Viides Luku:
Farrallacin mailla
Farrigniaan Trulesista saapuessamme oli jo myöhäinen ilta, mutta Nelissankin rahat olivat jo sen verran vähissä, että päädyimme asettumaan ulkokaupungin vaatimattomampiin majataloihin sen sijaan, että olisimme suunnanneet äveriäämpien alueiden kievareihin. Majatalo ei ollut mitään praedorien kantapaikkoja, mutta isäntä otti meidät joka tapauksessa kohteliaasti vastaan, eikä ajanut meitä ulos kievaristaan kuten jotkut hienommista majatalonisännistä joskus praedoreille tekivät. Huoneet olivat pieniä ja koruttomia, ruoka yksinkertaista, mutta yöpymisen hintakin sopi paremmin kuin hyvin keveille kukkaroillemme.
Aamulla huomasin herääväni aikaisemmin kuin Jadar ja Nelissa, ja päätinkin lähteä viemään löytämäämme velhosuku Varennoksen tynnyriä Mustaan huoneeseen, velhojen lähetystöön Farrigniassa. Jopa aamusta Jaconian pääkaupungiksikin tituleeratun kaupungin kaduilla riitti liikettä aina matkustavaisista eri asioilla liikkuviin kaupunkilaisiin ja suuriin vankkureihin, ja minulta kestikin tovin löytää Sinisen kilven kortteli, seikkailijoiden ja matkaajien turvapaikka Farrigniassa.
Musta huone paljastui varsin mahtipontisemmaksi rakennukseksi, kuin mitä nimestä olisin osannut päätellä. Se oli aivan Sinisen kilven korttelin keskustassa, suuren, ikivanhoin patsain koristellun toriaukean laidalla, ja luultavasti yksi alueen upeimmista rakennuksista, pikemminkin pieni palatsi kuin tavallinen talo.
Päästyäni itse rakennukseen en päässyt velhojen puheille, vaan erään mustana kissana tunnetun eliittisoturin puheille. Tarinat kertovat mustien kissojen olevan jaconialaisten velhosukujen nuorempia poikia, jotka palvelevat demoniritareina tunnettujen velhojen asemiehinä. Minua puhutella miehellä olikin soturin ryhti ja ylpeän ylimyksen käytöstavat, mutta siitä huolimatta tämä vaikutti vaikuttuneelta Warthista tuomastani löydöstä. Vain muutamia päiviä sitten Varennoksen velhojen asiamies oli ilmoittanut Farrigniaan matkalla olleen palvelijansa kadonneen jäljettömiin mukanaan kallis lasti velhojen ja alkemistien keitoksissaan käyttämää capra-nimistä ainetta.
Kun musta kissa oli varma, että kertomani tarina Warthin ryöväreistä oli totta, tarjosi hän minulle tynnyristä velhojen kiitoksen lisäksi joko kymmentä kultarahaa tai kahta litraa capraa. Minulla ei ollut suhteita alkemisteihin, joten kultarahojen ottaminen tuntui viisaammalta ajatukselta. Lisäksi yritin kysellä – nyt kun mahdollisuus oli – vuosia sitten kotimaillani kuulemastani Curarim-nimestä ja hajonneesta amuletista, mutta Curarimin mainitessani musta kissa vakavoitui, ja käski minua olemaan sekaantumatta velhojen asioihin; kuolevaisilla ei ollut mitään syytä tietää viisaampiensa asioista.
Näine hyvineen, kymmenen kultarahaa taskussani, suuntasin takaisin majatalollemme, jossa Jadar ja Nelissa olivatkin jo heränneet. Kerroin heille vierailustani Mustaan huoneeseen, ja löytämäämme tynnyriin liittyvästä palkkioista. Tarjosin osaa rahoista sisaruksille, mutta he käskivät minun pitää koko summan; mitäpä muutama kolikko merkitsi ylimyksille – edes velkaantuneille sellaisille?
***
Farrigniasta suuntasimme lounaaseen, millä suunnalla Farallacin suvun kotilinna alusmaineen sijaitsi.
En tiedä, mitä olin odottanut saapumisestamme Farallacien, mutta huomasin silti olevani jotenkin pettynyt; Farallacit eivät selvästikään olleet pohjoisjaconialaista ylempää aatelistoa, ja suvun huonot olot näkyivät heidän maillaankin. Jadarin hallitsema alue oli tiheämpään asuttu, mutta pienempi kuin muistin esimerkiksi Dranacien hallitsemien maiden olleen, mutta siitä huolimatta paljon peltoja oli kesannolla ja hoitamatta. Monet ohittamistamme kylistä vaikuttivat lähes autioilta, mikä oli harvinaista Farrignian kaltaisessa tiheään asutussa valtakunnassa.
Itse Farallacin linna oli huomattavasti kookkaampi, kuin Sinitornin yksinäinen torni muureineen, mutta silti paljon pohjoisen mahtavampia linnoituksia ja aatelisten asumuksia vaatimattomampi, ja jopa Sinitorni saattoi olla parhaina aikoinaan viehättävämpi katsella; kun esimerkiksi Sinitornin huhuttiin olevan velhojen pystyttämä rakennelma, oli Farallacien linnoitus selvästi kuolevaisten pystyttämä, harmaa ja ankea linna. Ilmeisesti ainakin Nelissa luki ilmeestäni enemmän, kuin kohteliaana miehenä olisin halunnut heidän ajatuksistani tietävän, sillä neito kivahti, että luulisi jopa Farallacien tarjoaman vaatimattoman katon kelpaavan kaltaiselleni maankulkijalleni. Pyytelin anteeksi, ja vakuuttelin että kyllä Farallacin linnassa kelpaisi asua.
Jadar ei Nelissan vihjailemista mietteistäni välittänyt, vaan kohautti olkiaan myöntäen, että ajat olivat olleet Farallacin suvulle vaikeita. Mutta rikkaita tahi köyhiä, niin ystäville Jadar lupasi edelleen kunnon juhlat järjestää, ja komensikin meitä linnanportilla vastaan ryntääviä palvelijoita ryhtymään hetimmiten toimeen. Minut ohjattiin hienompaan huoneeseen, kuin yhdessäkään majatalossa jossa olin yöpynyt, kylpy valmistettiin minua varten ja minulle annettiin puhtaat vaatteet matkan likaamien omien varusteideni tilalle. Palvelijoita oli vähän, mutta he toimivat uskollisten työntekijöiden päättäväisellä asenteella, ja kohtelivat minua kuin kunnioitettuakin vierasta.
Illan tullen Jadar piti sanansa, ja sain nauttia yhden elämäni hienoimmista aterioista. Vaikka itse tarjonta oli kohtuullisen vaatimatonta, niin ruokien maku ylitti kaikki mahdolliset odotukseni, ja Farallacin omista tarhamarjoista valmistettu viini oli kuin nektaria kuivalle kurkulleni. Jadar kertoi ylpeänä hänen maidensa viinin olevan vähintään yhtä laadukasta kuin Selfian ja Travanin hienot väkijuomat, ja että aikoinaan kaikki tuntisivat Farallacin viinitarhat. Huomasin aineen olevan myös varsin voimakasta, sillä myöhemmin huomasin pääni pyörivän kuin olisin etelän väkiviinojakin nauttinut.
Myöhemmin, kun viiniä oli tosiaan nautittu kenties turhankin rohkeasti, Jadar otti puheeksi asian, minkä arvelin häntä mietityttäneen tapaamisestamme asti. Nuori ylimys selitti varovasti, että hänen huoneensa oli velkaantunut varsin pahasti edellisen paronin aikana, ja nyt velkojat hyökkäsivät joka suunnalta uuden, nuoren paronin kimppuun. Juuri sukunsa velkojen takia Jadar oli ollut riittävän epätoivoinen hylätäkseen turvallisen ja mukavan elämänsä päärinä, ja oli lähtenyt maantielle praedoriksi. Se oli tuntunut ainoalta keinolta kerätä tarvittavat rahat nopeasti.
Jadar oli kuitenkin nuori ja kokematon, kuten Hadrasin joukkion kanssa käyty kahnaus oli todistanut. Hän tarvitsi jonkun luotettavan ja kokeneemman toverikseen, ettei vastaava toistuisi.
Jadar kysyikin, voisiko hän lähteä minun matkaani. Vastapalvelukseksi olisin minä aina tervetullut Farallacin katon alle.
Viini virtasi kuumana suonissani, ja nuorukainen vaikutti rohkealta ja rehelliseltä nuorukaiselta; elämänsä hylkääminen ja praedoriksi ryhtyminen vaativat jo tietynlaista luonnetta, jollaista vain harvoilta siniverisiltä löytyi. En kauaa miettinyt, kun myönnyin Jadarin tarjoukseen. Farallacin linnan kaltainen turvapaikka oli arvokas paikka praedorille, enkä voinut väittää, etteikö matkaseurakin olisi jo vaihteeksi kelvannut.
Myönnyttyäni Jadarin ehdotukseen nuori ylimys oli varsin mielissään, ja määräsi lisää viiniä tuotavan pöytään. Ilta kului mukavasti, joskin aikaisin nukkumaan poistuvan Nelissan synkkä ilme hieman minua mietityttikin.
Vastauksen Nelissan kasvoilta paistaneeseen huoleen sainkin, kun yön pikku tunneilla kompuroin omaan huoneeseeni. Olin jo kaatumaisillani sänkyyn nukkuakseni siihen asti, kunnes huone lakkaisi häiritsevästi heilumasta, kun oveeni koputettiin epäröiden ja hiljaa. Yllätykseni oli suuri, kun oven takaa ei paljastunutkaan palvelija, vaan yökaapuun ja viittaan verhoutunut, hermostuneen näköinen Nelissa Farallac.
Mitä sitten mahdollisesti silmänräpäyksen ajan viehättävän ylimysneidon vierailulta toivoinkaan, niin Nelissa halusi vain yksinkertaisesti pyytää minua pitämään huolta veljestään. Jadar oli hänen viimeinen läheisensä, ja nuorukainen oli liian hyväuskoinen omaksi parhaakseen, joten Nelissa pyysi minua katsomaan veljensä perään ja pitämään huolta, että tämä palaisi aikanaan takaisin Farallaciin vaikka sitten rutiköyhänä, mutta hengissä.
Näin kyyneleet Nelissan silmäkulmissa, enkä voinut muuta kuin luvata tuolle neidolle suojelevani hänen veljeään parhaani mukaan. Mitäpä muutakaan olisin voinut sanoa…
***
Syksy oli jo ovella, joten emme jääneet Jadarin kanssa pitkäksi aikaa laakereillemme makaamaan, vaan aloimme suunnitella mitä meidän tulisi tehdä. Emme olleet kumpikaan koskaan käyneet Borvariassa, joten matka sinne kaksin ei tuntunut hyvältä ajatukselta, emmekä toisaalta tunteneet liioin Farrignian praedoreitakaan niin hyvin, että olisimme tienneet oliko yksikään praedorseurue lähdössä Kirotulle maalle. Kyselymme Jaconian suurimmassa kaupungissa osoittautuivat myös hedelmättömiksi, emmekä löytäneet yhtäkään Borvariaan matkalla olevaa praedoria. Sen sijaan kuulimme kyllä huhuja lännessä syttymäisillään olevasta sodasta Angarin ja Läntisten vuorten vuoristolaisheimojen välillä, mutta Angar nyt oli aina sodassa vuoristolaisia vastaan; sieltä ei suuria sotasaaliita olisi luvassa.
Iloiseksi yllätyksekseni sain kuitenkin Farrignian vierailullamme vihdoin kuulla uutisia serkustani Frellacista; eräs praedor oli palannut juuri Borvarian retkeltä ja kertoi Frellacin ottaneen osaa samaan retkeen. Tämä oli kuitenkin erkaantunut joukkiosta paluumatkalla, ja praedorin mukaan lähteneen itään serkkuaan etsimään.
Tämä uutinen mielessäni ehdotinkin uudelle matkakumppanille, että Farrigniassa toimettomina pyörimisen sijaan suuntaisimme itään, Sisämerelle ja sen takaisille maille. Vihreiden niittyjen ja Suden autiomaan takana levittäytyvä itäinen Borvaria oli lisäksi vielä vähemmän tutkittua, kuin pohjoiset Kirotun maan osat, joten tältä suunnalta saalistakin löytyisi luultavasti paremmin, ja tunsin myös Vihreiden niittyjen praedorryhmiä paljon paremmin, kuin Farrignian seikkailijoita.
Jadarilla ei ollut varsinaisesti mitään ehdotustani vastaan, joten ryhdyimme täydentämään varusteitamme idän matkaa varten. Meillä oli jonkin verran rahaa kiitos löytöpalkkioni palauttamastani Varennoksen velhojen omaisuudesta, eikä Jadarkaan paronina aivan rutiköyhä ollut. Ostimmekin reilusti matkamuonaa, kahdeksi viikoksi, ja muulin varusteitamme kantamaan. Sisämerelle johtavilla reiteillä olisi kyllä paljon tilaisuuksia hankkia lisää muonaa, joten liikaa kantamuksia emme malttaneet Farrigniasta hankkia. Lisäksi jätimme suosiolla myös muiden kuin matkustamista silmälläpitäen tärkeiden varusteiden ostamisen idemmäksi; meidän oli aivan turha kantaa soihtuja ja vastaavia mukanamme, sillä en kuvitellut meidän moisia tarvitsevamme.
Muutamia, ainoastaan Farrignian kaltaisessa suurkaupungissa mahdollisia ostoksia kuitenkin vielä teimme: suuntasimme Sinisen kilven kortteliin, seikkailijoiden suosimalle alueelle, missä alkemisteja ja muita praedoreille tärkeitä tavaroita myyviä puoteja löytyisi. Eräältä alkemistilta ostimme matkamiehen jauheena tunnettua pulveria, jonka avulla saisimme ruokamme säilymään paremmin lämpöisillä syyssäillä. Lisäksi ostimme kompassin, sillä se olisi Viheriän niityillä hyödyksi, vaikka Borvariassa moiset kapistukset eivät kaupustelijan mukaan toimineetkaan. Lisäksi ostin itselleni pitkän harkinnan jälkeen ja Jadarilta rahaa lainattuani oikein angarilaisen ketjupaidan, joka antaisi suojaa nahkanuttuani paremmin. Haarniskan paino tuntui oudolta ja epämukavalta, mutta minulla olisi paljon aikaa tottua siihen ennen kuin joutuisin sitä testaamaan – tai ainakin niin toivoin.
Kun olimme ostoksemme Farrigniassa tehneet, lähetimme vielä Nelissalle sanan ottamastamme suunnasta ja ratsastimme ulos kapungista, kohti Sisämeren tiheään asuttua rannikkoa.
Viidennen luvun loppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti