keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Bandirin päiväkirjamerkinnät 3

Jatkoa edelliselle päiväkirjamerkinnälle.

Kievarin tarjoilijatar, Lyssa nimeltään,keskeytti minut. "Mitä saisi olla, muukalainen?" tyttö kysyi uteliaana. Hänen täytyi olla uusi työntekijä Linnussa, sillä en muistanut häntä edelliseltä vierailultani. Se, että olin vieras, ei kuitenkaan näyttänyt tyttöä häiritsevän, vaan hän suuntasi minulle valloittavan hymyn, johon mielelläni vastasin. "Maistuisiko kenties olut näin kuumana päivänä?"

"Oluttuopillinen ja ruokaa", vastasin kohteliaasti ja kaivoin kolikoita kukkarostani. "Sillä ei ole niin väliä, mitä ruoka on - en ole syönyt tänään vielä mitään... Saanko tarjota jotain sinulle, Karlon?"

"Jos välttämättä tahdot, niin kolpakko työpäivän jälkeen virkistää", Karlon vastasi tahtomatta kieltäytyä tarjouksesta.

Lyssan lähdettyä täyttämään tilaustamme Karlon nojautui eteen päin tuolillaan ja kysyi suorasukaiseen tapaansa: "Ei sinulla olisi vinkkejä työstä? Mestari Calsiksen sairastumisen jälkeen ei onnetar ole juuri minulle hymyillyt. Olen tehnyt niitä töitä, mitä olen satamasta tai varustamoilta saanut, mutta nyt, kuten sanoit, on ollut hiljaista, eikä työtä tunnu olevan."

Kummastelin Karlonin kertomaa, sillä hän oli taitava seppä, paroni Wolfranin alaisena toimineen seppämestari Calsiksen parhaita oppilaita. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan annoin toverini jatkaa samalla, kun Lyssa toi oluemme jo pöytään. "Epätoivosta olen tehnyt myös palkkamiekan töitä, mutta en ole ylpeä niistä töistä, joita olen saanut. Sanotaanko, että en pidä siitä työstä niin paljon... Mutta se minusta! Mitä sinulle kuuluu, Bandir?"

Karlon oli selvästi huolestunut ja katseli synkkänä kolpakkoaan. Hänen epäonnensa liikutti minuakin, sillä tiesin hänet rehelliseksi ja hyväksi mieheksi, mutta samalla tämä kaikki tuntui jotenkin epäilyttävältä; olisin kuvitellut, että Karlonin kaltainen hyvämaineinen seppä olisi saanut töitä paroni Wolfranin epäsuosiosta huolimatta. Kokosin kuitenkin ajatukseni vastatakseni sepän kysymykseen ja huomasin itsekin katselevani tuoppiani.

"Eipä minulle kuulu paljon sen parempaa", vastasin. "Sen jälkeen, kun jätin paroni Wolfranin pestin, olen kierrellyt ympäri Estreaa ja käynyt vähän kauempanakin, aina Ithamarissa asti! Onni ei kuitenkaan ole ollut minulle yhtään sen suotuisampi kuin sinullekaan, ystäväni. Nämä rauhalliset ajat saavat niin hyvät kuin huonotkin herrat vähentämään palkasotureita riveistään. Osaksi sen takia minä palasinkin takaisin Varmasiin. Kenties joku kauppakaravaani tarvitsee vielä yhtä vahtia palvelukseensa - tai miksei kahtakin - mutta jos töitä ei löydy, niin sitten täytyy varmaan suunnistaa pohjoiseen. Siellä kuulemma riittää miekalle töitä, jos tarinoihin on uskominen. Sen ainakin tieädn, että paroni Wolfranin palvelukseen en palaa - en vaikka vaihtoehtona olisi nälkään nääntyminen."

Päättäväiset sanani toivat mieleeni vanhat muistot, pölyisen ja kuivan kentän ja haavoittuneen vastustajan edessäni. Olin haavoittanut paroniani loukannutta miestä käsivarteen ja riisunut hänet aseista, ja uskoin ylpeänä saaneeni jälleen yhden voiton tiliini paroni Wolfranin esitaistelijana. Sitten isäntäni oli kuitenkin käskenyt minun surmata vastustajani - hänen vastustajansa - sillä ylimysten välinen riita oli liian katkera unohdettavaksi.

Kun olin kuivannut vastustajani veren miekkani terältä, olin jättänyt pestini paroni Wolfranin riveissä ja tehnyt kaikkeni unohtaakseni tapahtuneen. Miesten ja hirviöiden surmaaminen taistelussa oli yksi asia, mutta aseettomien haavoittuneiden surmaaminen toinen.

Sysäsin kuitenkin mustat mietteeni syrjään, sillä Karlon tuijotti minua varovaisena, ja hörppäsin tuopistani. "Mikä on saanut sinut jäämään Varmasiin?" vaihdoin puheenaihetta. "Kaikki kehuivat, että mestarisi Calsis oli hienoimpia aseseppiä, mitä Estrean rannikolta löytyy. Olisin kvuitellut, että sinulle löytyisi töitä - jos ei täältä, niin sitten jostain muualta."

"Täytyy myöntää, etten tiedä", Karlon harmitteli olkiaan kohauttaen. "Tuntuu että jokainen mestari on valmis ottamaan minut töihin, mutta kun päätös on melkein tehty, joku muu löytyy minun tilalleni. Kai se on vain hyväksyttävä, että on minua parempia metallin työstäjiä. Aina löytyy joku parempi."

Sanojensa painikkeeksi Karlon siemaisi syvään kolpakostaan ja pyyhki valuneen vaahdon parrastaan. "Kai olen jäänyt Varmasiin, koska en ole vain tullut ajatelleeksi elämää muualla. Millaista se on? Onko muualla parempi?"

"Enpä tiedä", vastasin miettiväisenä. "Toiset kaupungit ovat suurempia ja toiset valtakunnat mahtavampia. Estrean rannikolla on mahtavia kaupunkeja, ja olen kuullut, että joidenkin mahtavien valtakuntien kaupunkeihin verrattuna jopa Varmasin kaltainen suurkaupunki näyttää vain kyläpahaselta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti