Bandirin päiväkirjamerkintöjen toinen luku loppuu tähän. Merkintä jälleen koottuna yhdeksi pdf-tiedostoksi Scribd-sivulle.
Onneksi Isele löytyi vahingoittumattomana vain muutaman virstan päästä; kirjanoppinut oli kehotuksestani huolimatta kääntynyt takaisin aikomuksenaan ottaa selvää, kuinka minun ja Karlonin oli käynyt. Ärtymys siitä, että nainen ei ollut kuunnellut käskyäni unohtui kuitenkin nopeasti helpotuksen tieltä. Olimmehan selvinneet yhteenotosta hengissä ja lähes haavoitta. Tämä enteili mielestäni hyvää tuleville koitoksillemme.
"Kaksi niistä hyökänneistä konnista pääsi pakoon", kerroin etsiessämme uutta leiripaikkaa yöksi. "He olivat eiliset teurastajat, jotka ahdistelivat sinua, ja heillä oli mukanaan muutamia öykkäreitä."
"Isele, sinä et koskaan todella kertonut mikä ajoi sinut hankaluuksiin Galon ja Caldon kanssa", seppä kysyi ja paineli varovasti taistelussa saamaansa haavaa rievulla. "Mistä siinä todella oli kyse, kun he noin asiasta suivaantuivat?"
Isele näytti levottomalta. "Väärinkäsitys oli osaksi minun omakin vikani", nainen sanoi hiljaa ja painoi päänsä maahan. "Olin kyllä lukenut, että estrealaiset eivät suhtaudu suopeasti taikuuteen, mutta olin ylpeä ja uskoin voittavani mahdolliset ennakkoluulot avuliaisuudella ja hyvällä esimerkillä. Saapuessani kaupunkiinne näin, kuinka toisen teurastajan, Caldon, poika jäi kaatuvan tynnyrin alle, ja hänen oikea kätensä ruhjoutui. Olen opiskellut hieman parannuksen taitoja ja tutkin kättä. Se ei ollut murtunut, mutta siinä oli ilkeännäköinen haava, joka saattaisi tulehtua - viisaat parantajat sanovat, että kaupunkien saasteet ovat lähes pahinta mille haavoittunut voi altistua!"
"Minulla oli mukanani muutamia yrttejä", Isele jatkoi ja taputti hevosensa satulalaukkuja. "Ne ovat sulkakynän veljeskunnan arvokkainta omaisuutta - yrttimestarien vuosikymmenien aikana kasvattamia ja jalostamia. Ne parantavat lähes haavan kuin haavan, mutta niiden toimintaa voidaan vielä tehostaa, jos käyttäjä tuntee yrtteihin sidottuja mahtisanoja - ja minä tunnen niistä muutamia. Galo ja Caldo näkivät minun käyttävän yrttejä ja loitsuja ja alkoivat syyttää minua noidaksi, ennen kuin ehdin selittää."
"Ikävä sattuma", minä huomautin, "mutta Estreassa velhojen ja muiden taikojien on ikävä kyllä oltava varovaisia. Tällaista ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan esimerkiksi Ithamarissa; siellä parantajia ja muita taikojia arvostettiin."
"Mestarillani Calsiksella oli tapana sanoa, että suurimmat mielet pitävät mielensä avoinna" seppä aloitti ja sepän kasvoille levisi ystävällinen hymy, "joten ei minunkaan tule tuomita ketään."
Karlon hieroi haavaansa ja kysyi epävarmasti: "Mikäli omaat parantajan taitoja, voisit kenties katsoa tätä käsivarteni haavaa, en haluaisi sairastua nyt kun matkamme on vasta alussa."
"Etsitään suojaisa paikka jossa voimme viimeinkin levähtää, niin katson mielelläni haavaasi", Isele vastasi, ja pian löysimmekin sopivan suojaisan paikan joen rannasta. Pian olimme saaneet leirin aikaiseksi, ja Iselen tarkastaessa Karlonin haavaa pääsimme vihdoin henkkäisemään pitkän päivän päätteeksi. Karlon paljastui erinomaiseksi kokiksi, ja illan päätteeksi pääsimme lepäämään tyytyväisinä, vatsat täynnä. Jaoimme yön vartiovuorot siten, että leirielämään tottuneet Karlon ja Isele saivat levätä hieman enemmän, kun taas minä valvoin suuremman osan yöstä.
Kesäinen yö oli yllättävän vilpoinen, mutta ei kuitenkaan epämukavan kylmä, joten vartioon nukahtaminen ei minua huolettanut. Tosin luuttua kaipasin yön pitkiä tunteja soitollaan täyttämään; vartijan ei kenties ole viisainta soitella vuorollaan, mutta uskoin meidän olevan varsin hyvässä turvassa, ja sormeni kaipasivat vanhaa soitintani nyt, kun niillä ei ollut muuta tekemistä. Sen sijaan keskityin Iseleen ja hänen meille tarjoamaan tehtävään, ja suunnittelin tulevaa retkeämme Mernbarin metsään.
Seuraavat matkapäivät sujuivat välikohtauksitta puuduttavan taivalluksen täyttäminä, kunnes lopulta saavuimme Astorosiin, Estrean pääkaupunkiin. Sieltä matkamme jatkuisi kohti Mernbarin metsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti