lauantai 12. syyskuuta 2009

Tilannekatsaus

Fantasylandiassa ja sen satraappikunnassa RPGbergissä riittää uutisia, kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia. Minua kiinnostaa loppujen aika pieni osa roolipeliskenessä tapahtuvista asioista, joten minä harvemmin raportoin tai kommentoin mitään omien peliemme ulkopuolelta, mutta nyt voisi ihan vain vaihtelun vuoksi muutaman mielipiteen ajankohtaisista jutuista - minua kiinnostavista jutuista - ilmoille heittää...

1) Green Ronin -yhtiön Song of Ice and Fire Roleplaying -pelistä on ilmestynyt kirjan pdf-tiedostona ostaneille ilmainen "revised edition", johon on korjattu kirjan varsin runsaaksi käynyt errata. Sinänsä reilua, että kirjan pdf:nä ostaneet ovat saaneet "uudistetun version" ilmaiseksi, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjan paperiversiona ostaneet - minä! - jäävät nuolemaan näppejään; tuskinpa meille "uutta versiota" kirjasta lähetetään, eikä ainakaan vielä ole mitään syytä uskoa, että kirjan ostaneet tulisivat saamaan kirjan korjatun version pdf:näkään.

Sinänsä ihan ymmärrettävää, eikä edes hirveästi haittaa, sillä onhan errata saatavissa netistä, mutta toisaalta perseestä. Noh, markkinavoimille ei voi mitään, ja eihän Green Roninin voikaan odottaa meitä jokaista kirjan ostanutta ilmaisella versiolla kirjasta hellivän.

Asiaa sivuten olisi Green Roninilta mukava saada ainakin jonkinlaista teaseria ASOIAF RPG Campaign Guidesta, sillä kirjan ilmestyminen näyttää siirtyvän ja siirtyvän. Tämä kirja on vähän sellainen, että epäilen vahvasti tulenko sitä "as it is" peleissä hyödyntämään, mutta pakkomielteeni Tulen ja Jään lauluun on jo riittävä syy hankkia kirja hyllyyn. Lisäksi sieltä saattaa pursuta hyviä ideoita muihin peleihin tai uutta historiaa Westerosin maailmasta.

2) Paizo Publishing -yhtiön Pathfinder Roleplaying Core Rulebook -pelin ensimmäinen painos myytiin loppuun saman tien. Yleensä tilaan kirjani Adlibris.com:sta, jossa kirja olisi halvempi, mutta Boostep.fi:stä kirjaa olisi vielä saatavana - tosin hieman kalliimmalla. I... must... resist...

Ensi kuussa kirjatilausta on pakko joka tapauksessa laittaa; Abercrombien "Best Served Cold" ainakin on saanut odottaa jo ihan liian kauan. :)

3) Wheel of Time 13: The Gathering Stormin ensimmäinen luku Brandon Sandersonilta on saatavissa luettavaksi Tor.Comissa rekisteröitymistä vastaan. Tutustuin lukuun, ja täytyy kyllä sanoa, että tämän pätkän perusteella Sanderson on onnistunut tavoittamaan Jordanin maailman tyylin ja ilmeen, mutta samalla teksti tuntui jotenkin uudelta ja värikkäältä. Tykkäsin.

4) Scott Lynchiltä on ilmestynyt The Republic of Thieves -teoksen prologi samalla lailla luettavaksi. Tämä on vielä lukematta, mutta Lynchin tuntien pätkä on taattua Locke Lamora -laatua. Lynchin kotisivuille alkaa myös päivittymään pulp-henkinen jatkosarja, The Queen of the Iron Sands. En ole vielä ehtinyt tutustua, eikä pulp-henkinen avaruusseikkailu (Star Warsia lukuunottamatta) ole oikein minun juttuni, joten saa nähdä koska ehdin/viitsin tarinaan tutustua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti