Epäonnistuminen - pelinpysäyttäjä vai mahdollisuus?

Kuinka monelle on tullut yhtäkkiä, täysin puun takaa ja yllättäen selväksi, että olette pelannut väärin?

Väärin on kyllä aika vahva sana, ja mieleen tulee heti ulvovat Badwrongfun! -fanaatikot, mutta enpä nyt tähän hätään muutakaan sanaa keksi. Ja siis kyllä, tajusin, että olen pelannut väärin, ja tämä "väärinpelaaminen" on aiheuttanut paljon päänvaivaa johtaessaan mietteisiin, kuinka korjata pelimekaaninen ominaisuus, joka on ollut ongelma, koska pelaan siis väärin. Tuliko jo kaikille selväksi, että olen pelannut väärin?

Sain tämän oivalluksen, kun luin RPG.netissä keskustelua pelaajista, jotka pelkäävät noppia ja noppien käyttöä, koska pelkäävät epäonnistumista ja epäonnistumisesta tulevia seuraamuksia. Noh, minä en pelkää noppia tai noppien käyttämistä, mutta tajusin kuuluvani tähän samaan epäonnistumista pelkäävään kastiin, kuin noppien käyttöä välttelevätkin pelaajat. Annanpa esimerkin.

Pelaan paljon Praedoria, jossa onnistuminen ja epäonnistuminen ovat helppo erottaa: pelaaja näkee heti heitettyään, josko hän onnistui (alitti taitoarvonsa) tai epäonnistui (ylitti taitoarvonsa). PJ voi tähän tietenkin vaikuttaa heikentämällä vaikeustasoa rutiiniksi haastavasta vaikeustasosta, mutta tämä on taas omalta osaltaan juuri sitä epäonnistumisen välttelyä. Toki monet asiat ovat osaaville seikkailijoille rutiinia, mutta silti haastavan tulisi toimia haastavana silloin, kun haastava haaste on kyseessä, eikö vain?

Praedorissa haastava on kuitenkin jo varsin vaikeaa, (heitetään kolmea noppaa, joilla alittaa taitoarvo, yleensä väliltä 8-15), ja epäonnistumisen riski on kohtuullinen. Epäonnistuminen on paha asia, koska se estää pelaajia saavuttamasta tavoitteitaan; näin olen ajatellut. Siksi olenkin miettinyt vaikka mitä suunnitelmia Praedorin mekaniikan muuntamiseksi päälaelleen, esimerkiksi korvaamalla Xn vs taitoarvo -systeemin 3n+taitoarvosta tuleva bonus vs kiinteä PJ:n tietämä vaikeustaso. Onneksi en ole vielä mitään konkreettista asian eteen tehnyt, sillä tänään tajusin, että se olisi ollut kuin kiipeämistä perse edellä puuhun.

Ongelma nimittäin ei ole se, että epäonnistuminen on paha asia, joka estää pelaajia etenemästä. Ongelma on se, että epäonnistuminen ei ole mielenkiintoista. Liian usein epäonnistuminen tarkoittaa sitä, että pelaajahahmon toiminta estyy tai keskeytyy, ja seuraamukset ovat tylsiä "sinä et onnistunut" -seuraamuksia. Myönnän ainakin itse pelinjohtajana syyllistyneeni tähän, ja pelaajana kerätystä kokemuksesta tiedän, että kyllä sitä ilmenee muillakin peliä pyörittäneillä henkilöillä. Tällaisesta tyylistä päähän on iskostunut ajatus, että noppien tuoma jännitys perustuu onnistumisen (hyvä tapahtuma, joka vie juonta/peliä eteen päin) ja epäonnistumisen (huono tapahtuma, joka estää etenemistä) riskin tuomaan jännitteeseen. Jännite hyvä asia, tylsä epäonnistuminen kuitenkaan taas ei.

Epäonnistumisen ei nimittäin tarvitse olla tylsä "epäonnistuminen", vaan esimerkiksi olosuhteiden tuomia tapahtumia, jotka voivat yhtä hyvin viedä tarinaa eteenpäin riskin kautta. Epäonnistumisen pitää tuoda jotain uutta jännitystä peliin pelkän epäonnistumisen tuoman harmin sijaan. Sen pitää toimia tekijänä, joka monimutkaistaa etenemistä, mutta ei kuitenkaan toimi pelin tai huvintappajana.

Esimerkiksi tavanomainen kohtaus, jossa varas tiirikoi ovea, ja pelaaja epäonnistuu heitossaan. Mitä seurauksia "pelkän" epäonnistumisen sijaan epäonnistumisella voi olla? Kenties hänen tiirikointinsa keskeytyy paikalle osuvan vartijan tai palvelijan takia. Ehkä hän tiirikoidessaan huomaa ansan, joka täytyy purkaa ennen tiirikointia. Mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla, eikä PJ:n tarvitse epäonnistumisen pelossaan säätää vaikeustasoa liian alhaiseksi, jolloin kaikki jännitys heittämisestä katoaa - itse syyllistyn tähän.

Toinen esimerkki, meidän Praedor-peleissämme suosittu erätaidot-heitto ruoan löytämiseksi. Kenties epäonnistuneen erätaidot-heiton päätteeksi PJ ei toteakaan vain, että "ruokaa ei löytynyt", vaan kenties ruokaa löytyikin, mutta ongelmana ovat kuitenkin esimerkiksi ruoka-apajaa vahtivat metsänvartijat/villipeto. Tämä luo mielestäni aivan erilaisen jännitteen, kuin "Ruokaa ei löytynyt... etsitkö uudestaan?" -vuoropuhelu.

Tietenkään aina tämä ei toimi, mutta oikeissa tilanteissa rohkeampi improvisointi ja soveltaminen voivat viedä tarinaa sujuvammin eteenpäin, kuin pelkkä "epäonnistuit" -hokema. Tietenkin tämä voi juoksevan pelin edetessä olla vaikeaa, mutta itse ainakin lujasti päätän yrittää muuttaa pelitottumuksiani suosimaan mielenkiintoisia epäonnistumisia liian helppojen (eli turhien) heittojen sijaan.

Loppuun lainaus mainitusta keskustelusta: "Failure should be interesting. Not beneficial, but exciting!"