maanantai 3. toukokuuta 2010

Kevään (vai peräti kesän) korvilla

Edellisen Stalker-pelin jälkeen on pelinrintamalla ollut hiljaista; viime viikon pelipäivä peruuntui, emmekä ole vielä sopineet uutta pelipäivää. Tällä hetkellä - karvaiden kokemuksien karaisemana - heittäisin varovaisena veikkauksena, että saamme puristettua ehkä yhden pelin toukokuulle ennen kuin kaikki lähtevät omille teilleen. Ensi syksynä onkin sitten edessä uusia tuulia, kun suurin osa peliporukkaa muuttaa todennäköisesti pois Kajaanista.

Täysin kuivaa kautta ei ole päässyt syntymään, sillä aloitimme kaverin kanssa sähköpostiropen Pathfinderin säännöillä (tosin omalla maailmalla). Peli on vielä alkutekijöissään, mutta ainakin alku on ollut lupaava, ja d20:n hahmonluonnissa on tiettyä kiehtovuutta kun päätetään featseja, skillejä ja kaikkia mahdollisia härpäkkeitä. Minun hahmoni on Half-Elf Fighter (myöhemmin ehkäpä mukaan Bardia ja Duelistia) ja kaverin hahmo on Human Rogue (myöhemmin todennäköisesti ainakin Fighter-classia mukaan), jos jotakuta kiinnostaa. :)

Lisäksi olen pelaillut Mount&Blade: Warband -pelin trialia (varsinainen pelikin piti tilata saman tien, mutta tilaus ei ole vielä saapunut), ja mielessä on käynyt, kuinkahan hyvin tällainen sandbox-tyylinen kampanja onnistuisi pöytäroolipelinä. Minä pidän pelinjohtana erilaisten juonikuvioiden keksimisestä ja siitä, että kampanjalla on jokin selkeä suunta, mutta veikkaisin että tällaisen juonivetoisen homman yhdistäminenkin sandbox-peliin voisi olla mahdollista; tätä on syytä miettiä.

2 kommenttia:

  1. Minä ostin tuon Warbandin suoraan tekijöiltä, sähköpostilla tuli aktivointikoodi parissa minuutissa niin ei tarvinnut jäädä odottelemaan.

    Ensimmäisessä D&D-kampanjassamme pelaajat saivat oman valta-alueen kun nousivat lordi-tasoille. Alueen hoitaminen kuitenkin jäi minun vastuulleni, pelaajia kiinnosti enemmän luolaholviseikkaileminen kuin resurssimanagerointi. Mount&Bladesta on kyllä tullut muutamia hyviä ideoita miten siitäkin olisi saanut mielekkäämpää ja miten sen olisi saanut sidottua paremmin hahmoihin, sekä myös herättänyt vähän innostusta peluuttaa joskus samanlaista "ryysyistä rikkauksiin" hiekkalaatikko-peliä. Onhan tuossa paljonkin paikkoja keksiä metajuonia maailmaan, poliittista valtapeliä ja seläntakaista kähmintää johon pelaajahahmot sitten saapuvat mustina hevosina sotkemaan pakkaa. Sitten pidemmälle päästessään hahmojen maineesta riippuu, miten heidän valta-alueensa väki tai muut lordit heistä ajattelevat, kaikkia ei voi miellyttää mutta pitää löytää ne oikeat henkilöt joiden kanssa kaveerata.

    VastaaPoista
  2. "Onhan tuossa paljonkin paikkoja keksiä metajuonia maailmaan, poliittista valtapeliä ja seläntakaista kähmintää..."

    Joo, kyllähän sinne sekaan mahtuu vaikka mitä. Minä vain olen sen verran "suorituspainotteinen" pelinjohtaja, että alitajuisesti kaikki ne sessiot, jotka eivät vie juonta eteenpäin, tuntuvat päässä "turhilta" - vaikka eiväthän ne sellaista oikeasti ole!

    Mount & Blade antaa kyllä tosiaan aika hyviä ideoita siihen, kuinka tuollaista "valtapeliä" pystyisi lisäämään myös seikkailullisempaan meininkiin - tai sitten toisin päin. Sitä olen miettinyt, että miten tuollaisessa "lääninhallintapelissä" kannattaisi hoitaa se varsinainen lääninhallinta. Numeroiden sijaan homman voisi hoitaa juuri tuollaisilla tehtävillä ja sellaisilla tilanteilla, joissa jonkin sortin käskynhaltija tulee raportoimaan että "nyt tulee huono sato, mitä tehdään", ja pelaajat saavat sitten miettiä että kuinka väki saa ruokaa ja maksaa veronsa...

    Olisi kyllä mielenkiintoista settiä.

    VastaaPoista