näkivätkin, mutta laitetaan se nyt tännekin muistia virkistämään...

Fallon Mordedille:

12. maaliskuuta, 513 V.a.
Hyvä serkkuni.

Vuosia olemme saaneet yhdessä katsella, kun isämme tuhoavat sukujemme omaisuutta juhlissaan ja pidoissaan. Nyt minulla on kuitenkin uutisia jotka samaan aikaan saavat minut iloitsemaan riemusta, sillä isäni, paroni Mallor Farallac on kuollut.

Rakas isämme jätti kuitenkin taakaksemme kammottavat velat – velat joita minä ja sisareni Nelissa emme kykene millään maksamaan. Minulla on kuitenkin keino, jonka avulla voisin kenties hankkia rahaa ja pelastaa arvoni ja maani.

Tiedän, että myös teillä Mordedeilla on omat ongelmanne sukunne varakkuuden suhteen. Keksimäni keino saattaisi auttaa teitäkin. Pyytäisin sinua – isäsi sir Aron tuskin enää jaksaa matkustaa – käymään luonani, kuulemassa ehdotukseni.

Odotan sinua kahden viikon päästä tämän viestin saapumisesta Punaisen Rukoilijasirkan majatalossa, Farrigniassa. Löydät kievarin kaupungin toisiksi uloimman kesän luoteiskolkasta.

Jos päätät ottaa kutsuni vastaan, pyydän sinua saapumaan mahdollisimman pian Farrigniaan. Velkojat huohottavat jo niskaani, eikä minulla ole paljon aikaa odotella – niin töykeältä kuin se kuulostaakin.

Jadar Farallac, Farallacin paroni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti