Tovin ratsastettuamme Karlon nojautui puoleeni ja sanoi hiljaisella äänellä, Iseleä merkitsevästi katsoen: "Galo ja Caldo ovat sen kaltaisia kavereita, etteivät he välttämättä anna asian olla jos kokevat, että heidän kunniaansa on loukattu. Minusta meidän kannattaisi pitää silmämme auki, kunnes olemme Varmasista hieman kauempana."
Nyökkäsin hyväksyvästi sepän ehdotukselle. "Toivottavasti he eivät uskalla tehdä mitään konnuuksia, kun seriffikin on luultavasti tavanomaista tarkempi heidän tekemisistään", arvelin rauhallisesti. "Olet kuitenkin oikeassa siinä, että parempi vara kuin vahinko, joten pidetään vain silmämme auki."
Päivä oli lämmin, ja pian unohdimme kuitenkin mietteet Galon ja Caldon aikomuksista. Matkamme alkoi meidän jutustellessa tunnustelevasti keskenämme; emme tunteneet toisiamme kovin hyvin, mutta hiljalleen keskustelumme alkoi sujua luontevammin. Olimme kaikki varsin puheliaita, mikä auttoi täyttämään maantien tylsät, hiljaiset tunnit täyttyivät tarinoilla menneisyydestämme ja kokemuksistamme. Karlon kertoi kokemiaan hauskoja sattumuskia Varmasin seppäkillan juonittelujen keskellä ja minä kerroin heille muutamia palkkasoturina kokemiani outoja ja jännittäviä tapahtumia. Tosin en voinut malttaa värittämästä hieman kokemiani tapahtumia ja jätin sotaretkien puuduttavan odottelun, sairastelun ja ruoan etsimisen vähemmälle huomiolle.
Sotaretkistä tarinamme kääntyivät takaisin matkusteluun. Karlon ei ollut matkustellut kovinkaan paljoa, enkä minäkään ollut käynyt kuin Estrean eri osissa ja kerran Ithamarissa, mutta siitä huolimatta uteliaisuus ja uusien paikkojen näkeminen oli aina ollut haaveeni.
"Olen aina halunnut tietää vähän enemmän sukujuuristani", tunnustin keskustelun vakavoituessa. "Isältäni en paljoakaan saanut selville äidistäni tai mistä me oikein tulimme, joten olen aina halunnut matkustella hieman laajemmin idässä, missä haltioita kerrotaan olevan enemmänkin."
"Entä sinä, Isele", kysyin Iselanelta ja puhuttelin häntä huomaamattani tuttavallisesti etunimellä, mutta maantiellä muodollisuuksista ei kauaa kiinni pidettäisi muutenkaan. "Pääseekö sulkakynän veljeskunnan riveissä näkemään paljon maailmaa?"
"Niin..." nainen kohautti olkapäitään. "Sulkakynän veljeskunnassa pääsee maailman jokaiseen kolkkaan, mutta ei aivan kuten voisi kuvitella. Kirjojen sivuilta olen lukenut monista ihmeellisistä paikoista, kuten Valkean kämmenen tornista, mutta elämäni minä olen elänyt Angbadissa, sulkakynän veljeskunnan kirjaston seinien sisäpuolella."
Tunsin outoa vetoa Iselen tiedonnälkää kohtaan ja huomaamattani kumarruin lähemmäs naista. "Kämmenen torni on kaunis näky - tai Kuutorni, kuten jotkut ithamarilaiset sitä joskus nimittävät sen helmenvalkean värin takia", sanoin muistellen itsekin ihastelleeni kaupungin keskuskukkulalla taivaisiin kohoavaa, valkeaa ja jykevää tornia.
"Sinä olet käynyt tornilla!" Isele hämmästeli ihastuneena. "Voi, kunpa minäkin pääsisin näkemään sen vielä joku päivä. Vanha Alexandrei veljeskunnasta tapasi sanoa, että Kämmenen tornin perustajat rakensivat tornin alunperin taivaankappaleiden tutkimista varten. Torni elää vielä yhtä hohtavana kuin silloin kun perustajat messusivat avaussanat. Sinulla on ollut etuoikeus Bandir nähdessäsi yhden Länsirannikon ihmeistä. Etuoikeus!"
"Etuoikeudelta se tuntuikin", myönsin muistellessani upeaa rakennusta. "Harva paikka on tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta, kuin Kuutorni; se seisoi yksin kukkulan huipulla, komeana ja korkeana, ja muut kukkulan rakennukset tuntuivat sen vierellä yksinkertaisilta ja karuilta. En ehtinyt käydä kuin vilkaisemassa sitä, mutta tornin huippu on niin korkealla, että se näkyy kauas Ithamarin muurien ulkopuolellekin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti