Tarina jatkuu edellisestä merkinnästä.
Suuntasimme kulkumme takaisin Robard Suuren majatalolle iltaisen Varmasin halki. Kuljimme aluksi hiljaisuudessa, sillä kolmen toisilleen tuntemattoman henkilön välillä ei tuntunut löytyvän mitään puheen aihetta. Karlon tuntui olevan omissa ajatuksissaan ja Isele huomautti jotain temppelialueelta kuuluvasta messusta ja vaikutti keskittyvän tähän, kunnes sanoi:
"Kerro minulle itsestäsi Bandir, millaista on elää päivästä toiseen kohdaten tien vaaroja?"
Hämmennyin ensin hieman naisen yllättävästä kysymyksestä, mutta myöhemmin opin, että Isele vain oli utelias ja suorapuheinen ihminen. Sain kuitenkin avattua suuni vastatakseni ja sanoin:
"Kai se on jotain, jonka kohtaamiseen jokainen miekkaa elääkseen heilutteleva vain on tottunut. Täytyy tunnustaa, etten ole juurikaan asiaa pohtinut... Estrean maanteillä yksinäinen matkamies on aina vaarassa kohdata maantierosvoja tai röyhkeiksi käyneitä metsien petoja, mutta kaipa minulla on ollut onnea, sillä olen saanut matkustaa Estreassa aina varsin turvallisesti."
Samassa kuitenkin muistin erään kohtaamisen, joka oli päättynyt verenvuodatukseen, ja päätti siitä Iselelle kertoa, kun tämä nyt oli asian esille ottanut:
"Itse asiassa ainut kerta, kun olen joutunut turvautumaan miekkaani, tapahtui kuitenkin Estrean ulkopuolella vain vähän aikaa sitten. Olin suunnistanut Estreasta pohjoiseen, Ithamariin. Kaltaisesi kirjanoppinut on saattanut lukea Ithamarin sivistystä suojelevista muureista ja valtakunnan maanteitä puolustavista Kämmenen paladiineista, mutta ainakaan minun avukseni he eivät ehtineet."
"Pitkä matkapäivä oli jo kääntymässä illaksi ja istuin väsyneenä ratsuni satulassa", jatkoin ääni hieman madaltuen ja keskitin kaiken huomioni Iseleen ja tarinaani. Pidän itseääni pohjimmiltaan käytännöllisenä soturina, mutta kenties suonissani virtaavaa haltiaverta oli syyttäminen siitä, että nautin myös erilaisista tarinoista ja niiden tarinoiden kertomisesta kuulijoille. Yleensä maltoin mieleni muukalaisten kanssa, mutta jokin Iselen kysymyksessä sai miinut rohkaistumaan. "Olin kai myös hieman ajatuksissani, sillä kolmen maantierosvon onnistui yllättää minut tuskin silmänkantaman päässä Ithamarin muureista! En tiedä, mikä oli saanut rosvot käymään niin röyhkeiksi, mutta ennen kuin huomasin, oli kaksi rosvoistani ampunut jousillaan hevostani, ja ratsuparkani kaatui kuolleena maahan. Onnistuin kierähtämään satulasta ennen elikon kaatumista, ja juoksin metsän suojaan, mutta luuttuni särkyi siinä hässäkässä - se kun oli sidottuna satulaan."
"Rosvot luulivat kai minun paenneen, sillä he ryntäsivät saman tien varomattomina ratsuni luokse. He jättivät jopa jousensa piilopaikkoihinsa. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä kun minä astuin metsän suojista miekka valmiina ja oiketetusti vihaisena heidän surmattuaan hevoseni ja särjettyään hienon luuttuni."
Vilkaisin nopeasti Iseleä ja päätin säästää epäilemättä varsin suojattua elämää viettäneen kirjanoppineen kohtaamisen verisiltä yksityiskohdilta. "Joka tapauksessa minun onnistui haavoittaa kahta rosvoista sen verran pahasti, että kolmas otti jalat alleen. Haavoittuneet rosvot pistin kantamaan tavarani Ithamarin, minkä jälkeen luovutin heidät Kämmenen paladiineille. He olivat varsin noloina, kun kerroin rosvojen yllättäneen minut aivan heidän hienon kaupunkinsa varjossa, mutta siitä huolimatta kukaan ei tarjoutunut korvaamaan menettämääni hevosta tai luuttua. Kauaa en sitten kaupungissa viihtynyt, vaan suuntasin takaisin Estrean rannikolle ja Varmasiin - ja sitten tapasinkin Karlonin ja sinut, Iselane."
En voinut olla pohtimatta, joskohan rahani riittäisivät uuden luutun ostamiseen, sillä illat leirinuotiolla olivat käyneet varsin hiljaisiksi ja tylsiksi soittopelini särkymisen jälkeen. Toisaalta meillä oli tuskin rahaa tuhlattavaksi asti, joten kenties soittimen ostamisen pitäisi odottaa.
"Sääli luuttusi kannalta" Iselane pahoitteli. "Musiikki on hyvästä, musiikki rauhoittaa ja siinä piilee sellaista voimaa, jota monet eivät uskoisikaan. Tiesitkö, että Sulkakynän veljeskunnassakin on oppineita mestareita, jotka ovat omistaneet elämänsä musiikin voiman tutkimiseen."
Iselane katsoi minua hymyillen silmiin ja lisäsi vielä:
"Tiedätkö mitä, sovitaan niin, että tämän pienen seikkailumme päätteeksi, minä ostan sinulle tilalle uuden luutun. Ja seppä Karlonille löydämme myös jotain sellaista, mitä hän tahtoo eikö vain."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti