Toinen viikinkisessiomme takana, ja jälleen norjalaiset turskansyöjät saivat tuta suomalaisen asekäden voiman, joskin tällä kertaa kyllä sankarimmekin olivat vastaanottavana osapuolena taistelujen vammoissa.
Seikkailu jatkui siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi; Jiko, Seppo, Ylfe ja Sigurd katselivat piilopaikastaan kuin Tapiolan mäkilinna paloi ja viikingit alkoivat ryöstellä kylää. Tilannetta tarkkaillessa nähtiin, että viikinkien johtaja lähetti ainakin kolme kuuden hengen joukkoa metsään, ja näistä joukoista yksi suuntasi melko suoraan sankareitamme kohti.
Sankarit päättivät – Ylfen toppuutteluista huolimatta – yllättää heitä kohti vaeltavan joukon. Joukko kyllä yllättyikin sankareiden hyökätessä heidän kimppuunsa, mutta taistelusta ei tullut aivan niin helppo, kuin Jiko ja Seppo olivat toivoneet; yksi viikingeistä pääsi pakoon, ja Seppo vuosi taistelun jälkeen verta niin monesta haavasta, että oli tuskin pysyä pystyssä. Saaliiksi saatiin hieno kypärä, joka meni Sepolle, panssareita ja aseita, leivänkannikka, torin vasaran muotoinen puinen riipus ja helmikoru. Ylfe sai yhdeltä viikingiltä ennen tämän teloitusta selville, että Harr Korppinokan joukot lähtivät etsimään Ylfeä, mutta että heidän oli käsketty myös olla varuillaan Sepon ja Jikon varalta.
Tämän jälkeen sankarimme päättivät ottaa etäisyyttä Tapiolan kylään, mutta Sepolle noussut haavakuume keskeytti nopeasti tämän suunnitelman toteutumisen; seuraavaan aamuun mennessä suomalaissoturi houraili kuumeesta heikkona, eikä ottaisi pian enää askeltakaan. Onneksi Jiko muisti alueella asuvan saamelaisten parissa parantajantaitonsa oppineen tietäjämuorin, joka kenties oli vielä välttänyt Tapiolan verilöylyn, ja lähti muoria hakemaan Sigurdin ja Ylfen jäädessä vahtimaan Seppoa.
Muori löytyi ja onnistuikin tehdä jotain Sepon haavojen hyväksi, mutta painotti kovasti, että haavoittunutta ei nyt saisi liikutella. Liikkeellelähtö oli kuitenkin pian välttämätöntä, sillä Jiko huomasi metsässä lähestyvän kaksi kymmenen hengen viikinkiseuruetta. Toisen Jikon onnistui houkutella pakoon, ja sillä välin Sigurd ja Ylfe piilottivat haavoittuneen Sepon ja häntä hoitavan muorin kanervikkoon ja päättivät itse lähteä tutkimaan Tapiolan kylää; heidän miehensä olivat edelleen piilossa lähisaaressa, ja nyt Tapiolan kylästä olisi mahdollisuus hakea miehet veneellä pois.
Seurasi sissitoiminnan ja pienten kahakoiden ja äkkirynnäköiden täyttämä yö, jonka päätteeksi Jiko löysi itsensä läheisen Kaupinmäen rinteiltä väsyneenä, mutta toimintakykyisenä. Sigurdin ja Ylfen onnistui yhyttää toverinsa Erik Thurinpoika, Angus Kivipää ja Synkjoutsen miehineen, siepata vihollisten laiva ja kuljettaa se ylävirtaan. Sieltä edellä mainitut miehet lähtivät Sigurdin ja Ylfen mukaan hakemaan Seppoa laivalle. Onneksi Jiko huomasi Kaupinmäen harjalta laivan liikkeellelähdön, ja teki omat johtopäätöksensä lähtien seuraamaan laivaa; muuten Ylfe olisi varmaan jättänyt slaavin oman onnensa nojaan, sillä norjalainen turskansyöjä ei Jikosta pahemmin piitannut.
Viimeisten lyhyiden välikohtausten jälkeen pääsivät kaikki sankarit onnellisesti laivalle, ja pääsivät vielä naureskelemaan vihasta punaiselle Harr Korppinokalle, joka pui nyrkkiä laivansa varkaille rannalta. Ylfe Olmenpoika tarjosi Jikolle ja Sepolle mahdollisuutta liittyä hänen miehistöönsä; eihän näillä ollut Tapiolassa enää mitään, ja merillä he saisivat luultavasti mahdollisuuden kostaa Harr Korppinokalle miehineen. Suomalaiset ottivatkin tarjouksen vastaan, ja kertoivat norjalaisille Tapiolasta pohjoiseen sijaitsevasta Torkkalan kylästä, josta voisi löytyä hyviä miehiä laivan miehistöksi – tai ainakin ryöstösaalista…
Pelikerta oli mukava, ja ilmeisesti pelaajatkin tykkäsivät session toimintapainotteisesta menosta, jossa taktikoitiin paljon suomalaisessa erämaastossa. Homma toimi, vaikka Seppo olikin melkein koko pelin niin huonossa kunnossa ettei hahmosta oikein seikkailemaan ollut; Jaakko ottikin pian ensimmäisen taistelun jälkeen Sigurdin pelattavakseen, ettei tylsää toivottavasti ollut oman hahmon haavoittumisenkaan jälkeen. Säännöt tulivat aika mukavasti selkärangasta, eikä kirjaa tarvinnut juurikaan selailla. Pelaajat eläytyivät hahmoihinsa, pelinjohtaja osasi säännöt, eli eiköhän kaikki ollut mallillaan...
MkaY: Brilliant! :)
VastaaPoista